Tuulen viemää ja Niin paljon kuuluu rakkauteen, kumpi kolahtaa enemmän ja miksi? Minusta Jennifer Jonesin Ja William Holdenin Love is a many splendored thing on jotenkin koskettavampi. Muistan jotakin Korean sodasta kun sitä kotona kuunneltiin uutisista ja vanhempien pelko uudesta maailmansodasta leijui tuvassa.
Suuria elokuvia
herkkää
3152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta täytyy sanoa, että nuo elokuvaklassikot ei oikein enää puhuttele. Osasta on aika ajanut ohi, joissakin taas häiritsee käsikirjoituksen alkeellisuus, vaikka tuovathan ne nyt mieleen ajan, jolloin
elämä oli yksinkertaista ja selkeää, mukavan mustavalkoista.
Ai sorry, kysyit noista kahdesta. Jostain syystä, Tuulen viemää ei ole minun suosikkini, vaikka Vivien Leigh
oli loistava. Kai minä vierastin Scartett O´Haran roolihahmoa... Niin, että kai minä äänestän samaa kuin aloittaja.
Kyllähän nuo klassikot ja Oscar-elokuvat ovat melkosta mössöä. Katsoin tuossa Eestiläisen nelokuvan: -Syystanssiaiset-, ja ihmettelin, miten raikkaasti voi näytellä. Näissä kassikoissa näytteleminen on päälle liimattua kliseetä. Vähän niinkuin intialaisessa elokuvassa. Samat ilmeet ja liikkeet tarkoittavat aina samaa asiaa. Mutta tämä on meille opetettu monilla toistoilla, emmekä ymmärrä muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi lännenkuvissa aina rehellisyys ja oikeudenmukaisuus lopuksi voittaa. Koska on niin tapahtunut Amerikan historiassa?
Ilonan päivän vuoksi tuli mieleeni, lapsena nähty Ilona ja hänen karitsansa. Itkin vuolaasti, ja villatakin hiha oli räässä, ja märkä. Ei kehuttu kotia tullessa, mutta minkäs teit, kun ei sitä nenäliinaakaan ollut, vaikka aina kyseltiinkin, onko mukana, ulos lähtiessä.
Nuorena itkin Love storyn takia, kun yksi kaveri menehtyi leukemiaan. Ja muistelin häntä siinä.
Viimeksi itkin Meri sisälläni elokuvaa katsellessa, tositapaus, ja väkevä.
Noista aloittajan mainitsemista, olen satuina, hömppänä pitänyt niitä.