miten puolustautua raiskauksessa?

juupsss

olen miettinyt, että miten nainen nykyään saa lainmukaan puolustautua jos mies käy päälle ja yrittää tehdä seksuaalista väkivaltaa? puhutaan, että nainen voi vain huutaa apua (jota ei yleisemmin varmaan saa, jos esim. tapaus sattuu yöllä/myöhään illalla), juosta karkuun (jos vain ei ole ahdistelijan otteessa) ja olla joutumatta tilanteeseen, missä näin voi käydä. nainen ei voi puolustautua samanlailla kuin mies, voimasuhdekin on jo aivan eriluokkaa. lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää, koska ei hyökkääjälläkään ole asetta. eli pippurisuihkeet, puukot tms. ovat pois suljettuja. no, sitten tulee vielä ns. likaiset temput, esim. munille potku, jolla saa isommankin miehen otteen irtoamaan, että pääsee juoksemaan karkuun. hassua, juttelin tästä poikaystäväni kanssa, saako nainen kyseisessä tilanteessa käyttää vastaavaa keinoa ja koko illan mies vastasi "ei missään nimessä", koska monet saattavat alkaa käyttämään keinoa väärin. no sitten illan päätteeksi totesin, että jos mä lähden nyt käymään nostamassa rahaa ja matkalla joku mies tulee päälle ja yrittää raiskata, saanko mä puolustautua munille potkasulla? mitä muuta mä voin, en kuitenkaan ole mikään painonnostaja tai puolustuslajien sankari (en koskaan edes lyöny ketään)? poikaystävä alkoi miettimään uudestaan. sanoi lopuksi, että mun pitäs tehä kaikkeni, että pääsisin karkuun raiskaajalta, vaikka sitten potkaista munille (mikä pahimmassa tapauksessa voi aiheuttaa lapsettomuutta/impotenssia). kunhan en vain alistu raiskattavaksi.

135

7765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piste Veikkonen

      Oikeustajusi on nyt täysin metsässä. Mistä ihmeestä olet saanut tuollaista päähäsi ?
      Kyllä itseään puolustava saa vaikka tappaa, jos se katsotaan jälkikäteen arvioiden tarpeelliseksi. Laki ei kiellä mitään keinoa. Raja kulkee siinä, että katsotaanko joku puolustuskeino jälkikäteen arvioiden tarpeelliseksi, vain oliko se liioittelua, eli olisiko vähemmälläkin pärjännyt.

      Laitan sinulle vähän lakiteksitä, niin voit miettiä asiaa.

      Rikoslaki

      4 Luku

      4 § (13.6.2003/515)
      Hätävarjelu

      Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

      • juupsss

        en sanonut, että nainen ei saa itseään puolustaa, tarkoitukseni oli kysyä, että millä tavoin se on "sallittua". esitin kirjoituksessa mitä mieltä ihmiset tuntuvat olevan, en miten lakipykälät menee.

      • kirjoituksia
        juupsss kirjoitti:

        en sanonut, että nainen ei saa itseään puolustaa, tarkoitukseni oli kysyä, että millä tavoin se on "sallittua". esitin kirjoituksessa mitä mieltä ihmiset tuntuvat olevan, en miten lakipykälät menee.

        >> lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää
        > esitin kirjoituksessa mitä mieltä ihmiset tuntuvat olevan, en miten lakipykälät menee.

        Kas kummaa mitä kirjoituksissasi lukeekaan. Kumpaako nyt sitten tarkoitatkaan?

      • juupsss
        kirjoituksia kirjoitti:

        lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää, KOSKA ei hyökkääjälläkään ole asetta

        lue.

      • osaatko sinä lukea?
        juupsss kirjoitti:

        lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää, KOSKA ei hyökkääjälläkään ole asetta

        lue.

        Ensin kirjoitit: "lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää".

        Seuraavaksi sitten kirjoitit "esitin kirjoituksessa mitä mieltä ihmiset tuntuvat olevan, en miten lakipykälät menee."
        Et siis tarkoittanutkaan lakitekstiä.

        Nyt sitten taas kerrotkin tarkoittavasi lakitekstiä etkä ihmisten mielipiteitä. Koetapa nyt päättää mitä oikein tarkoitat.

        Mutta jos nyt sitten palataan lakitekstiin niin mikähän laki kieltää kättä pidemmän käytön koska hyökkääjällä ei ole asetta? Et taida tietää ... eikä ihme, sellaista lakia ei olekaan.

      • juupsss
        osaatko sinä lukea? kirjoitti:

        jos mä olisin tiennyt, että tulen saamaan tämäntasoista keskustelua, niin en ikinä olis mitää kirjottanukaan. seuraavaksi voisi mennäkin sinne nuorten puolelle, siellä kuitenkin osaavat käyttäytyä ja olla ihmeen hyvin vittuilematta.

      • sinne vaan!

        Nuorten palsta (siis hyvin nuorten eli lasten palsta) on todellakin oikea paikka sinulle.

      • juupsss
        sinne vaan! kirjoitti:

        Nuorten palsta (siis hyvin nuorten eli lasten palsta) on todellakin oikea paikka sinulle.

        taidankin tästä mennä, teiän kanssa pysty keskutelemaan edes sivistyneesti. soronoo -->

      • klöjasdfgfsd
        juupsss kirjoitti:

        lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää, KOSKA ei hyökkääjälläkään ole asetta

        lue.

        Tuskin käräjät kovin vakavana rikoksena pitää jotain sumutetta tuossa tapauksessa ;) Luvattoman aseen hallussapito, eikä edes hätävarjelun liioittelua. Ja jos ei tee poliisille ilmoitusta sumuttimestaan, niin mistä nämä siitä saisivat tietää?

      • Pippuriasilmille
        juupsss kirjoitti:

        lain mukaan ei saa puolustautuessa käyttää ns. kättä pidempää, KOSKA ei hyökkääjälläkään ole asetta

        lue.

        Saa käyttää, mutta kuten lakikin sanoo, niin henkilöt ja olosuhteet huomioon ottaen. Jos katsotaan, että päällekäyjä on voimiltaan ylivertainen, niin ymmärrykseni mukaan silloin heikommalle sallitaan kättäpidempikin. Pippurisumutehan on ihan laillinen puolustautumiskeino ja sille voi hakea lupaa. Tietenkin sitä voi myös käyttää väärin, mutta raiskaustilanteessa se on käsittääkseni täysin oikeudessa pitävä. Laki on sinänsä kyllä tosi laveasti kirjoitettu, mikä on kyllä Suomen lakisysteemissä ahterista yleensäkin.

      • ................

        Jälkikäteenhän sitä on helppo funtsia, että mitä olisi missäkin tilanteessa kannattanut tehdä. Sitä kun on päällekarkauksen kohteena, niin sitä yrittää vain tehdä kaikkensa, ettei käy itselle huonosti, ja kun siinä tilanteessa ihminen helposti menee paniikkiin, kun tietää, että joku yrittää tehdä mahdollisesti hyvinkin pahaa, niin ei siinä pysty välttämättä arvioimaan, että milloin menee vähän yli. Tai jos päällekarkauksen kohde on treenannut vuosikausia esim. jotain kamppailulajia, joka ei ole tarkoitettu itsepuolustukseen, eikä ole realistinen katutilanteessa, ja onnistuu paniikissa tekemään kuolettavan futispotkun, niin näinköhän oikeudessa ymmärretään, että kyseisen lajin harrastaminen ei vaikuttanut lopputulokseen milään lailla? Siellä taas tulkitaan jotain malliin: "Olet itse tappava ase, joten meni hieman liioitteluksi, ja se on nääs tuomio, olisit juossut karkuun".

        Karkuun juokseminen ei auta, jos hyökkäjä on nopeampi, ja kannattaako siitä ottaa selvää? Ensimmäinen asia, mikä tuollaisessa tilanteessa tulee mieleen on se, että pitää saada hyökkääjä lamautetuksi, eli se pitää saada pois pelistä kerralla, ettei se vaan suutu ja mustemmaksi muutu ja ole entistä vihaisempi. Kun ei tiedä, että saako tuollaisen nyrkiniskulla maahan, niin täytyy pelata varman päälle ja silloin saattaa tapahtua jotain, minkä oikeus katsoo hätävarjelun liioitteluksi. Pitäisi kumminkin aina muistaa, ettei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan, ellei joku olisi päättänyt vahingoittaa toista ja käynyt kiinni.

      • .............
        juupsss kirjoitti:

        taidankin tästä mennä, teiän kanssa pysty keskutelemaan edes sivistyneesti. soronoo -->

        vaikutat urpolta... et taida olla vielä rippikoulua käynyt...

      • jouduinpa istumaan

        Tässä taas tietämättömät siteeraavat lakia se kun vain sattuu tuo laki olemaan siellä oikeussalissa ihan eri juttu kuin näin siteerattuna tällä palstalla.Ja tasan tiedän kun olen istunut 1,6 v siitä kun suojelin itseäni erään väkivaltaisen pilleristin hyökkäykseltä.Hän oli aseistautunut rautaputkella jolla jo löikin minua aika pahasti vauriot ovat vieläkin näkyvissä kasvoissa 19 vuoden jälkeen!! jotenkin sitten olin saanut sen putken ja häneltä tajun pois kait sillä?Itse en muista tätä,mutta minut siitä tuomittiin hän taisi saada jotain joka yhdisteltiin hänen aiempiin juttuihinsa mutta kuitenkin yhteensäkin pienempi tuomio kuin minun saamani.Ja poliisi sanoi minulle kun kysyin silloin et mitä ois pitäny tehdä tilanteessa?"lähteä karkuun ja koettaa suojata päätään iskuilta jos ei karkuun kerkiä"Minulla ei ollut rikosrekistereitä silloin ja tulin iltatöistä kun kaveri hyökkäsi parkkipaikalla yllättäen.Mutta silti jos vielä tapahtuisi sama torjuisin kyllä jos voisin,johan sitä oppi linnassa istumaan silloin.

      • jsdolög
        juupsss kirjoitti:

        jos mä olisin tiennyt, että tulen saamaan tämäntasoista keskustelua, niin en ikinä olis mitää kirjottanukaan. seuraavaksi voisi mennäkin sinne nuorten puolelle, siellä kuitenkin osaavat käyttäytyä ja olla ihmeen hyvin vittuilematta.

        Älä välitä näistä junteista. Ymmärsin aloituksesi oikein hyvin. Suomi24:ssa pesii kaiken maailman avohoitopotilaat ja elämäänsä kyllästyneet, jotka sitten purkavat anonyymisti pahaa oloaan muihin. Tulin pitkästä, pitkästä aikaa käymään aikani kuluksi täällä ja heti alkoi puistattaa.

      • POKEMON FOR LIFE!!!!

        Amerikkalaisen itsepuolustus-ja karate-kouluttaja Kenny "Redneck" Rogers antaa opetusvideollaan maagisa ja moderneja itsepuolustus vinkkejä.Naisten raiskaus itsepuolustuksen vanha ja legendaarinen kulmakivi ( joka toimii aina kyllä helvetin hyvin ellei satu olemaan Justin " Gay " Bieberin kaltainen enukki XD ) niin sanottu " potkaisu haaroihin " -liike ( latinaksi. Kivespuccic Riqqimuz ) Tämä liike on vanha ja varma vaihtoehto, mutta Rogers ei usko tähän pakkosterilointiin, vaan haluaa ohjeistaa naiset hienovaraisempaan Self Defense-Filosofiaan, johon kuuluu karate ja baaritappelu- liikehdintä.Kenny Rogers painottaa myös yllättäviä eliminointi mahdollisuuksia.Kannattaa ampua itseään jalkaan, hakata toinen pesäpallomailalla, heittää pesäpallomaila päin pervon raiskarin kasvoja XD, hypätä ostoskärryistä maahan katkaisten häntäluunsa ja juottaen raiskarin maidolla huppeliin.Juottaa siis noin 5 litraa täysmaitoa 45 kaliberinen ohimolla.Lopulta pervo raiskari oksentaa maidot vex ja on valmis vietäväksi sähkötuoliin tai pakkosteriloitavaksi pattayalle ( HUOM!!! Ei kemiallisesti.älä pyydä kertomaan enempää, mutta mattoveitsi liittyy siihen jotenkin...)

        Mutta mikä tässä Terapeutti Kenny Rogersin vallankumouksellisessa terapia-videossa on niin hienoa?

        En tiedä...

        http://www.youtube.com/watch?v=VV6In1K8zKk

      • kenny rogers
        POKEMON FOR LIFE!!!! kirjoitti:

        kenny rogers

      • Feodoric
        jouduinpa istumaan kirjoitti:

        Tässä taas tietämättömät siteeraavat lakia se kun vain sattuu tuo laki olemaan siellä oikeussalissa ihan eri juttu kuin näin siteerattuna tällä palstalla.Ja tasan tiedän kun olen istunut 1,6 v siitä kun suojelin itseäni erään väkivaltaisen pilleristin hyökkäykseltä.Hän oli aseistautunut rautaputkella jolla jo löikin minua aika pahasti vauriot ovat vieläkin näkyvissä kasvoissa 19 vuoden jälkeen!! jotenkin sitten olin saanut sen putken ja häneltä tajun pois kait sillä?Itse en muista tätä,mutta minut siitä tuomittiin hän taisi saada jotain joka yhdisteltiin hänen aiempiin juttuihinsa mutta kuitenkin yhteensäkin pienempi tuomio kuin minun saamani.Ja poliisi sanoi minulle kun kysyin silloin et mitä ois pitäny tehdä tilanteessa?"lähteä karkuun ja koettaa suojata päätään iskuilta jos ei karkuun kerkiä"Minulla ei ollut rikosrekistereitä silloin ja tulin iltatöistä kun kaveri hyökkäsi parkkipaikalla yllättäen.Mutta silti jos vielä tapahtuisi sama torjuisin kyllä jos voisin,johan sitä oppi linnassa istumaan silloin.

        nää tämmöiset jättää lähes aina ikävät asiat kertomatta tuomiostaan. kunhan totean. oliko tuttu? odottiko parkkipaikalla, koska olit tehnyt hänelle jotain pahaa? miksi et muista tapahtumia? olitko selvinpäin? mikä työpaikka? juoksiko HÄN sinua pakoon sillä hetkellä kun sinä löit?

      • ....

        Joo kyllähän ne lakipykälät näin menee..mutta kun sitten olet siinä tilanteessa että joku käy päälle ja satut vaikka jollain puukolla tms tuikkaamaan johonkin ja se vetää jutun oikeuteen, niin mistäpä saat todisteita siitä että henkilö yritti tehdä sulle jotai. Pitäiskö tapaus kenties videoida..kun suomen oikeudessa tuntuvat tarvitsevan niin paljon todisteita ja saatkin sitten itse linnaa.. so nice!
        Maan vaihtaminen ois ihan aiheellista ku alkaa kyllästyttää tämä..

      • hahahaaaa
        ............. kirjoitti:

        vaikutat urpolta... et taida olla vielä rippikoulua käynyt...

        Etpä säkään näköjään sitä koulua ole käynyt..

      • nihlnlm
        klöjasdfgfsd kirjoitti:

        Tuskin käräjät kovin vakavana rikoksena pitää jotain sumutetta tuossa tapauksessa ;) Luvattoman aseen hallussapito, eikä edes hätävarjelun liioittelua. Ja jos ei tee poliisille ilmoitusta sumuttimestaan, niin mistä nämä siitä saisivat tietää?

        *haa*

      • guigbkjnm
        nihlnlm kirjoitti:

        *haa*

        -haaaaa-

      • gkgkkk
        juupsss kirjoitti:

        en sanonut, että nainen ei saa itseään puolustaa, tarkoitukseni oli kysyä, että millä tavoin se on "sallittua". esitin kirjoituksessa mitä mieltä ihmiset tuntuvat olevan, en miten lakipykälät menee.

        Siten että hyökkäys vasrmasti loppuu. Ei siis mitään vähitellen koventuvaa vaan heti nollasta sataan ja mielellään jotain kättäpidempää heti mukaan. Suomessa annetaan väkivaltarikoksista niin olemattomia tuomioita, että on parempi pelata varman päälle. Mieluummin vuosi tai pari vankilassa kuin vastaava aika sairaalassa tai ennenaikainen hauta.

    • Yhteiskuntakelvoton
    • silmään tai

      silmiin lopettaa yleensä raiskausyrityksen

    • purepure

      pure, niin kovaa kuin vain voit!
      pure kaulavaltimo poikki!

      laillistetaan huorat!

    • tarvitse tulla raiskatuksi, koska ei uskaltanut puolustautua, peläten mitä siitä oikeudessa sanotaan :D Jos nyt oikeasti joku mustalainen pukumies yllättää öisellä kadulla ja vie pusikkoon ja vetää housut kinttuun, niin saat potkia munille ihan täysin surutta ja vaikka työntää kynnet silmiin, kyllä siinä ymmärtää lopettaa, ja jos ei, on pahantekijä, ja siitä sinulla on todisteena kudosta kynsien alla ja tekijällä arvet kasvoissa.

      Mutta esim, jos lähdet fiksun miehen matkaan kuppilasta aamuyön tunneilla, ja hönössä päädytte harrastamaan seksiä, ja sitten sinua alkaa naisellinen moraalisi vaivata kesken touhun ja päätät mitään kysymättä leikata kaverilta kalun irti saksilla, tai tehdä perättömän rikosilmoituksen, silloin sinä olet syyllinen.

      Kaikkea hyvää ja pysykää pois niiltä öisiltä kaduilta. Naisille, jotka moista pelkäävät, suosittelen lämpimästi (pääasiassa oman mielenrauhan takia) vaikkapa Krav Maga peruskurssia.

      • Hyvä, jos pystyy

        toimimaan eikä lamaannu, lähinnä se on huolena. En nyt tarkoita, että "puukottaa" saksilla, mutta muuten jättää jälkikäteisarvioinnit omalle ajalleen ja on paljon onnellisempi kuin jos ei olisi puolustautunut.

      • Hyvä, jos pystyy kirjoitti:

        toimimaan eikä lamaannu, lähinnä se on huolena. En nyt tarkoita, että "puukottaa" saksilla, mutta muuten jättää jälkikäteisarvioinnit omalle ajalleen ja on paljon onnellisempi kuin jos ei olisi puolustautunut.

        lamaantuminen päällekäymisen yhteydessä on aika normaalia kamppailulajien harrastajillekin. Ei normaali ihminen oikein kykene väkivaltaan. Tämän vuoksi sanoinkin Krav Maga, enkä esim Karate, mitä käyttäessä tulisi niin pahaa jälkeä että on itse pahassa sopassa sen jälkeen.

      • "kuski"

        Muuten hyvä mutta miksi romaanit raiskailisi pusikoissa? Raiskaus on romaneilla pahempi asia kuin syyttömän miehen tappaminen, raiskaajat suljetaan yhteisöstä pois ja pahimmillaan suvusta jolloin on hylkiö.

        Et taida ilmeisesti olla tutustunut romaneihin? epäilisin enemmän puisto raiskaajiksi näitä mistä kirjoitetaan lehdissä afrikkalais syntyinen.

        Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että pysyy poissa puistoista ja etenkin humalaisena.
        Peri suomalainen raiskaaja on yleensä tuulipukuinen puskikoissa kahistelija jos nainen on niin humalassa ettei kykene puolustautumaan niin toivottavasti edes jotain oppi.

        Mutta mitä teet jos olet puistosta selvinpäin kävelemässä läpi ja 10 mustaa miestä piirittää sinut ja raiskaa puukko kurkulla.

      • munat jalkovälissä
        "kuski" kirjoitti:

        Jos tällaisia on pakko miettiä niin...
        -Älä käy rafloissa ilta-aikaan
        -jos lenkkeilet hanki iso koira ja kävelysauvat (voi käyttää puolustautumiseen)
        -osta kannettava hälytin (ääni pilaa halut)
        -vaihda kännykkä uuteen vähint. 2 vuoden välein
        -osta taktinen valaisin väläytystoiminnolla (sokaisu antaa etumatkaa)
        -älä provosoi pukeutumisellasi
        ja viimeiseksi käytä aivojasi. Mieli on tehokkain puolustusväline.

        Vanha "nunnakonsti". Kun raiskaaja laskee housunsa, nosta hameesi ja juokse.

      • "kuski" kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta miksi romaanit raiskailisi pusikoissa? Raiskaus on romaneilla pahempi asia kuin syyttömän miehen tappaminen, raiskaajat suljetaan yhteisöstä pois ja pahimmillaan suvusta jolloin on hylkiö.

        Et taida ilmeisesti olla tutustunut romaneihin? epäilisin enemmän puisto raiskaajiksi näitä mistä kirjoitetaan lehdissä afrikkalais syntyinen.

        Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että pysyy poissa puistoista ja etenkin humalaisena.
        Peri suomalainen raiskaaja on yleensä tuulipukuinen puskikoissa kahistelija jos nainen on niin humalassa ettei kykene puolustautumaan niin toivottavasti edes jotain oppi.

        Mutta mitä teet jos olet puistosta selvinpäin kävelemässä läpi ja 10 mustaa miestä piirittää sinut ja raiskaa puukko kurkulla.

        Okei, en tiennyt, että mustalaiset eivät ole raiskaajia, kaikkea muuta rikollisuutta sen sijaan kyllä harrastavat.

        """Mutta mitä teet jos olet puistosta selvinpäin kävelemässä läpi ja 10 mustaa miestä piirittää sinut ja raiskaa puukko kurkulla. """

        Silloin suosittelisin naista virtsaamaan alle. =)

      • vaavvbbb
        "kuski" kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta miksi romaanit raiskailisi pusikoissa? Raiskaus on romaneilla pahempi asia kuin syyttömän miehen tappaminen, raiskaajat suljetaan yhteisöstä pois ja pahimmillaan suvusta jolloin on hylkiö.

        Et taida ilmeisesti olla tutustunut romaneihin? epäilisin enemmän puisto raiskaajiksi näitä mistä kirjoitetaan lehdissä afrikkalais syntyinen.

        Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että pysyy poissa puistoista ja etenkin humalaisena.
        Peri suomalainen raiskaaja on yleensä tuulipukuinen puskikoissa kahistelija jos nainen on niin humalassa ettei kykene puolustautumaan niin toivottavasti edes jotain oppi.

        Mutta mitä teet jos olet puistosta selvinpäin kävelemässä läpi ja 10 mustaa miestä piirittää sinut ja raiskaa puukko kurkulla.

        "jos nainen on niin humalassa ettei kykene puolustautumaan niin toivottavasti edes jotain oppi. "

        Ai että humalaiselle naiselle on oikein joutua raiskatuksi, oppiipahan kantapään kautta, eikös? Entä kun humalainen mies hakataa, sekin on oikein vai?

        " -älä provosoi pukeutumisellasi "

        Ihmisillä on oikeus pukeutua vaikka bikineihin jos heitä huvittaa, eikä kenelläkään ole silti minkäänlaista oikeutta käydä päälle. Väkivaltarikos on aina tekijän vika, ei uhrin.

      • H
        "kuski" kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta miksi romaanit raiskailisi pusikoissa? Raiskaus on romaneilla pahempi asia kuin syyttömän miehen tappaminen, raiskaajat suljetaan yhteisöstä pois ja pahimmillaan suvusta jolloin on hylkiö.

        Et taida ilmeisesti olla tutustunut romaneihin? epäilisin enemmän puisto raiskaajiksi näitä mistä kirjoitetaan lehdissä afrikkalais syntyinen.

        Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että pysyy poissa puistoista ja etenkin humalaisena.
        Peri suomalainen raiskaaja on yleensä tuulipukuinen puskikoissa kahistelija jos nainen on niin humalassa ettei kykene puolustautumaan niin toivottavasti edes jotain oppi.

        Mutta mitä teet jos olet puistosta selvinpäin kävelemässä läpi ja 10 mustaa miestä piirittää sinut ja raiskaa puukko kurkulla.

        Ne raiskaajia ovat. Pois maasta kaikki

      • Täältä pesee
        Crush kirjoitti:

        lamaantuminen päällekäymisen yhteydessä on aika normaalia kamppailulajien harrastajillekin. Ei normaali ihminen oikein kykene väkivaltaan. Tämän vuoksi sanoinkin Krav Maga, enkä esim Karate, mitä käyttäessä tulisi niin pahaa jälkeä että on itse pahassa sopassa sen jälkeen.

        Paskapuhetta. Itsepuolustusta opetellaan juuri siksi että sitä myös käytetään kun on tarvetta, se on sitten aivan sama mihin kunton päälllekarkaaja jää. Sinne puistoon se muuten jää, roskakuski poimii sitten aamulla.

    • mk

      Niin kunnon potku munille ja parikertaa niin kovempikin mies putoo. JOs raiskaaja käy kiinni ja naisella vielä kädet vapaana niin tökkää kunnolla sormella silmään tai silmiin niin kyllä tuntuu ja pääsee irti. Yksi tapa on jos kädet vapaana niin kämmenet kupille ja lyö raiskaajaa korville niin lähtee kevyestäkin lyönnistä
      ja jos lyö kovaa niin paine korvissa rikkoo tärykalvon ja se sattuu. Deodoranttia silmiin tai mutä tahansa hajustetta jos kerkiää.

    • järkikäteenensin

      Asia on kuitenkin niin, että väkivaltatilanteessa uhri jähmettyy yleensä niinkuin tässä joku totesikin, jotta ehkä kuitenkin paras keino on yrittää arvioida tilanteen uhkaavuus ensin ennen pokimista esim. munille.

      Potkiminen munille ei ole niin tehokasta kuin naiset kuvittelevat (ei omakohtaista kokemusta), iskun pitää osu a tarkkaan tai saat vaan hyökkääjän raivon valtaan ja varmasti sattuu sen jälkeen.. uhria.

      Jospa ensin koettas ihan puhetta? ja siihen lisukkeena jotakin psykologiaa väärin teosta sekä mahdollisesti nopeat jalat, kun hyökkääjä rupee tuumimaan asiaa. Siinä, kun tilanne ensin hieman pysähtyy alkaa se jähmettyminen poistua, jonka jälkeet osaat varmasti reagoida ihan automaattisesti joko antamalla pillua tai nyrkkiä naamaan :)

      • munille

        on osua ja uhri tippuu siinä silmän räpäyksessä.nimimerkki sivusta seurannut.

    • dhgkjlö

      Jostakin luin semmoisen vinkin, että nappaat hyökkääjän peukalosta kiinni ja väännät rajusti väärään suuntaan. Tekee sen verta kipeää että pääsee jo irti ja karkuun. Netissä myydään semmoista laitetta joka laukaistaessa pitää sen päiväistä meteliä. Huono puoli siinä on se, että sitä tulisi pitää koko ajan käden ulottuvilla. Mutta jos joutuu esim. kävelemään yöllä yksin kotiin, niin voihan sen silloin ottaa varmuuden vuoksi esille.

      Minä jouduin kerran tilanteeseen jossa piti kävellä yksin torin yli keskellä yötä. Ketään ei näkynyt missään kun yhtäkkiä huomasin että joku mies alkoi lähestyä minua. Olin siinä ihan kuset housuissa ja yritin kiihdyttää vauhtiani, olin aivan varma että nyt se tulee ja raiskaa ja tappaa. En voi kuvata sitä helpotuksen tunnetta kun mies puhe-etäisyydelle päästyää kysyi taksitolpan sijaintia.

      Isäni joutui kerran tällaisten epäilyjen kohteeksi ollessaan vieraalla paikkakunnalla. Hän lähti paikallisesta ravintolasta tarkoituksenaan kävellä takaisin majapaikkaansa. Hän näki kauempana miehen joka oli aiemmin poistunut samasta ravintolasta ja juoksi tämän kiinni kysyäkseen lyhintä reittiä. Saatuan tämän kiinni hän huohottaen murjaisi jonkun puujalkavitsin kuten tapoihinsa kuuluu. Mies vastasi hänelle jotain hyvin kiukkuisesti ja oli varsin haluton jatkamaan keskustelua. Muutaman vaihdetun sanan jälkeen selvisi, että mies oli luullut isäni tulleen iskemään häntä :)

    • Aiemmin, sinun täytyy ajatella päätä eikä alalaidasta! "Äärimmäisessä tapauksessa ottaa ylläpitäjä M.

    • Putkivalo

      "Vihdoin! Mun HIV on edennyt jo AIDS-vaiheeseen, enkä ole piiiitkään aikaan uskaltanut mitään sukupuoli-yhteyttä!"

      • niisevaao

        sihhen neeheri vastaa että niin on mullakin, vaihdetaanko

      • maksatulehdus1

        Tää HIV on kyllä paras, koska harvempi viitsii ottaa riskiä että saa tartunnan ja riskeeraa sitä että onko puhe totta vai ei. Tarjoa oikein ja tartu kiinni, niin karkuun lähtee.. Paitsi jos sillä jo on HIV!

    • Sanallinen väkivalta

      "Mun poikaystävällä on todettu HIV, mut ei mulla sitä luultavasti ole..." yms. Voi ehkä myöskin haukkua raiskaajan, niin ettei hänen kalunsa enää pelitä?

      • rerfg

        Voithan alkaa kantaa sitä laukussasi, ja väittää olevasi menossa pelailemaan jos joku kysyy.
        -Piikkarit, kanna laukussa, ja ala huitoa sillä naamaan.
        -pullo, rikot sen maahan ja alat hosua.

    • vitsejävitsejä

      Joo tosi hienoa, että noinkin monen mielestä naisen raiskaaminen on hauska asia kun kerran vitsejä väännetään. Eipä ihme, että Suomen oikeuslaitoskin on läpimätä.

      • Putkivalo

        että täällä vitsaillaan? Itse en kykene väkivaltaan, pahaa teki jo eilen kun vahingossa nirhasin pään poikki ampparilta pelastusyrityksessäni. Kovin pelottavakaan en ole, ainakaan pimeässä. Arvelen että tuolla tavalla selviäisin itse ehjin nahoin.

      • vitsejävitsejä
        Putkivalo kirjoitti:

        "Jospa ensin koettas ihan puhetta? ja siihen lisukkeena jotakin psykologiaa väärin teosta sekä mahdollisesti nopeat jalat, kun hyökkääjä rupee tuumimaan asiaa. Siinä, kun tilanne ensin hieman pysähtyy alkaa se jähmettyminen poistua, jonka jälkeet osaat varmasti reagoida ihan automaattisesti joko antamalla pillua tai nyrkkiä naamaan :)"

        Minusta on tökeröä ehdottaa "pillun antamista" raiskaustilanteessa. Ei minulla ainakaan näin naisena tulisi mieleenkään "antaa pillua" raiskaustilanteessa. Ehkä sinusta sitten tämä oli hauska juttu.

      • vitsejävitsejä
        Putkivalo kirjoitti:

        että täällä vitsaillaan? Itse en kykene väkivaltaan, pahaa teki jo eilen kun vahingossa nirhasin pään poikki ampparilta pelastusyrityksessäni. Kovin pelottavakaan en ole, ainakaan pimeässä. Arvelen että tuolla tavalla selviäisin itse ehjin nahoin.

        "Riisu housusi ja levitä reitesi sulje silmäsi ja odota noin 5-10 minuuttia.

        Sen jälkeen avaat silmäsi laitat housut jalkaasi ja menet kotiin nukkumaan tyytyväisenä. "

        Minua ei ainakaan naurata. Ehkäpä tilanne olisi toinen jos uhri olisikin mies ja raiskaaja homomies. Silloin ei ehkä muitakaan naurattaisi. "Riisu housusi ja pyllistä, sulje silmäsi ja odota noin 5-10 minuuttia. Sen jälkeen avaat silmäsi, laitat housut jalkaasi ja menet kotiin nukkumaan tyytyväisenä." Onko nyt yhtä hauska juttu?

        Ihan sairaita ihmisiä täällä.

    • näinköniinkö

      aika omituinen poikaystävä sinulla on, mikäli ei tahdo parastasi.
      Totta kai kun joku pyrkii raiskaamaan sinut, sinun on potkaistava häntä munille.
      Harvemmin sitä nainen muuten vain potkisi sille alueelle, ellei ole tosi kyseessä.

      • kjiojjjoijipo

        Tiedätkö että oikein itsepuolustus valmentaja, joka opettaa mm. myyjiä puolustautumaan kaikenmaailman pervoja ja hyökkääjiä vastaan, sanoi itse: ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ POTKAISKO PALLEILLE!
        Niin oudolta kuin se kuulostaakin, varsinkin näin naisten korviin, oikeasti tämä miespuolinen valmentaja jakaa tätä samaa neuvoa, älkää missään nimessä potkaisko sinne.

        Syyhän tähän on se, että siellä on mm. jänteitä, valtimoita ja tärkeitä siittämiseen tarkoitettuja "työkaluja", jotka voivat vahingoittua tai mennä poikki kokonaan, eikä tarvitse kovaakaan iskua kun mies menettää näkönsä hetkeksi sekä tajuntansa, herätessään kalu ei toimi, ja jopa tekopillun hedelmöittäminenkin on sen jälkeen historiaa.

        Mies, sekä mielettömän kivun halvaannuttamana että vaarassa kuolla sisäiseen verenvuotoon, on tämän jälkeen pahimmassa mahdollisessa skenaariossa täysin kykenemätön käyttämään vehjettään enään ikinä, edellyttäen että hän selviytyy.

        Itse tietysti käytän tätä tekniikkaa välittömästi jos saan tilaisuuden, pyrin nimenomaan kostamaan teon miehen palleille. Kaikkien naisten pitäisi.
        Ainoa siinä on se, että kalun sijainnin vuoksi sinne on miltein mahdotonta osua, varsinkin kun tuppaavat käydä kiinni takaapäin ja niin, ettei nainen tajuaisi mikä häneen iski ennenkuin on liian myöhäistä. Pitäkää siis silmät auki, ja SE HÄLYTIN SIDOTTUNA RANTEESEEN silloin, jos olet hetkenkään yksin tai liikut pimeällä!!!!!!!!!

        Tämä on todellakin tehokas tapa ja tehokas (ja suht. halpa) laite ja henkivakuutus, sillä ellet itse pääse painamaan nappia, riittää kun mies vetäisee vahingossakin rannenarusta, ja hälytin alkaa soimaan HELVETIN KOVAA kimeää, korvia vihlovaa hälytinääntä, eikä sitä saa moneen minuuttiin sammuksiin ellet tiedä miten. Tuskin kovin moni raiskaaja alkaa siinä mieluummin neuvottelemaan kanssasi jopa keskellä kaupunkia miten hälytin saadaan pois, kuin ottaa jalat alleen ja katoaa paikalta niin vitun nopeasti kuin vain suinkin kykenee.

    • Monsaic

      Aivan helvetinmoinen kiljunta vaan päälle, raavit silmät päästä, kourit ja potkit kepekseille minkä kerkiät. Puret vielä nenään tai yleensä naamaan niin lujaa kun pystyt. Eikä sitten mitään akkamaista siloittelua, vaan kunnolla peukalonkynnet silmiin ja painat ne vaikka takaraivoon asti. Jos jotain astaloa on saatavilla, käytä sitä. Kivellä päähän, avaimilla räävit naamaan, ihan miten vain. Oppiipahan.

      Päällekarkaustilanteessa, varsinkin alakynnessä jo valmiiksi olevan, on aivan turha ruveta mitään lakipykäliä miettimään. Silloin on jo hävinnyt. Useimmiten tappelut voittaa raivokkaampi ja häikäilemättömämpi osapuoli. Toisin sanoen se, kumpi tekee ensin niin härskin ja lamaannuttavan hyökkäyksen, että se murtaa toisen hyökkäyskyvyt tai halut alkuunsa. Pidä huoli, että sinä olet se, kumpi on valmis menemään pidemmälle ja tee se ennen kuin olet itse toimintakyvytön.

      Suomessa ei ole samanlaista valamieskäytäntöä kuin jenkkilässä, joten tämä länkkäreistä opittu sananlasku ei täysin päde, mutta idea on selvä: parempi tulla kahdentoista tuomitsemaksi, kuin kuuden kantamaksi.

      • oli asiallinen

        neuvo, ole valmis menemään vaikka siihen lopulliseen ratkaisuun saakka itseäsi puolustaessasi

    • samanlaisia raiskausyrtyksiä, sek raiskatuksi tulemistakin,
      mutta kyseiset "ottajat" ovat olleet naisia, enkä näin ollen
      ole voinut potkia munillekkaan. Toisaalta jokunen on ollut
      jopa hyvän näköinenkin nainen, kuten naapurin avovaimo,
      jolta on todella vaikeaa kieltäytyä seksistä nykyäänkään.
      On sinulla oikeus potkaista inhoittavaa ja sinua hyväksikäyttö
      tarkoituksessa olevaa miestä, jos et kerran tahdo, ja suinkaan
      kaikki naiset eivät ole niitä heikompia osapuolia, vaan "bodia"
      riittää puolin jos toisinkin...

      • johonkin.

        Itsepuolustuskurssille,siellä opit tekniikoita joista on hyötyä sitten tositilanteessa. Kuvitellaanpa nyt tilannetta,jossa raiskaaja tekeekin hyökkäyksen takaapäin,silloin se munille potkaiseminen ei enään onnistukaan. Eli itsepuolustuskurssilla opit puolustautumaan joka suunnasta tulevaa hyökkäystä vastaan ja myös puolustautumaan useampaa hyökkääjää vastaan.

      • Mustapuistokostaja
        johonkin. kirjoitti:

        Olen itse 90kg mies, voin luvata, että edes 1-5 vuotta kamppailulajeja harrastaneella naisella joka painaa 50kg ei ole mitään jakoa jos haluan persettä väkisin. Siinä on vaihtoehdot vain avata sakset kiltisti tai pinkoa karkuun niin kovaa kuin haluaa.

        Naiset - tilanteen ennaltaehkäisy on paras lääke ja jos se menee pieleen niin juoskaa. Jos nämä eivät auta niin sitten tyyli on vapaa.

      • Pippuriasilmille
        Mustapuistokostaja kirjoitti:

        No, sun painohan ei nyt vielä kerro mitään, jos olet 150 senttiä pitkä ja suurin osa läskiä :-) Mutta onhan se totta, että, jos 90 kiloinen lihaksikas mies hyökkää 50 kilosen naisen päälle, niin ei siinä karateiskut hirveästi auta. Tuurilla voisi nappiin saada täyden osuman ja mies putoaa tai sitten noille palleille potkimiset tai painiotteet, mutta jos vanhana uhkapelaajana kertoimia pitäisi veikata, niin laitetaan naisen voitolle vaikka kerroin 100. Ennaltaehkäisy, nopeat jalat ja sitten pippurisumute ja munille potkiminen. Niillä saa kertoimen putoamaan roimasti.

      • fdvb
        johonkin. kirjoitti:

        Itsepuolustuskurssille,siellä opit tekniikoita joista on hyötyä sitten tositilanteessa. Kuvitellaanpa nyt tilannetta,jossa raiskaaja tekeekin hyökkäyksen takaapäin,silloin se munille potkaiseminen ei enään onnistukaan. Eli itsepuolustuskurssilla opit puolustautumaan joka suunnasta tulevaa hyökkäystä vastaan ja myös puolustautumaan useampaa hyökkääjää vastaan.

        Olen käynyt itsepuolustuskurssin ja SIITÄ KURSSISTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ.
        Ehkä se toimii mies miestä vastaan. Mutta kun 80 kg mies istuu hajareisin vatsasi päällä kun makaat alla niin mitään et pysty tekemään. Jotain ihme tekniikkaa yrittivät opettaa miten siitä pääsee pois, mutta ei toimi.
        Yleensähän raiskaajilla on veitsi mukana, ei sitä voi vastustaa.

      • tahtis.98
        Mustapuistokostaja kirjoitti:

        Olen itse 90kg mies, voin luvata, että edes 1-5 vuotta kamppailulajeja harrastaneella naisella joka painaa 50kg ei ole mitään jakoa jos haluan persettä väkisin. Siinä on vaihtoehdot vain avata sakset kiltisti tai pinkoa karkuun niin kovaa kuin haluaa.

        Naiset - tilanteen ennaltaehkäisy on paras lääke ja jos se menee pieleen niin juoskaa. Jos nämä eivät auta niin sitten tyyli on vapaa.

        aina parasta, mutta rohkenen kyllä väittää, ettei nainen edes esimerkkitilanteessasi ole altavastaaja. Edellyttäen tietenkin, että on käynyt vaikkapa sellaisen jujutsu -peruskurssinkin. Tämäkin jo riittää.

        Itse harrastin, näin kepposenakin jujutsua useamman vuoden, ja kyllä sieltä niitä niksejä löytyi. Vaikkapa sata kilosen päihittämiseksi.

        Eli ei ole se raaka voima, vaan tekniikka!

    • ,.,.,..

      Kyllä sitä "kättä pidempää" saa käyttää jos se on suhteessa tarpeellista. Pienikokoinen hoikka nainen vastaan iso hormonihirmu mies, niin siinä vaiheessa nainen kyllä voi jo käyttää monen moista apuvälinettä puolustautuakseen hyökkäystä vastaan. Hätävarjelun lakipykälähän tämänkin sanoo.

    • lovetti

      Pippurisumutetta saa käyttää.
      Munille saa potkia.
      tukasta saa repiä,jos on tukkaa alkuunkaan.

      • hyssykät.

        Pippurisumutetta ei myydä prismoissa,se on luvanvarainen tuote. Kyllä raiskaustilanteessa kannattaa suunnata iskut kehon herkillealueille,silloin raavaskin mies talttuu...Siis herkkiäalueita on muitakin,kuin sukupuolielimet. Itse tilanne voi syntyä hyvinkin yllättäen,jolloin ei olisi aikaakaan kaivella taskuista puolustusasetta,silloin on parasta turvautua omiin käsiin ja jalkoihin.

    • 1+1=2

      Huudat selkeällä ja kuuluvalla äänellä SEIS! Mikäli raiskaaja ei keskeytä hyökkäystään, soita hätäkeskukseen ja ilmoita tapahtuneesta, ja ilmoita samalla myös raiskaajan tuntomerkit. Jos joudut jonottamaan puhelimessa, älä hätäänny. Sinua palvellaan hetkisen kuluttua.

      • Eestikaasuputki

        Naisväellä on aina pippurisumutin mukana.Jos heillä on käsilaukku mukanaan kuuluu sisältöön yleensä aina joku teräase se on PELKÄSTÄÄN PUOLUSTAMISEEN jos mustalaiset kerran kantaa puukkoja ja puntareita niin miksei myös meidän naisväki.Ps.Jos mahdollinen raiskaus tapahtuu on varmaa,että oikeus joutuu pohtimaan näitä voimankäyttö juttuja nimittäin olen sanonut,että äärimmäisessä tilanteessa myös hengenriisto tulee kysymykseen.

    • elokuvista oppii

      EI kannata huutaa apua vaan "tulipaloa"

      • Mg

        Olen joskus lainannut kirjastosta videon, jolla opetettiin itsepuolustustekniikoita. Siinä näytettiin sekin, mitä kannattaa tehdä jos on jo kaatunut ja raiskaaja makaa päällä... Jostain lehdestä luin neuvon, että "äkillinen virtsaaminen tai ulostaminen" saattaa auttaa. Sitten sopii vain toivoa, ettei raiskaaja ole eritteistä innostuvaa sorttia.

    • 16+7=

      Ystäväni raiskattiin 18 vuotiaana, vietiin autolla syrjäiselle metsätielle sieltä raahattiin metsään.
      Ystäväni oli varma, että mies tappaisi hänet, koska hakkasi ja kuristi siihen malliin raiskauksen jälkeen.

      Ystäväni sai kiven murikan käteensä ja iski kerran miestä päähän ja mies kuoli.

      Ystäväni joutui siitä vankilaan (tarkkaa tuomion pituutta en muista).

      Tietenkin on parempi muutama vuosi vankilassa, kuin kuolleena metsässä josta kukaan olisi tuskin häntä löytänyt ellei joku syksyinen marjastaja vuosien päästä.

      Minut raiskattiin 17 vuotiaana, mitenkään en kyennyt puolustautumaan, pääsin kuitenkin lopulta juoksemaan karkuun, muuten en ehkä olisi tässä.

      • rrtttg

        tuossa ylläolevassa, tuohan on jo hävytöntä.
        Pippurisumutetta ei myydä missään suomessa, olen nimittäin yrittänyt ostaa, siis kysyin turva-alan liikkeestä ja sanoi ovat laitomia, ainoastaan aseenkantoluvan haltijoille myyvät( poliisi, vartija).Että turha juttu.

      • Pippuriasilmille
        rrtttg kirjoitti:

        Eivät ne ole laittomia, mutta niihin pitää hakea lupa poliisilta. Mene poliisi.fi sivulle ja sieltä luvat ja ampuma-ase luvat, ase3-lomake. Ainakin yksi ystäväni hankki aikoinaan tuollaisen, kun hän piti kioskia. En tiedä miten helpolla tuollaisen saa. Riippuu luultavasti paljon myös asuinpaikan poliisilaitoksesta. Joissakin saa helpommin aivan kuten ampuma-aseissa.

        Näissä itsepuolustustuomioissa muuten taitaa tuomiot vaihdella aikasta paljon, miten oikeus nyt sattuu asiaa katsomaan. Tiedän lähipiiristäni yhden itsepuolustustapauksen, jossa hyökkääjä toimitettiin mullan alle ja puolustajalle ei tullut mitään. Tosin siitä on jo aikaa, että onkohan laki mennyt huonompaan suuntaan.

      • Pippuriasilmille
        Pippuriasilmille kirjoitti:

        Tosin siitä on jo aikaa, että onkohan laki mennyt huonompaan suuntaan...

        Tai ei välttämättä laki vaan lain tulkinta.

      • gfxmkgx

        miksi ystäväsi piti ilmiantaa itsensä poliisille. Jos joku tekis mulle noin, niin kävelisin kotiini ja unohtaisin koko jutun. Miten poiliisi oisi saanut uhrin kiinni jos ei itse olisi ilmiantanut?

    • njiiiin

      saat tehdä, ja toivottavasti teetkin, ihan mitä tahansa. päälle sanon sille neeherille että miehesi on poliisi ja ampuu sen.

    • Oma etu paras etu

      Mitä teen kun ryöstäjät=murhaajat tunkeutuu ikkunan/oven läpi kotiini? Ne saa lyijymyrkytyksen, sanoi laki mitä tahansa. Eipä jää tarvitse jälkikäteen miettiä mitä jos.

      • noin meinaat. Mutta ehkä liian äkkipikaiseen, koska ikkuna tai ovi ei ole vielä ihminen. Kyseessä on vasta kotirauhan rikkominen.

    • naisena.

      ja mahdollisena raiksuksen kohteena työntäisin peukalot silmiin vastapuolelle ja löisin kurkunpäähän,kukkaanhan ei ole raiskaajaa pakottanut käsiksi käymään niin vastuu puolestani omasta terveydestään kuuluu hänelle itselleen.

    • hannu keravalta

      puukolla ei saa lyödä.mutta esim sakset on ihan laillinen työkalu olla mukana.saksilla kurkkuun tai silmään niin talttuu hyökkääjä ja tuskin saat syytettä.

    • 14145252525252352

      Itsepuolustuslaki on erittäin rivienvälistä luettava . Esimerkiksi jos raiskaaja käy sinun päällesi, sinulla on oikeus puolustautua siihen kohtaan asti, kunnes toinen henkilö lopettaa sinun kimppuusi käymisen tai juoksee karkuun.

      Jos taas tiputat miehen kenkäsemäl elimille ja sitten potkit häneltä puoli naamaa irti...Olet erittäin suuressa altaassa kaulaa myöten...Allas on täytetty kusella.

      Suosittelen tosin kaikille sairaalan ilmoitustaululla näkyvää maasiinaa...Vedät narusta niin kyseinen härpätin alkaa sinun puolestasi huutaa apua niin perkeleesti. Käsittääkseni noin 120 desibeliä lähtee kyseisestä toosasta irti, joten jos sillä ei pedofiili säikähdä niin ei sitä kannata ilman asetta edes yrittää kaataa.

      Tietysti kaikein suositeltavinta olisi jättää yksin liikkuminen yö/pimeällä, jos vain mahdollista ja vältellä tilanteita, jossa ei ole sivullisia lähettyvillä.

    • cooord

      Pidät käsiasetta mukana povarissa ja vähän vilautat sitä, niin lähtee raiskaajat käpälämäkeen aika nopeasti. Sama toimii myös muihin rikollisiin :).

    • Säikytetty

      Kerron pikku tarinani.Minulla on ollut muutaman vuoden miestuttava-joka soittelee.Ja joka kerta hän muistaa mainita kuinka hänellä on pistooli tyynynsä alla....olen sanonut hänelle että en pidä hänen puheistaan,se sattuu.No,näimme joku aika sitten,kävimme syömässä ja kun menimme hänen autoonsa hän halusi lukita auton ovet,mutta nostin metelin...hän ei sitten lukinnutkaan mutta tuli lähelleni ja sanoi kuinka hän haluaisi raiskata minut!!! Menin ihan shokkiin ja hän vaan ihmetteli,mikä kumma minulle nyt oikein tuli???!!! Pyysin häntä viemään minut nopeasti kotiini tai sinnepäin,olin aivan shokissa.Jälkeenpäin hän soitti ja ihmetteli mikä kumma minua vaivaa kun menin ihan pois raiteiltani,siis vika oli minussa tietenkin,tottakai.Hänellä on joku ihme häiriö ja laittelee minulle yhä epämieluisia tekstiviestejä.Olen luvannut harkita lähestymiskieltoa mutta hänenlaiselleen ei taida edes kannattaa vaivautua ottaan sitäkään,ei hän kuitenkaan sitä ymmärrä.Näin minusta tuntuu.

    • veemitäbshittiä

      Eikös sun olisi parempi kysyä tätä ihan oikeasti vaikka oikeusaputoimistosta joltain lakimieheltä tai sitten noilta nettisivustoilta joissa lakimiehet vastaavat ihmisiä askarruttavaan kysymykseen.

      Täältä et saa oikeaa vastausta keneltäkään kun ei tällä lakimiehet sulle ole vastaamassa kellä olisi kokemusta juurikin näistä asioista.

      Tuolla oli joku jo postannut, että "saa vaikka tappaa" ja perään laista pastettua lukua ja pykälää.
      Kyseiselle postaajalle sanon, ettei pidä tulkita lakia jos sitä ei osaa. Lisäksi pitää ottaa huomioon se, ettei laissa näissä rikostapauksissa tulkita vain hätävarjelun lukua ja pykälää vaan paljon muitakin pykäliä mitä tulkitaan näissä tapauksissa. Asiaan vaikuttaa myös se mitä ja ketä ja kuka suojelee mitäkin asiaa, suojeltava kohde voi olla henkilö (ihan siviili, virkamies jne.), kohde voi olla myös ns. omaisuus jne.

      Lyhyesti sanoisin, että aloittajan kannattaa kääntyä ihan oikean lakimiehen puoleen tavalla tai toisella jos haluaa tähän oikean vastauksen.

      Täällä kun tuntuu olevan paljon näitä "asiantuntijoita" aina, jotka luulevat tietävänsä mutta eivät tiedä ja mun mielestä on helvetin tyhmää neuvoa tai tulkita täällä juuri varsinkin tälläisiä asioita jos ei asisoista oikeasti tiedä.

      Lopuksi totean, että toivottavasti ei kenellekään tule pahoja tilanteita eteen ja ihan käytännön asia on, että tuskinpa kovinkaan moni ajattelee näitä lakiasioita jos joutuu puolustamaan itseään ja tämäkin on huomioitu laissa eri tavoin ja näitäkään asioita oikeudessa ei ratkota yhden luvun ja sen pykälän perusteella.

    • Rsäsänen ulos lääkär

      - joudut oikeuteen, jossa sinut raiskataan uudestaan
      -rauhoittavia lääkkeitä et saa Suomessa päivstysksestä, vaikka sinut olisi raiskattu, koska se
      on päivystysohjeiden vastaista
      -siitä ovat pitäneet huolen Päivi Räsäsen kaltaiset lääkärit, jotka yksityisvastaanotolla jakelevat lappujaan , jossa kaikkeen syynä tupakka

    • tbyyyy

      lyöt avokämmenillä suoraan korville niin kovaa kun lähtee. Jos teet oikein ni taju lähtee. Tai teet niin kuten yksi tuttuni teki eli huudat, raavit ja rimpuilet niin kovaa kuin lähtee.

    • ei epäröintiä

      Ota mukaasi käsilaukkuun vaikka sukkapuikko tai joku jota ei lasketa terä aseeksi,minä ainakin teen mitä vain puolustaakseni koskemattomuuttani,voi harmi sitä raiskauksen yrittäjää jos on kutimet silmässä.

      • LOL ewdd

        mitään!! raavit rimpuilet avokämmenellä poskelle, huudat, mitä vielä. LOL naurattaa!
        Ja muuten pippurisumutelupaa ei saa ei sitten millään se on ihan varma, ainoastaan just joku kioskimyyjä jolla on ryöstövaara. Ja se muuten on värisumute yleensä.
        Olisin jo ajat sitten tarvinnut sellaisen, ei saa.
        Osta 2 suurta koulutettua saksanpaimenkoiraa jotka koulutat raatelemaan käskystä, ja ETENKIN puremaan SIELTÄ! Tiedät mitä tarkoitan! loppuu kiima-ajan juoksut siihen.

      • koiraton
        LOL ewdd kirjoitti:

        ja sitten kun kalliit koulutetut koirasi purevat jonkun munattomaksi, niin joudut luopumaan koiristasi koska ne ovat vaarallisia ympäristölle ja poliisi tappaa ne.

    • marianneK

      Minulle olis kyllä ihan se ja sama mitä laki sanoo. Mieluummin puolustan itteeni ja säilyn koskemattomana kuin tulisin raiskatuksi. Raiskatuksi tulemisen jälkeen olisin vain täynnä vihaa ja kostonhalua, joten en tekisi sillä elämällä mitään. Mieluummin ottaisin linnatuomion kuin alistuisin jollekin, jolla mahdollisesti vielä vaikka sukupuolitauti.

    • pane hanttiin!

      On siitä outo valtio ettei täällä saa itseään puolustaa.Jos jotain tuollaisessa tilanteessa teet joudut itsekin raastupaan ja saat tuomion.No hovissa ne kai saa monesti kumottua.
      Kuitenkin olen sitä mieltä,että tuollaisessa vaaratilanteessa on turhaa miettiä maallista juridiikkaa vaan pitää puolustautua kaikin käytettävissä olevin keinoin.
      Tuomarin kanta ei välttämättä ole sama mutta moraalisesti ajatellen tuo on oikein ja oikeastaan juridisestikin laki ei sinänsä kiellä itseään puolustamasta.Joskus keinojen kovuudesta vain tulee tulkinta erimielisyyksiä.
      Mutta kuten jo sanoin niin ei mahdollisia rangaistusseuraamuksia hätävarjelutilanteessa passaa jäädä miettimään vaan on annetava palaa.
      Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,että raiskaustilanteessa on käytettävä kaikki puolustautumiskeinot mitä olemassa on.
      Tämä on tärkeää myös näytön saamisen kannalta sinuun jää enemmän jälkiä,jos vastustelet tosissasi.
      Aiheuttaahan se kipua ja mahdollisen hengenvaarankin mutta varmempaa näyttöä jää myös väkisinmakuusta tai sen yrityksestä,kuten parhaassa tapauksessa käy.

    • Rais-Kari

      Riisu housusi ja levitä reitesi sulje silmäsi ja odota noin 5-10 minuuttia.

      Sen jälkeen avaat silmäsi laitat housut jalkaasi ja menet kotiin nukkumaan tyytyväisenä.

      • huh huh

        ootko nyt ihan tosissasi.... sun käsityksellä naisen pitää tehä mitä vaan ja unohtaa kaikki. HALOOO!!! siis oikeesti... hirtto munista sunlaisille...

    • taistele

      Nopeampaa ja voimakkaampaa vastustajaa on aika lailla hankala peitota edes kamppailulajeilla ja vaatii pitkän harjoitusajan. Aivosi sen sijaan ovat luultavasti heti käytössä. Teeskentele ja yllätä!!! esitä esim lamaantunutta tai taipuvaista ja yllätä ja pakene. vasara tms. (jota olet tietenkin viemässä poikaystäväsi remonttiin) toimii esim. reidessä tai käsivarressa takuuvarmasti etkä siitä saa syytettä sillä kys paikkoihin lyötynä on vahingonaiheutus oikeudellisesti minimoitu, mutta vastustajan toiminta lamautettu.

    • kokemustaon44

      Jos puolustat itseäsi, ja asiaa tutkii tai tuomitsee vaikkapa raiskaajan kepulainen puoluetoveri, niin saat itse rangaistuksen, ja joudut maksamaan loppuikäsi korvauksia. Mikäli raiskaaja on maahanmuuttaja, saat rangaistukseesi lisäksi kovennusta rasistisesta motiivista. Burkha suojannee hyvin raiskauksilta. Voit myös koettaa huutaa Allah Akbar, jolloin tuomio tulee vain uskonrauhan loukkaamisesta.

    • kovia kokenu

      voin sanoa nyt rehellisesti... mun kimppuun käytiin kesällä 2006 tarkoituksena raiskaus. onneksi osasin puolustautuu ja tapella vastaan, kiitos veljien. minä tyttö sitten potkin ja löin ja jopa koitin purra jne... mutta pääsin pois tilanteesta.
      sain soitettua poliisit, ja raiskaajalle kerroin soittavani niin hän tokas et sen ku soitat ei hän poliisei pelkää... no johan se ukko sit läx putkaan. se oli pe ilta ja mä olin töistä tulossa yö aikaan kylläkin. mutta sama se mihin aikaan päivästä. ei miehet saa naisia kohdella miten haluavat.

      mentiin sitten käräjille ku en jättäny asiaa sikseen vaikka ei mitään sattunukkaan. mutta silti oman mielipiteen mukaan silti on miehen joku rangaistus saatava. käräjillä saatiin loppuun, sain peräti 1000€ korvauksia ja elinikäsen pelon yksin kulkemiseen. no apina valitti hoviin ku asianajaja käski, no mentii sinne tuomio ei muuttunut.... korvauksia se 1000€ ja 1kk koeaikaa.... noillako mun traumat ratkastaan, ei todellakaan..
      ja tää samainen kusipää on sen jälkeen kaksi kertaa koittanu uudelleen, kiitos omien koirien jätkä on juossu ja lujaa... viimeisimmällä kerralla ei tää apina ollukkaan yksin vaan kaverit ja sukulaisia oli mukana, ilman tota suojelevaa koiraa, en tiedä mitä ois sattunu. kuka vaan voi sanoa et mulla on aggressiivinen koira, ei toi oo se vaan puolustaa mua...

      jos nainen ei saa puolustautuu niin pitääkö oikeesti tyytyy uhrina oleminseen?

      • T-V

        Jos joutuu tilanteeseen että joku hyökkää kimppuun käyttää kaikki keinot mitä voi,ei ala jatella kuinka hyökkääjän käy tai voiko vahingoittaa hyökkääjää pahastikin,sehän on ollut hyökkääjälläkin mielessä.Ei kun turpiin vaan ja jos saa hyökkääjän maahan niin aina täytyy varmistaa ettei hyökkääjä pysty vähään aikaan hyökkäämään kenenkään kimppuun.Kyllä voi käyttää kättä pitempääkin koska jokainen ymmärtää että nainen on altavastaajan tilanteessa ainakin fyysiseltä puolelta,harvoin olen nähnyt uhria joka on suurempi ja vahvempi kuin hyökkääjä.Sitten jos sattuisi käymään pahasti hyökkääjälle täytyy ajatella niin että on ennaltaehkaissyt ja suojellut muita kun on yksi raiskaaja vähemmän.Tällaiset yksilöt kun toistavat rikoksensa jossain vaiheessa kuitenkin uudestaan.

      • mahd uhri
        T-V kirjoitti:

        todellakin.... jos mies käy kii niin pakkohan on kaikkensa tehä et pääsee ilman pahempaa tilanteesta...

        en mä ainakaan miettiny mitä miehel käy ku kävi kii ja suoraan sano tarkotuksensa.... kunhan pääsin irti jne... se oli pääasia..

        ei raiskaajia saa päästää ku koira veräjästä

      • brownbelt
        mahd uhri kirjoitti:

        todellakin.... jos mies käy kii niin pakkohan on kaikkensa tehä et pääsee ilman pahempaa tilanteesta...

        en mä ainakaan miettiny mitä miehel käy ku kävi kii ja suoraan sano tarkotuksensa.... kunhan pääsin irti jne... se oli pääasia..

        ei raiskaajia saa päästää ku koira veräjästä

        tapa on välttää tilanteita joissa on mahdollisuus tulla raiskatuksi,kannattaa miettiä esimerkiksi eri reittejä jossa käy lenkillä,kannattaako sinne pimeälle pururadalle mennä,kannattaako sinne nakkikioskille mennä,jospa menen suoraan taksilla kotiin ja syön siellä?Kannattaa miettiä.Pari kuukautta kestävillä itsepuolustuskursseilla opitaan vaan luottamaan itseensä jotta uskalletaan liikkua ulkona,siinä ajassa ei kerkeä oppimaan tekniikoita niin että ne onnistuu tositilanteessa,se vaatii vuosien harjoittelun,homma ei käy niin kuin elokuvissa.Tosin budo-lajit on hyvää harjoitusta sekä ruumille että erityisesti mielelle,vuosien kokemuksella voin kertoa.Itsekkin vältän tuollasia tilanteita,koska tilanteet eivät mene käsikirjoitusten mukaan,ja aina on vaara vammautua,olit kuinka hyvä tahansa.

      • sdafeeew
        brownbelt kirjoitti:

        raiskaaja käy kiinni nin sanot että tätä minä olen odottanutkin muna esiin ja sit kun esittää niin voi ola ettei edes seiso, kerrot vielä että kukaan ei ole koskenut sinuun siitä lähtien kun sait hiv n
        saa nähdä keuliiko tatti

      • Etkö ole

        hankkinut vielä lähestymiskieltoa sille raiskarille? Luulisi, että saat jo ent. tuomion perusteella. Vaikuttaa kyllä sellaiselta tapaukselta, että vain kunnon sakinhivutus tepsii. Ei siis pelkää poliisiakaan, kun siellä ei saa raippoja. Kyllä on rohkeaa, mutta eipä taida olla koskaan tapellut itsensä kokoisten kanssa.

      • Ja et kai sinä,

        "kovia kokenu", oikeasti kysele oikeuksiesi perään tässä tilanteessa. Kyllä täällä jokainen normaali ihminen on sinun puolella, ettei tarvitse tuollaisia kysellä.

      • Jos joutuu yksin
        Ja et kai sinä, kirjoitti:

        "kovia kokenu", oikeasti kysele oikeuksiesi perään tässä tilanteessa. Kyllä täällä jokainen normaali ihminen on sinun puolella, ettei tarvitse tuollaisia kysellä.

        kulkemaan yöllä, eikä taksin käyttäminen ole mahdollista, niin kyllä kannattaa pitää vaikka pesismailaa kädessä (ehkäissee yrityksiä jo ennalta) ja tietysti riittävä turvaväli muihin kuljeskelijoihin ja paikkoihin, joista voidaan piileskelyn jälkeen hyökätä, kuten auton takaa tai puskasta. Jos mitään ei sattunut tulemaan mukaan, niin maasta voi vielä löytää isohkoja kiviä tai edes katkeneen oksan. Jonkin kovaäänisen pillin tai hälyttimen mukana pitäminen olisi myös helppo ratkaisu. En ole itse ollut onneksi tilanteessa, mutta varmaan oikein kunnon riehuminen ja mailan heiluttaminen ja pyörittäminen ja sillä joka paikkaan mätkiminen sekä kovan äänen pitäminen olisi varmasti hyvä juttu, ja sitten pakoon heti kun pääsee. Voihan sitä tietysti tähdätä ihan tiettyihin paikkoihin esittäen ensin lamaantunutta, jos uskoo niin onnistuvansa.

    • varewarewa

      esim. jokeen, niin kannattaa sukeltaa tai lähteä uimaan eikä yrittää pysyä pinnalla tai mennä taaksepäin rannalle.

      • Terävä keksintö

        työnnä hammastikku tamppooniin. Raiskaus loppuu ennenkuin ehtii edes alkuun.

      • gjxjjx
        Terävä keksintö kirjoitti:

        työnnä hammastikku tamppooniin. Raiskaus loppuu ennenkuin ehtii edes alkuun.

        oikein isot ja terävät. Voit myös tehdä niistä sellaiset hanskat, kuten Freddy Krugerilla on. Asennat muutamia teriä käsineisiin ja näytät hyökkääjäle.

    • siitäväaaaaan

      yliopiston apteekit ja stokka kuulemma jmyyvät tuota laillista sumutetta ( värjää mm päiväksi pariksi)
      jolla voit karkoittaa päällekäyvän. siinä kai oli äänikin mukana? hinta jotain e30..ja laillinen ja laillisesyi myynnissä!!

    • Jos minun kimppuuni käydään ja yritetään raiskata teen kaikkeni että niin ei käy. No en sentään tapa mutta läheltä liippaa. Ei mitään väliä vaikka tulisi syyte.

    • Joskus tapellut

      Kerran teininä tappelin kotipaikkakunnan pojan kanssa. Potkin häntä munille varmaan kymmenen kertaa. Ja yksikään potku ei aiheuttanut mitään reaktiota ja tappelu jatkui.. Että älä luota siihen

    • tulileijona

      ite oon tätä palstaa huvikseni ny lueskellu ku sattumalta löysin. :D ja jep jep.

      Syyhän tähän on se, että siellä on mm. jänteitä, valtimoita ja tärkeitä siittämiseen tarkoitettuja "työkaluja", jotka voivat vahingoittua tai mennä poikki kokonaan, eikä tarvitse kovaakaan iskua kun mies menettää näkönsä hetkeksi sekä tajuntansa, herätessään kalu ei toimi, ja jopa tekopillun hedelmöittäminenkin on sen jälkeen historiaa.

      ite voin iha naisena sanoa, et juu jos joku raiskaa nii juu yritän mahdollismman pitkälle huutoo, kiljua potkia ja kaikkea muuta, mut jos tilanne ei raukea nii lopulta vaikka tapan raiskaajan omin kauniin käsin. Siinä vaiheessa kun SUN KIMPPUUN hyökätään aikeena raiskata ryöstää sulla ( ainakin pitäisi KÖH KÖH VALTIO) olla lupa vaikka saatana vieköö tappaa kyseinen imbesilli eikä joutua maksamaan sille uusia legoja jos vahingossa menee kiltin raiskarin naamalärvi hajalle. Ja pah, noille taistelulajien opettajielle, älkää rusikoiko palleja, totta vitussa. Tapan loppupeleis sen raiskarin ja syötän sen munat sille jos sikseen tulee, NAINEN SAA PUOLUSTAUTUA todellakin kun se raiskataan, ellei halua sit toimia biologisen kantansa mukaan, jolloin hänelle o pelkästään biologian kannalta hyvä, että raiskataa nii saa vahvoja geenejä. Raiskaus o nykypäivänki monelle naiselle aika paljon piilotajuntaista alihakua,jota ei tiedosteta.

      Mutta pakko kyllä ihmetellä ketjun aloittajan poikaystävää ja muutenki naiste. Kun mieheni sanoo niin en minä mitään sit teen vaa pyllistän ja anna tulla sitä munaa puspus?? ha. mut tätähä tää o , nykypäivä naiset joita ei kiinnosta kehittää itteää ( jos kerra pelottaa et tulee raiskatuks, meditoi ja hanki ittes HYVÄÄN FYYSISEEN kuntoon ja muutenki omalla olettamukselle et jos tulet päälle hakkaan, hyvi moni raiskari lähtee jo sillä häneen. Mutta eri asia onkin aina tää MITÄ TAHDOTAAN OIKEASTI ja mitä sanotaan tahtovansa..

      mut tosiaa jos joku itsepuolustuksen mestarti sanoo et älä ny hakkaa sitä miespoloa kasseille ku menee lisääntymiskyky nii pikemminki hurraisin siitä, ettei se paskiainen pysty parhaas tapaukses enää koskaan lisääntymää. Nykypäivän lainsäädännöt, että uhrille vähä halia ja pai pai päähä ja pari tonnia ei riitä mihinkää vahingonkorvaukseksi. Koko loppuelämä on parhaassa (ironiaa) tapauksessa pilalla siinä, ja noita arpia kantaa koko loppuelämänsä. Joo iha hirväesti tääl helisetti siit mite ihminen menee shokkii kun tulee raiskaustilanne? No arvatkaapaha mikä siihe auttaa ? SE että PSYYKKAAT itteäs valmiiks jo sellansen tilantee varalle, harjoittelet ja pidät mielessäs et mitä teet jos joku tulee kimppuu, pari hyvää liikettä et pääset pakoo urhist ja juokset, jos uhri saa kii ( eli o nopeampo esim.) sillo on hyvä noi painat kynsillä nii saatanan lujaa silmii ku ikinä lähtee. ryhmä pano voikin olla vaikeamapi asia.
      Mutta sekin kun eräs tuolla hyvin neuvo, että tietoinen pukeutuminen, se missä liikut ja mihinn aikaan on jo oikeasti iha hemmetin hyvä aloitus. Joo kyllähä mäki voin mennä juna asemalle bikineis lilluu ja jos oikeasti ny toimis tää saatan valtio nii ehkä toimis tosiaa se laki et vois alastiki kulkea kaduil ja mennä eikä käy mitää. mut auta armias ku noi musuromaanitki on tuol :D ku eihän ne pysty hallitseee itteää, ellei naisel ole säkkiä pääl, ku ne o apinoit? comments anyone?.

    • masa90009

      Hei kaikki. Koittakaa nyt tajuta, että tämä maailma ei ole reilu. Yöaikaan pimeässä liikuskelu ei ole mitenkään järkevää.

      Kulkekaa vaikka sitten niissä bikineissä keskellä yötä jossain puistossa, mutta itteenne saatte syyttä jos jouku hyökkää kimppuun.

      • Öhhöh

        Täällä sais olla sellaisia partioita kuin joissain islaminuskoisissa maissa, mutta tekemässä vähän päinvastaista hommaa eli pitämässä tyhmiä ukkoja kurissa. Jos tapaisivat ahdistelemassa neitosta, niin ei kun ruoskaa kintuille.

    • Jos ei puhe auta

      Tiedän useita työssäkäyviä naisihmisiä jotka pitävät mattopuukkoa aina käden ulottuvissa liikkuessaan yksin varsinkin pimeän aikaan.Siitä hyvä vehje ettei hyökkääjäkään kuole ellei nyt sitten justiin kurkkuun vedä(Ajtellen mahdollista omaa hätävarjelun liioittelua)Mutta takuulla jää raiskauskin tekemättä sen verta sattuu; )

    • voi hyvä ihme ...
    • nursing20101000

      Olen itse asunut Saudeissa kaksi vuotta valmistuttuani sairaanhoitajaksi. Itä-Helsinkiin muutettuani, vuonna 2009 kesällä koin siellä puistossa raiskausyrityksen. Minua vanhempi ja kookkaampi (itse 26v. 50kg) ulkomaalainen, tummaihoinen mies lähestyi minua ja otti kiinni kädestäni. Hän painoi todella kovaa ja aikeet eivät jääneet ympärille pälyillessä epäselväksi. Sanoin kovaan ääneen arabiaksi, että taivaan porteilla punnitaan painavimmatkin synnit. Mies silminnähden tästä hämmentyi ja kiersin käsiotteella käteni irti hänen kädestään ja pinkaisin juoksuun. Pienikin teko saattaa hämmentää, voi vaikka miettiä etukäteen kolme lausetta mitä hokee. Ensimmäinen voi olla stop ja seis, seuraava vetoaminen johonkin ja kolmas kova huuto apua minua yritetään raiskata, tms. TÄRKEINTÄ on tuoda ulkopuolisille julki, että et tunne päällekarkaajaa ja kyseessä ei ole esim. rakastavaisten riita. Pyydä ja huuda apua. Hyvä keino on esim. kun lähdet levottomalla alueella kävelemään, katso suht ok näköinen mies ja lähde kävelemään hänen perässään. Parempi vielä jos näet kaksi toisilleen tuntematonta miestä ja pääset jotenkin 100m etäisyydellä heistä menemään suurimman osan matkasta.

    • Juupajuu.....

      "no
      No, sun painohan ei nyt vielä kerro mitään, jos olet 150 senttiä pitkä ja suurin osa läskiä :-) Mutta onhan se totta, että, jos 90 kiloinen lihaksikas mies hyökkää 50 kilosen naisen päälle, niin ei siinä karateiskut hirveästi auta. "

      Täh?? :) No on minullakin sitä läskiä ja sen alla lihastakin ja painoa reippaasti. Harrastanut voimailulajeja. Aika moni "kaappi" on läski ja moni voimanostaja.
      Paino kertoo kuules paljon, pituus tai ei kerro yhtään mitään.
      Väitätkö että isomahainen karpaasi suurella rasvaprosentilla ei sinua kukista? Se kukistaa sinut ikävä kyllä kaikista pahimmin.
      Sori että olet vain pihalla näistä asioista..

    • Yks vaan

      Rakkaat ihmiset,

      Ehdotan suomi24:sen jäädyttämistä lopullisesti. Täällä ei juuri koskaan järkevää keskustelua löydä, pelkkää tahallista provosointia, veren kaivamista omasta nenästä. Asioiden yleistämisestä en edes viitsi mainita tämän enempää.

    • kynnet silmiin

      niin syvälle kuin uppoaa

    • jatkoi tappelua

      Ei se munille potkiminen aina toimi. kerran murrosikäisenä tappaelin yhden tyypin kanssa ja potkaisin sitä munille 6-7 kertaa. ei ollut mitään vaikutusta

      • ergawe

        kysymys: vaikka puolustaisistkin itseäsi laittomasti ja liioitellusti, niin vieköhän se raiskaaja jutun oikeuteen? mietippä hieman. Vai soittaako raiskaaja poliisille että en saanu raiskattua kun se iski mua kivellä? Naurettavaa, ei taatusti vie juttua eteenpäin. itte olis pulassa.

    • jk

      paha juttu

    • isot pojat ohjeisti

      Ainakin on sanottu että jos homo koittaa raiskata miestä niin kannattaa lykätä p as kaa niin paljon kuin pystyy pyllystään. t. joonas 9v

    • omalla järjellä

      Hmm..kukaaan ei ole aikoihin yrittänyt raiskata vaimoani
      vaikka oikein rukoilen sitä..Tekiskö ikä tehtävänsä?
      Olet aika rajusti altistunut stereotybioille. mutta
      jos nuo ovta aitoja mielipiteitäsi niin älä liiku iltaisin
      tai päivisin.Lutkitse ovi ja pysy kotona.

      Se, että olet nainen ja se, että käytät sitä tekosyynä
      heikouteesi sekä laiskuuteen on anteeksiantamattomampaa
      kuin potkiminen nyyteille.

      Vaimoni kohdalla potku munille olisi armeilijainta
      mitä häneltä voisi saada...
      45 kg 162 cm muija häviää kyllä fysiikassa 100 kg 170 cm miehelle
      mutta ei paljon... Nainen kuin nainen. niin sellainen 2 x 20 kg säkin
      pitää ilman taukoja liikkua pers käsi 1500 metriä.
      Muuten on vaan huonossa kunnossa.
      Tuossa kohtaa sait jo heti tasoitusta, koska kaikki raiskaajat
      ei oo bodareita.

      Täytyis yrittää raiskauttaa tota muijaa...uskomatonta.
      että piiloudut tuollaisten ihmeellisten tekosyiden taakse.
      Oot enempi trolli kun äijäs.Mutta kait voin lyhyesti todeta,
      että puolisoni ja minä tunnustamme vain eloonjäämisopin!!

      Ja eukolla tuo lajihistoria on pidempi kuin itselläni ja
      toisessa maassa hankittu, mutta munille potku on siinä
      lajissa sääntö ei poikkeus.

      Raiskaaminen on ainua asia minkä mainitsit,
      joka on raukkamaista..
      Rispsivärillä silmään/kurkkuun puukottaminen ei sitä ole,
      saatikka munille potkiminen tai silmään tai kurkkuun
      lyöminen. Toimi ensin ajattele sitten.

    • Kivellä päähän vaan

      Kanna käsilaukussa kiveä tai silitysrautaa. Mojautat käsilaukulla tai kahvakuulalla päähän niin se on siinä siltä illalta sen raiskaajan raiskaamiset.

    • realistinen mies

      En tietenkään kannata väkivaltaa, mutta varmaan raiskauksen estämisessä ovat kaikki keinot sallittuja. Tilannehan on sellainen, ettei uhri pysty ajattelemaan selkeästi, ja jos raiskaajaa hieman sattuisi sattumaan, niin... no... ehkä tuo ei ole kovin väärin.

      Jos raiskaus tapahtuu paikalla, jolla ei ole silminnäkijöitä, niin sittenhän on vain sana sanaa vastaan. Uhri tuskin mitään muistaa, koska tilanne oli stressaava. Onhan raiskaaja voinut vaikka itse kaatua tai saada vammansa muualta. Vaikea tuota on toteen näyttää, että juuri uhri muka olisi nuo tehnyt.

      Ja lopuksi: tuskinpa kukaan raiskaaja menee poliisille tekemään ilmoitusta siitä, että "sain mustelman kun tuossa yritin raiskata, että korvauksia on saatava".

    • varjomaa123

      ai että kahvakuulalla päähän-? ennenku ämmä ehtii sen kahvakuulan heilauttaa se on raiskarin kädessä ja heilahtaaki kunnolla sen kanan omaan ohimoon...ylipäätään sanoisin että munille potkiminen on aika turhaa jos kyseessä on kaapin kokoinen kuntosalijumbo, koska sillä on taatusti voimaa niitata korkkareillaan sätkivää pataan sen verran tehokkaasti että kyllä siinä blondeinkin tajuaa antaa haarukkaa jos on vielä tajuissaan/elossa. vastuuttaisin raiskattuja siitä että maailma ei vaan mene niinkuin femakot sen tahtovat menevän...eikä se maailma muutu vaikka lait muuttuisivat. surullisinta on se että suomalaisista naisista kasvatetaan jo nuoresta pitäen sen verran suruttomia rasianjakajia että raiskaajilla on mitä raiskata. mielestäni seksuaalisesti aktiivisen naisen raiskaus tai minihameisen pikkuiineksen kännissä paneminen omalla oikeudella eivät ole rikoksia.

      • varjomaa123

        tulipa vielä mieleeni että raiskari saattaa myös itse olla alaikäinen, vaikka 17 ja nainen liki 30. eli suositteletteko lämpimästi raiskarin eli lapsen kurkkuun puukon iskua, kaasua tai sitä ed.mainittua kahvakuulaa? eihän lasta edes sovi vastuuttaa teostaan samanlailla vai sopiiko jos hormoonit muutenkin hyrräävät-? miettikäähän sitäkin.

        ja tappaminen itsepuolustukseksi ei todellakaan ole sallittua. se että joku hörhö käy päälle ei oikeuta pistämään sitä hengiltä eikä esim. kuristamaan kuoliaaksi ihan käsivoimin. useimmiten käy niin että hyökkäyksen kohde saa myös syytteen hätävarjelun liioittelusta ja jos se on teräaseella tehty niin tappoa pääsee istumaan mikä on vaan oikeen. ihmishenki on arvokas vaikka se ois raiskarin ruumiissa. piste.

      • ...

        Kylläpä ressukka säikähti. Mutta sun munat taitaa kuitenkin olla niin pienet, ettei niihin osu yrittämälläkään.

    • uuuuuuuu

      Raiskaus on aina raiskaus, ja aiheuttaa pahoja henkisiä vaivoja jopa loppu elämäksi. Raiskaajan henki ei ole minkään arvoinen mielestäni. Piste.

      • ...

        Löytyisiköhän jostain nettikaupasta sellaisia teräviä rautahampaita, jotka voisi laukaista kiinni sopivassa kohtaa raiskarin sisäreisiläskiin tai vaikka ylemmäskin? Takintaskuihin voisi piilottaa vaikka mitä jännää sopivaa tilaisuutta odottamaan. Itsekin voi askarrella, jos tarjonta ei vastaa kysyntää.

    • huomautusvaan

      Kaikki keinot sallittuja. Vaikka tappaminen, mutta se on oltava siis tarpeellista eikä liioiteltua.

      Jos joudut tilanteeseen, missä joudut toista satuttamaan pelastaaksesi itsesi, ota välittömästi tapauksen jälkeen yhteyttä poliisiin. Siis välittömästi. Et poistu paikalta muuta kuin turvaan ja soitat välittömästi poliisille, jotta et itse vaikuta epäilyttävältä.

    • VihainenVeronmaksaja

      Pfft, vitut minä mistään laista jos päälleni hyökätään. Minä hakkaan hengiltä päällekäyneen ellei tajua ennen kupsahtamistaan juosta kauas! Niin kauan kun elätän pummeja niin saan nirhata päällekarkaajat.

    • nätti enää

      Käyttäisin itse toimivia hampaitani, kynsiä- mitä tahansa millä jää jäljet, ja mistä on apua karkuun pääsemiseksi. Ja- terveisin onnellinen keski-ikäinen, joka selviytyi.
      Ei pelkää- ihmisiä, miehiäkään, on parisuhteessa, äiti, töissä... peruselämä. Jotkut viilteli sen tyypin autonkumeja aikoinaan, todennäköisesti veljet ja isät. Yksi nuori nainen sai vakavan tulehduksen, ei ole voinut saada lapsia. Poikani kertoi kerran, että yksi henkilö muuttuu vaikeaksi kun hän nostelee punttisalilla, kertoi minkänäköinen tyyppi. Ajattelin, että pelkää sentään jotain... Rangaistusta riittämiin. Kun asia on vanha. Likat! Pitäkää huoli itestänne. etenkin kun lähdette maailmalle- toisilla paikkakunnilla voi olla mitä vaan, niitäkin jotka jahtaa likkoja.

    • ulbfrjk

      Ei kannata puolustautua, saat vaan syytteen pahoinpitelystä. Jos huudat apua, raiskaaja voi syyttää sinua henkisen kärsimyksen tuottamisesta. Raiskauksesta ei kannata ilmoittaa, kun kikkelis kokkelis mitäs läksit.

    • serlokki

      Kerro raiskaajalle kovaan ääneen että sulla on joku sukupuolitauti, hepatiitti-C... jne jne. Varmaan aika harvat rupee kortsua siinä käärimään.

      Jos raiskaaja on mies niin jalkoväli on kovin arka paikka... varmasti kun käsi tai polvi sopivasti kasseihin.. 8(

      Kuitenkin paras keino on tajuta että "mullekin voi sattua jotain..." eli parhaalla mahdollisella tavalla välttää tilanteita. Jos huonosti käy, todisteiden "keräily" raiskaajalta(tuntomerkit, dna...)

      • KLB.

        Oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi saa käyttää vähäisintä tarvittavaa
        voimakeinoa, joka on osapuolten voimasuhteet ja tilanne yleisesti
        huomioon ottaen puolusteltavissa, liioitella ei saa.(Hätävarjeluoikeus)
        Hätävarjeluoikeus päättyy heti kun oikeudeton hyökkäyskin on päättynyt.

    • mar71

      Minä potkaisen munille, ja sitten polkaisen kengän kantapäällä jalalle. Varsinkin jos minulla on piikkikorot jalassa. Ne on myös yleensä teräväkärkiset, että niillä kyllä pärjää.

    • helppojuttu

      Netistä tilattu hälytin, tikkuaskia pienempi, hintaa parikymppiä. Tai itse asiassa pari niitä. Toinen kotona. Jos tulee haasteita: sokka irti ja heitä se pois Pitää meteliä kuin perkele eikä sammu ennen kuin sokka laitetaan takaisin jota ei helpolla pimeässä tapahdu. Taitaa tulla kiire.

    • Ehti ensin

      Potkaisi pimppiini

    • kynnet.

      silmiin ja syvälle niin loppuu raiskaus välittömästi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3700
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1813
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      151
      1270
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      913
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      870
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      850
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      830
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    Aihe