Olen aivan sekaisin. olen rakastunut ihmiseen, joka on auktoriteetin asemassa (kyseessä ei ole kumpikaan alaikäinen, joten siltä osin ei riko lakia), mutta jos asia selviäis työpaikalla, hän menettäis työnsä. Sen on viimeinen asia, mitä halua.
Kaikki alkoi kun n. kolme vuotta sitten tutustuin häneen, ajattelin hänen olevan todella hyvännäköinen ja kiva luonne (hieman ehkä ihastuin). oltiin sen jälkeen vuoden pitämättä yhteyttä ja sitten kun nähtiin taas, tiesin ihastuvani häneen, jos pitäisin yhteyttä. lupauduin kuitenkin (ajattelin että itellä on tarpeeksi säätöjä etten ihastuis). Toisin kävi. Aikaa on kulunut yli vuosi ja en pysty ajattelemaan muita. yhen illan jutut ei ole auttaneet yhtään, vaikka niitä on kokeiltu liikaakiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa kovin kummalta, että joku menettäisi työnsä parisuhteen takia. Mikä ihmeen auktoriteettiasema?
jos olet ihastunut häneen, tuskinpa kukaan voi kontrolloida kuka itseen ihastuu.
Et edes ole suhteessa häneen.
Tosin ei tuosta kirjoituksestasi mitään selvää saa, mikä olikaan pointti ... ilmeisesti taas yksi osoitus nykyajan nuorisosta, ´jotka eivät osaa kirjallisesti ilmaista itseään.
Ai nykyajan nuorisosta? Ehkä pitäisi sanoa ihmisistä, jotka eivät ole tottuneet kirjoittamaan netissä sekä analysoimaan joka helkkarin tunnetta selkein sanoin, jotta kaikki voisivat ymmärtää, mitä yrittää sanoa.
Nykyajan nuoret osaavat ilmaista kirjaimellisesti itseänsä, hehän elävät netissä heti kun oppivat pystyssä pysymään.
Minusta on ihan oikein, että kaikkea ei tarvitse tänne kirjoitellakaan. Netti on sellaisille apuväline, joilla ei ole tarpeeksi ihmisiä ympärillääm, joille puhua ja jakaa tätä tunnekokemustaan vuorovaikutuksessa jonkun ihmisen kanssa. Se on oikeasti ainoa, joka auttaa ihmisiä. Netissä sellaista ei synny hyvällä tahdollakaan -tai jos syntyy, niin mielikuva on aina vääristynyt tavalla tai toisella. En sano että hyvästä tai pahasti.
Ja itse olet muuten hyvä esimerkki siitä , että sulle pitää vääntää kaikki rautalangasta, eli mahdollisimman tarkkaa kuvausta siitä, mitä on tapahtunut ja mitä toinen ihminen kokee.