Voiko kesyrotta kaveerata kanin kanssa?

Eli voiko pikkuhiljaa totuttelemalla saada rotasta ja pupusta kaverit Jos vahtii ettei, puremista, potkimista, ym.tapahdu?
4280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä se nyt on niin, että kaveri toiselle eläimelle muodostuu vain samasta lajitoverista, hamsteri poikkeuksena, erakko kun enimmäkseen on. Eikä missään tapauksessa ruveta asuttaamaan kania ja rottaa yhdessä.

Itselläni on ollut rotta, joka tuli toimeen kissan ja marsun kanssa, mutta vain valvotusti ja lyhyitä kontakteja keskenään, ts. olivat joskus sylissä siliteltävänä vierekkäin. Mutta tiedän myös miten pahaa jälkeä rotta voi tehdä toisen lajin eläimelle, kokiessaan sen uhkaksi. Joten parempi pitää ne erossa, sama koskee muitakin pieneläimiä, eivät ne ymmärrä toistensa "kieltä", joten siinä voi käydä huonosti. Ja miksi ne yleensä pitäisi saada kavereiksi?

Äänestä
  • "Ja miksi ne yleensä pitäisi saada kavereiksi? " Ajattelin että olisi söpöä :3 Ja meillä siis on kaksi kania, jotka tappelevat keskenään, eli ovat aika yksinäisiä kun eivät voi viettää aikaa keskenään. Jos olisi vaikka rotta käynyt kaveriksi valvottuna : D Ollaan siis hankkimassa kaksi kesyrottaa anyway, vaikkeivat voisikaan kaverustua kanien kanssa.

    Äänestä

  • Suklaarotta kirjoitti:

    "Ja miksi ne yleensä pitäisi saada kavereiksi? " Ajattelin että olisi söpöä :3 Ja meillä siis on kaksi kania, jotka tappelevat keskenään, eli ovat aika yksinäisiä kun eivät voi viettää aikaa keskenään. Jos olisi vaikka rotta käynyt kaveriksi valvottuna : D Ollaan siis hankkimassa kaksi kesyrottaa anyway, vaikkeivat voisikaan kaverustua kanien kanssa.

    Kaneille on seuraa toisistaankin, vaikka ne eläisivät vierekkäisissä häkeissä tai muuten, että niillä on jonkinlainen yhteys toisiinsa. Ja ihmisen seuraa tietysti tarvitaan, kani kun sinällään ei ole mikään häkkieläin, vaan osallistuu mielellään "perheensä" elämään, jos siihen mahdollisuus tarjotaan.

    Ja rotat on kyllä hyvä pitää keskenään, ettei sitten mitään ikävää synny. :)

    Äänestä

  • Suklaarotta kirjoitti:

    "Ja miksi ne yleensä pitäisi saada kavereiksi? " Ajattelin että olisi söpöä :3 Ja meillä siis on kaksi kania, jotka tappelevat keskenään, eli ovat aika yksinäisiä kun eivät voi viettää aikaa keskenään. Jos olisi vaikka rotta käynyt kaveriksi valvottuna : D Ollaan siis hankkimassa kaksi kesyrottaa anyway, vaikkeivat voisikaan kaverustua kanien kanssa.

    Moi! Ootko löytäny rottia? Meillä olisi vauvoja luovutuksessa marraskuun loppupuolella. Asun vantaalla. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suklaarotta kirjoitti:

Eli voiko pikkuhiljaa totuttelemalla saada rotasta ja pupusta kaverit Jos vahtii ettei, puremista, potkimista, ym.tapahdu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu