Yhdessä on tallattu polkuja ylä-ja alamäkineen yli 20-vuotta. Nyt kai sitten loppu häämöttää, eikä tunnu hyvältä ei. Eli haavekuva "ikuisesti yhdessä" vaan niin on miehen helpompi viettää aikaa harrastustensa kuin minun tai lastemme kanssa. Puhuminen rajoittuu "ostatko kaupasta maitoa, vietkö tänään Villen harkkoihin."
Kun pyydän, että menisimme parisuhdeterapiaan tms. niin ei. Kaipaan miestäni, kaipaan läsnäoloa, läheisyyttä.
Kaipaan rakastelua, kaipaan yhteistä aikaa. Suudeltu ei olla vuosikausiin..
No, kunhan nyt kirjoitin. On aika rikkinäinen olo.
Kun pyydän, että menisimme parisuhdeterapiaan tms. niin ei. Kaipaan miestäni, kaipaan läsnäoloa, läheisyyttä.
Kaipaan rakastelua, kaipaan yhteistä aikaa. Suudeltu ei olla vuosikausiin..
No, kunhan nyt kirjoitin. On aika rikkinäinen olo.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olen päässyt 45 ikä vuoteen ilman minkäänlaista kontaktia vastakaiseen sukupuoleen .
Naisista ei ole muuta kuin harmia. Usko pois. Oma käsi tuntuukin paljon paremmalta näin 43:stakin.
siis kummallekin on valitettavaa että meistä naisista on jäänyt negatiivinen kuva
teille molemmille .
vaan kehiin.
Ihan o.k.
Käytän pitkääkurkkua . Sopii näin 40 selle .
Turvallista .
ei tee onnelliseksi ihmistä.
Jokainen ihmínen tuntee välillä itsensä orvoksi, hyljätyksi, jopa syrjityksi,
jokainen joskus tuntee yksinäisyyden.
Onnellinen ihminen vetää puoleensa, hymyilevän luo tullaan, jos ilo ja elivoima ihmisessä näkyy, hän vetää muita luokseen, myös oma puoliso tulee luo.
Jos ihminen pystyy tarttumaan tukkaansa kiinni ja nostamaan itsensä pois surujensa alta, niitähän aina on, ja jollain ihme konstilla onnellistuttamaan itse itsensä, - hän saa ihmeekseen huomata, että puoliso katoo häneen kuin enkeliin, hän tulee luo, puolison syyllisyys siitä, ettei ole onnistunut tekemään toista onnelliseksi sulaa pois kuin kuura mielen päältä, hän ilostuu ja kaikki on taas hyvin, ollaan lähes onnellisia keskellä kaiken arkisen aherruksen.
Mutta jokaisen on tehtävä se työ oman mielensä, oman itsensä kanssa.
On pystyttävä nousemaan murheittensa herraksi tai siis rouvaksi, ilostuttava, hymyiltävä.
Murehtiminen ei auta mitään.
Tartu hetkeen!
Kukaan toinen ihminen tai ,ikään esine ei ree kenestäkään onnellista.
Näitä ongelmia on jokaisessa parisuhteessa.
Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta ilman ei ole kukaan.
Joku osaa ratkaista ongelmansa, joku ei.
Jokainen perheenjäsen parantuu, jos vanhemmat hymyilevät ja ovat onnellisisa.
.
niin sillä saa vedettyä itsensä masennuksiin.
Ja se on sitäpaitsi niin, että kaikilla on vaikeutensa, me emme vain k o e niitä vaikeuksia, ja luulemme, ettei muilla olekaan mitään suruja. Mutta kaikille niitä riittää, milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta aina niitä on.
Se on reippain, joka tallaa niiden yli iloisena, ei syyttele ketään - ei itseään, ei toista, ei lapsiaan. Elää vain elämäänsä tallaten alleen vaikeudet, selviytyen niistä.
Iloisena ja reippaana.
ei itseäni, ei toista, ei lapsia.
VAPAUTAN kaikki luulemasta, että paha oloni on HEIDÄN syytään, sillä SE EI ole!
Minulla vain on oma kehitysvaiheeni, jonka aion kestää ja NYT ilostuen!
olemme parhaamme koko ajan tehneet.
Monet ovat jo niin herkistyneet sille, etteivät kestä enää yhtään syyllistämistä.
Tunne on raskas ja vahingollinen, se vie voimia, eikä siitä aiheudu mitään hyvää.
Sano aina läheisillesi, että minulla on nyt hiukan huono olo,
mutta se ei johdu teistä!
Te olette siihen täysin syyttömiä. - Eikä se johdu minustakaan.
Aivan vain työasioista, väsymyksestä ja särystä. JA: Se menee ohi.
Aikaisemmin aina suutuin siivottomista poikain huoneista, ja syyllistin heitä.
Mutta nyt olen tajunnut hyvällä kaistalla pysyä, hymyillen sanoa, innostaa siivoomaan yhdessä.
Joskus kun on paha olla, sanon, ettei nyt kyllä minulla tee mieli siivota, on paha olo,
mutta se ei johdu teistä eikä näistä kotiasioista.
Kotiasioista olen päinvastoin onnellinen, hyvin kaikki menee meillä.
Ja kyllä paha olonikin pian helpottaa, se johtuu muista syistä.
PUHUMINEN kannattaa aina,
kun pysyt hyvällä kaistalla.
ÄLÄ sinäkään SYYLLISTÄ, se on huono kaista.
Ja syyllisyys on niin hankala tunne, että sitä jokainen pyrkii siirtämään muiden niskaan kannettavaksi.
Parempi, ettei sitä viljellä.
i
SAMANLAINEN OLO - JOTAIN ON KEKSITTÄVÄ
Itsellä samanlainen tilanne ja yhtä kauan (20 v.) on yhdessä talsittu. Meillä miehen on vienyt työ. Parisuhdeterapiassa ollaan käyty ja aina sen jälkeen on vähän aikaa mennyt hyvin, mutta... minkäs teet? Täällä on tullut vastauksia tyyliin "kun vain ajattelee positiivisesti ja hymyilee, niin johan ukko(kin) juoksee luokse" HALOO?! Huomaa, ettei ihan ole kokeneet samaa.
MIKSI minun pitäisi AINA JAKSAA yrittää hymyillä ja näytellä olevani onnellinen, kun aviomieheni ja lasteni isä on hyljännyt perheensä? Mitä iloa on aviomiehestä/isästä joka ei osallistu perheensä elämään/arkeen? Mies tekee 24/7 töitä. Mies itse on uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. Ei kuule, ei näe, ei jaksa...muuta kuin työtä. Suunnattomasta työnteosta ei ole edes taloudellisesti "mainittavaa hyötyä". Kaikki menee mikä tulee...miehen omiin velkoihin. Toki hän lyhentää myös asuntolainaa, mutta minä maksan edelleen kokonaisuudessaan jo teini-ikäisten lasteni sekä oman elämäni, laskut ja kaiken mikä liittyy kodin hankintoihin. Kuitenkin oma palkkani on suureltaan vain kolmannes miehen palkasta.
Itse olen aina huolehtinut hyvin perheestäni, kodistamme, omasta ulkonäöstäni, kunnostani, jne... JA TODELLAKIN AJATELLUT POSITIIVISESTI. Sillä muutoinhan en näin kauaan olisi tässä vierellä kulkenut, tukenut ja toivonut...parempaa huomista. Koskahan se tulee?
Tuollaisen takia minä en ole ikinä uskaltanut sitoutua ja
näin sen jo lapsuudessani omissa vanhemmissani ja
isän kuoleman jälkeen joka kuoli liian varhain äiti piti
perheen ja yrityksen väkisin kasassa unohtaen minut
vanhimman lapsen jonka hän on nyt jälkeenpäin
myöntänyt . Aina koulun jälkeen heti virmaan töihin
jos ei muuta niin siivota ja kaverit sai jäädä ja ajan
kuluessa kaikki vähänkin tutut on "pariutuneet" minä
en ja ihmetellään miksi minulla ei ole koskaan näkynyt
ketään se vaan on että minä en vaan jaksa .
Ei yhtään mitään.
Hymy auttaa, se ystävä parhain...
vaikka se aluksi tuntuu ihan tyhjänpäiväiseltä niin jo pienen hiljaisuuden jälkeen vähintään jotain pälkähtää päähän. Jos hiljentyminen onnistuu paremmin niin se tuot tullessaan oivalluksia. Ajattelin opetella erään gurun neuvon mukaan istumaan hiljaa lootusasennossa. se kuulemma tuo itsessään jo tuo tuloksia. Tänään minuutti, huomenna kaksu jne. Tai gurun opetuksen mukaan tänään 5 min ja huomenna 10. Kuka tietää ehkä se alkaa toimia niin kuin on luvattu. se tietenkin poistaa ensimmäisenä kärsimättömyyden.
Mainiota!
Yhteen aikaan kuljin kotona yleisen syyttäjän hahmossa roolia vetäen,
siitä seurasi vain sairauksia perheessä.
Sitten tajusin: kun on kiitollisella mielellä kaikesta siitä hyvästä,
mitä on saanut,
niin jotain uuttakin hyvää voi tapahtua!
Tein luettelon paperille kaikesta hyvästä elämässäni. Listasta tuli pitkä.
Kiitollisuus täytti sydämeni.
ja voipi olla että hymyily onkin sitä ominta itseä.
elämässä, ja vaikeudet tuntuvat olevan jo takana päin, muistellaan kaikkea
http://www.youtube.com/watch?v=82PTiZ58rns&feature=related
Kun kaikki on taas hyvin, silloin kiitän itseäni jaksettuani pahimman ylitse.
Tuohan on vain lopun alkua. Itse en ole koskaan tykännyt suutelemisesta, se on jotenkin ällöttävää. Kamalaa jos taas pitäisi aloittaa teini vuosien käsikädessä kulkeminen suuteloineen ym. rituaaleineen.
Kannattaako tuota pelästyä jos on niin vakaa parisuhde ettei tarvitse niin ponnistella vaan saa olla väsynyt jos on. Alkaa sitä miehellekkin tulla menopaussin oireita. Meillä se ilmenee miehen tasaisena kärttyisyytenä ja itselläni rjähtää kerran kuukaudessa suurinpiirtein. Käydään välillä yhdessä, välillä erikseen baarissa tuulettumassa jotta jaksaa taas toisen naamaa katsella. Liekö pelkää vanhenemista ja tulee joku nuoruuden kaipuu jos kuvittelee sen pitkän suhteen pysyvän sellaisena kun se on joskus alkuaikoina ollut tai kuvittelee kumppanin vaihtamisella saavuttavansa teiniaikojen huuman takaisin.
Parasta parisuhdeterapiaa kun vähän laittautuu ja lähtee ihmisten pariin. Mielestäni parisuhdeterapiat lähinnä toimii nuorien ja vasta vähän aikaa suhteessa ongelmiensa kanssa painiskeleville mutta luulisi jo keski- ikäisillä olevan elämänviisautta olevan oman itsensä ja suhteensa "terapeutteja". Tuskimpa ne terapeutit antaa yhtään sen enempää ratkaisun avaimia käteen mitä ei itsekkään saa selville jos haluaa selvää ottaa.
mielipiteeni sanoin sinne, en jaksa nyt, masennuin hiukan.
Vuoden alusta olen asustellut omillani ja aika rankkaa aikaa tuo toipuminen oli, mutta elämä jatkuu. Kaipaan myös läheisyyttä ja olisi ihana nukahtaa toisen kainaloon. Totuttelua tää yksin olo on vaatinut ja en haluaisi loppuelämääni yksin viettää. Laitoin profiilin tuonne treffipuolelle ja paria kaveria olen treffannutkin, mutta ei ole kolahtanut vielä tarpeeksi. En ole vaativainen nainen, mutta kai sen tapaamisen pitäisi joltain edes tuntua.. Kapakoissa en jaksaisi kovinkaan juoksennella, joten jostain muualta se onni on kohdattava..
Ehkäpä se on niin, että etsimällä ei onni tule, vaan se tulee kun on tullakseen..
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista tulevaisuuteesi. Asioilla on tapana järjestyä suuntaan tai toiseen!!!
Pakko kysyä. Miksi naiset jäävät epätyydyttävään suhteeseen? Tottakai, yrittää pitää, terapiat ja muut. Mutta ellei sittenkään suhde toimi niin miksi jäädä siihen?