Osa naisista ja osa miehistä on sen näköisiä, että transtausta ei ole milläänlailla todennäköinen. Mutta osa porukasta on sellaisia, että taustaa voi hyvinkin löytyä. Katselin tässä viikolla pitkähköjä naisia ja osasta ei voinut sanoa onko alkuperä nainen vai mies. Ja yhdessä lehdessä oli nainen, jonka itse tunnistin transtaustaiseksi (en tiedä sitä 100% varmuudella) mutta tavikselle se ei tulisi mieleenkään. Vaikka yksi 58-vuotiaana mömmöt aloittanut katkera itkijä muuta haluaa kuvitella, useimmat sulautuvat ja muuttuvat taviksen näköisiksi.
Transihmisten
bongausta..
10637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
vaikeaa tajuta sitä, että ei hormoonit mitään piirteitä juurikaan muuta ja saa naisellisuutta esiin. Se on kokonaisuus mikä sen tekee. Hiukset ovat erittäin ratkaiseva tekijä ja myös pukeutuminen.
Yksi täällä kirjoittaja muutti profiilikuvansa ja samalla myös nimimerkkinsä. Kyseinen henkilö mainostaa olevansa joku kaunotar ja 30v näköinen vaikka on yli 60v. Kun katselen sitä kuvaa, niin minulle tulee lähinnä hevosen turpa mieleen. Jos hormoonit saavat sitä aikaan mitä siinä kuvassa on, niin sääliksi käy. Kyseinen henkilö mainostaa, että hormoonit ovat sen "ihanuuden" aikaan saaneet. Kovin on miinusmerkkistä niiden vaikutus.
Hormonit muuttavat kasvoja kyllä useimmillä mtf.llä. Ftm.llä toki enemmän, mutta kyllä se rasvojen muutos kasvoissa tekee ihan erilaiseksi kuin esimerkiksi tiitin, joka ei hormoneita käytä.
Jos on viitsinyt ottaa kuvia prosessin alussa ja vaikkapa seitsemän vuoden ajan, niin siinähän sen näkee millainen muutos on tapahtunut. Muutos ei ole lopullinen parissa eikä vielä neljässäkään vuodessa.
Miksi kukaan sitten edes käyttää estroja, jos ei niistä ole mitään hyötyä..?
Minä en nykyisin välitä hittojakaan näytänkö mieheltä vai naiselta, mutta horkut ovat eri asia.
Testo on mulle vaan liian kovaa, se parantaa kyllä keskittymistä, mutta turruttaa aistit. Naisen horkuilla ja keholla tunnen paremmin aistit ja esim. uinnissa tunnen kehollani syvästi. Aistiminen on kokonaisvaltaista ja ajattelu parhaimmillaan kirkasta ja seesteistä. Testoilla minulla tuntui että aggressio oli hallitseva tunne. En oikein osannut kuunnella ja elämä oli jotenkin värittömämpää. Eli otan horkkuja siksi että tunnen että näin on parempi.
Estrojen käytön päähyöty ei ole kasvojen naisellistaminen, eikä välttämättä vartalonkaan naisellistaminen. Nuo muutokset tulee sivuvaikutuksena ja useimmiten ne ovat hyödyllisiä. Ihminen on vaan sellainen että ilman mitään sukuhormoneja olotila ei ole hyvä. Sen kyllä huomasi kun testot oli poissa mutta estroja ei ollut tarpeeksi.
Pieni ero on siinä, jos kommentit minkä ikäiseltä näyttää tulee ulkopuolisilta kuin omasta päästä.
Jos teitä tituleerataan kaunottariksi. älkää sanoko sitä täällä. Silloin "mainostatte itseänne". Kunnon ts ei puhu semmoisia.
Täällä saadut kommentit ovat enimmäkseen kateuden aikaansaamia
tareksi, niin ottaisin sen suoranaisena vittuiluna, sillä tiedän kyllä itse mikä olen. Yleensä kun vanhalle akalle niin sanotaan, niin sitä ei todella tarkoiteta.
Jos olet vanhan akan näköinen niin se onkin kettuilua.
Mä mietin kerran, että on se kumma että kukaan naisten saunassa ei ihmettele, että noin vanhalla naisella on noin kiinteät rinnat....ja noin hyvä kroppa ja noin nuoren näköiset kasvot.
Sitten mulla vasta välähti, että jospa ne ei tiedä sen ikää. Kyllä kaulassa pitäisi ehdottomasti olla lappu johon on merkattu ikä. Eihän sitä muuten tiedä. Epäreilua siiiiiiis. Ja mä oon kade.