XENU

Tervejärkinen

Lukekaa toi ja kertokaa kuinka täyspäiseltä tämä skientologian perusta kuulostaa. Ei jumalauta.

Xenu on skientologisessa opissa galaktinen hallitsija, joka toi 75 miljoonaa vuotta sitten miljardeja ihmisiä Maahan, kasasi heidät tulivuorten ympärille ja räjäytti heidät vetypommeilla. Näiden ihmisten sielut kasautuivat yhteen ja kiinnittyivät elävien ruumiisiin. Skientologien mukaan ne aiheuttavat yhä harmia eläville. Näitä tapahtumia skientologit kutsuvat nimellä Tapaus II (engl. "Incident II")

Skientologian perustaja L. Ron Hubbard selitti tarinan teoksessaan Operating Thetan taso III vuonna 1967 ja varoitti, että tiedot on "laskelmoitu tappamaan (esimerkiksi keuhkokuumeeseen, jne.) ne, jotka yrittävät ratkaista tiedot". Xenun tarina oli lähtölaukaus skientologien tavalle käyttää tulivuorta skientologian ja dianetiikan symbolina.

Skientologian arvostelu on keskittynyt Xenun tarinan ympärille. Skientologikirkko on pyrkinyt pitämään tarinan salaisena ja veloittaa tason OT III opinnoista huomattavasti. Kirkko ei mainitse tarinaa julkisesti ja on pyrkinyt salaamaan tiedot oikeusteitse. Myöhemmin Hubbard dramatisoi tarinan elokuvakäsikirjoitukseksi.

Tarinan mukaan 75 miljoonaa vuotta sitten Galaktinen konfederaatio koostui 26 tähdestä ja 76 planeetasta. Maa, silloiselta nimeltään Teegeeack, kuului liittoon. Liiton hallitsija oli nimeltään Xenu. Planeetoilla oli keskimäärin 178 miljardia asukasta, ja ne olivat vakavasti ylikansoitettuja. Galaktisen konfederaation kehitys oli meidän tasollamme, ihmiset mm. kävelivät nykyisenkaltaisissa vaatteissa ja käyttivät autoja ja veneitä, jotka näyttivät samoilta kuin 1950- ja 1960-luvuilla.

Xenu aiottiin karkottaa vallasta. Hän keksi juonen liikaväestön eliminoimiseksi. Niin sanottujen kapinallisten avulla hän kukisti väestön ja niin sanotut uskolliset upseerit, jotka olivat hyvä, Xenua vastustanut voima. Sitten hän psykiatrien avulla keräsi miljardeja ihmisiä väittäen, että heidät kutsuttiin verotarkastuksiin, ja halvaannutti heidät alkoholilla ja glykolilla. Tämän jälkeen kaapatut kuljetettiin tuhottavaksi Teegeeackiin (Maahan) avaruuslentokoneilla, jotka näyttivät täsmälleen Douglas DC-8 -matkustajalentokoneilta, joista puuttuivat potkurit (DC-8:ssa ei oikeasti ole potkureita vaan suihkumoottorit, joita Hubbard ilmeisesti tarkoitti). Kun avaruuslentokoneet saapuivat Teegeeackiin, halvaantuneet ihmiset kasattiin tulivuorten ympärille eri puolille planeettaa. Tulivuorten kraattereihin laskettiin vetypommeja, jotka räjäytettiin samanaikaisesti. Lähes kaikki ihmiset menehtyivät.

Uhrien sielut, joita sanotaan thetalaisiksi, lensivät räjähdyksessä ilmaan. Xenun joukot keräsivät ne käyttäen "sähkönauhaa" ("mikä oli myös seisovan aallon tyyppi") ja imi ne "tyhjiöalueille" ympäri maailmaa. Kerätyt sielut vietiin eräänlaiseen elokuvateatteriin ja pakotettiin katsomaan 36 päivän ajan "kolmiulotteista superkolossaalista elokuvaa". Heihin istutettiin (=implantoitiin) paljon virheellistä dataa, joka koski "jumalaa, paholaista, avaruusoopperaa, yms.". Tähän lukeutuvat kaikki maailmanuskonnot, Hubbardin mukaan erityisesti katolinen kirkko. Myös kaikkien modernien teatterien sisustus johtuu Xenun implantointien kollektiivisesta muistamisesta. Kuvat myös veivät thetalaisten identiteetin, ja thetalaiset (keho-thetanit) kasaantuivat eloonjääneiden ympärille. Thetalaiset ovat yhä kiinni ihmisissä, ja skientologit pyrkivät poistamaan nämä asianmukaisin rituaalein.

Lopulta uskolliset upseerit syöksivät Xenun vallasta ja lukitsivat hänet ikuisella akulla varustettuun voimakenttään erääseen vuoreen. Vuoren sijaintiplaneetta on epävarma. Teegeeack hylättiin, ja siitä tuli "vankilaplaneetta", mitä se on yhä edelleen. Tosin Maahan on useasti hyökännyt avaruusolentojen valloitusarmeijoita.

Tarinan yksityiskohdat ovat salaisia kaikille paitsi korkeimman tason skientologeille. Hubbardin mukaan tarinan selvittäminen aiheutti hänelle selän, polven ja käden murtumisen. Tarinan voidaan sanoa osoittavan skientologian ja tieteiskirjallisuuden samankaltaisuuden. Hubbard kirjoitti OT III:n vuosina 1966—1967 Las Palmasissa. Hän piti sitä yhtenä elämänsä suurista saavutuksista. Kirjeessään vaimolleen Hubbard kertoo, että hän avusti tutkimusta juomalla suuret määrät rommia, ja ottamalla piristäviä ja rauhoittavia lääkkeitä.

Hubbard myöskin on sanonu, että kaikkein varmin keino rikastua on kehittää uskonto. JA KUINKAS KÄVIKÄÄN! Mikään muu uskonto ei vaadi kymmeniä tuhansia pulitettavaks että saa opiskella uskontoa. Tää on nii naurettavaa xD rommi ja lääkkeet kunniaan! Kyllä heikkömielisiltä on helppo kyniä rahat tällasella paskalla.

Ja ihan vain vittuillakseni tämän laitoin tänne :P skientologit saa lähes sydärin jos mainitsee Xenun nimen. Saas nähä kuinka moni sekopää lakoaa tän otsikon edessä :-----DDD Official seal of VITTU MITÄ PASKAA!

7

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ylixenu

      Lainaan tähän kommenttia wicca-pastalta:
      Eli jos olet wicca, scientologi, xenu tai vapaamuurari ja sytytät kyntilän, varo häntääsi..

    • Wfalen

      ..naurettava tarina sinällään. Tosin sisäinen sci-fi fani tahtoisi uskoa tuohon mielummin kuin raamattuun tai muihin vastaaviin

      Yhtä tyhjän kanssa kaikki jos tarvitsee oikeasti jotain "muinaista opetusta" eikä voi itse nähdä omaa elämäänsä.

    • Douglas on profeetta

      Jos tuo sinua ilahduttaa, niin tutustu myös amerikkalaisen mustan islamin (NOI, Nation of Islam) alkuvaiheisiin. Lähteeksi vaikkapa Jaakko Hämeen-Anttilan "Islamin monimuotoisuus". Maailmaan mahtuu niin monta ihmeellistä, kummallista tarinaa, jotka ihmetyttää kummastuttaa pientä kulkijaa... vai miten se nyt meni.

      Ainoa oikea uskonto on tietysti Douglas Adamsin kehittämä Linnunrata -trilogia. Siinä on ihana jumalainen kolminaisuus salaperäisessä viiden kirjan muodossa. Vain tosiuskova voi ymmärtää tämän kolminaisuuden salaisuuden. Ihan vain näön vuoksi oli Adams ateisti, sillä hänhän pistää myös evoluutioteorian suht. paskaksi kaikkien muiden uskomustemme mukana.

      • se vanha tuttu

        oli kyllä gurujen päällikkö. :)


    • se vanha tuttu

      mutta yksi scientologian tärkeimmistä ohjeista on olla uskomatta mihinkään, mikä ei ole itselle totta.

      Hubbardia en uskalla tässä yhteydessä lainata, mutta Deepak Chopra on viisas mies (googleta vaikka). Hän on sanonut:

      "Once you realize that the whole scheme of worlds IS imagined by Spirit, from the lowest to the highest, from demons to angels, there can be nothing dangerous about creation."

      Siis kaikki maailmassa on kuvitelmaa ja sen kun kerran ymmärtää, ei luovuudessa ole mitään vaarallista.

      Creative processing on myös scientolgiassa paljon käytetty prosessi. Mielikuvituksella voidaan saada paljon hyvää aikaan.

      Sitäpaitsi luin noin viikko sitten uutisen, että vuonna 2030 suunnitellaan ensimmäisten ihmisten lähettämistä Marsiin - ilman paluulippua. Kuinkahan totta tuo uutinen oli, mutta todellisuus on joskus ihmeellisempää kuin me tampiot uskallamme ikinä kuvitella.

      • Huhahhhei

        tuolla vuodatuksella oli tekemistä scientologian tai minkään muunkaan rahankeruuhöpöhöpön kanssa?


      • Durandall
        Huhahhhei kirjoitti:

        tuolla vuodatuksella oli tekemistä scientologian tai minkään muunkaan rahankeruuhöpöhöpön kanssa?

        Siinä annettiin ymmärtää paljon väittämättä mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      134
      7406
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      21
      2737
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      286
      1447
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      208
      1175
    5. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1099
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      82
      1039
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1002
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      861
    9. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      826
    10. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      15
      823
    Aihe