"Luonto tuo Luojanne isoäiti kohtelee minua hyvin, jopa niin, että kalenteri
menettää merkityksensä. Hemmottelee erikoistapauksena, piilottelee syksyä
kesän verhoissa, kunnes katsoo ajan olevan kypsä lisätäkseen pienen dramaat
tisen yksityiskohdan herättämisekseni.
Viime syksynä, ensimmäisten pakkasten aikaan hortoilin hieman eksyksissä, kunnes
oksien välistä pilkahti harmaata betoniseinää ja tiesin saapuneeni kulttuurin piiriin
ja pelastautuneeni. Jouduin nurjalta puolelta kulkiessani kolmen pienen kerrostalon
rajaamalle pihalle ja siellä minua kohtasi näky, joka oli outo ja uskomaton. Lumoava!!
Pihan reunalla seisoi viisi, kuusi minulle tuntematonta lehtipuuta ja ne satoivat kuin
pilvet. Sää oli aurinkoinen ja täysin tyyni, mutta ne satoivat. Ne luopuivat lehdistään!
Lehdet olivat alapinnaltaan luumunvärisiä ja yläpuoli oli hopeaa ja niitä tuli oksilta
tasaisena virtana. Kaksi pientä poikaa seisoi puiden alla lehtisateessa ja piti pipojensa
reunoista kiinni. Valkoisista kasvoista mustina aukkoina eroittuivat silmät ja suu ...
ja kuulin Munchin huudon."
Kyllä syksyssä on puolensa! Eikö vain?
Tunnetko nämä puut?
Tapahtuuko sama myös nytsyksynä?
menettää merkityksensä. Hemmottelee erikoistapauksena, piilottelee syksyä
kesän verhoissa, kunnes katsoo ajan olevan kypsä lisätäkseen pienen dramaat
tisen yksityiskohdan herättämisekseni.
Viime syksynä, ensimmäisten pakkasten aikaan hortoilin hieman eksyksissä, kunnes
oksien välistä pilkahti harmaata betoniseinää ja tiesin saapuneeni kulttuurin piiriin
ja pelastautuneeni. Jouduin nurjalta puolelta kulkiessani kolmen pienen kerrostalon
rajaamalle pihalle ja siellä minua kohtasi näky, joka oli outo ja uskomaton. Lumoava!!
Pihan reunalla seisoi viisi, kuusi minulle tuntematonta lehtipuuta ja ne satoivat kuin
pilvet. Sää oli aurinkoinen ja täysin tyyni, mutta ne satoivat. Ne luopuivat lehdistään!
Lehdet olivat alapinnaltaan luumunvärisiä ja yläpuoli oli hopeaa ja niitä tuli oksilta
tasaisena virtana. Kaksi pientä poikaa seisoi puiden alla lehtisateessa ja piti pipojensa
reunoista kiinni. Valkoisista kasvoista mustina aukkoina eroittuivat silmät ja suu ...
ja kuulin Munchin huudon."
Kyllä syksyssä on puolensa! Eikö vain?
Tunnetko nämä puut?
Tapahtuuko sama myös nytsyksynä?
Vastaukset 49
Vanhimmat
lunta tulee...
Suomi on pitempi kuin luuletkaan.
hyvin tietää tämän maan pituuden.
Muista että minun on se kuljettava joka kerta, kun haluan pois täältä.
Veikkaampa, että sinä ajat tätä maata paljon harvemmin läpi kuin minä ;)
Kaksi kertaa vuodessa käyn autolla. Muulloin lennän (halvempaa) tai junalla
jos haluan jutella.
Narraatko... meillä lensi pääskysiä aamupäivällä.
Olipas kaunis ja ajatuksia herättävä aloitus.
Olen myös joskus nähnyt kun puu luopuu lehdistään yhtään oksiaan väräyttämättä, en vain muista mikä puu oli kyseessä tai oliko vain luonnonilmiö.
Syksy on parasta ja kauneinta aikaa, itse nautin tästä kauneudesta päivittäin kulkiessani näiden upeiden vanhojen omakotitalojen välissä.
Meren rannalla, välillä on lampaita ja toisinaan tyyntä niinkuin nyt.
Vielä on 10 astetta lämmintä.
Luopumisesta vielä tuli mieleen, miksi ihminen pitää kaikesta vanhasta niin tiukasti kiinni vaikkei se enää mitään antaisikaan.
Kun luopuu vanhasta niin silloin vasta voi tulla uutta tilalle.
Aloittaisi aamunsa yhtä riisuttuna kun on lehtensä antanut puu.
Tänä päivänä tiedän mitä nuo puut ovat, nuo mainitsemani pikkupojat
sivsistivät minua, tietämätöntä.
puita ne sit oli, miulle tuli mieleen hopeapaju, mut niiden lehdet on samanväriset molemmilta puolilta, joten niitä ne ei sit oo:)))))
En kerro ihan vielä. (tähä kuuluisi joku hymiö)
jännitystä:)))))
Meilläki jotkut puut ovat alkaneet luopua lehdistään, mut vielä on jäljelläki, ne onki upean näköisiä, ruskan väritys, loistavat tuolla alapihalla kuin aurinko paistaisi tähän hämärähköön aamupäivään:))))
kyseessä olla hopeapaju, hopeisine lehtineen, tai kenties terijoen salava, pajunsukuinen sekin.
Täällä maaseudulla lehtien puista putoaminen ei aiheuta romanttisia tuntemuksia, vaan hirvittävän sotkun pihamaalle :) Takapihani ulottuu metsänreunaan ja syksyisin tuntuu kuin koko metsä kaataisi lehtensä juuri pihalleni. Nyt on tuulinen sää täällä ja ilmassa sataa koko ajan lehtiä, kuin suuria lumihiutaleita.
Tekstiäsi on ilo lukea.
Ne olivat oikeita puita viisi, kuusi metriä korkeita.
Kirvesvarsitonttini kuja oli reunustettu juuri tuolla terijokelaisella.
aamulla ihailin niitä kauniita puolia, oli hieman sumuinen, pilvinen sää, mutta värit loistivat kirkkaina.
Aivan kuin luonto kokoaisi viimeiset voimansa ilahduttaakseen, ennen kaamosta.
Haavan lehdet putoavat väristen ja pilvinä, tammi pitää lehdistään ja väreistä pitkään kiinni, jokus jopa talven yli. Vaahtera on jo lähes ruskea ja puu pian paljas. Lehmukset hautausmaalla vielä lähes vihreitä.
Katselin järven yli, vastaranta oli lähes keltainen, metsässä näkyi tummaa vihreää.
Tuntui ettei niin paljon voi katsoakaan, että saisi tarpeekseen ja tuon näyn sisälleen ja kestämään talven yli.
Kamera ei vangitse täydellistä kuvaa ja vain pienen osan maisemasta.
Kyllä etelässäkin väriä löytyy syksyisin.
Pohjoisen ihminen pitää meteliä bisneksen puolesta.
Nuo vaahteran lehdet ovat minulle näkymättömiä, kunnes ensiimäinen
keltainen osuu näkökenttään mustine, pyöreine läiskineen.
kasvaa meidän pihassa viisi ja en pidä niitä mitenkään kauniina puina syksyisin.
Samoin sireenit ja pajut ovat melko vaatimattomia, pihlaja joskus tosi kaunis, kun lehdet punastuvat.
Vaahtera on ihana kunnes lehdet muuttuvat likaisen ruskeiksi, läiskineenkin kaunis, liekö joku sienitauti mikä niitä aiheuttaa. Olen asiasta joskus lukenut, mutta en muista taudin nimeä.
Kaipa sekin tieto Googlesta löytyisi tai puutarhakirjasta.
Ei Lappiin tarvitse ruskan takia lähteä, mutta kyllä sekin tunturin laelta katsoen on jotenkin mahtavampi.
on suunnattoman pitkät ja ahkerat ja elintilaa hamuavat juuret ja niitä pitää varoa jos rakennuksia on vieressä, onneksi siul ei tontti oo pieni :-)
ensimmäinen salava istuttamaan keittiön ja eteisen kulmaukseen, siis ulkopuolelle.
Kasvoi ja kasvoi, kaadettiin pois ja juuret olivat jo menossa talon alle.
Samoin alapihan likakaivoon oli mennyt juuria vieressä olevasta salavasta, sekin kaadettiin pois.
Nykyiset puut ovat kaukana seinistä ja vesiputkista.
Tontin kokoa en osaa arvioida, kun tää on niin sekava, mutta varsinaista piha-aluetta on ehkä hehtaarin verran ja muuta aluetta lisäksi.
Kauniisti kirjoitit syksystä. Vaikka kuinka mietin en tiedä mikä puu olisi ollut kyseessä. Katselin eilen ikkunasta kauan kun haavat tuossa lähellä tiputtelivat lehtiään. Ihan hissukseen vain ei mitään sadetta siis mutta jotenkin se näky lumosi.
Täällä on muutenkin kaunista kun on monenvärisiä lehtipuitaa ja vihreää aina siinä väleissä. Aurinkokin näyttäytyy ja liput liehuvat Aleksis Kiven päivän kunniaksi.
Syksyssä on puolensa varsinkin näin kuuman kesän jälkeen oikein rakastan näitä viileitä päiviä.
Lupaan kertoa tuossa iltapäivällä, palattuani.
Maukkaasti kirjoitit ja mielenkiinnolla sen luin. Osaat kirjoittaa hyvin paljon suuhteellisen vähällä tekstimäärällä. Jos meikäläinen olisi kirjoittanut saman, niin minulla olisi ollut niin paljon tekstiä, että ainaskiiiii tämän palstan etusivun verran ja sitten vielä toisestakin sivusta puoleen väliin asti. Kauhiaa.
Mikähän puu olisi kysymyksessä. En mitenkään, enkä millään muotoa tahtoisi kirjoittaa, että "Nyt mua kyllä vaivaa-vaivaa, kerro heti", koska se ilmeisesti oli tarkoituskin vaivauttaa immeisiä.:)
Voisiko mahdollisesti olla niin, että koska kirjoitit kyseessä olleen "ensimmäisten pakkasten aikaa", niin olisiko pakkaskuura lennättänyt ihtensä näiden lehtien päälle. Koko lehden päällypinnalle, kun istahtaa kuurankukkasia enemmän, kuin kaks, niin suloisen luumunväriset lehdet eivät kyenneet kannattamaan kuurankukkasia ja niinpäs ne pätkähtivät kaikki veks. Auringon syleilyt kuuraan, saa ne näyttämään hopean värisiltä.
Myönnän, vaikka en ole syksy-ihminen ja talvesta en tykkää ollenkaan, niin kyllä tuo luonto on väreiltään silmiä hiveilevää tähän vuodenaikaan.
Vaikka paljastankin puut, kommentissani sinulle, vastaus on tarkoitettu kaikille teille, arvon naiset.
Hevoskastanjoita ne tosiaan olivat. Pojat keräsivät minulle kourallisen (poistivat ensin piikkikuoren)
punaruskeita, kovakuorisia siemenkotia jos haluisin istuttaa oman puun. Ne ovat vieläkin tuolla eteisen maljassa. "Valutan niitä kädeltä toiselle ja taas olen olemassa" niin kuin eräässä runossani kirjoitan.
Tämä, välttyäkseni plagiointi epäilyiltä jos joku lukija olisi sattunut lukemaa kyseisen runon. Se on
tosiaan kirjoittamani joski eri nimimerkillä.
Syksy,- koitetaan kestää!
täällä ei taida hevoskastanjoita kasvaakaan, tuttu puu nimeltään.
Kyllähän me syksy kestetään :)
koko sana on täynnä runoa ja maalaisromantiikkaa. Siis niitäkö on uomessakin.
Hyvin kuvattu sanan merkityksiä. Suomessa ja vaikka ja kuinka täällä Etelä-Suomessa.
Guugleta, siellä paljon tietoa.
Mulla ei ole ykskään hevoskastanja lähtenyt kasvamaan, vaikka kuinka monta siementä olen istuttanut.
Niissä on aivan ihana kukka, kukkiessaan ovat tosi upeita puita.
Jos sulla onnistuu niin olen kyllä kade.
En ole yrittänytkään. Sain käsityksen, että se olisikin vaikeaa, lukemalla keskusteluja aiheen tiimoilta.
En väitä, enkä usko, että kuvaamani tapahtuma olisi joka syksyinen. Se on tietysti kiinni lämpötiloista, kasvun (tai kuoleman) vaiheesta, kosteudesta ynnä muusta.
Onnea yrityksillesi!
Kiitos!
Minusta se on kuitenkin aina haastavaa kun tulee vastaan siemen joka ei lähde kasvuun noin vaan.
Ja onhan siinä sekin mahdollisuus että joku jonka olen ulos istuttanut on nyt lähtenyt kun en enää ole paikalla, jos se on vain uinunut siellä mullassa useamman vuoden.
Mutta yrittänyttä ei laiteta:))
Voihan Kääääk. Minä kun ehdin jo vaelluttaa sieluni silmiä ja kuvitella, että ne lehdet olivat kuuran kuorruttamia lehtiä. Olin varma, että kirjoituksessasi oli joku kompa tai vastaava.
No höh, vähä rupes nolostuttamaan.
Tosin Hevoskastanjoita ei täällä kaiketi kasva. Vaikka en niin kovin "ylläällä" asu, niin on monia kasveja, jotka eleleskelevät etelämpänä ja tällä ei kasva.
Laita siemen kukkaruukkuun ja kasvata se sisällä ja siirrä sitten isompana pihalle. Niin minä tekisin.
Minullakin on tuola edelleen Yukka-palmun siemeniä, jotka ovat olleet kuivumassa ja odottelemassa, että ne multaan pistäisin. Yli-erikoinen juttu, kun mun palmuni rupes kukkimaan.
En ole lukenut kuvaamasi kaltaista runoa. Mitäpä jos pistäisit sen palstalle.
Olisi kiva lukea. Siemeniäkö siinä runossa valutettiin kädeltä toiselle?
Eihän tänne runoja, poistuu koko arvokas ketju. En löytänyt sitä itsekkään.
Se nimimerkki saattoi olla joku baudelaire-väännös.
Toki se on muistissani.
Siemenkotia, kuin helmiä valutellaan.
Ja ajattelin laittaa kasvamaan,mut kun vaan tietäis miten ja minne,milloin?
Pistähän hakuun "hevoskastanja siemenestä."
Onnea!
hortonomi kun saat palmunkin kukkimaan,pitäisköhän sulle lähettää pari siementä kastanjoista Vaasan postiin ja laittaa vaan että Heikunkeikku hakee;-)))
Olkoot sitte, että Soosoo mulle. Pareet se onkin, ettet laita, koska aloituksesi oli sen verran mukavasti kirjoitettu, että sitä ei soisi poistettavan.
Siemenkotia, kuin helmiä valutetaan.
Niitähän on semmosia stressikuulia, joita käsissä pyöritetään.
Sinun siemenkotasi ovat luomustressihelmiä.
Minä en voi pitää käpäliäni erossa sievistä Kivistä.
Jos vesirajassa näen ihanaisen kiven, niin pakko se on nostaa käteen ja hetken sitä
pyöritellä ja ihastella. Monet kivet ovat tuleet kotiini asti, mutta monet oon joutunut
nakkaamaan veks, kun muuten huomaisin asuvani kivikodossa, ei semmonenkaan nyt sentäs passaisi.
Se olis kyllä tooooosi kivaa saada Hevoskastanjan siemeniä.
Olen melko varma, että saisin sen kasvamaan.
Mulla on nytkin tuola ruukussa Sisiliasta tuotu kasvi, jonka oon siemenestä kasvattanut.
Ja monen monituisia muita kummallisuuksia oon kasvattanut.
On mukava tunne, kun pistää jonkun pikkuruisen siemenen multaan ja alkaa sitä hoitamaan ja sitten, kun huomaa, että ooooiiiih sieltähän on putkahtamassa kasvi, niin heh ku on lähes äidiksitulomainen olotila.:)
Yukka-palmun kukkimisesta oon ihan ylpeä. Se oli muuten ihan kiva, mutta Tuoksu oli lähes sietämättömän voimakas. Sikälimikäli ja JOS se vielä alkaa kukkimaan, niin oon päättänyt, että menen muutamaksi yöksi mun pojan luo. Kukka näet menee suppuun päiväksi ja kukat aukeaa yöksi ja juuri yöllä tuoksu on voimakkaimmillaan.
kiviä koristaa hyllyni,niissä on muisto jostain päin maailmankolkkaa,on simpukoita ja pieniä juurakoita kuin kummituksia.
Mökkini maisemista löysin kiven,katselin sitä hetken,siinä oli selvästi aihe,kuin piirretty eri värein kiveen.
Nyt se on tallessa ja katselen sitä kissaa joka siinä makaa käppyrällä.
Samoin meren rannalta löydetty pieni kivi katsoo mua lasisilmällään,uskon se olevan timantti ;-)))
Villiintyneessä mansikkamaassani oli paljon isoja raakileita, ja otin muutaman taimen ruukkuun verannalle. Jospa saisin tänä vuonna vielä muutaman makoisan mansikan. Lajike on Greenfinger.
Meillä hevoskastanjan lehdet ovat yläoksiltaan okran keltaisia ja alaoksiltaan kellastuvan vihreitä. Puu kasvaa lämpimässä ja aurinkoisessa rinteessä, mutta tämä kesä oli sille ensimmäinen riittävän aurinkoinen. Vuosi sitten kaadoimme sitä varjostaneet vaahteran ja hopeakuusen.
Jos luonto on Luojan isoäiti, on Luoja luonnonluoma.
Kuvailen paljon Ruotsinkylän metsäntutkimuslaitoksen mailla, siellä on kummallisia puita, niiden juurella on tietotaulu.
Niitä en ole tullut lukeneeksi, Olkoon siis kamerani Luoja, Luoja joka lukee Luonnon aikaansaannoksia.
Metsien uumenissa on kaksi Karhun talvipesääkin.
Vapisevin sormin siellä vaellan.
Tuntien, että sivuan jotain, joka on suurempaa kuin Luoja.
Tuntuu hyvältä, että taas tulee Sunnuntai. Ja lässytyksiä suurempaa.
Edwardin tyylinen Karhun kita, ei vastaa siihen huutoon jota minä kaipaan, ja se ei ole: Hyvä Luoja!!!
Ei sekään: "Allahu Akbar!" jonka huusi väärin opastettu lentäjä, joka kääntäessään konetta, näki edessään, lähellä, suuren vuoren.
H.
Ei usko niin...
ja sitä luetaan näemmä oikein ajatuksen kanssa.
Luoja on Luonnon luoma siinä mielessä, että luodessaan ihmisen Luonto ensinnäkin epäonnistui.
Itsevarmuuden sijaan luonto loi mielikuvituksen. Ja niin ihminen heikkoudessaan loi tarpeisiinsa Luojan.
Luonto-äiti, äiti-Maa on kuin onkin Jumalasi iso-äiti.
Luotko kamerallasi taidetta vai teetkö dokumenttia?
Tuo Edvartin tyylinen karhun kita jäi arveluttamaan, mutta kaiken muun ymmärsin :)
Elämäni ensimmäinen kirjoitettu hymiö, koska sinäkin, hetero ja sovinisti.
Eikä tullut yhtään tyttömäinen olo,-- ainakaan vielä.
Jotenkinhan näitä ketjuja on hyvä mitata. Joo XXO, jätät lukijan arvioitavaksi tuon ympyrän merkityksen.
tunnus on tuo XXO, ajattelin sen sopivan muuhunkin extrahyvään.
Eetvartin Karhun kidalla kuvasin Huuto-maalausta, sen laista huutoa en haluaisi kohdata suusta suuhun, Karhun kanssa.
Minä luen ajatuksella viisaat kirjoitukset, ja naisten kirjoitukset. Viisaista kirjoituksista saa kerralla kaiken, naisilta lipsahtelee viisautta vahingossa, ne on huomioitava, heevetti..kokemus on opettanut.
Minun kamerani kuvaa suhteella 10000/1, ja siksi on minulla aina vara-akut mukana.
Loisto-otoksieni kansiossa ei montaa kuvaa ole, sitä voisi vieläkin karsia.
Toistaiseksi, en usko kuvittelevani, tai sitten kuvittelen vain että liidän itsevarmuuden korkeimmalla aallonharjalla, laudallani. Miksi ei minua, koskaan, ole mikään kolhinut?
Ystäväsi
H.
Minä taas ajattelin tuon XXOn tarkoittavan Luhdankin hyväksymää mitoitusta. Luulin ympyrää nollaksi, mutta ethän sinä koskaan mollaa.
Minä kyllä, joskus, kirjoitan kärjekkäästi, ja saan kärjekkäitä vastauksia, ihan omasta syystänikin.
Kirjoituksia on, joihin on pakko vetää henkeä ja kirjoittaa vastaus josta vastaanottajalla on päätöksen paikka, Itkiskö, nauraisko tai sitten miten tuohon vastaisi siten että kasvot säilyvät.
Useimmat haukkuvat suoraan, huomaamatta/välittämättä että kasvot menivät, sellaisiin huomaan piikkini uponneen helpommin.
Sitten on joku fiksu, joka, edes, yrittää. Sitä minä kunnioitan mutta kunnioitan niitä toisiakin.
Pää asia on että ottavat kantaa.
H.
Tämäkö on tapasi riidellä. Mäiskitään arvoituksilla. Ei Bileamin aasi joutunut koskaan pohtimaan kahden heinäkasan välillä.
Kesken paatoksesi: pää asia on pääasia.
oli kyllä tarkoituksella kirjoitettu.
:)
H.
kirjoitan sinulle ajatuksiani kommentiisi, en suoraan sinulle.
Toiseksi, en usko että Hevonen kuolisi nälkään.
Kolmanneksi, minusta tuo heinäkasavertaus oli loistava.
Sikäli kun Aasi tarkoitti siinä Aasia.
Ja jos kunnolla sotken niin kolme piiskan iskua ei asiaan auta.
:)
H.
Tekstistäsi tulemieleen Vainion teksti.
"Mä juuri kanssas leijaa lennätin,
se nousi pilveen hopeiseen.
Sen nousun tuskin nähdä ennätin
ja nyt nään päivän lyhenneen.
Syksy on dramaattista aikaa.
Hevoskastaninjoita muutamia tässä lapsuutesi metsässä. Mikä on upempaa kuin paahtaa oikeita kastanijoita. Nauttia ne voin kera johon hierottu ehkä hivenen merisuolaa;))) hyvä punaviinilasi kuuluu asiaan...
Jos, voisin ja osain maalata edes osaakaan tuosta loistava Vartiokylän lahdesta mereltä päin. Meri on tietyllä talla tumman kuulas. Puissa upeat syksyn värit kaikissa väreissään. Rantakaislikot ovt okran väresävyissään huumaavan kauniit. Vain kylmyys ja kohmeus ajaa kotisatamaan. Siikaverkko ja virittetty pitkin lahtea. Miehet odottavat kärsimättömästi mökillä ilman kylmenemistä. Siian mäti on vielä liian kiinteää siika ei liiku. Merivesi on liian lämmintä. Kuitenkin tuulet puheltavat jo rantakalliolla. Friidu istuu lämpimän mökin sisällä ja keittää kahvia. Kuuntelee sävelradiota ja kuvitellee olevansa Myrksyluodon Maija...vain metron läheisyys ja 40.0000 asukkaan lähiö;))) jotenkin siinä sitten...vähän häiritsee...Mutta iltanuotiolla saa vielä täydellisen tunnelman aikaiseksi....Sellaisen haikean. Yksi kesä jälleen takana.
tsau:Friidu
Entä omasi...Aika pysähtyy,siikaverkko sanasta.
"Yksi kesä jälleen takana", kuin omia ajatuksiani.
Gimma säteilee!
meilläkin tuli nähtyä tuo upea Itämeri ja Puolan rannikkoalue siellä tuli koluttua näitä snadeja kalaravintoloita jotka todella käymisen arvoisia ja suht edullisia upeat hiekkarannat vielä muistissa myöskin.;)) Meri on minullekin se elementti jonne aina kaipaan. Tuli lapsuudessa oltua saaressa faijan kanssa fisussa verkoilla. Myöhemmin sitten paljon veneilimme paljon ulkosaaristoa myöten nuoruuden tovereiden kanssa. Silloin oli tuo kalastus ja mukana itsestään selvyytenä paistettiin usein päivän saalis nuotiolla.. Tätä Suomenlahtea ja sen upeaa saaristoa koluten... Ja nyt taas kun tuo saman onnen näen miehen silmissä joka syksy....sitä ikäänkuin naisenakin sitten heltyy kun sitä tullaan ylpeänä se kalasaalis sitten muovikassissa himaan. Ovat niin innoissaan miehet..joka syksy. Ehkä se tarttuu ja jokin muukin ihana onnen tunne...;))) ihana ajatus onnesta ja yksinkertaisesta elämästä...siinä samalla. Ei hitsi...en laita enempää;)) Ehkä myös odotuksen tunne saa minut säteilemään....minkä. En kyllä kerro;)))
tsau:Friidu