Moi. Olen 18v poika. Tässä pieni tarina: Olen tutustunut erääseen tyttöön kavereiden kautta. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä, mutta ihan kaverina olen aina vain häntä ajatellut. Eräs ilta aloin kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota häneen ja kiinnostuin vähän. Seuraavan kerran kun baarissa nähtiin, tein aloitteen ja loppuilta ja -yö sujuivatkin varsin läheisissä tunnelmissa. Selvisi myös, että hän on ollut ihastunut minuun jo kauan. Olemme samassa koulussa, joten koulussa ollaan juteltu niitä näitä ja nähty kahdestaankin ja hauskaa on yhdessä ollut.
Nyt vaan on ongelmana omien tunteiden hiipuminen. Itsekin kuvittelin olevani aluksi ihastunut, mutta se taisikin olla vain jotain hetken huumaa ja läheisyyden kaipuuta. (Tämä kaikki on siis tapahtunut muutaman viikon aikana.) Hän on tosi kiva, kiltti, mukava, nätti, fiksu.. mutta jotain siinä vain on, ettei ihan jalat alta lähde, eikä saa mieltäni sekaisin. Muutenkaan emme tunnu olevan aivan sielunkumppaneilta mielestäni. Ihannekumppanini olisi aika toisenlainen, vaikka älkää nyt kuvitelko että minulla olisi mitenkään suuret vaatimukset.. Jotenkin tuntuisi väärältä alkaa seurustella näin heppoisin perustein. Muitakin tyttöjä olisi mielessä ja kiinnostusta saattaisi olla myös vastapuolelta.
Hän ilmeisesti luulee myös minun olevan hänestä kiinnostunut nyt. Ei olla tilanteestamme vakavasti puhuttu, vaikka ehkä olisi jo aika. En tietenkään haluaisi satuttaa häntä millään tavalla. Enkä alkaisi kenenkään muun kanssa mitään säätämään ennen kuin tämä juttu on täysin selvitetty. Minä voisin oikein hyvin olla vain hyvä kaveri, mutta en tiedä onko tämä hänelle mahdollista. Meillä on paljon yhteisiä ystäviä ja olemme samassa koulussa, joten näemme usein, eikä riidoissa olisi ainakaan suotavaa olla.
Yleensä omat ihastukset ja tunteet eivät vaihtele näin nopeasti, joten ei tässä oikein uskaltaisi tehdä yhtään mitään vielä. Kaikki tuntuu olevan niin sekaisin. Kunhan saisi ensin omat ajatukset selvitettyä ja mietittyä kenet oikeasti haluaisi. Sitten tekee miten tekee ja yrittää hoitaa asiat kunnolla.
Tämä nyt oli vain lähinnä tälläinen oma purkautuminen ja auttoi selvittämään omiakin ajatuksia, kun sai johonkin kirjoittaa ajatuksiaan. :)
Nyt vaan on ongelmana omien tunteiden hiipuminen. Itsekin kuvittelin olevani aluksi ihastunut, mutta se taisikin olla vain jotain hetken huumaa ja läheisyyden kaipuuta. (Tämä kaikki on siis tapahtunut muutaman viikon aikana.) Hän on tosi kiva, kiltti, mukava, nätti, fiksu.. mutta jotain siinä vain on, ettei ihan jalat alta lähde, eikä saa mieltäni sekaisin. Muutenkaan emme tunnu olevan aivan sielunkumppaneilta mielestäni. Ihannekumppanini olisi aika toisenlainen, vaikka älkää nyt kuvitelko että minulla olisi mitenkään suuret vaatimukset.. Jotenkin tuntuisi väärältä alkaa seurustella näin heppoisin perustein. Muitakin tyttöjä olisi mielessä ja kiinnostusta saattaisi olla myös vastapuolelta.
Hän ilmeisesti luulee myös minun olevan hänestä kiinnostunut nyt. Ei olla tilanteestamme vakavasti puhuttu, vaikka ehkä olisi jo aika. En tietenkään haluaisi satuttaa häntä millään tavalla. Enkä alkaisi kenenkään muun kanssa mitään säätämään ennen kuin tämä juttu on täysin selvitetty. Minä voisin oikein hyvin olla vain hyvä kaveri, mutta en tiedä onko tämä hänelle mahdollista. Meillä on paljon yhteisiä ystäviä ja olemme samassa koulussa, joten näemme usein, eikä riidoissa olisi ainakaan suotavaa olla.
Yleensä omat ihastukset ja tunteet eivät vaihtele näin nopeasti, joten ei tässä oikein uskaltaisi tehdä yhtään mitään vielä. Kaikki tuntuu olevan niin sekaisin. Kunhan saisi ensin omat ajatukset selvitettyä ja mietittyä kenet oikeasti haluaisi. Sitten tekee miten tekee ja yrittää hoitaa asiat kunnolla.
Tämä nyt oli vain lähinnä tälläinen oma purkautuminen ja auttoi selvittämään omiakin ajatuksia, kun sai johonkin kirjoittaa ajatuksiaan. :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
no ei muutaku sanot vaan et ollaan vain kamuja. Nii ei kukaa luule mitään sellaista mitä ei oo tapahtumaskaa, 'pieni' pettymys voi toki tulla, mut elämä on
Kerrot rohkeasti ettet halua mitään vakavaa. Tuohan sattuu vain enemmän mitä kauemmin asiaa lykkäät.
Tässä on ehkä käynyt näin että ihastuit, mutta kun tutustuit paremmpin ei enään oikein iskenyt. Ja tämä "kenet oikeasti haluisin"-puhuminen saa sen vähän kuulostamaan siltä että saat kenet vain haluat :l Kaikkihan sitä rakkautta toivovat, mutta ole valmis siihen että se jonka päätät sitten "oikeasti haluavasi" on sitä mieltä että et ole yhtään kiinnostava. Hyvin tavallista.
Toisilla käy tuuri, toisilla ei. Itse tapasin 16-vuotiaana 19-vuotiaan jätkän, ja yhdessä ollaan oltu 6 vuotta ja kihloissakin ollaan.
Ja parhaitenhan sen kumppanin löytää kun ei etsi. Jos juoksee ympäriinsä ja mietti "tonko haluun? Vai ton?" voi se oikea kävellä ohitse, eikä häntä edes huomaa.
Tsemppiä vaan, ja tosiaan, lyö suhteenpalaset poikki mahdollisimman nopeasti.
Näissä voi aina käydä vaikka mitenkä.
Itsellä kävi niin että oltiin tytön kanssa hyviä kavereita ja juteltiin tunteja iltaisin aina mesessä.
Kunnes sitten siihen tuli tunteet mukaan. Kerroin tytölle tykkääväni hänestä mutta tyttö ei halunnut alkaa mitään monien asioiden takia.
No, pysyttiin kavereina ja juteltiin vielä aika paljon, ei kuitenkaan niin paljoa kuin ennen. Koulussa juteltiin aina välillä ja välit oli hyvät. Tyttö kertoi aina jos jokin vaivasi ja kuulumisia ihan kunnolla, mitä oli tapahtunut ja missä jnejne.
Sitten käytiin vähän baarissa porukalla ja tämä tyttö sitten vuorostaan kertoi että tykkää musta paljon. No, päätettiin sitten vähän syventää meidän suhdetta. Olin ihan täydellisesti onnessani, pilvilinnat kohosi silmissä.
Sitten vähän ajan päästä tyttö sanoikin että ei tästä mitään tule kun edelleen on jotain asioita vastassa. No, lopetettiin tämä suhde ja sovittiin että pysytään kavereina.
Nykyään jutellaan ihan vai satunnaisesti lähinnä netissä ja sekin on sitä että
"moi. miten menee?"
"ihan hyvin"
"ok hyvä".
Eli enää ei jutella juurikaa yhtään eikä olla nähtykään tuon jälkeen. Jos tytöltä kysyn kuulumisia niin vastaa tosi epämääräisesti.
Nyt jäi vaan harmittamaan tämä kaikki, olisko välit pysyny parempina jos en olis menny kertomaan tunteistani? Ikävä kun ei enää jutella niinkuin silloin joskus eikä olla niin läheisiä, tuntuu että menetin paljon.
En kuitenkaan tarkoita että tunteista ei kannata puhua, itsekin panttasin tunteita sen pari vuotta ennen kuin kerroin tytölle niistä eikä sekään kauhean kivaa ollut. Tosin oli kivaa kun oli perhosia vatsassa jne mutta silti. Tosin nyt harmittaa että sanoin mitään. Tosin jos en olisi sanonut mitään niin varmaan katuisin sitä tälläkin hetkellä, mulla olis ollu mahdollisuus mutta en sanonut mitään. Nyt sentään tuli tunteet selviksi.
Toivottavasti sulla käy vähän paremmin ettekä etäänny, se voi olla ikävää.