Tamperelaisille kysymys

Hoito on ala-arvoista. Pitkässäniemessä ei saa alipainoisena psykiatrista apua, vaan siellä keskitytään lihottamaan: "Alipainoisena kun ei ymmärrä tilanteen vakavuutta".

Joka päivä on pakko syödä ravitsemusterapeutin laatiman listan mukaan kaikki SAMAT ruoat (oma dieettini oli 2500 kcal/pvä) tai "muuten uhkaa nenä-mahaletku". Arvatkaapa kuinka osastojakson päätyttyä tuli paahtoleivät korvista, kun niitä oli osastolla joutunut syömään 12 kpl/pvä! Toisekseen oli ärsyttävää syödä 7 kertaa päivässä: aamupala klo 8, välipala klo 10, lounas klo 12, välipala klo 15, päivällinen klo 17, alkuiltapala klo 19 ja iltapala klo 21! Tein vain kolmea asiaa tuona aikana: söin, söin ja söin.

Viikonloppulomat osastolta joo, jos paino nousee riittävästi, eli väh. 0,5 kg/vko. Jos ei nouse, ulkoilukielto päälle ja lomat pois ja mahdollisesti kalorimäärän lisäystä.

Sairaalan osastolla olin 2 vkoa, jonka jälkeen nuorisopsykiatrisella 2,5 kk. Lähdin oma-aloitteisesti ja vasten lääkäritätien tahtoa, kun BMI oli 15.5 - ei sitä helvettiä olisi enää kestänyt. Itsetuhoisat itseään viiltelevät ongelmanuoret ahdistivat. Eräs osastolla yritti jopa itsemurhaa.

Avopuolen psykiatrin palvelujan taisin käyttää huikean yhden istunnon verran. Eivät ole minua varten. Varsinaista diipadaapa-puhetta ihmisiltä, jotka opiskelevat lääkiksessä 6 3 vuotta KIRJOISTA, ja latelevat sitten sinulle kuinka stereotyyppinen rektikko olet ja mahdut lääketieteelliseen diagnoosin anorexia nervosa. Sori, mutta lääkärit ovat vain keskimääräistä nörtinpiä ihmisiä, ja he voivat antaa sinulle vain vinkkejä paranemiseen tai sitten eivät. Aika helposta heille oikeasti palkka maksetaan. Lääkiksessä opiskelu tosin lienee varsin boring, kun perustutkinto vie sen kuusi vuotta ja läsnäolot luennoilla pakollisia...

Paraneminen lähtee tosiasiassa sinusta itsestäsi. Se vaatii lujaa tahtoa, eikä sitä kukaan muu voi tehdä omasta puolestasi. Itseäni ainakin kaiken maailman lääkärit vain vetävät anamaailmaan. Sen sijaan mahdollisimman normaali elämä on auttanut paranemaan. Se mikä toimii toisella, ei tietystikään toimi kaikille.

---------- kirjoitti:

Hoito on ala-arvoista. Pitkässäniemessä ei saa alipainoisena psykiatrista apua, vaan siellä keskitytään lihottamaan: "Alipainoisena kun ei ymmärrä tilanteen vakavuutta".

Joka päivä on pakko syödä ravitsemusterapeutin laatiman listan mukaan kaikki SAMAT ruoat (oma dieettini oli 2500 kcal/pvä) tai "muuten uhkaa nenä-mahaletku". Arvatkaapa kuinka osastojakson päätyttyä tuli paahtoleivät korvista, kun niitä oli osastolla joutunut syömään 12 kpl/pvä! Toisekseen oli ärsyttävää syödä 7 kertaa päivässä: aamupala klo 8, välipala klo 10, lounas klo 12, välipala klo 15, päivällinen klo 17, alkuiltapala klo 19 ja iltapala klo 21! Tein vain kolmea asiaa tuona aikana: söin, söin ja söin.

Viikonloppulomat osastolta joo, jos paino nousee riittävästi, eli väh. 0,5 kg/vko. Jos ei nouse, ulkoilukielto päälle ja lomat pois ja mahdollisesti kalorimäärän lisäystä.

Sairaalan osastolla olin 2 vkoa, jonka jälkeen nuorisopsykiatrisella 2,5 kk. Lähdin oma-aloitteisesti ja vasten lääkäritätien tahtoa, kun BMI oli 15.5 - ei sitä helvettiä olisi enää kestänyt. Itsetuhoisat itseään viiltelevät ongelmanuoret ahdistivat. Eräs osastolla yritti jopa itsemurhaa.

Avopuolen psykiatrin palvelujan taisin käyttää huikean yhden istunnon verran. Eivät ole minua varten. Varsinaista diipadaapa-puhetta ihmisiltä, jotka opiskelevat lääkiksessä 6 3 vuotta KIRJOISTA, ja latelevat sitten sinulle kuinka stereotyyppinen rektikko olet ja mahdut lääketieteelliseen diagnoosin anorexia nervosa. Sori, mutta lääkärit ovat vain keskimääräistä nörtinpiä ihmisiä, ja he voivat antaa sinulle vain vinkkejä paranemiseen tai sitten eivät. Aika helposta heille oikeasti palkka maksetaan. Lääkiksessä opiskelu tosin lienee varsin boring, kun perustutkinto vie sen kuusi vuotta ja läsnäolot luennoilla pakollisia...

Paraneminen lähtee tosiasiassa sinusta itsestäsi. Se vaatii lujaa tahtoa, eikä sitä kukaan muu voi tehdä omasta puolestasi. Itseäni ainakin kaiken maailman lääkärit vain vetävät anamaailmaan. Sen sijaan mahdollisimman normaali elämä on auttanut paranemaan. Se mikä toimii toisella, ei tietystikään toimi kaikille.

Lue lisää

Voisin sanoa niin samat sanat kuin edellinen kirjoittaja! Siis Taysin parin viikon nenä-mahaletku -hoidosta siirrytään psykiatriselle osastolle jonka en (anteeksi vaan) ole tiennyt vielä ketään auttavan. Syy tosin ei ole mikään muu kuin se että henkilökunta on edelleen ihan yhtä pihalla siitä mikä on anoreksia ja mitä tuo sairaus laittaa tekemään.
Tietysti voi olla että koet asian eri tavalla, sekin vaikuttaa miten paranemismyönteinen olet itse ja kuinka vanhavan jaksat taistella..

ite en oo taysin osastolla ollu mutta pitkäniemi oli ihan syvältä. 24/7 valvontaa ja syömistä. lisäks sitten joka ruuan jälkeen päiväsalissa tunti ettei menis oksentaan, suihku- ja vessavalvonnat oli kans yhtä tuskaa, jonkinlainen yksityisyys ois ollu ihan mukavaa. ja niemessä ainakin alakerrassa (yläkertaa ei taida enää edes olla?) oli sellanen hoitaja joka sano mulle etten oo enää nii hoikasta päästä oleva tyttö kun sain painon nouseen vihdosta viimein.. Ja tosiaan, en ole mäkään kuullut sen vielä ketään auttavan. Ja alkaahan siel seinät aika nopeesti kaatua päälle kun on useemman viikon sisällä samojen ihmisten kanssa. Mun aikana osastolla oli kaikenlisäks semmonen tyttö, jolla oli oikeesti jotain mielenterveysongelmia (en siis väitä etteikö syömishäiriötkin näitä olisi), mutta se tyttö saattoi yhtäkkiä saada jonkun kohtauksen ja käydä jonkun muun nuoren päälle. sit se pistettii tilapäishuoneeseen hetkeks joskus lepareihin mut aika ahdistavaa oli olla siellä kun ei koskaan tiennyt koska se tyttö sekosi. vaikka ei se tietenkään itse sille mitään voinut... Osastolla on myös yleensä muitaki rektikkoja samaan aikaan ja kun niihin tutustuu niin tulee itselle vaan enemmän inspiraatiota laihduttaa...

Npsi (päiväosasto) oli kans ihan pelleilyä, lisäks siellä oli tylsää ja oikeestaan syömistä ei vahdittu vaikka olis pitänyt. jokainen nutridrinkki jäi ruualla juomatta kun sen vaan avas nii hoitajat oletti että ne on syöty, lopulta ne lensi aina roskiin..

Avohoidosta en oo kokenu olevan mitään hyötyä, siel käydää kerra viikossa hoitaja/psykiatri kysyy kuulumiset ja miten on menny syömiset, ja niitä voi kusettaa ihan miten tykkää sillon ku haluaa laihduttaa ilman että ne tietää. ja jos joku tuntuu olevan vialla pariki viikkoo nii ne nostaa vaan lääkkeitten annoskokoo ja siitähän elämä vasta paraneeki!

juu u eli täs mun mielipide tampereen hoidosta...

Siis ei... Liian vähän tekstiä Taysin avohoidosta.

Ensinnäkin, siellä tuntuu, että on aivan järkyttävä pallero, kun muiden vieressä syö todella nopsaa sen "normaalin annoksen" (eli hiton vähän yhtään mitään), koska on "normaalipainoinen". Ei sanottu sitten yhtään mitään. Samalla nämä "paremmat anorektikot" saa nälvää sitä ruokaansa niin kauan kuin huvittaa, mutta niille laitetaan niin isot annokset, ettei vatsalaukkuun vaan yksinkertaisesti mahdu, ja he joutuvat miettimään vieressä että miksi toinen saa syödä vaan yhden riisikakun ja salaattia ilman rangaistusta.
Siinä sitten istuttiin KAIKKI odottamassa, että se viimeinen saa sen viimeisen vitun riisin suuhun. Eikö ne tajua kuinka ahdistavaa se on, kaikille.

Toiseksi, siellä ei valvota yhtään mitään. Tytöt vetelee jumppaa tunnin putkeen, kun hoitajat istuvat alvariinsa vaan samassa huoneessa. Yhtään ei seurata kuinka kauan on vessassa. Mäkin siellä päivät putkeen kirjottelin ominpäin vähän ruokavalio-listoja ja sittenpähän noudattelin niitä "normaalipainoisena".

Siis okei,avohoidossa ollaan niitä terveempiä, yeah right. En mä lähtenyt sieltä kuin sairaampana takasin. Masennusjakso iski taas päälle.