Novellin ykkösosa osoitteessa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000004&conference=2500000000000008&posting=22000000003211057
Kaikenlainen palaute on erittäin tervetullutta!!!
-Tonya-
***
Osa 2/2
Jon oli ollut viisitoistavuotisen elämänsä aikana kaikenlaisissa liemissä, mutta yksikään niistä ei ollut hermostuttanut häntä niin paljon kuin tämänkertainen.
Eilinen oli ollut aamusta ihan tavallinen. Hän oli viettänyt mukavan päivän; onnistunut puristamaan rinnakkaisluokan Jonnaa takapuolesta, käynyt jätkien kanssa tupakalla ruokavälitunnilla ja löytänyt yhden seiskaluokkalaisen repusta hyvin ylimääräisen näköiset kymmenen euroa.
Päivän viimeisellä tunnilla Jon oli huomannut, että luokan ykköshikari Roope tuijotteli häntä taas luokan yli. Roope-raukka ei näyttänyt tajuavan, kuinka helppo hänen valtavista sinisistä silmistä oli lukea hänen mielialojaan. Jon oli jo kauan sitten huomannut, että Roopen katseet olivat muuttuneet inhoavista kaipaaviksi. Jon oli tuntenut omahyväistä, kihelmöivää jännitystä tajutessaan, että kaikesta päätellen runkkari-Roope oli ihastunut häneen.
Tilaisuus oli Jonin mielestä ollut liian herkullinen tuhlattavaksi suin päin. Hän oli kauan seurannut Roopen katseita vaivihkaa, tilaisuuttaan odottaen. Kun hetki olisi sopiva, hän paljastaisi Roopen pikku salaisuuden, nolaisi tämän pahemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Eilen odotettu tilaisuus oli sitten saapunut. Roope oli pakkaamassa äikäntunnin jälkeen tavaroitaan ilmeisen hermostuneessa mielentilassa; siihen Jon oli hänet ajanut toistuvilla tuijotuksillaan. Ja aivan oikein, Jonin ei ollut tarvinnut paljoakaan sanoa, ja Roope oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Eikä äikänopella ollut tapana hidastella rangaistusten täyteenpanossa: vanha haahka oli tietenkin pistänyt heidät molemmat heti jälki-istuntoon.
Siihen Jon oli pyrkinytkin. Hän oli nimittäin saanut tunnin aikana mestarillisen idean. Hän hankkiutuisi jälki-istuntoon Roopen kanssa ja sen jälkeen heti tilaisuuden tullen ärsyttäisi tämän uudestaan kimppuunsa. Kun Roope hyökkäisi, Jon suutelisi häntä. Sen jälkeen Jon suunnitteli juoksevansa lähimmän opettajan luo itkua tuhertaen, kertomaan kuinka hullu pervo hyväksikäyttäjä-Roope oli käynyt hänen kimppuunsa ja ruvennut kähmimään. Jon tiesi, ettei Roope pystyisi punastukseltaan väittämään uskottavasti vastaan.
Alku meni suunnitellusti. Pojat jäivät kahdestaan luokkaan. Jon aloitti suunsoiton ja kuten arvattu, Roope oli hänen rinnuksissaan kiinni alle minuutissa ja Jon suuteli häntä. Oli kuitenkin yksi asia, jota Jon ei ollut osannut odottaa. Se sotki hänen kaikki suunnitelmansa:
Jon oli oikeasti pitänyt suudelmasta. Roope oli vastannut siihen, ei ollut työntänyt häntä kauemmaksi vaan vastannut suudelmaan. Jonin jalat olivat tärisseet, kun hän oli tunnustellut kielellään Roopen kuumaa suuta.
Jon oli säikähtänyt kuollakseen. Hän ei ollut pystynyt juoksemaan kenenkään opettajan luo. Sen sijaan hän oli juossut ulos, juossut kunnes oli päässyt kotiovelleen. Helvetin helvetti, hän oli ajatellut, eikä sen lisäksi ollut pystynyt muodostamaan mitään muuta ajatusta.
Siinä, Jon summasi kävellessään haluttomasti kohti koulua, oli suunnilleen syy siihen, miksi hän tunsi tänään itsensä hyvin hermostuneeksi.
Kunpa voisikin esittää, ettei mitään tapahtunut. Roope tuskin uskaltaisi ottaa asiaa puheeksi. Mutta kun ope oli uhannut reksin puhuttelulla. Se odotti Jonia ja Roopea tänään koulussa. Ja reksi haluaisi ihan varmasti tietää, miksi hän oli lähtenyt jälkästä kesken pois. Olikohan Roopekin lähtenyt? Toivottavasti ei, Jon ajatteli. Hän olisi liemessä mieluummin yksin.
Hän pohti eilistä hetken aikaa ja joutui lopulta myöntämään, että oli asia, joka hermostutti häntä rehtorin puhutteluakin enemmän.
Roopen suuteleminen oli tuntunut hyvältä.
Mikä helvetti häntä vaivaa? Se oli ROOPE! Itseään täydellisenä pitävä pikku nilkki, joka luuli maailmalliseksi velvollisuudekseen vähäosaisten puolustamisen. Roope oli liian usein hänen tiellään, tuijotti häntä ärsyttävästi tai kävi jopa päälle.
Roopella oli isot ja valtavan kauniit siniset silmät. Roopella oli hoikka, kissamainen kroppa, ihanat, kapeat huulet ja seksikkäästi hapsottava platinanvaalea otsatukka. Helvetti! Jon ei tasan aikoisi myöntää, että suudelma oli maistunut hyvältä.
Hän saapui kouluun minuutti ennen tunnin alkua. Heillä oli historiaa ensimmäisellä tunnilla, joten hän suuntasi käytävän päähän, historianluokan oven lähelle. Jon etsi katseellaan vaaleatukkaista poikaa ja löysi tämän lopulta istumasta käytävällä. Roope istui yksin, pää haudattuna käsiinsä. Surkeasta olemuksesta päätellen Roopekin oli häipynyt jälki-istunnosta ja joutuisi puhutteluun. Kummallinen tunne muljahti Jonin mahassa. Hän ei halunnut miettiä, oliko se pelkoa vai mielihyvää.
Heidän luokanvalvojansa, lyhyt tiukkailmeinen mies tuli historianopettajan kanssa luokan ovelle. Luokanvalvoja käski Roopen ja Jonin luokseen ja lähti kummempia selittelemättä kuljettamaan heitä kohti rehtorin boksia. Jon huomasi, että Roope vilkuili häntä silmännurkistaan, mutta päätti esittää, ettei huomaa.
Rehtori, nelikymppinen rotevarakenteinen nainen oli paljon vähemmän rauhallinen kuin poikien luokanvalvoja.
”Ettekö te ymmärrä, mitä te teette koulun hengelle? Muut oppilaat pelkäävät teitä! Mikä on mennyt vikaan, kun ei voi ymmärtää, ettei väkivalta auta koskaan. Miksi teidän pitää aina tapella keskenänne?”
”En minä-” Roope aloitti taas. Jon meinasi keskeyttää hänet, mutta rehtori ehti ensin.
”Te saatte opetella tulemaan toimeen toistenne kanssa. Tämä on viimeinen mahdollisuus ja seuraavalla kerralla minä erotan teidät koulusta määräajaksi.”
Roope ei enää yrittänyt sanoa mitään. Myös Jon tuijotti opettajaa hiljaa. Opetella sietämään Roopea?
”Te ette mene tänään tunnille. Sen sijaan te saatte tehdä vähän hommia. Varastoon on tänään tuotu aimo kasa pahvilaatikoita. Niissä on paperitarvikkeita ja sen sellaista. Te saatte pinota ne hyllyille. Ettekä lähde minnekään, ennen kuin homma on hoidettu. Tässä”, hän sanoi ja ojensi Roopelle avaimen, ”on varaston avain. Minä käyn tänään ennen kotiinlähtöäni katsomassa, miltä varastossa näyttää. Jos minulla on vähänkin huomautettavaa, kirjoitan erolaput teille molemmille vielä samana päivänä.”
Sitten rehtori käveli ovelle, avasi sen ja näytti tyytyväiseltä. ”Paras ruveta hommiin, niitä laatikoita on aika paljon.”
Vaihtamatta sanaakaan Roope ja Jon kävelivät avonaisesta ovesta ulos käytävälle ja suuntasivat kohti puukäsityöluokkaa. Roope käveli vihaisin askelin edellä, Jon maleksi perässä. Vasta varaston ovella Roope puhui ensimmäisen kerran.
”Voi nyt perkele.”
Laatikoita oli varaston ovella sekalainen mutta kunnioitettavan kokoinen kasa. Toisella puolella isoa varastoa oli tyhjiä hyllyjä. Sinne laatikot ilmeisesti piti kantaa. Noin puolet laatikoista oli sellaisia, että ne saattoi kantaa yksin. Puolet oli niin suuria, että yksin kantaminen olisi todella vaikeaa. Tämäkö oli reksin metodi saada Jon ja Roope tulemaan toimeen keskenään?
Sanaakaan sanomatta Roope tarttui ensimmäiseen kevyempään laatikkoon ja lähti kantamaan sitä hyllyjä kohti. Jon seurasi esimerkkiä haluttomasti. Hän kantaisi hitaasti niin Roope saisi tehdä enemmän työtä.
Reilun tunnin ajan pojat huhkivat kevyempien laatikoiden parissa. Kertaakaan he eivät puhuneet toisilleen. Roope teki töitä tehokkaasti, kasvoillaan raivoisan päättäväinen ilme. Hänen paidanselkämyksensä oli hiestä märkä. Jon kantoi laatikoita niin hitaasti kuin viitsi.
Jon oli juuri työntänyt viimeisen kevyen laatikon hyllylle ja palannut laatikkokasan luo, kun Roope nosti ensimmäisen raskaan laatikon ilmaan. Se painoi todellakin paljon, poika horjahti taaksepäin ja olisi kaatunut selälleen, ellei Jon olisi pelastanut tilannetta tukemalla Roopea tämän selän takaa.
”Kato nyt vähän, hullu, sä olit lentää selälles”, Jon sanoi kannatellen Roopen laatikkoa omilla käsillään Roopen takaa. Hänen vatsansa oli kiinni Roopen selässä ja heidän käsivartensa tuntuivat lämpimiltä toisiaan vasten.
Tunnelma muuttui yhtäkkiä sähköiseksi. Roope ei sanonut mitään, mutta hän jähmettyi täysin paikalleen. Hän ei kannatellut laatikkoa kunnolla ja Jonilla oli vaikeuksia pitää käsiään vakaina.
”Hitto, yritä nyt vähän auttaa. En mä tätä yksin pysty ilmassa pitämään”, Jon ähkäisi. Roope näytti havahtuvan ja Jonin ote keveni kun toinen poika otti taas oman osuutensa painosta.
Sitten he vain seisoivat siinä.
***
Roope oli luullut sitä oikuksi. Yhdeksi Jonin typerimmistä juonista. Tummatukkainen oli kävellyt suudelman jälkeen luokasta ulos niin kuin olisi suunnitellut koko jutun. Roope ei voinut käsittää, mitä järkeä juonessa oli, mutta hän oli ollut varma että se tulisi yhtä kaikki olemaan hyvin harmillinen ja nolostuttava.
Hän oli ollut vihainen. Hyvin vihainen. Illalla hän oli ollut vihainen Jonille, joka ei näköjään pitänyt mitään rajoja keksiessään hänelle harmeja. Yöllä hän oli ollut vihainen itselleen, sillä hän ei saanut ajatuksiaan pois suudelmasta. Niin paljon kuin se häntä suututtikin, ja niin paljon kuin hän Jonia inhosikin, suudelma oli maistunut hyvälle. Jon oli maistunut hyvälle. Aamuyöllä Roope oli viimein nukahtanut. Aamulla hänen vihansa oli ollut puhtaampaa. Hämmentävät tunteet olivat hävinneet.
Vain palatakseen sillä helvetin hetkellä, kun Roope huomasi Jonin kuuman hengityksen hänen niskaansa vasten. Kuuman, tiheän hengityksen.
”Ööh…pitäiskö meidän kantaa tämä laatikko tonne hyllylle?” Jon sanoi Roopen korvan juuressa. Hänen äänensä oli hiljainen ja kuulosti tukahdetulta. Roope lähti Jonin avustamana kantamaan laatikkoa kohti hyllyä. Rauhallisesti, vaikka hänen sisällään kuohui. Jokin tummatukkaisen pojan hengityksessä, äänensävyssä ja kuumassa läheisyydessä kertoi Roopelle jotain sellaista, mitä tämä ei osannut hänen vihreistä silmistään lukea.
Jon ei hallinnut tilannetta enää lainkaan. Jon ei hallinnut itseään. Jon, Roope ajatteli melkein vavisten, Jon halusi häntä.
Pojat nostivat laatikon hyllylle ja Jon siirtyi välittömästi muutaman askeleen päähän Roopesta. Etäisyys näytti antavan hänelle itsehillintää. Hän työnsi ruskettuneet kätensä vaaleansinisten vanhojen farkkujensa taskuun ja pakotti naamalleen tutun omahyväisen virneen.
”Kannattais vaan sunkin hankkia elämä, niin vois lihakset alkaa kasvaa.”
Jon yritti taas ärsyttää Roopea. Mutta Roope oli viimeinkin ymmärtänyt, mistä heidän kahden väleissä oli kyse. Viimeinkin hän oli ymmärtänyt, miksi he olivat kuin kissa ja koira, hän ja Jon.
Roopen kasvot levesivät hymyyn, joka ulottui hänen sinisiin silmiinsä asti.
”Älä viitsi, Jon. Sähän olet heikkona mun käsivarsiini.”
Jonin virne hyytyi hiukan. Roope astui pari askelta lähemmäksi.
”Mikäs vittu sua vaivaa?” Jon kavahti. ”Oletsä NOIN puutteessa? Ihan totta, Roope, ei runkkaamisesta tule sokeaksi. Se oli vitsi. Anna mennä vaan niin viattomat ei k-”
Jon ei pystynyt lopettamaan lausettaan, sillä Roope suuteli häntä. Jon työnsi hänet kauemmaksi. Hetken molemmat pojat seisoivat ja katsoivat toisiaan huohottaen.
”Helvetti…” Jon aloitti. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa. Roope vain hymyili.
”Kusipää…” Jonin oli ilmeisen vaikea pitää ilmettään kurissa, kun toinen poika hymyili koko kasvojen leveydellä. Roope tuijotti Jonin huulia. Hän halusi maistaa uudestaan. Hän astui taas lähemmäksi. Jon ei perääntynyt, vaan seisoi liikkumatta paikallaan. Pojat tuijottivat toisiaan nyt kymmenen sentin päästä. Roope tunsi Jonin hengityksen suutaan vasten ja hymyili edelleen.
***
Jon huohotti ja vapisi. Hän oli aivan itsehillintänsä rajoilla. Röyhkeä Roope ei ottanut hänen loukkauksiaan kuuleviin korviinsa. Sen sijaan poika seisoi tuossa posket punaisina ja suuret silmät kauniisti loistaen. Roopen naamasta näki, että tämä oli kiihottunut. Ja Jonin oli hyvin vaikea pitää samaa tunnetta pois omalta naamaltaan.
Eikä se ollut vain kiihottumista. Roopen kasvot kertoivat, että poika uskoi Jonin ihastuneen häneen. Jon olisi halunnut avata suunsa ja kiusata Roopea turhien kuvittelemisesta, mutta hän ei uskaltanut. Ottaen huomioon, minkälainen vaikutus Roopen fyysisellä läheisyydellä oli häneen, hän ei ollut enää lainkaan varma oliko kyse turhista kuvitelmista.
No, okei. Ehkä hän oli hiukan ihastunut Roopeen. Ehkä hän oli aina ollut. Mikä sitten estää tekemästä mitään? Pelko, Jon päätteli. Häntä pelottaa ihan hitosti.
Ja pelko oli Jonin mielestä maailman vihoviimeinen syy jättää mitään tekemättä.
Asia on siis päätetty.
”Sä olet kyllä täys idiootti, Roope”, Jon sanoi ja kumartui eteenpäin sen verran, että heidän huulensa koskettivat taas toisiaan. Hän pelkäsi, että hänen jalkansa pettävät.
”Pää kiinni, Jon”, Roope mumisi mutta tällä kertaa hän ei epäröinyt vastata suudelmaan. Hän voihkaisi kun Jonin kieli pujottautui hänen suuhunsa. Pojat suutelivat rajummin. Roope piti toista kättään Jonin niskan takana ja toista hänen selkänsä takana. Jon piti Roopen hoikasta lantiosta kiinni molemmilla käsillään. Hänen peukalonsa painoivat samalla Roopen lantion luita.
Kukaan ei ikinä käyttänyt tätä varastoa, koulupäivän loppuun oli monta tuntia, ja paikan ilmeisesti ainoa avain oli Roopella. He saisivat olla rauhassa, Jon ajatteli. Hän pujotti kätensä Roopen paidan alle ja kuljetti sormiaan pitkin tämän selkää. Samalla hän siirsi huulensa Roopen kaulalle, imi ja näykki hellästi.
Roope vapisi ja hengitti kiivaasti. Vaaleatukkainen painoi lantiotaan Jonin omaa vasten. Hän on kivikova, Jon havainnoi kun tunsi Roopen painautuvan reittään vasten. Ja hänen oma lantionsa Roopen reidessä kiinni varmisti, että Roope tunsi hänet. Saman olisi voinut kertoa myös väristyksestä, joka kävi läpi Roopen ruumiin sillä hetkellä, kun he painautuivat toisiaan vasten. Roope antoi kätensä liukua alemmaksi, hänen sormenpäänsä tunnustelivat Jonin farkkujen takataskujen saumoja.
Jon nosti Roopen paidanhelmaa kärsimättömästi ja Roope tarttui siihen saman tien ja veti paidan päänsä yli. Jon otti oman paitansa pois. Sitten hän siirsi Roopen makuulle. Roope totteli hänen ohjaustaan ja asettui makaamaan selälleen, posket punaisina ja edelleen vähän hikisenä. Hän kurotti käsiään kohti Jonia, joka istui nyt polvillaan. Jon katsoi Roopea silmiin.
”Mitä sä oikein haluat?”, hän kysyi.
”Mitä tahansa. Ihan mitä sä haluat”, vaaleatukkainen vastasi.
Roope olisi valmis suostumaan, mitä ikinä Jon haluaisi tehdä.
Ja hänhän haluaisi.
Jon asettui makaamaan Roopen päälle ja heidän paljaat vatsansa painautuivat yhteen. Roope voihki ja yritti kohottaa lantiotaan, kun Jon suuteli häntä vaativasti. Sitten Jon siirtyi sen verran sivuun että sai vasemman kätensä vapaaksi. Hän imi taas Roopen kaulaa hänen kätensä vaeltaessa ensin Roopen rinnalle, sitten vatsalle ja jääden lepäämään lantion sivuun.
”Kiltti, Jon, ole kiltti”, Roope huohotti ja yritti kääntää lantiotaan Jonin kättä kohti. Jon suuteli häntä hellästi suulle. Sitten hän kohotti katsettaan sen verran, että näki Roopen lasittuneet, siniset silmät. Ne sulkeutuivat voimakkaasti kun Jon viimeinkin kosketti kädellään kohoumaa Roopen housuissa. Hän silitti sitä ensin hellästi ja sen jälkeen yritti ottaa siitä kiinni niin hyvin kuin farkkujen läpi vain voi. Roope huohotti kuin olisi menettämässä järkeään.
Ja Jon, kiusallaankin, otti kätensä pois ja siirtyi takaisin Roopen päälle. Tällä kertaa hän hieroi omaa erektiotaan Roopen farkkujen etumukseen. Hänen oma halunsa oli kasvanut jo niin suureksi, että hänen oli vaikeuksia hillitä itseään. Asiaa ei lainkaan auttanut se, että Roope oli kohottanut lantiotaan ja hieroi vastaan niin paljon kuin makuulta kykeni.
No, eipä tästä ole takaisin päin kääntymistä muutenkaan, Jon ajatteli ja käski Roopen ottaa kaikki vaatteet pois. Toinen totteli saman tien. Jon riisui omat vaatteensa pitäen katseensa samalla tiiviisti toisessa pojassa, joka makasi nyt alasti lattialla ja kiemurteli kärsimättömänä.
Johan nyt, Roopehan on hyvännäköinen, Jon ajatteli. Vaalea iho, hoikka varsi. Roope ei ollut enää tikkulaiha niin kuin vuotta tai paria aikaisemmin. Nyt hänellä oli selvästi erottuvat vatsa- ja rintalihakset sekä oikein kivannäköiset käsivarret. Hänellä oli kapea lantio ja hyvänkokoinen, kivikova…Jon ei jaksanut ajatella loppuun vaan tarttui Roopen kaluun hellästi saaden hänet melkein huutamaan.
Jon painautui koko pituudeltaan Roopen kylkeä vasten, suuteli tätä kiihkeästi ja liikutteli kättään hitaasti edestakaisin. Hän tajusi että Roope oli jo lähellä, ja liikutti kättään entistä hitaammin. Sitten hän pysäytti liikkeensä ja odotti hetken hiljaa. Roope hengitti raskaasti.
”Älä lopeta, helvetin Jon, älä lopeta.”
Jonia kiihotti, kun Roope kiroili ja puhutteli häntä nimeltä samassa lauseessa. Hän kohotti päätään ja hymyili Roopelle.
”Lopeta mitä?”
”Jon, helvetin kusipää. Ole nyt kiltti.”
Jon päätti kerrankin olla kiltti. Hän alkoi uudelleen liikutella kättään, nyt voimakkaammin. Roope tarrasi kiinni Jonin selän takaa ja yritti vetää tätä lähemmäs. Hänen kyntensä painautuivat Jonin selkään. Saadessaan viimein orgasmin Roope tukahdutti huutonsa painamalla huulensa Jonin kaulaan.
Jon ei halunnut antaa Roopen levätä, vaikka tämä oli tuskin tajuissaan. Hän oli ollut itsekin vähällä tulla tuntiessaan Roopen orgasmin.
”Lohikäärme on edelleen hereillä, Roope.” Jon virnisti ja asettui selälleen. Hän yritti ohjata vaaleaa päätä kohti jalkoväliään.
Roope kohotti hiestä kiiltelevät kasvonsa ja katsoi häneen silmillä, joissa oli orgasmin jäljeltä nautinnosta lasittunut katse.
”Sun tosiaan kannattais käydä tarkistuttamas pääs.”
”Äläs nyt. Sähän tykkäät.”
Roope ei vastannut, vaan loi Joniin erilaisia tunteita täynnä olevan katseen ja kumartui sitten äkisti suutelemaan häntä vatsaan. Siitä hän siirtyi näykkien ja suudellen Jonin lantiolle. Hän otti Jonin peniksestä kiinni ja asetteli huulensa varovasti sen ympärille. Jon pidätti hengitystään. Sitten Roope alkoi liikutella suutaan edes takaisin, Jonin hengittäessä voimakkaasti ulos. Roopen kostea suu ja levottomasti liikkuva kieli saivat Jonin koko alamahan kouristelemaan.
”Jessus” Jonin ääni värisi. Hänen sormensa kaivautuivat platinanvaaleaan tukkaan.
Kun Roope lisäsi vauhtiaan, Jon huusi nautinnosta. Lopulta hän sai suurimman koskaan kokemansa orgasmin suoraan Roopen kuumaan suuhun.
Hetken aikaa kumpikin poika oli ihan hiljaa. Roope lepuutti päätään Jonin lantiolla. Jonin sormet hyväilivät Roopen tukkaa hajamielisesti.
”Pitäiskö meidän kantaa nuo loputkin laatikot hyllyyn?” Roope muisti yhtäkkiä, missä he olivat.
”Joo, kai. Pakkoloma ei ehkä sittenkään olisi kovin kiva käänne tähän väliin.” Jonin äänestä ei voinut kuulla, hymyilikö poika, mutta hänen kätensä hyväili Roopen poskea pehmeästi. Lämpimät väristykset tuntuivat Roopen selkärangassa asti.
”No ei niin. Ei kyllä olis”, Roope kohotti päänsä ja katsoi Joniin silmät loistaen.
”Hikari”, Jon hymyili takaisin.
”Kusipää”, Roope sanoi hellästi.
Kumpikaan ei kehdannut myöntää ääneen sitä, mitä molemmat ajattelivat: koulupäivät olisivat tästä lähin paljon mielenkiintoisempia.
Kaikenlainen palaute on erittäin tervetullutta!!!
-Tonya-
***
Osa 2/2
Jon oli ollut viisitoistavuotisen elämänsä aikana kaikenlaisissa liemissä, mutta yksikään niistä ei ollut hermostuttanut häntä niin paljon kuin tämänkertainen.
Eilinen oli ollut aamusta ihan tavallinen. Hän oli viettänyt mukavan päivän; onnistunut puristamaan rinnakkaisluokan Jonnaa takapuolesta, käynyt jätkien kanssa tupakalla ruokavälitunnilla ja löytänyt yhden seiskaluokkalaisen repusta hyvin ylimääräisen näköiset kymmenen euroa.
Päivän viimeisellä tunnilla Jon oli huomannut, että luokan ykköshikari Roope tuijotteli häntä taas luokan yli. Roope-raukka ei näyttänyt tajuavan, kuinka helppo hänen valtavista sinisistä silmistä oli lukea hänen mielialojaan. Jon oli jo kauan sitten huomannut, että Roopen katseet olivat muuttuneet inhoavista kaipaaviksi. Jon oli tuntenut omahyväistä, kihelmöivää jännitystä tajutessaan, että kaikesta päätellen runkkari-Roope oli ihastunut häneen.
Tilaisuus oli Jonin mielestä ollut liian herkullinen tuhlattavaksi suin päin. Hän oli kauan seurannut Roopen katseita vaivihkaa, tilaisuuttaan odottaen. Kun hetki olisi sopiva, hän paljastaisi Roopen pikku salaisuuden, nolaisi tämän pahemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Eilen odotettu tilaisuus oli sitten saapunut. Roope oli pakkaamassa äikäntunnin jälkeen tavaroitaan ilmeisen hermostuneessa mielentilassa; siihen Jon oli hänet ajanut toistuvilla tuijotuksillaan. Ja aivan oikein, Jonin ei ollut tarvinnut paljoakaan sanoa, ja Roope oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Eikä äikänopella ollut tapana hidastella rangaistusten täyteenpanossa: vanha haahka oli tietenkin pistänyt heidät molemmat heti jälki-istuntoon.
Siihen Jon oli pyrkinytkin. Hän oli nimittäin saanut tunnin aikana mestarillisen idean. Hän hankkiutuisi jälki-istuntoon Roopen kanssa ja sen jälkeen heti tilaisuuden tullen ärsyttäisi tämän uudestaan kimppuunsa. Kun Roope hyökkäisi, Jon suutelisi häntä. Sen jälkeen Jon suunnitteli juoksevansa lähimmän opettajan luo itkua tuhertaen, kertomaan kuinka hullu pervo hyväksikäyttäjä-Roope oli käynyt hänen kimppuunsa ja ruvennut kähmimään. Jon tiesi, ettei Roope pystyisi punastukseltaan väittämään uskottavasti vastaan.
Alku meni suunnitellusti. Pojat jäivät kahdestaan luokkaan. Jon aloitti suunsoiton ja kuten arvattu, Roope oli hänen rinnuksissaan kiinni alle minuutissa ja Jon suuteli häntä. Oli kuitenkin yksi asia, jota Jon ei ollut osannut odottaa. Se sotki hänen kaikki suunnitelmansa:
Jon oli oikeasti pitänyt suudelmasta. Roope oli vastannut siihen, ei ollut työntänyt häntä kauemmaksi vaan vastannut suudelmaan. Jonin jalat olivat tärisseet, kun hän oli tunnustellut kielellään Roopen kuumaa suuta.
Jon oli säikähtänyt kuollakseen. Hän ei ollut pystynyt juoksemaan kenenkään opettajan luo. Sen sijaan hän oli juossut ulos, juossut kunnes oli päässyt kotiovelleen. Helvetin helvetti, hän oli ajatellut, eikä sen lisäksi ollut pystynyt muodostamaan mitään muuta ajatusta.
Siinä, Jon summasi kävellessään haluttomasti kohti koulua, oli suunnilleen syy siihen, miksi hän tunsi tänään itsensä hyvin hermostuneeksi.
Kunpa voisikin esittää, ettei mitään tapahtunut. Roope tuskin uskaltaisi ottaa asiaa puheeksi. Mutta kun ope oli uhannut reksin puhuttelulla. Se odotti Jonia ja Roopea tänään koulussa. Ja reksi haluaisi ihan varmasti tietää, miksi hän oli lähtenyt jälkästä kesken pois. Olikohan Roopekin lähtenyt? Toivottavasti ei, Jon ajatteli. Hän olisi liemessä mieluummin yksin.
Hän pohti eilistä hetken aikaa ja joutui lopulta myöntämään, että oli asia, joka hermostutti häntä rehtorin puhutteluakin enemmän.
Roopen suuteleminen oli tuntunut hyvältä.
Mikä helvetti häntä vaivaa? Se oli ROOPE! Itseään täydellisenä pitävä pikku nilkki, joka luuli maailmalliseksi velvollisuudekseen vähäosaisten puolustamisen. Roope oli liian usein hänen tiellään, tuijotti häntä ärsyttävästi tai kävi jopa päälle.
Roopella oli isot ja valtavan kauniit siniset silmät. Roopella oli hoikka, kissamainen kroppa, ihanat, kapeat huulet ja seksikkäästi hapsottava platinanvaalea otsatukka. Helvetti! Jon ei tasan aikoisi myöntää, että suudelma oli maistunut hyvältä.
Hän saapui kouluun minuutti ennen tunnin alkua. Heillä oli historiaa ensimmäisellä tunnilla, joten hän suuntasi käytävän päähän, historianluokan oven lähelle. Jon etsi katseellaan vaaleatukkaista poikaa ja löysi tämän lopulta istumasta käytävällä. Roope istui yksin, pää haudattuna käsiinsä. Surkeasta olemuksesta päätellen Roopekin oli häipynyt jälki-istunnosta ja joutuisi puhutteluun. Kummallinen tunne muljahti Jonin mahassa. Hän ei halunnut miettiä, oliko se pelkoa vai mielihyvää.
Heidän luokanvalvojansa, lyhyt tiukkailmeinen mies tuli historianopettajan kanssa luokan ovelle. Luokanvalvoja käski Roopen ja Jonin luokseen ja lähti kummempia selittelemättä kuljettamaan heitä kohti rehtorin boksia. Jon huomasi, että Roope vilkuili häntä silmännurkistaan, mutta päätti esittää, ettei huomaa.
Rehtori, nelikymppinen rotevarakenteinen nainen oli paljon vähemmän rauhallinen kuin poikien luokanvalvoja.
”Ettekö te ymmärrä, mitä te teette koulun hengelle? Muut oppilaat pelkäävät teitä! Mikä on mennyt vikaan, kun ei voi ymmärtää, ettei väkivalta auta koskaan. Miksi teidän pitää aina tapella keskenänne?”
”En minä-” Roope aloitti taas. Jon meinasi keskeyttää hänet, mutta rehtori ehti ensin.
”Te saatte opetella tulemaan toimeen toistenne kanssa. Tämä on viimeinen mahdollisuus ja seuraavalla kerralla minä erotan teidät koulusta määräajaksi.”
Roope ei enää yrittänyt sanoa mitään. Myös Jon tuijotti opettajaa hiljaa. Opetella sietämään Roopea?
”Te ette mene tänään tunnille. Sen sijaan te saatte tehdä vähän hommia. Varastoon on tänään tuotu aimo kasa pahvilaatikoita. Niissä on paperitarvikkeita ja sen sellaista. Te saatte pinota ne hyllyille. Ettekä lähde minnekään, ennen kuin homma on hoidettu. Tässä”, hän sanoi ja ojensi Roopelle avaimen, ”on varaston avain. Minä käyn tänään ennen kotiinlähtöäni katsomassa, miltä varastossa näyttää. Jos minulla on vähänkin huomautettavaa, kirjoitan erolaput teille molemmille vielä samana päivänä.”
Sitten rehtori käveli ovelle, avasi sen ja näytti tyytyväiseltä. ”Paras ruveta hommiin, niitä laatikoita on aika paljon.”
Vaihtamatta sanaakaan Roope ja Jon kävelivät avonaisesta ovesta ulos käytävälle ja suuntasivat kohti puukäsityöluokkaa. Roope käveli vihaisin askelin edellä, Jon maleksi perässä. Vasta varaston ovella Roope puhui ensimmäisen kerran.
”Voi nyt perkele.”
Laatikoita oli varaston ovella sekalainen mutta kunnioitettavan kokoinen kasa. Toisella puolella isoa varastoa oli tyhjiä hyllyjä. Sinne laatikot ilmeisesti piti kantaa. Noin puolet laatikoista oli sellaisia, että ne saattoi kantaa yksin. Puolet oli niin suuria, että yksin kantaminen olisi todella vaikeaa. Tämäkö oli reksin metodi saada Jon ja Roope tulemaan toimeen keskenään?
Sanaakaan sanomatta Roope tarttui ensimmäiseen kevyempään laatikkoon ja lähti kantamaan sitä hyllyjä kohti. Jon seurasi esimerkkiä haluttomasti. Hän kantaisi hitaasti niin Roope saisi tehdä enemmän työtä.
Reilun tunnin ajan pojat huhkivat kevyempien laatikoiden parissa. Kertaakaan he eivät puhuneet toisilleen. Roope teki töitä tehokkaasti, kasvoillaan raivoisan päättäväinen ilme. Hänen paidanselkämyksensä oli hiestä märkä. Jon kantoi laatikoita niin hitaasti kuin viitsi.
Jon oli juuri työntänyt viimeisen kevyen laatikon hyllylle ja palannut laatikkokasan luo, kun Roope nosti ensimmäisen raskaan laatikon ilmaan. Se painoi todellakin paljon, poika horjahti taaksepäin ja olisi kaatunut selälleen, ellei Jon olisi pelastanut tilannetta tukemalla Roopea tämän selän takaa.
”Kato nyt vähän, hullu, sä olit lentää selälles”, Jon sanoi kannatellen Roopen laatikkoa omilla käsillään Roopen takaa. Hänen vatsansa oli kiinni Roopen selässä ja heidän käsivartensa tuntuivat lämpimiltä toisiaan vasten.
Tunnelma muuttui yhtäkkiä sähköiseksi. Roope ei sanonut mitään, mutta hän jähmettyi täysin paikalleen. Hän ei kannatellut laatikkoa kunnolla ja Jonilla oli vaikeuksia pitää käsiään vakaina.
”Hitto, yritä nyt vähän auttaa. En mä tätä yksin pysty ilmassa pitämään”, Jon ähkäisi. Roope näytti havahtuvan ja Jonin ote keveni kun toinen poika otti taas oman osuutensa painosta.
Sitten he vain seisoivat siinä.
***
Roope oli luullut sitä oikuksi. Yhdeksi Jonin typerimmistä juonista. Tummatukkainen oli kävellyt suudelman jälkeen luokasta ulos niin kuin olisi suunnitellut koko jutun. Roope ei voinut käsittää, mitä järkeä juonessa oli, mutta hän oli ollut varma että se tulisi yhtä kaikki olemaan hyvin harmillinen ja nolostuttava.
Hän oli ollut vihainen. Hyvin vihainen. Illalla hän oli ollut vihainen Jonille, joka ei näköjään pitänyt mitään rajoja keksiessään hänelle harmeja. Yöllä hän oli ollut vihainen itselleen, sillä hän ei saanut ajatuksiaan pois suudelmasta. Niin paljon kuin se häntä suututtikin, ja niin paljon kuin hän Jonia inhosikin, suudelma oli maistunut hyvälle. Jon oli maistunut hyvälle. Aamuyöllä Roope oli viimein nukahtanut. Aamulla hänen vihansa oli ollut puhtaampaa. Hämmentävät tunteet olivat hävinneet.
Vain palatakseen sillä helvetin hetkellä, kun Roope huomasi Jonin kuuman hengityksen hänen niskaansa vasten. Kuuman, tiheän hengityksen.
”Ööh…pitäiskö meidän kantaa tämä laatikko tonne hyllylle?” Jon sanoi Roopen korvan juuressa. Hänen äänensä oli hiljainen ja kuulosti tukahdetulta. Roope lähti Jonin avustamana kantamaan laatikkoa kohti hyllyä. Rauhallisesti, vaikka hänen sisällään kuohui. Jokin tummatukkaisen pojan hengityksessä, äänensävyssä ja kuumassa läheisyydessä kertoi Roopelle jotain sellaista, mitä tämä ei osannut hänen vihreistä silmistään lukea.
Jon ei hallinnut tilannetta enää lainkaan. Jon ei hallinnut itseään. Jon, Roope ajatteli melkein vavisten, Jon halusi häntä.
Pojat nostivat laatikon hyllylle ja Jon siirtyi välittömästi muutaman askeleen päähän Roopesta. Etäisyys näytti antavan hänelle itsehillintää. Hän työnsi ruskettuneet kätensä vaaleansinisten vanhojen farkkujensa taskuun ja pakotti naamalleen tutun omahyväisen virneen.
”Kannattais vaan sunkin hankkia elämä, niin vois lihakset alkaa kasvaa.”
Jon yritti taas ärsyttää Roopea. Mutta Roope oli viimeinkin ymmärtänyt, mistä heidän kahden väleissä oli kyse. Viimeinkin hän oli ymmärtänyt, miksi he olivat kuin kissa ja koira, hän ja Jon.
Roopen kasvot levesivät hymyyn, joka ulottui hänen sinisiin silmiinsä asti.
”Älä viitsi, Jon. Sähän olet heikkona mun käsivarsiini.”
Jonin virne hyytyi hiukan. Roope astui pari askelta lähemmäksi.
”Mikäs vittu sua vaivaa?” Jon kavahti. ”Oletsä NOIN puutteessa? Ihan totta, Roope, ei runkkaamisesta tule sokeaksi. Se oli vitsi. Anna mennä vaan niin viattomat ei k-”
Jon ei pystynyt lopettamaan lausettaan, sillä Roope suuteli häntä. Jon työnsi hänet kauemmaksi. Hetken molemmat pojat seisoivat ja katsoivat toisiaan huohottaen.
”Helvetti…” Jon aloitti. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa. Roope vain hymyili.
”Kusipää…” Jonin oli ilmeisen vaikea pitää ilmettään kurissa, kun toinen poika hymyili koko kasvojen leveydellä. Roope tuijotti Jonin huulia. Hän halusi maistaa uudestaan. Hän astui taas lähemmäksi. Jon ei perääntynyt, vaan seisoi liikkumatta paikallaan. Pojat tuijottivat toisiaan nyt kymmenen sentin päästä. Roope tunsi Jonin hengityksen suutaan vasten ja hymyili edelleen.
***
Jon huohotti ja vapisi. Hän oli aivan itsehillintänsä rajoilla. Röyhkeä Roope ei ottanut hänen loukkauksiaan kuuleviin korviinsa. Sen sijaan poika seisoi tuossa posket punaisina ja suuret silmät kauniisti loistaen. Roopen naamasta näki, että tämä oli kiihottunut. Ja Jonin oli hyvin vaikea pitää samaa tunnetta pois omalta naamaltaan.
Eikä se ollut vain kiihottumista. Roopen kasvot kertoivat, että poika uskoi Jonin ihastuneen häneen. Jon olisi halunnut avata suunsa ja kiusata Roopea turhien kuvittelemisesta, mutta hän ei uskaltanut. Ottaen huomioon, minkälainen vaikutus Roopen fyysisellä läheisyydellä oli häneen, hän ei ollut enää lainkaan varma oliko kyse turhista kuvitelmista.
No, okei. Ehkä hän oli hiukan ihastunut Roopeen. Ehkä hän oli aina ollut. Mikä sitten estää tekemästä mitään? Pelko, Jon päätteli. Häntä pelottaa ihan hitosti.
Ja pelko oli Jonin mielestä maailman vihoviimeinen syy jättää mitään tekemättä.
Asia on siis päätetty.
”Sä olet kyllä täys idiootti, Roope”, Jon sanoi ja kumartui eteenpäin sen verran, että heidän huulensa koskettivat taas toisiaan. Hän pelkäsi, että hänen jalkansa pettävät.
”Pää kiinni, Jon”, Roope mumisi mutta tällä kertaa hän ei epäröinyt vastata suudelmaan. Hän voihkaisi kun Jonin kieli pujottautui hänen suuhunsa. Pojat suutelivat rajummin. Roope piti toista kättään Jonin niskan takana ja toista hänen selkänsä takana. Jon piti Roopen hoikasta lantiosta kiinni molemmilla käsillään. Hänen peukalonsa painoivat samalla Roopen lantion luita.
Kukaan ei ikinä käyttänyt tätä varastoa, koulupäivän loppuun oli monta tuntia, ja paikan ilmeisesti ainoa avain oli Roopella. He saisivat olla rauhassa, Jon ajatteli. Hän pujotti kätensä Roopen paidan alle ja kuljetti sormiaan pitkin tämän selkää. Samalla hän siirsi huulensa Roopen kaulalle, imi ja näykki hellästi.
Roope vapisi ja hengitti kiivaasti. Vaaleatukkainen painoi lantiotaan Jonin omaa vasten. Hän on kivikova, Jon havainnoi kun tunsi Roopen painautuvan reittään vasten. Ja hänen oma lantionsa Roopen reidessä kiinni varmisti, että Roope tunsi hänet. Saman olisi voinut kertoa myös väristyksestä, joka kävi läpi Roopen ruumiin sillä hetkellä, kun he painautuivat toisiaan vasten. Roope antoi kätensä liukua alemmaksi, hänen sormenpäänsä tunnustelivat Jonin farkkujen takataskujen saumoja.
Jon nosti Roopen paidanhelmaa kärsimättömästi ja Roope tarttui siihen saman tien ja veti paidan päänsä yli. Jon otti oman paitansa pois. Sitten hän siirsi Roopen makuulle. Roope totteli hänen ohjaustaan ja asettui makaamaan selälleen, posket punaisina ja edelleen vähän hikisenä. Hän kurotti käsiään kohti Jonia, joka istui nyt polvillaan. Jon katsoi Roopea silmiin.
”Mitä sä oikein haluat?”, hän kysyi.
”Mitä tahansa. Ihan mitä sä haluat”, vaaleatukkainen vastasi.
Roope olisi valmis suostumaan, mitä ikinä Jon haluaisi tehdä.
Ja hänhän haluaisi.
Jon asettui makaamaan Roopen päälle ja heidän paljaat vatsansa painautuivat yhteen. Roope voihki ja yritti kohottaa lantiotaan, kun Jon suuteli häntä vaativasti. Sitten Jon siirtyi sen verran sivuun että sai vasemman kätensä vapaaksi. Hän imi taas Roopen kaulaa hänen kätensä vaeltaessa ensin Roopen rinnalle, sitten vatsalle ja jääden lepäämään lantion sivuun.
”Kiltti, Jon, ole kiltti”, Roope huohotti ja yritti kääntää lantiotaan Jonin kättä kohti. Jon suuteli häntä hellästi suulle. Sitten hän kohotti katsettaan sen verran, että näki Roopen lasittuneet, siniset silmät. Ne sulkeutuivat voimakkaasti kun Jon viimeinkin kosketti kädellään kohoumaa Roopen housuissa. Hän silitti sitä ensin hellästi ja sen jälkeen yritti ottaa siitä kiinni niin hyvin kuin farkkujen läpi vain voi. Roope huohotti kuin olisi menettämässä järkeään.
Ja Jon, kiusallaankin, otti kätensä pois ja siirtyi takaisin Roopen päälle. Tällä kertaa hän hieroi omaa erektiotaan Roopen farkkujen etumukseen. Hänen oma halunsa oli kasvanut jo niin suureksi, että hänen oli vaikeuksia hillitä itseään. Asiaa ei lainkaan auttanut se, että Roope oli kohottanut lantiotaan ja hieroi vastaan niin paljon kuin makuulta kykeni.
No, eipä tästä ole takaisin päin kääntymistä muutenkaan, Jon ajatteli ja käski Roopen ottaa kaikki vaatteet pois. Toinen totteli saman tien. Jon riisui omat vaatteensa pitäen katseensa samalla tiiviisti toisessa pojassa, joka makasi nyt alasti lattialla ja kiemurteli kärsimättömänä.
Johan nyt, Roopehan on hyvännäköinen, Jon ajatteli. Vaalea iho, hoikka varsi. Roope ei ollut enää tikkulaiha niin kuin vuotta tai paria aikaisemmin. Nyt hänellä oli selvästi erottuvat vatsa- ja rintalihakset sekä oikein kivannäköiset käsivarret. Hänellä oli kapea lantio ja hyvänkokoinen, kivikova…Jon ei jaksanut ajatella loppuun vaan tarttui Roopen kaluun hellästi saaden hänet melkein huutamaan.
Jon painautui koko pituudeltaan Roopen kylkeä vasten, suuteli tätä kiihkeästi ja liikutteli kättään hitaasti edestakaisin. Hän tajusi että Roope oli jo lähellä, ja liikutti kättään entistä hitaammin. Sitten hän pysäytti liikkeensä ja odotti hetken hiljaa. Roope hengitti raskaasti.
”Älä lopeta, helvetin Jon, älä lopeta.”
Jonia kiihotti, kun Roope kiroili ja puhutteli häntä nimeltä samassa lauseessa. Hän kohotti päätään ja hymyili Roopelle.
”Lopeta mitä?”
”Jon, helvetin kusipää. Ole nyt kiltti.”
Jon päätti kerrankin olla kiltti. Hän alkoi uudelleen liikutella kättään, nyt voimakkaammin. Roope tarrasi kiinni Jonin selän takaa ja yritti vetää tätä lähemmäs. Hänen kyntensä painautuivat Jonin selkään. Saadessaan viimein orgasmin Roope tukahdutti huutonsa painamalla huulensa Jonin kaulaan.
Jon ei halunnut antaa Roopen levätä, vaikka tämä oli tuskin tajuissaan. Hän oli ollut itsekin vähällä tulla tuntiessaan Roopen orgasmin.
”Lohikäärme on edelleen hereillä, Roope.” Jon virnisti ja asettui selälleen. Hän yritti ohjata vaaleaa päätä kohti jalkoväliään.
Roope kohotti hiestä kiiltelevät kasvonsa ja katsoi häneen silmillä, joissa oli orgasmin jäljeltä nautinnosta lasittunut katse.
”Sun tosiaan kannattais käydä tarkistuttamas pääs.”
”Äläs nyt. Sähän tykkäät.”
Roope ei vastannut, vaan loi Joniin erilaisia tunteita täynnä olevan katseen ja kumartui sitten äkisti suutelemaan häntä vatsaan. Siitä hän siirtyi näykkien ja suudellen Jonin lantiolle. Hän otti Jonin peniksestä kiinni ja asetteli huulensa varovasti sen ympärille. Jon pidätti hengitystään. Sitten Roope alkoi liikutella suutaan edes takaisin, Jonin hengittäessä voimakkaasti ulos. Roopen kostea suu ja levottomasti liikkuva kieli saivat Jonin koko alamahan kouristelemaan.
”Jessus” Jonin ääni värisi. Hänen sormensa kaivautuivat platinanvaaleaan tukkaan.
Kun Roope lisäsi vauhtiaan, Jon huusi nautinnosta. Lopulta hän sai suurimman koskaan kokemansa orgasmin suoraan Roopen kuumaan suuhun.
Hetken aikaa kumpikin poika oli ihan hiljaa. Roope lepuutti päätään Jonin lantiolla. Jonin sormet hyväilivät Roopen tukkaa hajamielisesti.
”Pitäiskö meidän kantaa nuo loputkin laatikot hyllyyn?” Roope muisti yhtäkkiä, missä he olivat.
”Joo, kai. Pakkoloma ei ehkä sittenkään olisi kovin kiva käänne tähän väliin.” Jonin äänestä ei voinut kuulla, hymyilikö poika, mutta hänen kätensä hyväili Roopen poskea pehmeästi. Lämpimät väristykset tuntuivat Roopen selkärangassa asti.
”No ei niin. Ei kyllä olis”, Roope kohotti päänsä ja katsoi Joniin silmät loistaen.
”Hikari”, Jon hymyili takaisin.
”Kusipää”, Roope sanoi hellästi.
Kumpikaan ei kehdannut myöntää ääneen sitä, mitä molemmat ajattelivat: koulupäivät olisivat tästä lähin paljon mielenkiintoisempia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kiitos parhaasta tarinasta piiiitkään aikaan =)
Toi oli tosi kaunista ja juoni oli mainio. Jos jaksat vielä kirjoittaa lisää jossain vaiheessa, niin anna palaa vaan. Susta vois tehdä hyvän esimerkin monelle tarinan vääntäjälle.
Voi kirjoitathan meille vielä lisää jotain?? Tää oli aivan mahtava tarina, taisi olla paras mitä oon näillä sivuilla lukenu!! Tosi mukava tarina jossa oli kunnon juoni, täytti kyllä kaikki novellin kriteerit.
Tosi kivaa tekstiä ja hyvä juoni... Ihan nautinto lukea. Paljon parempaa kuin suorat tylsät seksikuvaukset, joita täällä yleensä on...yhdyn edellisiin puhujiin...
...mä oon varattu! :D
No ei sentään, jos vakavissaan puhutaan niin oikeassa olet. On paljon mielekkäämpää lukea tarinaa jossa tapahtuu muutakin kuin sitä itteensä. Jos pelkkiä seksijuttuja haluaa lukea niin niitä on miestenlehdet ja nettikin pullollaan, mutta jos kaipaa oikein kunnon novelleja, viihdyttävää lukemista niin siinä täytyy olla niin paljon muutakin kuin niitä seksikohtauksia ja sellaisia tarinoita löytyy valitettavan vähän. Tämä teksti oli kyllä harvinaisuus!!
Raikuvat aploodit! :)
Kiitos yhdestä parhaista novelleista netissä. Jos vain jaksat niin kirjoita lisää... Jooko!
Minä todella pidän sinun tavasta kertoa/kuvailla asioita. jätät sopivan paljon tilaa lukian mielikuvitukselle, mutta annat tarpeeksi aineita joista rakentaa mielikuvia. Jatka samaa rataa kirjoittamisessa, koska muuten maailma jää paljosta paitsi...
.. ihanaa todella.. lisää tälläisiä.. Vaikka olen nainen kiihotuin todella paljon..
Aivan upea juonellinen novelli! Erinomainen suomen kielen taitosi kruunaa tarinan.
Toivottavasti saamme lukea kirjoituksiasi lisää.
Jatka juttua vaikkapa siitä, miten luokassa ja opettajien piirissä huomattiin uusi tilanne.
Voit kernaasti kuvailla kanssakäymistänne jatkossakin, mutta ÄLÄ missään tapauksessa sorru kuvailemaan anaalijuttuja. Vain pieni osa homoista harrastaa niitä, eikä se kuulu muutenkaan noin herkkään tarinaan.
Yks ehdotus jatkolle olis että miten Roope ja Jon jatkais suhdettaan ja yrittäis pitää sen salassa, koska salasuhteissahan piilee suuri jännitys ja vaara(?) ja samalla suuri houkutus. Tää oli vaan yks idea sen pohjalta miten itse kuvittelisin tuon Roopen ja Jonin jutun kehittyvän. Kertokaas ihmiset, miten te mielessänne kuvittelette tuon jutun jatkuvan? Vai jätetäänkö se tarinankertojan kerrottavaksi?
Siis aivan loistava stoori. Lisää kiitos
Tällaisesta tytötkin tykkää. Mikähän siinä on, että poikien väliset jutut kiinnostaa pimujakin? Tämä oli mielettömän kaunista ja kiihottavaa. Lisää, kiltti, älä lopeta, ethän...ah. Tulee.
Yhdyn edellisiin ja totean että aivan mahtavaa... Jatkotarina olisi hyvä juttu..
lisää lisää!!!
Alko itelläki ottaa vatsanpohjasta, kun tarinaa luin. Voi ku sattuis vain omalleki kohdalle ;)
..Tosi "aito" tarina! Jos tietäisin että joku kirjailija tekis tällaista tekstiä olevan kirjan, ostasin sen justiinsa!
Osaat kirjottaa niin kuvaavasti, ja vangita tunteet tekstiin, että tunsin olevani itse paikalla! ...ja sehän olikin kiihottava kokemus
8-}
Hienoin teksti mitä oon netistä lukenu! Jatka samaa rataa.
Saamasi pitää, jonakin päivänä. Muistakin sitten ostaa ;-)
Jos kirjan teet niin minä ainakin ostan sen!
Todella hyvin kirjoitettu, ihanaa löytää helmi näiden kaikkien levien seasta. ja nyt lukemaan noita jatkoja..
Ja minä ainakin ostan. Olet todella lahjakas ja en malta odottaa että joskus saisin tietää lisää Jonista ja Roopesta, tai mistä tahansa, kun kirjoitus on noin mukaansatempaavaa ja ehjää Muisk! sinulle hyvästä novellista!