Kävin tässä illalla koiran kanssa lenkillä koirapuiston kautta ja samalla tulin lukeneeksi kyltin puiston säännöistä ja viimeinen rivi meni näin: Koirapuiston käyttö kello 22-06 välisenä aikana on kielletty.
Mitä ihmettä, minkä ihmeen takia siellä ei saisi öiseen aikaan olla? Itselläni ei tule yhtään järkevää syytä mieleen.
puiston käyttöajat
2
438
Vastaukset
- 16+2
Meluhaitta . Koirilla on tapana pitää melkoista meteliä leikkiessään joten ympäristössä asuvat ihmiset tahtovat nukkua .
- hiljaa hiipii yössä
Totta, yörauha pitää olla. Koiran haukku kuuluu pitkien matkojen päähän. Itsellä tosin kaksi hiljaista urosta, joiden kanssa on käytävä puistossa silloin kun siellä ei käy muita eli yöllä. Onneksi eivät hauku eivätkä ole muutenkaan äänekkäitä, vaan leikkivätkin kuin aaveet ;D Vähän aikaa ne peuhaavat ja sitten haistelevat ja pissamerkkailevat ja kuuntelevat yötä. Osan aikaa heittelen palloa ja ne juoksevat sen perässä innoissaan. Ensin pitää kuitenkin kiertää taskulampun kanssa puisto ympäri ja kerätä laiskojen jättämät paskakasat, ettei pallo likaannu. Ärsyttää, kun jotkut eivät yhtään välitä puiston siisteydestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001733- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401107- 1701033
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän128793- 83730
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38685- 57671