Koira tekee stopit

Moikka! Mulla on n. 6 -kuukautinen koiranpentu. Ongelma on se että lenkillä käydessä etenemme kerralla korkeintaan 3 metriä eteenpäin. Sitten koira taas pysähtyy haistelemaan piennarta tai katselemaan "maisemia" tms. Ja poukkoilee puolelta toiselle kun vihdoin pääsemme liikkeelle. Ei tunnu kivalta vetää koiraa perässä :( Olen palkannut ja kehunut kun pentu kävelee hyvin hihnassa. Vaadinko liikaa? Auttakaa :/ Ja kuinka saan pennun lopettamaan pyrkimisensä ihmisten luo? Kun pentu näkee ihmisen tulevan vastaan, alkaa vetäminen ihmistä kohti, eikä kuule tai näe mtään muuta. Yritän namilla houkutella pennun siitä ohi, mutta ei nami kelpaa siinä tilanteessa.

Kiitos!
7292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuollaisia ne pennut on, koita kestää, kyllä se siitä. Jatka vain namin kanssa, mikä tahansa opiskelu vaatii aina älyttömsti toistoja ja etenkin noin pienen pennun kanssa, se on ihan "kapaloissa" vielä. Ole vaan johdonmukainen, selkeä ja reilu, kokeile niitä nameja jo aikaisemmin kuin mitä olet nyt antanut. Meillä oli molemmat koirat aikoinaan ihan samanlaisia ja voi miten kauniisti kulkevat nyt. Saavat usein kiitoksia muilta ulkoilijoilta :) Piti vain jaksaa, ei saa menettää hermoja, kaikki on pennulle uutta ja ihmeellistä. Anna rauhassa tutustua maailmaan, niins e oppii siitä, pitkät lenkithän ei vielä muutenkaan kuulu ohjelmistonn. Leikithän pennun kanssa ulkoilun lomassa, ota vaihteeksi lelu mukaan jos se syttyy siitä enemmän, keksi leikkiinkutsu sana ja leiki sellaisia leikkejä mitä entu rakastaaa, se seuraa sinua paremmin kun odottaa, että koska tuo ihana omistaja alkaa taas leikkiä kanssani.

Äänestä
  • Kyllä siinä vaiheessa pitää jo hihnassakulkemisen sujua, jos sitä on alusta asti harjoiteltu ja palkittu kauniista kulkemisesta. Nyt homma on jo huomattavasti hankaloitunut, kun ikää on tullut noinkin paljon. Älä ainakaan anna sen enää jatkaa, vaan ala määrätietoisesti opettamaan sitä kaunista kulkemista, lopeta vaikka ensin puolelta toiselle säntäily, tai keskity siihen, että saat koiran jatkamaan pyynnöstä matkaa jne... Yksi asia kerrallaan, ja tarpeeksi ajoissa reagoiden. Ei millään hihnanykimisellä, vaan olemalla mielenkiintoisempi kuin se haju, johon jumittaa. Sen mielenkiinnon voi herättää ihan millä vain, mikä nyt juuri omalle koiralle sopii parhaiten. Mutta veikkaan, että aloittajan tapauksessa kannattaa alkaa ihan alkeista, nykyään on varmaankin yritetty "puhumalla" ja sen sellaisella, jota koira ei yksinkertaisesti ymmärrä. Eli, ensin käskyn tarkoitus opetellaan ilman isompaa ärsykettä, vaikka ihan kotioloissa, ja vasta sitten aletaan vaatimaan sitä siellä lenkillä. Oppimaan tottunut koira yleensä oppii uudet käskyt hyvin helposti, kun aloittaa tarpeeksi yksinkertaisesta.

    Tuon ikäisellä olisi hyvä olla hyvät perusteet jo hallussa perusasioista. kohta alkaa murrosiät ja muut uhmat olemaan käsillä, jolloin on paras pitää hiukan taukoa uusien asioiden opettelusta. Korostan, että esimerkiksi seuraamisen ei kuulu olla mitään valiotasoa vielä, mutta sen pitää sujua suurinpiirtein oikein. Ei missään tapauksessa mitään hillitöntä säntäilyä ja jumitusta niin kuin aloittaja kuvailee. Nyt koira vie omistajaa, eikä omistaja koiraa.

    Suosittelisin koulutusryhmää aloittajalle. Pääsee kaikkein helpoimmalla jatkossa, kun joku, joka koiran näkee, osaa hokata ongelman alkuperän. Ja tulee samalla niitä ärsykkeitäkin. Muutama eka kerta voi olla tuskaa, mutta määrätietoisella harjoittelulla pääsee tuloksiin. Mitään oikotietä ei ole.

    Äänestä

  • pennun koulutuksesta kirjoitti:

    Kyllä siinä vaiheessa pitää jo hihnassakulkemisen sujua, jos sitä on alusta asti harjoiteltu ja palkittu kauniista kulkemisesta. Nyt homma on jo huomattavasti hankaloitunut, kun ikää on tullut noinkin paljon. Älä ainakaan anna sen enää jatkaa, vaan ala määrätietoisesti opettamaan sitä kaunista kulkemista, lopeta vaikka ensin puolelta toiselle säntäily, tai keskity siihen, että saat koiran jatkamaan pyynnöstä matkaa jne... Yksi asia kerrallaan, ja tarpeeksi ajoissa reagoiden. Ei millään hihnanykimisellä, vaan olemalla mielenkiintoisempi kuin se haju, johon jumittaa. Sen mielenkiinnon voi herättää ihan millä vain, mikä nyt juuri omalle koiralle sopii parhaiten. Mutta veikkaan, että aloittajan tapauksessa kannattaa alkaa ihan alkeista, nykyään on varmaankin yritetty "puhumalla" ja sen sellaisella, jota koira ei yksinkertaisesti ymmärrä. Eli, ensin käskyn tarkoitus opetellaan ilman isompaa ärsykettä, vaikka ihan kotioloissa, ja vasta sitten aletaan vaatimaan sitä siellä lenkillä. Oppimaan tottunut koira yleensä oppii uudet käskyt hyvin helposti, kun aloittaa tarpeeksi yksinkertaisesta.

    Tuon ikäisellä olisi hyvä olla hyvät perusteet jo hallussa perusasioista. kohta alkaa murrosiät ja muut uhmat olemaan käsillä, jolloin on paras pitää hiukan taukoa uusien asioiden opettelusta. Korostan, että esimerkiksi seuraamisen ei kuulu olla mitään valiotasoa vielä, mutta sen pitää sujua suurinpiirtein oikein. Ei missään tapauksessa mitään hillitöntä säntäilyä ja jumitusta niin kuin aloittaja kuvailee. Nyt koira vie omistajaa, eikä omistaja koiraa.

    Suosittelisin koulutusryhmää aloittajalle. Pääsee kaikkein helpoimmalla jatkossa, kun joku, joka koiran näkee, osaa hokata ongelman alkuperän. Ja tulee samalla niitä ärsykkeitäkin. Muutama eka kerta voi olla tuskaa, mutta määrätietoisella harjoittelulla pääsee tuloksiin. Mitään oikotietä ei ole.

    Mitä ihmettä? "Ongelman alkuperä"? 6 kk pennulla?? Jatka palkitsemista, leikin varjolla! =)

    Äänestä

  • Miijakka kirjoitti:

    Mitä ihmettä? "Ongelman alkuperä"? 6 kk pennulla?? Jatka palkitsemista, leikin varjolla! =)

    Ainakin, jos koira on yhtään suurempi ja asuu ihmisten ilmoilla. Ongelma on siinä, että sille koiralle on alunperinkin annettu moiseen mahdollisuus. Kohta on talvi ja liukasta, se ei ainakaan helpota yhtään. Koiran koulutus, vaikkakaan ei tietysti hampaat irvessä, pitää aloittaa heti. Helpoin ja tehokkain tapakasvatusaika on nyt jo hukattu. Aloittajalla ei ole yhtään keinoa, millä koiran huomion saa itseensä tilanteessa kuin tilanteessa. Eli nyt paluu alkeisiin. Kohta hänellä on pahimmassa tapauksessa voimakas koira, jonka käytös vain pahenee.

    Pysyn kannassani, tuon ikäisellä pitää olla ne perusteet tärkeimmistä hyvin hallussa. Eli, kun omistaja kutsuu, niin silloin mennään omistajan luo, eikä päätetä itse, mitä tehdään, ja minne sinkoillaan. Noin niin kuin pääsääntöisesti, joskus voi vielä tulla vaikka kohtaamistilanteita, jolloin koira pyrkii vaikkapa toisten koirien luo, mutta mikään pääsääntö se ei saisi olla.

    Eli, olen edelleenkin sitä mieltä, että yksi käsky, joka menee aina perille (ja tietysti se palkkio, joka tepsii) yhdistettynä siihen, että säädellään vaikkapa etäisyyksiä, joilla mahdollisuus onnistumiseen on olemassa. Hyvä yleiskäsky on esimerkiksi jätä, kunhan sen tarkoitus on koiralle selvä. Kun jätät tuon kielletyn toiminnan, palkitsen sinut niin, että huomaat että se kannattaa. Eli, koira oppii hillitsemään mielihalujaan. Jätä-käskyä voi hyvin opetella ihan kotioloissakin, esim. jos et koske tuohon herkkuun, saat minulta tilalle vielä paremman.

    Ei, en ole kokematon koiranomistaja, ja mitä enemmän ja useammasta koirasta on kokemuksia kertynyt, sitä tarkemmaksi olen muuttunut. Ne uuden kodin etsijät tuossa vuoden kieppeillä eivät ole harvinaisia. Eikä niitä sattumalta synny. Vaikkakin kierre voi alkaa hyvin salakavalasti. Pennulle on helppo sallia asioita liikaa, mutta aina salliessaan jotain tulee muistaa se, että se vahvistaa koiran käytösmalleja. Jos ei onnistumisen edellytyksiä jollekin tietylla asialle ole (vaikkapa paikalla ololle, jos toinen koira on vapaana ympärillä, ja halu leikkimään on kova), ei pidä silloin käskeäkkään. Eli kiertää niitä tilanteita, tai antaa lupa tarpeeksi ajoissa. Sama pätee kaikkeen muuhunkin, eli ei voi vaatia koiralta asiaa, mitä ei ole sille itse opettanut. Ja ihminen opettaa koiralle myös ne sitkeät huonot tavatkin tietämättään.

    Koira ei millään lailla kärsi, jos se ei saa sinkoilla pentunakaan omien halujensa mukaan. Toki pentu tarvitsee monipuolisia kokemuksia ja elämyksiä, mutta ne on mahdollista sille antaa ilman vääränlaisen käytöksen sallimistakin. Ei meillä mitään robotteja ole koiratkaan, tavallisia kotikoiria ja perheenjäseniä vaan. Mutta siitä ei tingitä, että ihminen ohjaa toimintaa. Ihmisen vaan on oltava myöskin reilu, ja mahdollistaa koiran perustarpeiden täyttyminen.

    Äänestä

  • pennun omistaja taas kirjoitti:

    Kiitos! Pentu kyllä osaa käskyjä; tänne, paikka, istu, maahan, sivulle, seuraa.. Ja tietää kyllä jätä- käskyn tarkoituksen, ja tottelee sitä jos ottaa vaikka jotain roskia suuhun. Joitakin noista tottelee ulkona, joitakin ei :) Tänään lenkillä pidin pennun yhdellä puolella, kun jäi haistelemaan sanoin "jätä" ja kehuin ja palkkasin. Jos pitää ohittaa toinen koira, käsken pennun istumaan tai houkuttelen nameilla pennun ohi.

    Pitäiskö käyttää "parempaa" herkkua, nakkia tms??

    Äänestä

Paras konsti on olla huomaamatta pennun reaktioita.Jatkat vaan matkaasi samaan tahtiin,oli pentu sitten päättänyt mitä hyvänsä.Jos vaikka palkitsemista ei osaa ihan kohdilleen käyttää,se husaa vain pentua.Kun koiria ja ihmisiä tulee vastaan älä itse varaudu tilanteeneen jännityksellä,älä kiristä hihnaa yhtään ennen kuin pentu aloittaa kiskomisen,silloin vetäset reippaasti jatkamaan matkaa,etkä ala tarjoilla namipaloja,vauhtia ei muuteta sillä kohdalla.Olisi tärkeää että saat koirasi käskystä istumaan ne harjoitukset tehdään kotona ja silloin makupalat on kohdallaan.Enkä tarkoita tuolla nykäisemisellä mitään jatkuvaa kiskomista,vaan just kohdallaan ja vain kerran.leikki kotona voisi olla se palkka hyvin menneestä lenkistä

Äänestä
  • Ahmatti on helppo houkuttaa namilla mihin vain. Nirsoilija saattaa tykätä lelusta enemmän. Ajoitus on täekeä. Jos huomaa ett'ä pentu aikoo mennä aistelemaa, kannattaa hihkaista lelu- ja heilauttaa sitä jotta huomio kiintyy toisaalle. Sama vastaantulevan ihmisen kohdalla. Tai sitten käskee koiran istumaan ja antaa ihmisen mennä ohi. Oma 8 v. on edelleen niin utelias, ettei voi kulkea eteenpäin, jos takana tulee joku, siis "omalla reviirillä" noin puolen kilometrin tienpätkällä. Muualla saa kulkea vaikka armeija perässä ja edellä kuonon värähtämättä. Puolivuotias saattaa jo vähän kokeilla rajojaan joten huomion kiinnitys muihin asioihin, vaikka yllättä ääni, vingahdus tai murahdus jos on kiellettävä, niin pennun aatokset sekoaa ja taas pari sekuntia kuunnillaan taluttajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oiiijjvoi kirjoitti:

Moikka! Mulla on n. 6 -kuukautinen koiranpentu. Ongelma on se että lenkillä käydessä etenemme kerralla korkeintaan 3 metriä eteenpäin. Sitten koira taas pysähtyy haistelemaan piennarta tai katselemaan "maisemia" tms. Ja poukkoilee puolelta toiselle kun vihdoin pääsemme liikkeelle. Ei tunnu kivalta vetää koiraa perässä :( Olen palkannut ja kehunut kun pentu kävelee hyvin hihnassa. Vaadinko liikaa? Auttakaa :/ Ja kuinka saan pennun lopettamaan pyrkimisensä ihmisten luo? Kun pentu näkee ihmisen tulevan vastaan, alkaa vetäminen ihmistä kohti, eikä kuule tai näe mtään muuta. Yritän namilla houkutella pennun siitä ohi, mutta ei nami kelpaa siinä tilanteessa.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu