Hukassa

Tämä probleema on vaivannu mua jo kesästä lähtien, ja haluisin saada teidän mielipiteen/vinkkejä tähä.

Eli; tapasin kesällä ihanan pojan kesäleirillä. Tulimme hyvin juttuun ja katsoimme toisiamme useammen kerran(sillä silmällä) Leirin päätyttyä sain selville, että tämä tyyppi oli jo varattu. Silti jatkoin yhteyden pitoa, ihan vain kaverimielessä, vaikka toivoin yhä enemmän suhteeltamme. Tämä poika ei olisi maininnut suhteestaan ellen olisi erikseen siitä maininnut, ja tästä hän hiukan hämmentyi. Tämän jälkeen yhteys miltein katkesi ja juttelimme enää harvoin mesessäkin.
Viime viikolla, kaverini oli tavannut tämän pojan nuorisotalolla ja poika kysyi sitten kuka ystäväni oli. Kun poika kuuli että tämä samainen ystäväni oli minun kaverini, hän miltein järkyttyi ja hänen kaverinsa alkoivat muistuttamaan tätä poikaa siitä että meillä oli kuulema joku juttu ja hän lupasi myös tästä kertoa näille. Omasta mielestäni meillä ei kerennyt olemaan mitään juttua, paitsi omat haaveeni. Nyt näyttäisi siltä että tyyppi oli sittenkin ihastunut minuun, mutta koska emme pidä kauheasti yhteyttä ja kaiken lisäksi pidän hänestä edelleen, en tiedä mitä tekisin. Haluaisin nimittäin kertoa pojalle kuinka paljon pidän hänestä, kun hän on vihdoinkin vapaa.

Mitä teen?
0221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


N95... kirjoitti:

Tämä probleema on vaivannu mua jo kesästä lähtien, ja haluisin saada teidän mielipiteen/vinkkejä tähä.

Eli; tapasin kesällä ihanan pojan kesäleirillä. Tulimme hyvin juttuun ja katsoimme toisiamme useammen kerran(sillä silmällä) Leirin päätyttyä sain selville, että tämä tyyppi oli jo varattu. Silti jatkoin yhteyden pitoa, ihan vain kaverimielessä, vaikka toivoin yhä enemmän suhteeltamme. Tämä poika ei olisi maininnut suhteestaan ellen olisi erikseen siitä maininnut, ja tästä hän hiukan hämmentyi. Tämän jälkeen yhteys miltein katkesi ja juttelimme enää harvoin mesessäkin.
Viime viikolla, kaverini oli tavannut tämän pojan nuorisotalolla ja poika kysyi sitten kuka ystäväni oli. Kun poika kuuli että tämä samainen ystäväni oli minun kaverini, hän miltein järkyttyi ja hänen kaverinsa alkoivat muistuttamaan tätä poikaa siitä että meillä oli kuulema joku juttu ja hän lupasi myös tästä kertoa näille. Omasta mielestäni meillä ei kerennyt olemaan mitään juttua, paitsi omat haaveeni. Nyt näyttäisi siltä että tyyppi oli sittenkin ihastunut minuun, mutta koska emme pidä kauheasti yhteyttä ja kaiken lisäksi pidän hänestä edelleen, en tiedä mitä tekisin. Haluaisin nimittäin kertoa pojalle kuinka paljon pidän hänestä, kun hän on vihdoinkin vapaa.

Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu