Kyllä on taas niin ylpeä olo itestään et huh huh! 10kk poika ei millään suostunut vaipan laittoon. Jäykisti selkänsä niin että se nousi lattiasta, kiemurteli ja huusi kuin syötävä. Aikani siinä yritin laittaa vaippaa ja leperrellä "Kyllähän se vaippa on kulta nyt vaan laitettava, ethän sä voi pylly paljaana mennä nukkuumaan." jne. Sitten mulla napsahti!! Nostin pojan matolta seisomaan eteeni, pidin hartioista kiinni ja karajasin niin kovaa kuin keuhkoista lähti "MATIAS SAATANA!!!" Poika katsoi sekunnin kauhuissaan hiiren hiljaa ja alkoi sitten itkeä kahta kauheammin! Saman sekunnin aikana kerkesin tuntea niin suurta katumusta ja surua toisen puolesta, että en varmaan ikinä ole mitään vastaavaa tuntenut.. Siinä sitten kaappasin pojan syliini ja pyytelin itkien anteeksi ja "Ei tarvii pelätä rakas, äiti ei enää ikinä ole pelottava, anna anteeksi, äiti rakastaa sua hirveesti." Poika rauhoittui, laitettiin vaippa, yritettiin hieman pelleillä (minä yritin), pienet hymyt tuli mutta alkoi melkeen heti mitään sanomatta nukkumaan..
Olenko pilannut käytökselläni äiti-lapsi suhteemme? Pelkääkö poika minua ikuisesti? Saiko hän traumoja? Luottaako enää koskaan? Pelkääkö tästä lähtien aina vaipan vaihto tilanteita? Paljon kysymyksiä pyörii mielessä, mutta eipä voi muuta sanoa kuin siitäs sait!!!
Olenko pilannut käytökselläni äiti-lapsi suhteemme? Pelkääkö poika minua ikuisesti? Saiko hän traumoja? Luottaako enää koskaan? Pelkääkö tästä lähtien aina vaipan vaihto tilanteita? Paljon kysymyksiä pyörii mielessä, mutta eipä voi muuta sanoa kuin siitäs sait!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
niitä pidä pumpulissa kasvattaa...
ainakin pelästyit itsekin niin, ettet toivottavasti silti tee sitä toiste! Mutta tiedän, hermo meinaa todella välillä mennä, meillä samanikäinen ja vaipanvaihdot ja pukemiset on yhtä tuskaa! Vauva kiukkuilee, huutaa kurkkusuorana, vetää itseään kaarelle, pyrkii pakoon jne. Muutaman kerran olen itsekkin vauvalle vähän ääntä korottanut, mutten paljon! Koita sinäkin hillitä itsesi! Onko tällainen käytös ihan normaalia? Meidän vauva vasta nyt aloittanut tämmöisen käytöksen, ennen éi juuri koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia...
8kk ikäinen poju ja samat vaippataistelut alkanut myös meidän perheessä. Tai oikeastaan ei taistele sitä vaipan laittamista tai pukemista vastaan, mutta kaikki muu ympärillä kiinnostaa niin paljon, ettei malta olla paikallaan puettavana. Nykyään usein tuleekin sitten puettua sylissä, onnistuu paremmin sekä vaipan laitto että pukeminen.
Etkä ole mitään haittaa lapselle tai suhteellenne aiheuttanut. Hermot meinaa mennä itselläkin tuon tuosta, mutta toivottavasti lapsen kasvaessa venyy pinna samaa tahtia..
juuri vuoden ikäisen tytön kanssa kauhea vääntö vaipan laitosta... Tyttö myös repii minua hiuksista usein kun koitan vaippaa laittaa. Kerran kun näin tapahtui, jotenkin se vaan lipsahti, huomaamatta...: PERKELE AU!!! TUHMA!!! No, tytön mielestä karjaisu tuntui olevan hauska, mutta olenpahan sen jälkeen pysähtynyt miettimään että tahdonko lapsen oppivan jo pienestä pitäen noita "suomenkielen kauneimpia sanoja"! Todennäköisesti ei äkillistä kovaa ääntä säikähtänyt, koska olemme muutenkin äänekkäitä ihmisiä, emme huuda, mutta puhumme ja nauramme kovalla äänellä, ja oma ääneni kohoaa myös kun innokkaasti selitän jotain, eli usein. Tyttö on samanlainen! :)
Miksi näiden provopelleilyjen pitää tulla tälle vauvat-palstallekin!!!
Joo varmasti pilasit äiti-lapsi-suhteen, juu poika pelkää sinua todellakin ikuisesti, sai traumoja ja eikä tosiaan luota sinuun enää koskaan. Ja kyllä: AINA pelkää vaipanvaihtotilanteita (toivottavasti et ole kertomasi episodin jälkeen edes yrittänyt vaihtaa vaippaa).
Ei kai ihmiset tosissaan kuvittele että lapsi noin helposti saa traumoja? Ei minullakaan mitään traumoja ole jäänyt, vaikka oma lapsuuteni olisi tämän päivän mittapuun mukaan täysi katastrofi, on huudettu, isä ryyppäsi, sukulaiset tukisti ja kuritti pienestä asti... Ai niin, ja mitään ruokailusuosituksia ei noudatettu, eikä oikein mitään muitakaan suosituksia, vanhemmat erosi riitaisasti minun ollessa kolmevuotias... Ai niin, ei traumoja ollut silloin vielä keksitty, joten eipä niitä joka pikkuasiasta tullutkaan! Minä olin onnellinen lapsi joka rakasti, ja rakastaa edelleen kumpaakin vanhempaansa. Vaikka tämän päivän mittapuun mukaan tuostakin olisi pitänyt tulla elinikäiset traumat ja minut olisi pitänyt ottaa huostaan...
döÖW: Anteeksi tyhmyyteni kun tulin asiasta tänne avautumaan.. Tuli vaan huoli siinä hysteerisessä olo tilassa.. Ja ei tämä EI ollut provo! Joka paikassa vaan toitotetaan miten pieni lapsi saa ties mistä asioista traumoja ja miten lapsen mieli järkkyy ties mistä!! Huoleni oli mielestäni aiheellinen! Ja kyllä lopetin tavallisten vaippojen käytön koska se nyt vaan on niiiiiiin vastenmielelistä touhua pojan mielestä! Tähän mennessäkin ollaan päivisin käytetty easy up vaippoja kun se vaipan vaihto on niin jumalattoman vaikeaa, yöksi vaan ollaan laitettu tavallinen vaippa, mutta sitäkään ei enää tehdä. Säästytään molemmat; äiti hermostumiselta ja pojan ei tarvitse tapella vastaan ja parkua kun se kerran niin kamalaa on!
Minä voin antaa vinkiksi hankalaan vaippojen vaihtoon, että meillä se sujuu kuin leikki, sillä anna aina pojan käteen vaipan vaihdon ajaksi jotakin kiinnostavaa omasta meikkipussista tai kylpyhuoneen kaapista tutkittavaksi. Saman ripsiväriputkilon voi antaa uudestaan seuraavana päivän tai muutaman päivän päästä niin on taas kiinnostava ja vaipanvaihto sujuu samalla huomaamatta. Meillä poikaa kiinnostaa ihan kaikki millä ei normaalisti saa leikkiä, vanutuppopussi, meikit, rasvapurkit, korvatopsit jne...
ja ehdoton pelastuksemme ovat olleet housuvaipat ja pukeminen seisallaan, istuallaan tai sylissä. Hoitopöydällä malttaa olla tasan sen aikaa, että saa kakkavaipan pois ja mennään pyllyn pesulle :d Minun järkeni ei olisi riittänyt ilman noita nykyajan ihania pelastuksia :) Tai kai se olisi, mutta kun helpommallakin pääsee niin mikäjottei....
Ja tuosta karjaisusta. Ihan varmasti kukaan meistä ei ole niin täydellinen ihminen, ettei jossain elämän vaiheessa karjaisisi lapselle liian kovasti, kun oma pinna loppuu. Ollaan siis armollisia itsellemme, mekin ollaan vain ihmisiä. Varmasti tärkeintä oli, että otit lapsen syliin, pyysit anteeksi ja näytit että äiti on sama turvallinen äiti. Mielestäni lapselle pitää näyttää tunteensa, ei tietysti karjua ja huutaa omaa pahaa oloaan, mutta jos menee hermot ja näin käy niin näyttää myös sitten sen, että käytös ei ole soveliasta ja "pyytää anteeksi". Eiköhän ne traumat kuitenkin tule siitä, että vanhempi käyttäytyy niin, että perusluottamus järkkyy. Tuskin yksi karjaisu vaikuttaa yhtään mihinkään.