Avioehto -kompensaatio kodin hoidosta?

Jos jättää oman työnsä hoitaakseen toisen ihmisen lapsia miltei ilman palkkaa (ylläpito plus jokunen matka), niin on rahan perässä oleva huora? Omituinen ajatuksenjuoksu sinulla. Miehesi on väärässä, sinulla on mahdollisuus osituksen sovitteluun, kyllä, mutta sen asian ratkaise oikeus (eli sinun on asia oikeuteen vietävä ja saatava oikeus asiasta vakuuttumaan). Minusta sinun pitäisi vähintään vaatia miehesi ottamaan hyvä eläkevakuutus sinulle.

Kiitos kovasti vastauksista! Annoitte hyvää tietoa ja näkökulmia asiaan.

Tuntuu ikävältä ajatella tulevaisuutta ja mahdollista eroa tai leskeyttä... Mutta kuitenkin ajattelen. Rakastan miestäni suuresti ja olemme yhdessä onnellisia.

Mieheni on tottunut aiemmin että asiat ja lapset hoituu kotona eikä hänen tarvitse pääsääntöisesti kantaa vastuuta. Nyt asia on niin, että minä olen, vaikkakin omasta tahdosta ja ilmeisestä tarpeesta, ottanut paljon asioita hoitaakseni. En vaan koskaan osannut ajatella että miehelleni on itsestään selvyys, että lapset hoituvat jos hän on työmatkalla tms. Hän ei edes kysy, voinko hoitaa hänen lapsia (siis kolmea hänen ja yhteistä). Ja minähän tietty hoidan. Lisäksi huolehdin kaikinpuolin siitä, että kotona on kaikki kunnossa mm. tiivistän ikkunat ja hoidan sitä sun tätä. Tokihan tämä on minunkin kotini...

Mutta sitten. Mitä jos rakkaus loppuu ja/ tai mieheni vaikkapa rakastuu johonkin toiseen? Ero tulee ja joutuisin (siis jos jotain haluan) haastamaan hänet oikeuteen. Tuskin minulla olisi edes siihen varaa. Lapsien kasvattamista ei varmaan voi mitata rahassa, kasvatan hänen lapsiaan kuin omiani (ja toki samalla yhteisemmekin). Mutta kuitenkin... Olenko ahne tai epäreilu? Onko väärin, että ajattelen myös omaa etuani? Miten ihmeessä voisin ottaa asian puheeksi? Hyvät neuvot ovat tarpeen....

pohtii vielä kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista! Annoitte hyvää tietoa ja näkökulmia asiaan.

Tuntuu ikävältä ajatella tulevaisuutta ja mahdollista eroa tai leskeyttä... Mutta kuitenkin ajattelen. Rakastan miestäni suuresti ja olemme yhdessä onnellisia.

Mieheni on tottunut aiemmin että asiat ja lapset hoituu kotona eikä hänen tarvitse pääsääntöisesti kantaa vastuuta. Nyt asia on niin, että minä olen, vaikkakin omasta tahdosta ja ilmeisestä tarpeesta, ottanut paljon asioita hoitaakseni. En vaan koskaan osannut ajatella että miehelleni on itsestään selvyys, että lapset hoituvat jos hän on työmatkalla tms. Hän ei edes kysy, voinko hoitaa hänen lapsia (siis kolmea hänen ja yhteistä). Ja minähän tietty hoidan. Lisäksi huolehdin kaikinpuolin siitä, että kotona on kaikki kunnossa mm. tiivistän ikkunat ja hoidan sitä sun tätä. Tokihan tämä on minunkin kotini...

Mutta sitten. Mitä jos rakkaus loppuu ja/ tai mieheni vaikkapa rakastuu johonkin toiseen? Ero tulee ja joutuisin (siis jos jotain haluan) haastamaan hänet oikeuteen. Tuskin minulla olisi edes siihen varaa. Lapsien kasvattamista ei varmaan voi mitata rahassa, kasvatan hänen lapsiaan kuin omiani (ja toki samalla yhteisemmekin). Mutta kuitenkin... Olenko ahne tai epäreilu? Onko väärin, että ajattelen myös omaa etuani? Miten ihmeessä voisin ottaa asian puheeksi? Hyvät neuvot ovat tarpeen....

Lue lisää

Kuulostaa hiukan tutulta, olin itse saman tapaisessa tilanteessa, paitsi että meillä oli avioehto minun hyväkseni ja puolisoni todellakin rakastui kaveriini (ja muihin työmatkoilla sattuneisiin juttuihin) , joten erohan siitä tuli. Osituksen sovitteluun en sinuna luottaisi, meillä puolisoni vaati sovittelua ja kuluihin meni noin 60% summasta ja aikaa 3-4 vuotta. Minulla ei hätää, olen nykyään suhteellisen hyvätuloinen, koulutettu ja lapseton, eli ei ollut vaikeaa saada töitä kodin ulkopuolelta. Eläkekertymään se jätti kylläkin ison miinuksen. Sinuna todella olisin huolestunut tilanteesta... On hienoa että ajattelet itseäsi, olisinpa itsekkin tajunnut aikoinaan.

pohtii vielä kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista! Annoitte hyvää tietoa ja näkökulmia asiaan.

Tuntuu ikävältä ajatella tulevaisuutta ja mahdollista eroa tai leskeyttä... Mutta kuitenkin ajattelen. Rakastan miestäni suuresti ja olemme yhdessä onnellisia.

Mieheni on tottunut aiemmin että asiat ja lapset hoituu kotona eikä hänen tarvitse pääsääntöisesti kantaa vastuuta. Nyt asia on niin, että minä olen, vaikkakin omasta tahdosta ja ilmeisestä tarpeesta, ottanut paljon asioita hoitaakseni. En vaan koskaan osannut ajatella että miehelleni on itsestään selvyys, että lapset hoituvat jos hän on työmatkalla tms. Hän ei edes kysy, voinko hoitaa hänen lapsia (siis kolmea hänen ja yhteistä). Ja minähän tietty hoidan. Lisäksi huolehdin kaikinpuolin siitä, että kotona on kaikki kunnossa mm. tiivistän ikkunat ja hoidan sitä sun tätä. Tokihan tämä on minunkin kotini...

Mutta sitten. Mitä jos rakkaus loppuu ja/ tai mieheni vaikkapa rakastuu johonkin toiseen? Ero tulee ja joutuisin (siis jos jotain haluan) haastamaan hänet oikeuteen. Tuskin minulla olisi edes siihen varaa. Lapsien kasvattamista ei varmaan voi mitata rahassa, kasvatan hänen lapsiaan kuin omiani (ja toki samalla yhteisemmekin). Mutta kuitenkin... Olenko ahne tai epäreilu? Onko väärin, että ajattelen myös omaa etuani? Miten ihmeessä voisin ottaa asian puheeksi? Hyvät neuvot ovat tarpeen....

Lue lisää

Kotityösi tulivat selviksi, mutta varallisuuksienne suhteesta ja avioehdon synnyn vaiheista ja perusteesta et kertonut. Huomaan nyt, että edellä oletin kolmea lastaan yksin huoltavan miehesi omistavan asuntonne ja jo yhden "pesänselvityksen" kokemuksella hänen halunneen avioehdon vihille menemisensä vastineena.
Myös nim. nix nax selvitti seikkaperäisesti taloudellisen/juridisen tilanteesi. Miehesi lasten varttuessa ja rakkauden rakoillessa tai miehesi kuollessa, asemasi on melko huteralla tolalla.

Nix nax neuvoi tekemään uuden avioehdon, jolla lievennätte nykyistä. Minun neuvoni oli kartuttaa omaa pankkitiliäsi, koska sen voinet tehdä ajan kanssa huomaamattomammin. Ehdotukseni oli varovainen, koska sain jutustasi vaikutelman, että arastelet ottaa asiaasi puheeksi miehesi kanssa. Testamentti on erittäin huono ratkaisu jos on vähänkin epäluottamusta tulevaisuuden suhteen. Testamentin voi yksipuolisesti kumota tai tehdä uuden. Laillisena varminta olisi muuttaa avioehtoa, mutta vaihtoehtona on, että saat talousrahoista "säästöön" sopimanne summan talletettavaksi omalle tilillesi. Tee kuitenkin jotain asiasi hyväksi, kun tulevaisuutesi sinua jo nyt huolettaa.

shoosooo kirjoitti:

Kotityösi tulivat selviksi, mutta varallisuuksienne suhteesta ja avioehdon synnyn vaiheista ja perusteesta et kertonut. Huomaan nyt, että edellä oletin kolmea lastaan yksin huoltavan miehesi omistavan asuntonne ja jo yhden "pesänselvityksen" kokemuksella hänen halunneen avioehdon vihille menemisensä vastineena.
Myös nim. nix nax selvitti seikkaperäisesti taloudellisen/juridisen tilanteesi. Miehesi lasten varttuessa ja rakkauden rakoillessa tai miehesi kuollessa, asemasi on melko huteralla tolalla.

Nix nax neuvoi tekemään uuden avioehdon, jolla lievennätte nykyistä. Minun neuvoni oli kartuttaa omaa pankkitiliäsi, koska sen voinet tehdä ajan kanssa huomaamattomammin. Ehdotukseni oli varovainen, koska sain jutustasi vaikutelman, että arastelet ottaa asiaasi puheeksi miehesi kanssa. Testamentti on erittäin huono ratkaisu jos on vähänkin epäluottamusta tulevaisuuden suhteen. Testamentin voi yksipuolisesti kumota tai tehdä uuden. Laillisena varminta olisi muuttaa avioehtoa, mutta vaihtoehtona on, että saat talousrahoista "säästöön" sopimanne summan talletettavaksi omalle tilillesi. Tee kuitenkin jotain asiasi hyväksi, kun tulevaisuutesi sinua jo nyt huolettaa.

Lue lisää

Hei,

Kiitos taas avustanne. Niin, mieheni on huomattavasti minua varakkaampi ja omistaa asunnon jne. Itselläni on jonkinlaisia säästöjä ja myös jonkinmoinen perintö edessä. Ainoa "tuloni" on kodinhoidontuki ja omiin menoihini ja osin yhteisiin (esim.apteekki, joskus hänen lasten vaatteet, ruoka jne) olen käyttänyt omia varojani. Ehkäpä olen ollut typerä ja ajatellut, että näytän että osallistun myös kuluihin vaikka pääsääntöisesti olen heikompi osapuoli. Tavallaan olen halunnut osoittaa, että en ole kuten hänen edellinen kumppani, jota ei paljoa päätä painanut ja vingutti säälimättä miehen korttia. Erossa vielä putsasi miestä kunnolla. Sitten... eihän se minun vikani ole, että näin on tapahtunut....

En ole osallistunut mieheni varallisuuden hankintaan, joten onko minulla oikeutta haluta siitä osaa/ oikeutta osaan, jos eroamme? Kun naimisiin mennessämme en halunnut avioehtoa, niin hän oli siitä kovin vihainen ja näki että olen lapsilta viemässä kodin.... Tuntui kurjalta, koska koko sydämelläni huolehdin hänen lapsistaan. En halunnut olla avokki tai tyttöstävä, joka viisi kertaa viikossa laittaa lapset nukkumaan, hoitaa ontelosyylät, laitta ruuat, leikkaa kynnet jne. Painostin hänet naimisiin sillä. Naimisiin mennessä halusin saada virallisen tunnustuksen perheenjäsenyydestä, merkin siitä että mieheni on sitoutunut minuun ja taloudellista turvaa. Tavallaan kaikkea sitä olenkin saanut, tavallaan en... Arkipäivässä minun ei kuitenkaan viimekädessä tarvitse toimeentulosta olla huolissani. Siinä olen onnellisessa asemassa.

Rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia. Asia kuitenkin risoo minua jatkuvasti.

Vaikka kaikki on nyt hyvin, ei ole sanottua että sitä aina on. Suhteemme alussa, jolloin jo asuin mieheni luona, hän oli matkalla ja hoidin hänen lapsiaan, oli hän viettänyt aikaa toisen naisen kanssa. Vaikka hän mitä ilmeisimmin on onnellinen kanssani ja rakastaa minua, en voi olla varma ettei vastaavaa tapahdu. Sittenn otan eron, ja jään siis puille paljaille....

pohtii lisää.... kirjoitti:

Hei,

Kiitos taas avustanne. Niin, mieheni on huomattavasti minua varakkaampi ja omistaa asunnon jne. Itselläni on jonkinlaisia säästöjä ja myös jonkinmoinen perintö edessä. Ainoa "tuloni" on kodinhoidontuki ja omiin menoihini ja osin yhteisiin (esim.apteekki, joskus hänen lasten vaatteet, ruoka jne) olen käyttänyt omia varojani. Ehkäpä olen ollut typerä ja ajatellut, että näytän että osallistun myös kuluihin vaikka pääsääntöisesti olen heikompi osapuoli. Tavallaan olen halunnut osoittaa, että en ole kuten hänen edellinen kumppani, jota ei paljoa päätä painanut ja vingutti säälimättä miehen korttia. Erossa vielä putsasi miestä kunnolla. Sitten... eihän se minun vikani ole, että näin on tapahtunut....

En ole osallistunut mieheni varallisuuden hankintaan, joten onko minulla oikeutta haluta siitä osaa/ oikeutta osaan, jos eroamme? Kun naimisiin mennessämme en halunnut avioehtoa, niin hän oli siitä kovin vihainen ja näki että olen lapsilta viemässä kodin.... Tuntui kurjalta, koska koko sydämelläni huolehdin hänen lapsistaan. En halunnut olla avokki tai tyttöstävä, joka viisi kertaa viikossa laittaa lapset nukkumaan, hoitaa ontelosyylät, laitta ruuat, leikkaa kynnet jne. Painostin hänet naimisiin sillä. Naimisiin mennessä halusin saada virallisen tunnustuksen perheenjäsenyydestä, merkin siitä että mieheni on sitoutunut minuun ja taloudellista turvaa. Tavallaan kaikkea sitä olenkin saanut, tavallaan en... Arkipäivässä minun ei kuitenkaan viimekädessä tarvitse toimeentulosta olla huolissani. Siinä olen onnellisessa asemassa.

Rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia. Asia kuitenkin risoo minua jatkuvasti.

Vaikka kaikki on nyt hyvin, ei ole sanottua että sitä aina on. Suhteemme alussa, jolloin jo asuin mieheni luona, hän oli matkalla ja hoidin hänen lapsiaan, oli hän viettänyt aikaa toisen naisen kanssa. Vaikka hän mitä ilmeisimmin on onnellinen kanssani ja rakastaa minua, en voi olla varma ettei vastaavaa tapahdu. Sittenn otan eron, ja jään siis puille paljaille....

Lue lisää

Ja kun olen ottanut näitä asioita puheeksi, mieheni toteaa että eihän kukaan pakota minua olemaan kotona ja että voin menn töihin jos haluan... Tottahan on, että olen vapaaehtoisesti jäänyt kotiin, mutta tarve on ollut ilmeinen jo ennen yhteisen lapsemme syntymää (kolme lasta). Ja nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin minähän olen saanut sen mitä halusin...

pohtii vielä kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista! Annoitte hyvää tietoa ja näkökulmia asiaan.

Tuntuu ikävältä ajatella tulevaisuutta ja mahdollista eroa tai leskeyttä... Mutta kuitenkin ajattelen. Rakastan miestäni suuresti ja olemme yhdessä onnellisia.

Mieheni on tottunut aiemmin että asiat ja lapset hoituu kotona eikä hänen tarvitse pääsääntöisesti kantaa vastuuta. Nyt asia on niin, että minä olen, vaikkakin omasta tahdosta ja ilmeisestä tarpeesta, ottanut paljon asioita hoitaakseni. En vaan koskaan osannut ajatella että miehelleni on itsestään selvyys, että lapset hoituvat jos hän on työmatkalla tms. Hän ei edes kysy, voinko hoitaa hänen lapsia (siis kolmea hänen ja yhteistä). Ja minähän tietty hoidan. Lisäksi huolehdin kaikinpuolin siitä, että kotona on kaikki kunnossa mm. tiivistän ikkunat ja hoidan sitä sun tätä. Tokihan tämä on minunkin kotini...

Mutta sitten. Mitä jos rakkaus loppuu ja/ tai mieheni vaikkapa rakastuu johonkin toiseen? Ero tulee ja joutuisin (siis jos jotain haluan) haastamaan hänet oikeuteen. Tuskin minulla olisi edes siihen varaa. Lapsien kasvattamista ei varmaan voi mitata rahassa, kasvatan hänen lapsiaan kuin omiani (ja toki samalla yhteisemmekin). Mutta kuitenkin... Olenko ahne tai epäreilu? Onko väärin, että ajattelen myös omaa etuani? Miten ihmeessä voisin ottaa asian puheeksi? Hyvät neuvot ovat tarpeen....

Lue lisää

maininta onko se aina voimassa vai vain eron sattuessa.

pohtii lisää.... kirjoitti:

Hei,

Kiitos taas avustanne. Niin, mieheni on huomattavasti minua varakkaampi ja omistaa asunnon jne. Itselläni on jonkinlaisia säästöjä ja myös jonkinmoinen perintö edessä. Ainoa "tuloni" on kodinhoidontuki ja omiin menoihini ja osin yhteisiin (esim.apteekki, joskus hänen lasten vaatteet, ruoka jne) olen käyttänyt omia varojani. Ehkäpä olen ollut typerä ja ajatellut, että näytän että osallistun myös kuluihin vaikka pääsääntöisesti olen heikompi osapuoli. Tavallaan olen halunnut osoittaa, että en ole kuten hänen edellinen kumppani, jota ei paljoa päätä painanut ja vingutti säälimättä miehen korttia. Erossa vielä putsasi miestä kunnolla. Sitten... eihän se minun vikani ole, että näin on tapahtunut....

En ole osallistunut mieheni varallisuuden hankintaan, joten onko minulla oikeutta haluta siitä osaa/ oikeutta osaan, jos eroamme? Kun naimisiin mennessämme en halunnut avioehtoa, niin hän oli siitä kovin vihainen ja näki että olen lapsilta viemässä kodin.... Tuntui kurjalta, koska koko sydämelläni huolehdin hänen lapsistaan. En halunnut olla avokki tai tyttöstävä, joka viisi kertaa viikossa laittaa lapset nukkumaan, hoitaa ontelosyylät, laitta ruuat, leikkaa kynnet jne. Painostin hänet naimisiin sillä. Naimisiin mennessä halusin saada virallisen tunnustuksen perheenjäsenyydestä, merkin siitä että mieheni on sitoutunut minuun ja taloudellista turvaa. Tavallaan kaikkea sitä olenkin saanut, tavallaan en... Arkipäivässä minun ei kuitenkaan viimekädessä tarvitse toimeentulosta olla huolissani. Siinä olen onnellisessa asemassa.

Rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia. Asia kuitenkin risoo minua jatkuvasti.

Vaikka kaikki on nyt hyvin, ei ole sanottua että sitä aina on. Suhteemme alussa, jolloin jo asuin mieheni luona, hän oli matkalla ja hoidin hänen lapsiaan, oli hän viettänyt aikaa toisen naisen kanssa. Vaikka hän mitä ilmeisimmin on onnellinen kanssani ja rakastaa minua, en voi olla varma ettei vastaavaa tapahdu. Sittenn otan eron, ja jään siis puille paljaille....

Lue lisää

Muista, jos joskus eroatte ja joudutte käymään läpi osituksen (avioehdon) sovittelun sekä pesänjakajan pyöriteltäväksi, sinulla pitää olla todisteena kuitit kaikesta mitä olet vuosien varrella maksanut (pesänjakajan tai asianajajan mielestä usein vain sillä on merkitystä kumpi on maksanut enemmän) mitkään suulliset sopimukset ei päde jos toinen väittää sinun valehtelevan, eli kaikesta pitää olla mustaa valkoisella. Minäkin kotona työskennelleenä luulin ettei minun rahat riitä oman talouden pyörittämiseen lainoineen ja laskuineen, mutta eron jälkeen laskin että olisin kyennyt maksamaan lainoista ym. puolet, jos vain olisimme jakaneet menot rehellisesti.

pohtii lisää.... kirjoitti:

Hei,

Kiitos taas avustanne. Niin, mieheni on huomattavasti minua varakkaampi ja omistaa asunnon jne. Itselläni on jonkinlaisia säästöjä ja myös jonkinmoinen perintö edessä. Ainoa "tuloni" on kodinhoidontuki ja omiin menoihini ja osin yhteisiin (esim.apteekki, joskus hänen lasten vaatteet, ruoka jne) olen käyttänyt omia varojani. Ehkäpä olen ollut typerä ja ajatellut, että näytän että osallistun myös kuluihin vaikka pääsääntöisesti olen heikompi osapuoli. Tavallaan olen halunnut osoittaa, että en ole kuten hänen edellinen kumppani, jota ei paljoa päätä painanut ja vingutti säälimättä miehen korttia. Erossa vielä putsasi miestä kunnolla. Sitten... eihän se minun vikani ole, että näin on tapahtunut....

En ole osallistunut mieheni varallisuuden hankintaan, joten onko minulla oikeutta haluta siitä osaa/ oikeutta osaan, jos eroamme? Kun naimisiin mennessämme en halunnut avioehtoa, niin hän oli siitä kovin vihainen ja näki että olen lapsilta viemässä kodin.... Tuntui kurjalta, koska koko sydämelläni huolehdin hänen lapsistaan. En halunnut olla avokki tai tyttöstävä, joka viisi kertaa viikossa laittaa lapset nukkumaan, hoitaa ontelosyylät, laitta ruuat, leikkaa kynnet jne. Painostin hänet naimisiin sillä. Naimisiin mennessä halusin saada virallisen tunnustuksen perheenjäsenyydestä, merkin siitä että mieheni on sitoutunut minuun ja taloudellista turvaa. Tavallaan kaikkea sitä olenkin saanut, tavallaan en... Arkipäivässä minun ei kuitenkaan viimekädessä tarvitse toimeentulosta olla huolissani. Siinä olen onnellisessa asemassa.

Rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia. Asia kuitenkin risoo minua jatkuvasti.

Vaikka kaikki on nyt hyvin, ei ole sanottua että sitä aina on. Suhteemme alussa, jolloin jo asuin mieheni luona, hän oli matkalla ja hoidin hänen lapsiaan, oli hän viettänyt aikaa toisen naisen kanssa. Vaikka hän mitä ilmeisimmin on onnellinen kanssani ja rakastaa minua, en voi olla varma ettei vastaavaa tapahdu. Sittenn otan eron, ja jään siis puille paljaille....

Lue lisää

Olet kovasti halunnut tätä miestä, kun olet nopeasti ottanut vastuuta hänen lapsistaan enemmän ja nopeammin kuin muut tekisivät. Tai olet poikkeuksellisen lapsirakas. Olet halunnut näyttää, että olet lasten äidin vastakohta. Kävitte kauppaa avioliitosta. Sinä sait rouvan statuksen ja elatuksen. Mies sai lapsilleen hoitajan. Nyt kun alkuhuuma on ohi, alat pohtia tilanteesi järkevyyttä. Vanhemmat ovat luovuttaneet vastuun lapsista sinulle. Koet että panostasi lasten eteen ei arvosteta. Keskinäisessä suhteessanne on epävarmuutta, vaikka vakuutat rakkautta.

Ymmärrän hyvin miestä. Hän on jo kertaalleen maksanut yhden vaimon osuuden kodista ja hän ei halua tehdä sitä enää. Siksi avioehto. Niin minäkin olisin hänen tilanteessaan tehnyt.

Sinun kannattaa pohtia huolellisesti pohtia erilaisia vaihtoehtoja. (Rakastavalta) Mieheltä pitäisi nyt löytyä ymmärtämystä ja empaattisuutta tilannettasi kohtaan, niin että siihen saadaan oikeudenmukainen ratkaisu. Erilaisia vaihtoehtoja, joilla kompensoida kotona vietettyjä vuosia, on mainittu runsaasti viesteissä.

Jos menet töihin, teidän pitää perhepalaveri. Miten kotityöt jaetaan perheen kesken ? Miten mies osallistuu ja ottaa enemmän vastuuta omista lapsistaan. Vaikka et menisikään töihin, tulisi siirtää (hoito)vastuuta lapsista miehelle. Kokonaan epäselväksi on jäänyt miten paljon lasten äiti osallistuu lasten hoitoon ja elatukseen ?

Uskon, että aikuisena lapset arvostavat heidän eteen tekemääsi huolenpitoa ja sinulle rakentuu hyvät välit heihin.

..ja lasten ja kodinhoidon pitäisi perustua yhteisiin ajatuksiin. Se ei voi olla yksin lobbaamasi tulonsiirto yhteiskunnalta miehelle, jos töitä ei ole. Jos olet työssä, saat palkkaa- jos työmarkkinoiden käytettävissä ja työtön, työttömyystukea.
Jos pidät puolisosi lapsista, ja puolisosi on neutraali siihen, menetkö töihin vai et, niin silloin sinulla on oltava varaa siihen elintasoon, mitä tilanne sinulle tarjoaa. Se ei tarjoa sinulle kuitenkaan pahanpäivän varaa, eläkkeestä puhumattakaan. Jos parisuhteenne ei voi aivan hyvin, vaihtoehtona ero on paljon hankala, kuin jos et olisi taloudellisesti toisesta riippuvainen. Kotonaolo voi syödä myös itsetuntoa muuttaa tilannetta, johon ei ole tyytyväinen (pienet ympyrät).