Ihastunut naapurin tyttöön

ZeiZei

Asun kerrostalossa, alimmassa kerroksessa. Samassa kerroksessa asuu eräs erittäin hyvännäköinen tyttö, johon ihastuin tulisesti keväällä. Runkkasin päivittäin hänestä unelmoiden. Tytöllä oli poikaystävä, mutta se ei ollut ongelma sillä runkkausfantasioissani tyyppi jäi tiejyrän alle.

Olimme tämän naapurin tytön kanssa sen verran tuttuja että tervehdimme aina kun satuimme porraskäytävässä vastakkain. Tällöin naapurin kaunokainen moikkasi kainosti punastuen ja minä mörisin vastauksen himosta paksulla äänellä.

Sitten tuli kesä ja eräänä hellepäivänä SE tapahtui: tullessani iltapäivällä kaupungilta huomasin että naapurin tyttö oli pihalla ottamassa aurinkoa YLÄOSATTOMISSA poikaystävänsä kanssa. Ääliö poikakaveri istui maassa ja tyttö oli makuullaan pihakeinussa paahtamassa jäseniään vaaleanpunaisissa bikineissä, jotka saivat kyrpäni sykähtämään pystyyn välittömästi. Juoksin
nopeasti sisälle painaen kivikovana jököttävää kyrpääni kaksin käsin alaspäin.

Päästyäni turvallisesti omaan kämppääni kiiruhdin välittömästi ikkunaan kurkistamaan vaivihkaa verhon raosta. Loistavaa! Ikkunasta avautui näkymä suoraan pihakeinuun jossa naapurin kaunokainen esitteli hekumallisia rintojaan sekä muita mielikuvituksen liikkellesaavia näkymiä.

Riuhdoin nopeasti vaattet päältäni, polvistuin ikkunan eteen ja sovitin villinä jököttävän hepin käteeni ja ryhdyin toimeen. Käteni vispasi hurjaa tahtia samalla kun alastomana tuijotin verhon raosta silmät himosta kiiluen pahaa aavistamattoman naapurin tytön rintoja. Tytön pirulainen kiehnäsi niin viehkeästi että orgasmistani oli tulossa valtaisa.

Aloin suorastaan hyppiä paikallani. Juuri ennen mällin tuloa myös pääni alkoi heittelehtiä edestakaisin hallitsemattomasti. Eteenpäin heilahtaessaan se osui ikkunaan niin kovalla voimalla että lasi meni rikki. Olin niin hekuman kourissa että en voinut estää sitä.

Pihalla oleva pariskunta oli havahtunut lasin helinään. Kaunokainen kohottautui penkillä istumaan peittäen rintansa ja tollo poikaystävä nousi seisomaan ja alkoi epävarmasti kävellä kohti särkynyttä ikkunaa jonka takana
pompin alastomana kyrpä kourassa.

-Hei, onko siellä ongelmia? poikaystävä kysyi tultuaan parin metrin päähän ikkunasta. Juuri silloin en jaksanut enää pidätellä vaan vaakasuorassa sojottava heppini alkoi sylkeä lastiaan. Ja mällihän lensi! Nähtyäni lopulta unelmieni kaunottaren tissit paljaana oli kiihkoni niin suunnaton että sperma lähti räjähtäen kuin tykin suusta. Ennenkuin ehdin
suunnata kyrpää sivuun lasti singahti suoraan eteenpäin, lensi särkyneen ikkunan läpi ja pamahti äänekkäästi läiskähtäen poikaystävän otsaan niin valtavalla paineella että poikaystävä pyörtyi niiltä jalansijoiltaan.

Naapurin tyttö ei onneksi käsittänyt mitä oli tapahtunut ja lymysin kauemmas
ikkunasta jottei kaunokainen näkisi minua. Tyttö kuitenkin luuli että hänen poikaystäväänsä oli ammuttu ja niinpä hän käytti kännykkäänsä ja soitti hädissään poliisille. Tajusin että nyt oli paras miettiä hyvä selitys. Poliiseja odotellessani puin ylleni aamutakin ja yritin tavoitella kasvoilleni katuvaa ilmettä. Pian poliisit olivatkin koputtelemassa ovelleni
ja päästin heidät nöyrästi sisään.

Valitettavasti toinen heistä oli naispoliisi.

Yritin tuijottaa maahan ja ajatella Rönkää mutta kyrpäni ei suostunut ymmärtämään tilanteen vakavuutta. Tunsin sen mielenkiinnon heräävän ja
veikeästi sojottaen se työntyi esiin aamutakkini raosta alkaen tähtäillä hämmästynyttä naispoliisia. Kun juuri samalla hetkellä poliisien olkapäiden taakse ilmestyi kurkistelemaan kauhistunut naapurin tyttö vain käsivarret rintojensa peittona oli tilanne liikaa minun kaltaiselleni saastaiselle
runkkarille. Taas mentiin...

Kommentteja!!!

10

13441

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaska

      Joskus ennen viiskyt lukua tai jossain ulkomailla? Suomessa kun vähintään kaksinkertaiset, useimmiten kolminkertaiset lasit ja vielä niin paksuja, että ei ne kaikki kyllä yhdestä pään iskusta hajoa.

      Viiskyt luvulla taas ei ayrinkoa otettu rinnat paljaina eikä paljo muutenkaan, joten se siitä vaihtoehdosta. Ja varmaan sun pili olis viiskytluvun kerrostalossa juuttunu patterin rakoon ja poliisi olis joutunut sinut irrottelemaan siitä palokunnan avustuksella ja sulle olis tullu mittava lasku vesibahingosta ikkunalaskun lisäksi..

      Missä maassa runkkailet?

      Muuten tarina oli kyllä sujuvasti kirjoitettu ja siinä on mukana hyvää mielikuvitusta. Tolla ajatuksen lennolla saat kyllä naapurin tytön tai poliisin kellistettyä ihan oikeasti, joten turhaan yksinäsi runkkailet ikkunoita hajotellen. Rohkeasti vaan tytön lähelle ja ryhdyt hurmauspuuhiin, kyllä se siitä.

    • mä vaan

      Toi sama tarina on kuultu jo monta keraa.

      • ZeiZei

        Missä oot kuullu?


    • :))))

      mutta väärässä paikassa... huumoriosio ois ollu oikeempi paikka:))))

    • Pekkako?

      Oliko se poliisi Röngän Pekka? Olet siis Joensuusta.

    • ZoipZoip

      Heh tuskin oli totta mutta kyllä tuo juttu veti suun väkisin hymyyn! XD

      • höpönassu

        Totta puhut, hyvä etten penkiltä tippunut, kun nauratti niin hitosti!


    • Amelie

      Hienosti on sulla sana hallussa. Tollaisen miehen (?) kanssa olisin valmis panemaan milloin vaan: tässä oli sopivasti ronskiutta ja huumorintajua. Lisää näitä!

    • "Jorma!

      Mahani hytkyy vieläkin! Jatka! Anna tulla! Sinussa on ainesta!

    • Anonyymi

      Sä oot niin sairas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2479
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      965
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      806
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      741
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      734
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      576
    Aihe