Hienoa toimintaa Eckerolinellä

Oltiin lähiaikoina Tallinnan reissulla Eckerölinen paatilla.

Täytyy sanoa, että on vimpan päälle hieno paatti ja hyvä palvelu ja kaikki puhuvat sujuvaa suomea. Lisäksi reklamaatio hajonneesta olutlaatikosta käsiteltiin nopeasti ja kiitettävästi. Saimme ilmaiset risteilyt laivalle ja luvattiin korvata vielä nuo hajonneet oluet kun seuraavan kerran paatille menemme. Eli ihan tyylikkästi asian hoisivat.

Lisäksi laivalla saa s-bonusta, mikä on aivan mahtava juttu. Pelkillä bonuksilla mitä kaljaostoksista tulee, niin tekee jo seuraavan kaljanhakureissun, joten periaatteessa matka ei maksa mitään muuta kuin aikaa. Kaiken kukkuraksi kalja on kolme kertaa halvempaa kuin alkossa, joten voi sanoa, että matkustamalla melkein tienaa.

Lisäksi oli mukava huomata, että laivalla oli paljon koiria ja ne saivat olla melkein joka paikassa ravintoloita lukuunottamatta. Oli moni mummo ja pikkulapsi onnessaan kun saivat silitellä mukavia pikkukoiria.( Näille Tallinkin uusille kolkoille purkeillehan ei edes saa tuoda koiria eli aika naurettavaa). Laivalla oli sellainen mukava 70-luvun Ruotsinlaivan tyyppinen vapautunut tunnelma(tosin ilman mustalaisia).
6442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

IHAN S-POONUSTA!?

IHQUUUUU

Äänestä

Heinäkuussa menin Tallinkin laivalla ja ilmeisesti oli kairanäyttely Tallinnassa, oli siis tosi paljon ja komeita koiria..

Äänestä
  • Tallink Siljan Club One-kortilla saa kyllä helpommin ilmaisen matkan kun S-Bonus kortilla, luulisin.

    Aloittajalle: jokin tolkku sentään ihan silmittömään kehumiseen ja haukkumiseen. Juuri tällaiset provot ovat nimenomaan tämän palstan kirous.

    Taitaa aloittaja olla alaikäinen ja on tohkeissaan kun onnistui saamaan kaupasta kaljaa. Tai sitten seuraa nyt ihan kiihkoisasti mitä ihmiset hänen provoilevaan aloitukseensa vastaa. Myönnän että taisin minäkin mennä lankaan.

    Äänestä

  • Tallinnan matkaaja kirjoitti:

    Tallink Siljan Club One-kortilla saa kyllä helpommin ilmaisen matkan kun S-Bonus kortilla, luulisin.

    ja upotakkin täydellisesti.
    Tallinnan matkaajalle, kannattaa ymmärtää lukemansa ensin, ennen kuin menee provoon!

    Äänestä

  • Tallinnan matkaaja kirjoitti:

    Tallink Siljan Club One-kortilla saa kyllä helpommin ilmaisen matkan kun S-Bonus kortilla, luulisin.

    Aloittajalle: jokin tolkku sentään ihan silmittömään kehumiseen ja haukkumiseen. Juuri tällaiset provot ovat nimenomaan tämän palstan kirous.

    Taitaa aloittaja olla alaikäinen ja on tohkeissaan kun onnistui saamaan kaupasta kaljaa. Tai sitten seuraa nyt ihan kiihkoisasti mitä ihmiset hänen provoilevaan aloitukseensa vastaa. Myönnän että taisin minäkin mennä lankaan.

    VIIKKARI PARAS MUUT PASKOJA

    Äänestä

  • TYHMIÄ OOTTA kirjoitti:

    VIIKKARI PARAS MUUT PASKOJA

    Ja paskaks meni taas sitten tääkin ketju. Tai alunperinkin taisi olla tarkoitettu juuri siihen. Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Tai niin...Suomen avohoitóla tämä netti onkin kyllä.

    Ihmiset täällä purkaa pahaa oloaan ja yrittävät päteä ja avaavat tällaisia ketjuja.

    PS. Viking Line on kyllä ihan ihan paska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tallinnan matkaaja kirjoitti:

Oltiin lähiaikoina Tallinnan reissulla Eckerölinen paatilla.

Täytyy sanoa, että on vimpan päälle hieno paatti ja hyvä palvelu ja kaikki puhuvat sujuvaa suomea. Lisäksi reklamaatio hajonneesta olutlaatikosta käsiteltiin nopeasti ja kiitettävästi. Saimme ilmaiset risteilyt laivalle ja luvattiin korvata vielä nuo hajonneet oluet kun seuraavan kerran paatille menemme. Eli ihan tyylikkästi asian hoisivat.

Lisäksi laivalla saa s-bonusta, mikä on aivan mahtava juttu. Pelkillä bonuksilla mitä kaljaostoksista tulee, niin tekee jo seuraavan kaljanhakureissun, joten periaatteessa matka ei maksa mitään muuta kuin aikaa. Kaiken kukkuraksi kalja on kolme kertaa halvempaa kuin alkossa, joten voi sanoa, että matkustamalla melkein tienaa.

Lisäksi oli mukava huomata, että laivalla oli paljon koiria ja ne saivat olla melkein joka paikassa ravintoloita lukuunottamatta. Oli moni mummo ja pikkulapsi onnessaan kun saivat silitellä mukavia pikkukoiria.( Näille Tallinkin uusille kolkoille purkeillehan ei edes saa tuoda koiria eli aika naurettavaa). Laivalla oli sellainen mukava 70-luvun Ruotsinlaivan tyyppinen vapautunut tunnelma(tosin ilman mustalaisia).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu