Tuli mieleen kun oma koira oli ulkona ja pimeässä sillä on tapana haukkua yhtäjaksoisesti (putkeen). Kauanko koira voi haukkua yhtäjaksoisesti????? Eihän ihminen voi mölistä yhtäjaksoisesti ilman että kurkkua alkaa kuivata, ääni mennä jne jne
Minkälaisia oireita koirille tulee pitkästä yhtäjaksoisesta haukkumisesta???
Minkälaisia oireita koirille tulee pitkästä yhtäjaksoisesta haukkumisesta???
Vastaukset 6
Vanhimmat
joka ei ole noita maailman hiljaisimpia, eikä desibeleiltään vaatimattomimpia, sai joskus aikaan vierailupaikkakunnalla aikaan jollekin naapurille hermoromahduksen. Oli ukko mesonnut kun sekopää. Oli se silti urheasti kuunnellut sitä useamman tunnin ennenkuin käämit kärähti. Itse olin työkeikalla 12h, jonne ei rekkua voinut ottaa mukaan, ja koira "hoidossa" tuttavan pihassa(kun sisään ei voinut "muka"-allergian vuoksi päästää). Ja tuo herrasmies kävi "huomauttamassa" joskus jälkeen puolivälin.
Oireita? Tuolloin ei mitään. Nyt vanhemmiten joskus ääni menee...
Mitä teet tuolla tiedolla? Kun tollasta kyselet,niin vaikuttaa että eläinsuojelulla olisi asiaa käydä teillä. Anna koira suosiolla parempaan kotiin, jos et pysty koiraa pitämään. Miksi sulla ylpiäätään on koira ?
Kohtahan näet ne koirasi oireet kun tarttuu sua hampailla kiinni ranteistas. Anna pois - etsi koiralle parempi koti.
Niinpä... edellisen viestin kirjoittaja varmaan kuuluu niin KOIRA IHMISIIN.. Tietää kaiken koirista ja niiden hoidosta ja koulutuksesta. Näiden koirat ovat 7v aikana oppineet tunnistamaan 76 käskytystä ja osa tietysti ruotsiksi. Koirat haukkuu käskystä, osa jopa murteella.
Koirapuistossa nämä ihmistyypit edustavat itseään muodostamalla pieniä ryhmiä, jotka arvostelevat tavis koiranomistajia, joiden koirat eivät ymmärrä naksutinta ja pilliä. Samat tyypit pitävät koirat irti kaupunki alueilla ajatellen "eihän MEIDÄN koira...." ja oho... päästiin ilta sanomaan.
Mielenkiintoista on myös älykäs ajattelutapa, jolla profiloidaan koiranomistaja yhden viestin perusteella... On ne KOIRA IHMISET älykkäitä. Terveydenhoitoalalla on huutava pula ihmistuntijoista... miksi ette pyri niihin töihin...
prkl että suututtaa nämä PRO koira ihmiset.
Meidän koirien elämää en kommentoi täällä sen suuremmin... :-)
Seuraavaksi päästään PRO koiran omistajiin, jotka lenkittävät koiriansa... Siellä näkee jos jonkinlaista hihtäjää ja tottakai HE tietävät koirista kaiken.
ainakin pystykorvat voivat räkyttää 5-6 tuntia omaan ääneensä ihastuneisna, mutta naapurisovun ja oman yörauhan vuoksi kiskoin haukun aina yöksi sisätiloihin. Haukun sävystä kyllä kuuli, oliko menossa jutteluhaukku vai asiaa, eli kulkiko joku tiellä, oliko halu tulla sisöllä käymään, siloin pääsikin, ja narun puskiin kiertyminen ilmoitetaan omalla sävyllä. Ei siis mitään huolta koiran HAUKKUMISESTA yhtäjaksoisesti pitkäänkin, vaan jos koira ITKEE JA VALITTAA, eli on hädissään ja haluaa pois paikasta, on syytä mennä apuun. Ja jos kuulee surkean avunhuudon koiran haukussa vaikka naapurin puolelta, on syytä käydä vilkaisemassa, onhan koira voinut vaikka kiertää narunsa johokin tai vaikka tunkea tassunsa verkonsilmästä tai juututtaa takajalkansa pannan alle, ihan mitä tahansa voi elikoitten kanssa sattua!
yleensäkin haukkua?
Itse en anna koiran haukkua, jos olen vähänkin lähellä, että pystyn kieltämään. Koirani asuu sisällä.
Rakkikoirat ne haukkuu, ainakin ennen vanhaa oli, joka töllissä koira navetan nurkalla huutamassa.
Näyttelyssä, kun katselee, miten ihmiset antavat koiriensa haukkua. Heistä on ihanaa, kun se rakas koira huutaa kita ammollaan. Vois, joskus koiraansa kieltää ja opettaa, ettei se turhaan hauku.
Kyllä se kuuluu koiran koulutukseen myös koiran äänen käytön kieltäminen ihan suomeksi tai ruotsiksi
tai sitten venäjäksi ihan miten vaan saat koirasi hiljaiseksi.
Koira pystyy elämään ilmankin jatkuvaa haukkumistakin ja naapuri rauhan ylläpitämiseksi kannattaa
miettiä antaako haukkua. Monet tekevät yöllä duunia ja unen tarve on silloin päivällä.
Oletkos miettinyt pystyykö jatkuvassa haukkumisessa naapuri nukkumaan ja olemaan, et varmaan itserakas koiranomistaja ole selllaista ajatellut.
Ajossa olevat koirat voivat haukkua saalista ja vieraan saapuessa, kun ilmoittavat omistajilleen
omalla alueella olevan vieraan.
Muuta haukkumista ei sitten tarvitakkaan.
Nimimerkki pystykorvainen... Hyvä valinta. Seuraavaksi tulee nimimerkki luppakorva. "joo mulla on tällainen synnynnäinen vaiva, husin kirurgisessa sairaalassa on 7 vuotta yrietty hoitaa tätä, mutta aina ne vaan menee luppisasentoon.