Ehdotus tuotannolle

Mitähän jos ensi vuonna järjestettäisiinkin "Läyhäämis-BB". Asukkaina olisivat aiemmilta kausilta tutut Niko S, Andreas, Maria eli "Pieru-Manta", Mia, juuri häädetty Satu, Elisabeth joka on vielä talossa, ja viime kauden Justiina. Ärsykkeinä (tai miten vaan) voisi olla lisäksi Cherryl, Maria joka häädettiin tällä kaudella ensiksi, Tero toissakaudelta, tämän kauden Marika, Esa A. viime kaudelta. Lisäksi joitain vahvoja persoonia, esim. Nino ja viime kauden Sami. Niin ja tämän kauden Petrikin voisi olla hämmentämässä soppaa. (Inhoaa Niko S:ää ja tunne on molemminpuolinen) Ehkä myös kolmen vuoden takaiset Kadi ja Sauli voisivat olla siellä. Ai niin, tämän kauden Mia ja Mari myöskin mukaan. Tässä tosin on liikaakin porukkaa jo määrältään, mutta tehdään isompi talo ja BB:n kesto 4 kk. Paljon rankkoja tehtäviä, valvomista yms.

Se voisi olla huikeaa katsottavaa draaman kannalta.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ajatuksesta

Äänestä
  • mutta päänsärkylääketehtaat hyötyisivät

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei silti läyhäysfani kirjoitti:

Mitähän jos ensi vuonna järjestettäisiinkin "Läyhäämis-BB". Asukkaina olisivat aiemmilta kausilta tutut Niko S, Andreas, Maria eli "Pieru-Manta", Mia, juuri häädetty Satu, Elisabeth joka on vielä talossa, ja viime kauden Justiina. Ärsykkeinä (tai miten vaan) voisi olla lisäksi Cherryl, Maria joka häädettiin tällä kaudella ensiksi, Tero toissakaudelta, tämän kauden Marika, Esa A. viime kaudelta. Lisäksi joitain vahvoja persoonia, esim. Nino ja viime kauden Sami. Niin ja tämän kauden Petrikin voisi olla hämmentämässä soppaa. (Inhoaa Niko S:ää ja tunne on molemminpuolinen) Ehkä myös kolmen vuoden takaiset Kadi ja Sauli voisivat olla siellä. Ai niin, tämän kauden Mia ja Mari myöskin mukaan. Tässä tosin on liikaakin porukkaa jo määrältään, mutta tehdään isompi talo ja BB:n kesto 4 kk. Paljon rankkoja tehtäviä, valvomista yms.

Se voisi olla huikeaa katsottavaa draaman kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu