Mieletön vauvakuume

Olen kohta 20-vuotias yhden lapsen 1v äiti ja toinen lapsi olisi unelmissa. Kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset ja joskus kuukausikin jäänyt välistä ettei oo mitään tullut. Edellinen synnytys oli 09 joulukuussa jonka jälkeen oli hormonikierukka mirena ja nyt haluaisin mielettömän paljon raskaaksi toinen lapsi tuntuisi lottovoitolta. Edelliseen raskauden yrittämiseen meni 3kk ennen kuin tärppäsi. Pelottaa silti, että tulenko koskaan saamaan toista. Tuntuu, että puuttuu vielä viimeinen silaus eli toinen lapsi ja kaikki olisi täydellistä. Kuinka usein pitää yrittää sen vuoden aikana? pitääkö huolestua jos toista ei kuulu vuodessa kun on jo ennestään lapsi? meillä on seksiä kerran päivässä riittääkö se?
1319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JOka toinen päivä on parempi ;) ehtii siittiöt kypsyä. Ja siittiöhän elää sen 2-4 vrk kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelma olla 2x äiti kirjoitti:

Olen kohta 20-vuotias yhden lapsen 1v äiti ja toinen lapsi olisi unelmissa. Kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset ja joskus kuukausikin jäänyt välistä ettei oo mitään tullut. Edellinen synnytys oli 09 joulukuussa jonka jälkeen oli hormonikierukka mirena ja nyt haluaisin mielettömän paljon raskaaksi toinen lapsi tuntuisi lottovoitolta. Edelliseen raskauden yrittämiseen meni 3kk ennen kuin tärppäsi. Pelottaa silti, että tulenko koskaan saamaan toista. Tuntuu, että puuttuu vielä viimeinen silaus eli toinen lapsi ja kaikki olisi täydellistä. Kuinka usein pitää yrittää sen vuoden aikana? pitääkö huolestua jos toista ei kuulu vuodessa kun on jo ennestään lapsi? meillä on seksiä kerran päivässä riittääkö se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu