Pettävä naapuri

nuoli miestäni..

Oikea miesten nielijä, oksettavaa!

Olemme tutustuneet naapureihimme ja viettäneet iltaakin. Viime illan vietto päättyi, kun naapurin mies lähti edeltä nukkumaan ja nainen hyppäsi mieheni kaulaan nuolemaan häntä, välittömästi kun silmäni vältti. Mieheni passitti naisen matkoihinsa ja selvitti minulle mitä tapahtui. Sittemmin minua on oksettanut ajatuskin koko naapurista. Mieltäni kaihertaa lähinnä se, ettei naapurin mies ole tietoinen tapahtumasta. Hän myös on ihmetellyt ääneen kun hänen naisensa ei oikein tule alun jälkeen toimeen naapureiden kanssa. Olikohan tämä ensimmäinen kerta alkuunkaan kun vastaavaa tapahtuu? Sotkeennunko kertomaan asiasta? Jollain tavalla mieleni tekisi näyttää naapurin naiselle ettei tuollaisesta käytöksestä jää rankaisu tulematta..

90

12199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perttitt

      Jos oma vaimo olisi tollanen, niin haluaisin kyllä tietää, enkä olla kaikkien "naurettavana" tietämättömyyttäni. Varsinkin jos suurin osa naapureista sen tietää enkä itse. Tavallaan pettämistä myös naapureilta

      • ??!??!?!!!

        miks hemmetissä tällä viestillä oli 8 plussaa ja sitten kun minä painan plussaa niin tippuu 2:een? Mikä ihmisiä VAIVAA!?

      • Leveäliikkeinen

        Mitä iloa sinullekaan olisi siitä että tekisin sinusta.Hmm, yhteiskunta kiusatun piireissäsi.

      • outoaon
        ??!??!?!!! kirjoitti:

        miks hemmetissä tällä viestillä oli 8 plussaa ja sitten kun minä painan plussaa niin tippuu 2:een? Mikä ihmisiä VAIVAA!?

        Niinpä, aika omituista... aloitusviestillä oli äsken yksi plussa ja kun painoin plussaa, luku muuttui -1:een... propagandaako, Suomi24?

      • tadaaaaaa
        ??!??!?!!! kirjoitti:

        miks hemmetissä tällä viestillä oli 8 plussaa ja sitten kun minä painan plussaa niin tippuu 2:een? Mikä ihmisiä VAIVAA!?

        joo mäkin laitoin plussaa niin 7 tippu 3een :D ihmeellistä..
        Mut joo.. Mun mielestä alottajan pitäs kertoo!!

    • vapaus kaikille

      Ei pidä. Vähä sulla on tylsä elämä kun pitää toisten menemisiin puuttua. Etsi oma rakastaja jos ei ole muuta tekemistä. Tai rakastele edelleen oman miehesi kassa. Nainen haluaa seikkailla anna hänelle omat iloinsa ja omat vapauntensa mitä asia sinulle kuuluu. Et voi tietää syytä siihen miksi nainen käyttäytyyn näin miksi sinulla pitäisi olla oikeus rajoittaa tätä naista jos se on hänen mielestään oikean. Et voi tietää kaikkea tämän naisen ja miehen välisistä asioista. Keskity omaan elämääsi Älä toisten. Anna ihmisten elää ja elä itsekkin.

      • joopajoo..

        Todella naurettavaa! "Keskity omaan elämääsi"? Jos naapurin ho***tsu on nuollut kirjoittajan miestä niin totta vie se asia kuuluu hänelle!! Kirjoittaja saa todellakin puuttua asiaan, minä ainakin tekisin tilit tasan selväksi. Kyllä ihmiset saavat elää omaa elämäänsä, niin kauan kun eivät koske toisten puolisoihin. Ja miksi sinulla on tuollainen tarve puolustaa pettäjänaista? Oletko kenties itsekin samanlainen?

      • 2222222222

        tottrakai piträä käräyttää!!!! pettäjät ei kunnioita/arvosta kunppaniaan.........

      • baikku

        OLEN NÄHNYT SAMOIN AJATTELEVAN NAISEN ,KUN SINÄ!! En kutsuisi sinua kylään.Sanotaan nainen on naiselle susi.Kyllä pitäisi kunnioittaa toisen avioelämää, eikä käydä toisen miehen kimppuun.Ota itsellesi sinkku kaveri toiseksi jos haluat irrotella.TYHMÄ

      • Kommentoija*

        Tuli vähän sellanen olo lukiessani kommenttiasi että, taidat olla tuo nimenomainen "miesten nieliä"...tai sitten käytäydyt itse samalla tavalla kun on niin kova tarve puolustella kyseistä naista. Tuolla miehellä on oikeus tietä millanen vaimo hänellä oikeasti on!!

    • Julki vaan!

      Ei ihan vastaavanlaista kokemusta ole, mutta tiedän näitä tapauksia, jotka luulee voivansa tehdä mitä vaan ilman seurauksia... Eivät välitä omasta kumppanistaan eivätkä kunnioita toisten parisuhdetta. Kyllä minä vähän näpäyttäisin näpeille. :) Eikä sillä ole väliä, onko oma elämä tylsä, jos itse/puoliso on osallisena tapahtuneessa... Hyh, ällöttää tuommoiset petturit...

      • On hyvä elämä

        Meillä on ihanat naapurit ,tutustuimme 5 vuotta sitten kun muutettiin ,aluksi oli ihan normaalia yhdessä oloa ,sitten alkoi lähempi koskettelu kummankin pariskunnan puolelta ,meni sauna iltoihin ja koskettelua siellä ,selän pesua ja muutakin ,olimme kaikki kiihottuneita ,meni sänky hommiin ,ja tätä on jatkunut yli 4 vuotta ja olemme tyytyväisiä, välillä vaihto yö paikoista nekin on ihania .

      • hyi kamala
        On hyvä elämä kirjoitti:

        Toivottavasti ei ole lapsia tätä sekoilua näkemässä ja siinä rikki menemässä.
        Ei voi kun ihmetellä ihmisten elämän tyhjyyttä.

      • baikku

        Toivottavasti lastensuojeluvirnomaiset puuttuu asioihin.YÄK

      • tyiojbgvg

        ja koira kissa

      • Tunnen yhden perheenisän joka on ylimielinen ja likainen. Hän paneelasta!

      • Anonyymi
        On hyvä elämä kirjoitti:

        Meillä on ihanat naapurit ,tutustuimme 5 vuotta sitten kun muutettiin ,aluksi oli ihan normaalia yhdessä oloa ,sitten alkoi lähempi koskettelu kummankin pariskunnan puolelta ,meni sauna iltoihin ja koskettelua siellä ,selän pesua ja muutakin ,olimme kaikki kiihottuneita ,meni sänky hommiin ,ja tätä on jatkunut yli 4 vuotta ja olemme tyytyväisiä, välillä vaihto yö paikoista nekin on ihania .

        Tämä on elämää, nauttia siitä

    • 20

      Joskus nuorempana olisin varmaan kailottanut asiasta ympäriinsä, mutta nyt pitkähköllä elämänkokemuksella tiedän ihmisluonteesta sen verran, että en lähtisi ketään valistamaan tapahtuneesta. Luonnollisesti pitäisin myös kohtuullista etäisyyttä naapurin emäntään. Tälläiset ihmiset osaavat yleensä "todistaa" viattomuutensa olivatpa todellisuudessa tehneet mitä hyvänsä. Ikävän jutun esiin tuova joutuukin huomaamaan, että hänet on jo julistettu valehtelijaksi, joka kateuksissaan mustamaalaa miellyttävää ihmistä.

    • Minä vaan

      Tietty kuuluu kertoa, et hänen miehensä saa päättää haluaako elää sellaisessa suhteessa, vai lähteä siitä. Ei oo reiluu pitää toista pimennossa!

      • DilleDoku

        Arkea doku-perheissä. Ajaudutaan epämääräisiin seurueisiin juopottelemaan yhdessä. Toivottavasti ei ole lapsia sijaiskärsijöinä. Jos on, niin ehket juopottele naapureiden kanssa, ja ei liene velvollisuutesi sitä kertoa paitsi jos olet katkeroitunut elämääsi jo niin kovasti.

    • ............

      Niin naapurin mies tajuaisi pistää muijan vaihtoon, eikä siitä olisi enää sinullekaan harmia.

    • naapurisopu

      meillä kävi samallain ja ilmeni myös melko äkkiä, että kyseisen naisen käytös oli ihan yleisesti koko kylän tiedossa. Tasan tarkkaan myös hänen aviomiehensä tietää, mutta hissukkako on, ei tee asian eteen mitään. Asumme edelleen samalla asuinalueella, tämä naapuri ei onneksi ole seinänaapuri. Kyseinen vaimo teki meillä mieheni kans tuttavuutta baarissa minun silmieni alla ja sen jälkeenkin yritti iskeä mieheni kavereita, kun sattui meille kävelemään kesken illanistujaisten. Kerran sai sitten kunnon pakit taksimatkan aikana, eikä sen jälkeen ole meitä häirinnyt. Tästä on nyt jo muutama vuosi aikaa kun tapahtui.
      Sinun tapauksessa oisin samaa mieltä kanssasi, ettei rankaisematta saa jäädä. Koita keksiä keino, jolla petollinen vaimo paljastuu ilman että itse jäät "juoruamisesta" kiinni tai toinen vaihtoehto on mennä suoraan miehen luo oma mies mukana ja kertoa tapauksesta. Toisaalta se olisi ollut parasta tehdä heti tapahtuneen jälkeen.

      • ilkimys

        Mitä siitä sitten, jos joku yrittää iskeä miestäsi? Olisit iloinen, että kelpaa muillekin. Kyllä viitsittekin nähdä vaivaa pikkuasioista, kun mitään ei edes ole tapahtunut. Sitten voisi miettiä käräyttämistä, jos naisella ja miehellä olisi ollut suhde tai olisivat päätyneet sänkyyn tai edes jotain olisi tapahtunut! Miten tuollainen nyt voi noin kamalasti riepoa, että siitä pitää oikein mennä jollekin kertomaan. Jos nyt joku menee kertomaan tuollaisia naapurille, niin toivottavasti edes naapurin mies on sen verran fiksu, että nauraa makeasti tuollaisille kaakattajille.

    • 45/eronnu siksi

      Sovi miehesi kanssa etukäteen että, kun seuraavalla kerralla iltaa vietätte sinä teet samallalailla naapurin naisen miehelleen kun se toinen nainen sinun miehelle.
      Mutta onhan se niinkin että, joillekkin viina tekee aivoissa tunteen että, on oikeus tehdä mitä vaan.
      Viina viisasten juoma ja luulenkin että, monissa vastaavissa tapauksisswa alkoholilla osuutta.
      Itsekkin olen joutunut pariinkin kertaan tuollaisen "naapuri/kaverin" kautta oman mieheni jakamiseen.
      Minun mieheni vaan ei voinut torjua toista kun itsekkin oli erittäin vahvassa humalassa.
      Halusi virkistystä nähtä'västi naapurin rouvalta.
      Valitettavasti tunnenkin pari naista jotka tuollaisia vamppeja ja haluaa sekoittaa toisten suhteet koska itsellään ei asiat ole hyvin.
      Kerro miehelle oman miehesi kanssa niin olet uskottavampi.

    • äkjfgdytiop

      semmoinen yhteinen leikki sen miehen kanssa. Mies poistuu aina ennen naistaan ja sitä rataa...

    • 2222222222

      ilman muuta pitää kertoa...

    • irtiotto naapureista

      Jätä asia vaan. Mitä se enää sinua hyödyttää, kun pääsitte pälkähästä:)

    • eferr

      "Pettävä naapuri nuoli miestäni.. Oikea miesten nielijä, oksettavaa!

      Olemme tutustuneet naapureihimme ja viettäneet iltaakin. Viime illan vietto päättyi, kun naapurin mies lähti edeltä nukkumaan ja nainen hyppäsi mieheni kaulaan nuolemaan häntä, välittömästi kun silmäni vältti. Mieheni passitti naisen matkoihinsa ja selvitti minulle mitä tapahtui. Sittemmin minua on oksettanut ajatuskin koko naapurista. Mieltäni kaihertaa lähinnä se, ettei naapurin mies ole tietoinen tapahtumasta. Hän myös on ihmetellyt ääneen kun hänen naisensa ei oikein tule alun jälkeen toimeen naapureiden kanssa. Olikohan tämä ensimmäinen kerta alkuunkaan kun vastaavaa tapahtuu? Sotkeennunko kertomaan asiasta? Jollain tavalla mieleni tekisi näyttää naapurin naiselle ettei tuollaisesta käytöksestä jää rankaisu tulematta.."

      Tuohan on aivan tavallinen ilmiö sekä naisten että miesten keskuudessa että oman "kullan" väsyessä illanvietossa nuoleskellaan naapurin jormaa tai annaa. Tuntemistani ihmisistä tuota tekee varmasti li puolet tilaisuuden tullen. Se naapurin jamppa on vaan niin kiinnostava ja kiihottva kun on uudet jutut, ei sitä oman miehen typerää pieruhuumoria, tai jos olisikin niin silti uudella tavalla sovitettuna.

    • Hui!

      Ehkä ei ole viisasta kertoa joudut vaan "syylliseksi". Voisit ehkä kuitenkin - jos olette pitkäaikaiseksi ajatellussa asuinpaikassa - "auttaa". Sinä ja miehesi voisitte puhua aina kohdatessa parisuhdetta edistävästi. Siis tyyliin: "me aiotaan mennä viikonloppuna .... mihinkäs nuoripari aikoo....? " Siis antaa selviä merkkejä siitä että jotkut asiat vain tehdään puolison kanssa ja se on kivaa. Ei siis siten että kateutta aiheuttaa vaan niin että toinen huomaisi että kivointa on oman parin kanssa.

    • totuutta toitottaen

      Totta kai totuus pitää kertoa. Tyypillisen tyhmä kysymys nykypäivän ihmiseltä.
      Aivan kuin totuutta ei millään haluta kertoa julkisuuteen ja valheita ym. paskaa kyllä ollaan jauhamassa ilman kysymättäkin.

      Sick, sick world

      • Käytännönneuvoja

        Eikö tuon illanviettämisen voisi kääntää ihan reilusti ryyppäämiseksi. Jos alkoholi on ongelma niin kaikkea p..kaa voi tapahtua. Tyhmää olisi kertoa asiasta, koska ei mitään muuta paitsi ehkä välit kylmenevät naapurustossa. Opi ennemmin itse ja valitse juomaseurasi, jos haluat juoda.

      • kokemusta on

        Kyllä nykyään niin miesten kuin naistenkin kannattaa vähän katsoa, kenen kanssa alkaa eritteitä vaihtaan. Voipi mennä pahasti elämä piloille ,kun ilmenee että sillä "napurilla" tms. on hepatiitti, hiv tai vast.
        Kyllähän meikäläistäkin naiset aina välillä katsoo halua silmissään. Mutta en ole leikkiin mukaan lähtenyt. Sen verran elämää rakastan.
        Ja seksi ei ole koko elämä. Vain pieni osa sitä. Tosin nykyään on jokapaikassa väännetty kaikkeen seksi mukaan, mikä pilaa paljon hienoja kaverisuhteita ja jopa työn saannin.Nauti sinä elämästäsi miehesi kanssa ja jos tekee mieli "vierailuun", mieti kene kanssa sitten eläkepäivnä katselet sitä elämäsi albumia. Monilla pätkäsuhteisilla kun ei ole oikeastaan kunnon menneisyyttä, mitä muistella. Yritetään sitten ronkkia niiden suhteet pilalle, joilla on yhteinen pitkä historia.

      • ilman isää
        kokemusta on kirjoitti:

        Hyvät naiset varsinkin vapaat älkää vokotelko varattua miestä
        aiheutatte surua ja viette nahdollisesti lapsilta rakkaan isän
        jota ei ehkä voi tavata kuin joskus viikonloppuisin jos silloinkaan
        joten jättäkää rauhaan ainakin varatut miehet joilla on lapsia .
        MIETTIKÄÄ naiset miltä lapsista tuntuu älkää ajatelko vain itseänne.

    • sipsukka24

      Miun mielestä kantsii antaa ny koko jutun olla! Kirjotuksesi perusteella miehesi teki naiselle hyvin selväksi ettei ole kiinnostunut koko naisesta passittamalla hänet matkoihinsa ja puhumalla asiasta kanssasi.. Kertoo kyl aika paljon miehesi rehellisyydestä ja uskollisuudesta sinua kohtaan.. Toki jos nainen edelleen yrittää vikitellä miestäsi siun ja naisen miehen selän takana ni sitten tietenkin kantsii puuttua asiaan ja tehä jotain..

    • nimimerkkimerkki

      Kyllähän se niin taitaa mennä että kertomalla naisen miehelle kostaa naisen käyttäytymisen. Eli kosto siinä on takana. En kertoisi niin kauan kun oma mies pysyy ruodussa eli ei mene mukaan naisen vikittelystä huolimatta.
      Voihan olla että naisen mies tietääkin vaimonsa taipumuksesta.. olishan se noloa saada naurut naamalleen..

      • Mintsu 71

        Noinko se menee, että pettäminen kyllä sopii jos vaan ei kiinni jää, mutta asioista oikeilla nimillä puhuminen onkin noloa? Heikko itsetunto jos noin on.

    • Missäköhän kohtaa naapuri petti?? Miehesi torjui naisen lähentelyt? Kerroppa naapurin miehelle niin hän saattaa vedellä ukkoasi turpiin olantakaa? Minusta tapaus on teidän kohdalta loppuun käsitelty ja piste. Mikä velvollisuus sinulla on puuttua naapureiden tekamisiin?

    • siveydensipuli57

      Jos olisit itse toiminut niin, toivoisitko sen tulevan julki?

      • Pikkupoika 70

        itsensä ei joudu edes miettimään joutumistaan vastaavaan tilanteeseen. Tuo itsehillintä ja -hallinta sisältää myös alkoholin vaikutuksen alaisena käyttäytymisen. Miksi pettämistä tai edes siihen viittaavaa käytöstä tulisi ymmärtää ja salata? Onko kyse siitä että sallimalla ja hymistelemällä moiselle annetaan itselle oikeutus samanlaiseen käytökseen, selittämällä että pettää muutkin? Kukin vastaa omista teoistaan ja sanoistaan, mutta ei kai kenelläkään aidosti ole tarvetta tukea pettämistä. Jos noin on niin huonolla mallilla makaa maa.

    • Näätämimmi 66

      naapurin naiselle, se saattaa olla ongelman ratkaisu.
      Totta kai asian voi nostaa ja pitääkin nostaa esille. Kumma juttu että ihmiset pelkäävät tulevansa petetyiksi ja kuitenkin ollaan itse huoraamassa ja toisaalta suojelemassa noita jotka puolisoitaan ja kumppaneitaan pettävät. Rehellisyys ja moraali, uusia käsitteitä??

    • niinsevaanon-plaapla

      Itselläni samanlainen kokemus miehenä. Naapurin emäntä aina nuolemassa ja kopeloimassa heti sopivan näköesteen tullessa silloiseen vaimooni ja ko. henkilön mieheen. Tuon naisen mieskin tiesi, että naisellansa hormoonit hyrrää mutta minkäs sille teet??

      Voihan sitä leikkiä mukana tai sitten ei. Jos lähet tuosta lavertelemaan niin saat vaan kysenalaisen maineen. Naisen mies vaarmasti tietää naisensa metkuista. Itse pussailin naapurin eukkoo ja oma vaimo vaan naureskeli asiaelle kotona, toiset ottaa nokkinsa toiset ei. Meillä suhde loppu ihan muista syistä, olihan sitä aikansa jo oltukin yhdessä.

      Tiedän kyllä, että toiset naiset hakis jo tuossa tilanteessa leipäveistä mutta silloin ei kannata olla tekemisissä tuollaisen naapurin kanssa :)

      • Jaana 69 TRE

        Ettei kuitenkin tullut vieraan naisen kopeloinnit tarpeeseen ja halusta mukana olit? Eikö ollut munaa sanoa ei, kun pelkäsit enemmän sitä kyseenalaisen mainetta. LOL
        Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kyllä se vieraiden nuoleskelu on yleensä merkki siitä että suhteessa ei ole sitä imua millä huomiseen selvitään, vaikka siihen olankohautuksella suhtautuisikin tapahtumahetkellä. Josko se kuitenkin oli yksi pointti eroamiseesi, mutta et ole sitä vielä vähättelyltäsi erosi suhteen itsellesi myöntänyt? Mietihän tuolta suunnalta

      • niinsevaanon-plaapla
        Jaana 69 TRE kirjoitti:

        Kuulostat ihan nykyiseltä muijaltani :)

      • niinsevaanon-plaapla
        niinsevaanon-plaapla kirjoitti:

        Kuulostat ihan nykyiseltä muijaltani :)

        ja sanoin muuten ei, kun antoi puhelinnumeronsa.. enkä lavertele asioista koskaan.

      • iohweoh

        "Itse pussailin naapurin eukkoo ja oma vaimo vaan naureskeli asiaelle kotona, toiset ottaa nokkinsa toiset ei. Meillä suhde loppu ihan muista syistä, olihan sitä aikansa jo oltukin yhdessä. "

        Niih...tuommosella käytöksellä ei varmaan ole ollutkaan mitään vaikutusta suhteen päättymiseen. Teidän parisuhde on ilmeisesti kaatunutkin välittämisen puutteeseen. Silloinhan se on sama mitä tekee kun ei välitä toisesta. Tuskinpa ainakaan rakkaudesta on ollut kyse enää tuossa vaiheessa, jos koskaan. XDDD

    • VoiVinetto!!!!

      Miksi tällaista turhaa kälätystä jatkuvasti???? Olisi Suomessa asioitakin ratkottavaksi ja jotakin rakentavaa keskustelua!

      • Rasmusen

        Mitä hemmeti pahaa siinä on. No ehkä kielisuudelmat menee liiallisuuksiin. Minä olen monia naisia suudelut avioliittoni aikana. Ja vaimokin on muita kuin minua. Siis julkisesti., mutta salaa en milloinkaan. Samoin kun olen myös halinut. Ei siinä mitään pahaa ole, ei anakaan minun mielestäni. Se on eriasia jos se jatkuu ja pidemmälle mennään. Se on vaan lämpimämpi muoto kättelystä. Siitä että pitää toista hyvänä ystävänä. En ymmärrä miks aina jotkut näkee siinä seksuaalisuuttta kun suudellaan. Olen ollut hyvin kauan naimisissa ja vielä saman kanssa, melkein neljäkymmentä vuotta. Ehkä alussa joskus jotain tuntui kun suulle suuteli poskisuudelman sijasta. Ymmärtämystä ihmiset.

      • ei jää siihen
        Rasmusen kirjoitti:

        Pusuhan on portti perseeseen!

      • kkgh

        Mononukleoosi, herpes! ! !

    • O - O

      koko juttu. Tuskin nainen toista kertaa sinun miestäsi yrittää, koska tuli jo torjutuksi.
      Mieti, onko sinun tehtäväsi kasvattaa ja rankaista ihmisiä.
      Omalla kohdalla on käynyt niin, että muutamat sellaiset pariskunnat ovat säilyneet vuosikymmeniä ystävinä (paikkakunnan vaihdoksestakin huolimatta), joiden vaimot ovat aikoinaan yrittäneet vokotella miestäni huonolla menestyksellä.

    • XY

      Kerro vain. Yleensähän se ketä petetään tietää viimeksi!

      • Kuten ei miutakaan

        Pitää olla faktaa, ei Minna muuten usko, kun uskoo miestään.

    • shittiä

      JOS SE TEKI SELLAISTA NYT NIIN TULEE TEKEMÄÄN JONKUN MUUN MIEHEN KANSSA UUDESTAAN.

    • newbranch

      Minun kohdallani kävi kerran että olin iltaa viettämässä parhaan kaverini, sekä hänen naisystävänsä kanssa. Seuraavalla viikolla tämä hänen naisysävänsä rupesi soittelemaan minulle töihin ja selitti ihan kuin minun kaveriani ei olisi olemassakaan ja kuinka olisimme viettäneet iltaa pelkästään hänen kanssaan kahden. Soitin kaverilleni ja kaverini laittoi sen naisen kävelemään.
      Se jos on perheellisestä kyse, niin täytyy jotenkin muuten yrittää asia hoitaa ettei siitä aiheudu kenellekkään viattomalle mitään harmia. Voisi vaikka puhua sille naiselle ettei tuollainen on sopimatonta käytöstä.
      Toisaalta nuo tuollaiset tunteenpurkaukset varsikin kun on hiukan alkoholia veressä eivät välttämättä merkitse mitään jos jompikumpi ei lähde sen pidemmälle.

    • thinkthink

      "Mieheni passitti naisen matkoihinsa ja selvitti minulle mitä tapahtui"

      Entä jos miehesi ei kertonutkaan koko totuutta? Jos se menikin niin että se oli hän joka alkoi lähennellä, josta naapurin emäntä säikähti ja karkasi paikalta. Ukko satuili sitten tarinan että pysyisit tästä kaukana eikä hän jäisi kiinni.

      • huijausta tuplanako?

        En oikein usko, että syy pelkästään naisen... onhan miehesi ANTANUT tulla itseään nuoleksimaan..... ei se siihen ois mitenkään väkiste voinu mennä kaulailemaan..... että ei se syytön ukkoskaan oo...

    • fjklajf

      "Jollain tavalla mieleni tekisi näyttää naapurin naiselle ettei tuollaisesta käytöksestä jää rankaisu tulematta.. "

      Naapurin naisen käytös oli tietenkin hölmöä mutta miehesi sen torjui, joten mitä sinä siitä murehdit? Asia kannattanee ottaa puheeksi vasta jos jatkuu häiriöksi asti, ja silloin mielestäni on miehesi asia tehdä selväksi että tämä ei käy. Jotenkin tuosta rankaisemisen halustasi kuultaa minusta enemmänkin oma menettämisen pelko ja itsetunnon puute. Pelkäätkö että miehesi voisi jatkossa langeta? Sinun reviirillesi on nyt tultu ja siitä pitäisi saada sakottaa?

    • jatkoja sullekin

      "nainen hyppäsi mieheni kaulaan nuolemaan häntä, välittömästi kun silmäni vältti. Mieheni passitti naisen matkoihinsa ja selvitti minulle mitä tapahtui" että näin... eli siis sinähän et itse oikeastaan edes tiedä mitä todellisuudessa tapahtui, koska et ollut tilanteessa läsnä ja uskot vain sinisilmäisesti että kaikki meni juuri niin kuin miehesi sinulle kertoi?

      onko missään kohtaa tullut pieneen mieleesi, että aloitteen tekijä on voinut ihan yhtä hyvin olla oma miehesi? ja hän on se joka on saanut rukkaset? ja kostoksi siitä ja jottei naapurin vaimo vaan ehtisi paljastaa sinulle asioiden oikeaa laitaa, auliisti heti kertoi miten "naapurin emäntä on aivan kauhea kun heti kimppuun käy kun sinun silmäsi vältti" eli summasummarum: oma puoliskosi on se joka aina tilaisuuden tullen silmäsi välttäessä käy kiinni uusiin tuttavuuksiin mutta oman pienen leikkinsä salatakseen kääntää sinulle asian toisin päin jotta jo ennakkoon olisi vesitetty mahdollinen tilien selvittelytilanne naapurin kanssa.

      Jopa naapurin emännän oma mies on "ihmetellyt ääneen kun hänen naisensa ei oikein tule alun jälkeen toimeen naapureiden kanssa" . Eikö voi olla mahdollista että se johtuukin juuri siitä valtavasta pettymyksestä kun on luullut tutustuvansa mukaviin uusiin ihmisiin ja lopputulos olikin likainen kähmintäyritys? Näin ainakin omakohtaisesti on käynyt, ei niillä miehillä aina ole vain vaimon palvonta mielessä kun tarinoita kertovat...

      Okei, voihan asian todellinen tila olla tuokin minkä kuvailit. Mutta muista, sinulla on vain se tieto mitä puolisosi on sinulle kertonut. Ja tästä maailmasta ei sellaista ihmistä löydy joka ensimmäisenä sen olisi puolisolleen kertomassa että "perkules, kovasti kotin tuota uutta naapuria lähennellä kun te jo poistuitte mut pakit tuli"... sen sijaan jokainen joka vähänkään pelkää kiinni jäämistä ja tuntee syyllisyyttä keksii kyllä selityksen jos toisenkin välittömästi.

      Eli niin kuin joku muukin sanoi: ole vaan ihan hiljaa koska se voit tosiaan olla kyllä juuri sinä joka sen "typeryksen" leiman saat. Ja miksi naapureiden kanssa muutenkaan pitäisi iltoja istua? Naapurit on meille ainakin vain naapureita, ystävät joiden kanssa iltoja istutaan on asia ihan erikseen.

    • VizViz

      Mielestäni voisit hyvinkin näpäyttää kyseistä naapurin-lorttoa, kertomalla naapurin miehelle mitä hänen vaimonsa puuhailee hänen selkänsä takana!!!

    • joskus näinkin

      ehkä nainen torjuikin oman miehesi, Ego kärsi ja pani akan kotiin...

      • ^^Narobi^^

        Tottakai antasin kuulua takasinpäin ettei saa naureskella tietämättömyydelle. Tapaisin akan kasvokkain että näkisin myös elekielen =)). Siitä kattosin kertosinko hänen ukolle. Jos riitaan menee niin kertosin. Havannoisin kuitenki akan käytöstä ensten, ihan mielenkiinnolla ;))

    • .........

      Kun vietätte yhteistä iltaa. Käske miehesi lipsautta jotain tyyliin: " vaimosi teki heti alusta aika rohkeasti tuttavuutta" tms. ja nauraa päälle makeasti.

      • cpt. questionaire

        käske. HAHAHAHAAAAAA.

        nää on aivan loistavat foorumit. ihmiset paljastaa kaiken luonnostaan ja itsestään koska ei tarvitse kantaa seurauksia elämässä.

    • Leikkiä tulella

      Eri asia on jos oma mies on sallinut tällaisen lääppimisen. Voi esittää viatonta.
      Mä en kyllä olisi missään tekemisissä enää tällaisen naapurin kanssa.

      • 50/50

        SIIS EI OLE TOD. MAAILMANLOPPU NYT KYSEESSÄ.. EIKÄ MIEHESI LAITTANUT VASTAAN TAISI TYKÄTÄ YLLÄTYKSESTÄ... JOTEN SUU SUPPUUN,
        EIKÄ SITÄ TIEDÄ VAIKKA MIEHESI JA TÄMÄ NAAPURIN RVA. NÄKEVÄT UUDELLEENKIN..
        JA TOSISSAAN "MIEHESI" OLISI VOINUT SANOA LOPETA, TAI MENNÄ POIS TILANTEESTA TMS. TAISI TYKÄTÄ MOLEMMAT.

    • naapurisopuilija

      nuoleminen miestäsi kohtaan ei oo varsinaista pettämistä, inhottavaa kuitenkin. Minusta voisit ensin jutella naapurinaisen kanssa ja kysyä miksi teki moista. Ja onko hänellä pikkusievässä (oliko) yleensä tapana
      tyrkyttää itseään vieraalle miehelle.
      Jos et kykene normikeskusteluun naapureittesi kanssa, lienee parempi ettette kumpikaan miehesi kanssa ole naapureitten kanssa tekemisissä enempää kuin on tarvetta.

    • Ninni hki

      paskaa on suojella, uusiutuvasta luonnonvarasta kun on kyse. Kerran pettänyt pettää uudestaankin.

      • onkaan

        Pettäjä? Näissä kirjoituksissa on yksi oleellinen väärinkäsitys,koska näissä kirjoitetaan pettäjästä. Aloittaja kirjoitti naisesta, joka loikkasi miehen kaulaan...Eikö pettämiseen yleensä tarvita kahta henkilöä? Jos toinen ei osoita minkäänlaista kiinnostusta,on pettäjän täysin mahdotonta pettää yhtikäs ketään. Ja kolmanneksi,kuka määrittelee pettäjän? Oletetaan että mies ja nainen ovat seksuaalisessa kanssakäymisessä,toinen heistä kertoo oman tarinansa puolisolleen ja toinen taas omansa. Eikö silloin paremman ja uskottavamman tarinan kertoja olekin puhdas kuin pulmunen ja toinen on taas se "pettäjä"? Kukaan ei koskaan puhu pettäjistä. Ja neljänneksi,yleensä ainakin Suomessa parisuhteessa vakituisesti olevat ja asuvat ovat täysi-ikäisiä ihmisiä,silloinhan jokainen täysi-ikäinen päättää omista tekemisistään,joten kukaan toinen ei voi omistaa toista. Parisuhteessa kannattaa heti sopia ns.pelisäännöt,hyväksytäänkö suhteen ulkopuolista suhdetta vaiko ei? Eli tällaisia asioita ei kannata jättää pelkän olettamisen varaan.

      • kari L 40v

        Ei kaikki petä uudestaan,kyllä ihminen voi muuttua.

        Itse laitoin akkani ruotuun kun jäi pettämisestä kiinni.Hän itse halusi jatkaa kanssani ja kyllä siitä soppa syntyi
        ,kun oli tosiaan kaverini kanssa nussinut....

        En kerro mitä tein,mutta kyllä oppi kertaheitolla,että minua ei petetä....Toisaalta ketään ei voi vangita ja jos olisi halunnut jatkaa,niin ulos ovesta kyllä pääsee....Mutta onneksi tämä loppui kun muijani tunnusti kaiken.
        Siis jopa missä,miten ja milloin.....Jopa aktin kestot ja asennot?? On tässä miehinen itsetunto kärsinyt.

        Ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta.

      • Paalupaikka 69
        kari L 40v kirjoitti:

        mutta pettää se pettäjä uudestaan. Kerran kun on siihen leikkiin ryhtynyt ja rajan yli mennyt niin ajan kanssa se uusiutuu. Kiinni jäätyään kuka hyvänsä osaa esittää hetken katuvaa ja kun arki tulee taas raskaaksi niin sitä lohtua ja ymmärrystä lähdetään hakemaan vieraan sylistä, päästään irti arjesta. Vain aika ja tapa muuttuvat, pettäjä tulee kiinni jäätyään taitavammaksi selän takana touhuiluissaan. Ei toista voi omistaa ja ruotuun laittaminenkin on itsensä kusettamista.
        Joku uskoo joulupukkiin, toinen Jumalaan ja sinä siihen ettei vaimosi petä uudestaan, kaikki ovat tavallaan oikeassa ja yhtä lailla vailla vaikutusmahdollisuuksia toisen huomisen tekoihin.
        Onnea uskoosi.

      • kaikki nähnyt
        Paalupaikka 69 kirjoitti:

        Voi teitä hyvä uskoisia miehiä ja naisia en ole tavannut yhtään miestä joka ei olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen jos on varma ettei joudu kiinni rysänpäältä.Sama koskee naisia,Ne jotka eivät petä karehtivat niitä jotka saavat vaihtelua tylsään elämäänsä kun eivät itse uskalla.

      • Kari L 40v

        Kyllä sinä olet oikeassa.Kyllä se näin menee,ei voi enää luottaa toiseen ja se paskamainen juttu.

        Tosin kyllä olen vaimolleni sanonut,että jos vielä kerran tapahtuu ja jää kiinni,niin henki on höllässä.

        Ps.Se oli jo lähellä lähteä.......Mutta anteeksi voin antaa, mutta unohtaa en voi.

        Johtuen siitä,että sain herpes viruksen itselleni tämän vaimoni seikkailun johdosta ja olen aika jyrkkä nykyään näissä asioissa..En ymmärrä miksi vaimoni ehdotti perheterapiaa, ja ei kuulemma halua luopua
        minusta??Tämä oli ennen kun uhkailin.Mutta luottamus on mennyt.

        Tosin toimin yrityskonsulttina ja olen evännyt häneltä jo kaksi työpaikkaa, eli pidän hänet täysin peukun alla.

        Tämä touhuhan ei johda mihinkään muuhun,kuin eroon jos jatkan.Mutta vitutus on kova.......

        Tai sitten annan vaimoni käydä vieraissa luvan kanssa,koska rakastan häntä kaikesta huolimatta.

        Ihmettelen vaan jos paikat vielä kestää,kun naimme nykyään 2-4krta/per päivä(hain lekurilta Viagra Cialis testosteroni lääkityksen).Ennen pettämistä naitiin n.3-4krtaa/viikossa ja tosiaan myös tämän pettämisen aikana.Ja aloin ihmettelemään silloin pettämisen aikaan ,kun vaimoni pimpero tuoksui pahalta, ja nyt tiedän miksi!!Ei ole totta että 37v vaimoni ei käyttänyt kortsua vaikka tiesi kaverini olevan ns.pelimies ja itsekkin naimisissa (3lasta).Nuorimmainen oli 5kk ikäinen.......

        Niin hän muistaa ,kun lähti takkia ostamaan ja menikin kaverini luokse, kun tiesi että hänen vaimonsa ja lapset ovat poissa,niin tämän nuorimmaisen pinnasängyn siinä vieressä!!Eikö ole aika törkeää ja vielä
        selvinpäin.Taitaa olla parempi erota ,kun en mene takamaan itseäni,mitä teen.....Vedin silloin 3v sitten,vaimoani remmillä perseeseen ja entisen kaverin kanssa tuli rikossyytteet ja tein jotain, josta en kerro ,mutta ex kaverini on edelleen hengissä......

      • Näkökulma tuokin
        kaikki nähnyt kirjoitti:

        Voi teitä hyvä uskoisia miehiä ja naisia en ole tavannut yhtään miestä joka ei olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen jos on varma ettei joudu kiinni rysänpäältä.Sama koskee naisia,Ne jotka eivät petä karehtivat niitä jotka saavat vaihtelua tylsään elämäänsä kun eivät itse uskalla.

        Voi sinua kaltoin kohdeltua joka et ole tavannut miestä tai naista joka ei ole pettänyt poulisoaan, vaikka siihen olisikin ollut varma sauma vailla kiinnijäämisen pelkoa. En kadehdi sinua, että uskallat tai kaiken nähneenä kenties olet touhunnut puolisosi selän takana, halveksin, mutta ymmärrän heikon luonteesi. Elämän tylsyys on kiinni korvienvälistä ja pettäminen taas ei vaadi uskallusta piennintäkään rippusta, vajokkien hommaa. On vaan niin äärettömän helppoa luovuttaa ja touhuta toisen selän takana kun rohkeus ei riitä olemaan rehellinen.
        Aika paljon sinulta on vielä näkemättä, kaiken nähneenäkin. Omia tapoja ja heikkouksia ei kannata yleistää ihan noin ponnekkaasti kun edustat vain itseäsi, pettämisinesi ja petetyksi tulemisinesi.

      • ...ovellasi
        Kari L 40v kirjoitti:

        Kyllä sinä olet oikeassa.Kyllä se näin menee,ei voi enää luottaa toiseen ja se paskamainen juttu.

        Tosin kyllä olen vaimolleni sanonut,että jos vielä kerran tapahtuu ja jää kiinni,niin henki on höllässä.

        Ps.Se oli jo lähellä lähteä.......Mutta anteeksi voin antaa, mutta unohtaa en voi.

        Johtuen siitä,että sain herpes viruksen itselleni tämän vaimoni seikkailun johdosta ja olen aika jyrkkä nykyään näissä asioissa..En ymmärrä miksi vaimoni ehdotti perheterapiaa, ja ei kuulemma halua luopua
        minusta??Tämä oli ennen kun uhkailin.Mutta luottamus on mennyt.

        Tosin toimin yrityskonsulttina ja olen evännyt häneltä jo kaksi työpaikkaa, eli pidän hänet täysin peukun alla.

        Tämä touhuhan ei johda mihinkään muuhun,kuin eroon jos jatkan.Mutta vitutus on kova.......

        Tai sitten annan vaimoni käydä vieraissa luvan kanssa,koska rakastan häntä kaikesta huolimatta.

        Ihmettelen vaan jos paikat vielä kestää,kun naimme nykyään 2-4krta/per päivä(hain lekurilta Viagra Cialis testosteroni lääkityksen).Ennen pettämistä naitiin n.3-4krtaa/viikossa ja tosiaan myös tämän pettämisen aikana.Ja aloin ihmettelemään silloin pettämisen aikaan ,kun vaimoni pimpero tuoksui pahalta, ja nyt tiedän miksi!!Ei ole totta että 37v vaimoni ei käyttänyt kortsua vaikka tiesi kaverini olevan ns.pelimies ja itsekkin naimisissa (3lasta).Nuorimmainen oli 5kk ikäinen.......

        Niin hän muistaa ,kun lähti takkia ostamaan ja menikin kaverini luokse, kun tiesi että hänen vaimonsa ja lapset ovat poissa,niin tämän nuorimmaisen pinnasängyn siinä vieressä!!Eikö ole aika törkeää ja vielä
        selvinpäin.Taitaa olla parempi erota ,kun en mene takamaan itseäni,mitä teen.....Vedin silloin 3v sitten,vaimoani remmillä perseeseen ja entisen kaverin kanssa tuli rikossyytteet ja tein jotain, josta en kerro ,mutta ex kaverini on edelleen hengissä......

        ´Ihmettelen vaan jos paikat vielä kestää,kun naimme nykyään 2-4krta/per päivä(hain lekurilta Viagra Cialis testosteroni lääkityksen).Ennen pettämistä naitiin n.3-4krtaa/viikossa ja tosiaan myös tämän pettämisen aikana´

        Kukahan konitohtori on sulle tuollaisen panoksen määrännyt... Pumppu pettää ja verisuonet myös, jos tehostat jo luontaisesti voimakasta seksuaalisuuttasi tuolla kemikaalimäärällä.

    • lovetti

      Kerro,itse ainakin raivostuisin jos naapuri tietäisi että puolisoni hyppii jokasen kaulaan kiikkumaan,muttei minulle kerrottaisi.

    • Enkeli675

      Muiden asiat ei kuulu sinulle, joten älä kerro jollei mies kysy. Sitten voit sanoa jos haluat oikeankin syyn sille kertoa mikesi enää yhteyksiä pidetä. Ei tätä kuitenkaan kannata liioitella ihan älyttömiin mittakaavoihin. Jotkut vaan harrastaa tollaista eikä sen pitäisi sinullekaan olla mikään niin pöyristyttävän uusia asia ettet ole voinut ajatella moista missään maailmassa tapahtuvan?

    • fgwerf

      PALJASTA Se nuolija niitä riittää joka paikkaan, moraali tuo mistä itse pidän tiukasti kiinni on monilla kokenut inflaation! Sinulla on hieno mies ja uskon että hän pitää tiukan linjansa silloinkin kun et ole paikalla. Itse koin pettämisen karmeat tuskat menneenä kesänä enkä suosittele tuota sielun rikkovaa hetken huumaa kenellekkään, en kenellekkään -eläkää ihmiset toisianne Rakastaen sekä kunnioittaen ilman "sivuosumia" sillä ne eivät paranna mitään pahentavat vaan.

    • Sopuisasti kuitenkin

      voisi kertoa mitä tuumaat asiasta. Kun mies vaikuttaa olevan asiasta tietämätön. Nainen kuitenkin mennyt tekemään tuommoista niin kyllähän hänellä vastuu on tekemisistään. Ehdottaisin että ystävällisesti kerrot naiselle.

    • cxds

      minä kertoisin. ei naapurin akka ajatellut sinun etuasi,joten miksi sinä suojelisit sitä luuskaa?! silmä silmästä =D

    • mitä sitten? hanki elämä luutamummo

    • mies42

      tottakai kannattaa mainita asiasta, itse haluisin ainakin tietää.

    • Juuso Pori

      jos sen horatsun käytöstavat oikaiset? Sen vilpitön ystävyyskö?

      • heissullenii

        heiti kerrot sille miehellekin..onko reilua että hän joutuu kärsimään sitä naista!:o ja sinulla ei ole menetettävää :)) ja et ole sille mitään velkaa etteikö voisi kertoa..näytä että teidänmielestä se ei ole OK

    • suupikat supussa

      Ei kaikkia asioita aina tarvitse juoruta.
      Minäkin olen ollut hotellissa muhinoimassa erään tuttavan puolison kanssa enkä aio pukahtaa siitä kenellekkään.

      • *Kivat-ajat*

        Ei kai se niin vaarallista jos nainen tuolla tavoin käyttäytyy. Ei pidä olla liian kireäpipoinen. Hieman kepeyttä elämään. Minunkin kaulassa naiset, vieraat, ovat olleet, ja se ei ole tuntunut ollenkaan pahalta.

        Rauhoittuisit ja keskittyisit elämään reaaliajassa.

    • Viatonta halausta

      "Viime illan vietto päättyi, kun naapurin mies lähti edeltä nukkumaan ja nainen hyppäsi mieheni kaulaan nuolemaan häntä"

      Usein kun hilpeästi humaltuneet ihmiset eroavat hauskan illan jälkeen niin halataan lähtiäisiksi ja saatetaanpa antaa suukkokin.

      Tuo sinun tekstisi vaikuttaa hieman vainoharhaiselta. Kyseessä on tuon melko varmasti tuon naapurin naisen taholta vain vilpitön hyvästely jolle juopumustila antaa hieman laajemmat kaaret.

      • *Kivat-ajat*

        Kivan illan on mukava lopettaa iloisesti, halaten ja jutustellen ja kenties hieman pyörähdellen. Kaikki tämä tapahtuu yhteishengessä. Kenties jokunen lämmin kevyt suukko poskelle. Se ei tarkoita vielä mitään, ainoastaan täydentää ihmisten kanssakäymistä. Itsekin olen monasti mm. tutun naisen kanssa vielä treffannut kaupungilla, on käyty kahvilla, joskus on kahviteltu autossa rupatellen mukavia.

        Ei sinun tulisi kiinnittää jokaisen oven narahdukseen huomiota. Olet vissiin eronnut kirkosta, kun olet noin epäluuloinen kaikkia kohtaan: miestäsi ja naapuriasi.

    • Pesästä pesään

      Olisitte menneet kolmestaan sänkyyn. Kyllä siinä olisi miehelläsi ollut palleissa pitelemistä kun kaksi naista on kimpussa ;)

      Harmi, ettei meidän naapurin nainen ole noin innokas. Minä ottaisin mielelläni hänet petiin mukaan vaimoni lisäksi :P

    • KedonOhdake

      No et varmana käräytä! Tuollaisia naapurin rouvia pitäisi päinvastoin olla lisää!

      Niin kauan kuin miehesi passittaa akan matkoihinsa eikä asiasta tule ongelmaa, niin miksi puuttua? Rouva tuonee monelle sinun hyväosaista miestäsi huonommassa asemassa olevalle miehelle iloa elämään. Miksi riistää sitä toisilta?

      • Petetty rakastaja

        Menin kaverin luo kylään emäntä oli yksin kotona,hetken kulttua hän tuli alus vaatteissa ja kysyi ekö ole kaunis ensin häkeillyn.Sitten hän näytti rinnat ja pimpin oli posliini ja kysyi eikö ole kaunis pimppi minulla,sitten hän käski koittaa pimppiä ja koitinhan minä jä rakastelimme moeet kerrat ja nuolin pimppiä siitä hän tykkäsi kovasti.Mies pääsi tietämään meidän jutun ja kaveeruus päättyi siihen.Nainen petti minut ja aviomiehensä aikoi erota mutta ei osannu päättää asiasta siis huiputti minua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe