Loistava suunnitelmani!

Jemmyjeejee

Olen niin totaalisen kyllästynyt tähän yksinäiseen ja tylsään elämään. Työ ei maistu ja vapaa-aika on ihan yhtä puuduttavaa, kun elämässä ei vain ole mitään sisältöä. Kökätän vain yksinäni sisällä katsoen joko telkkaria tai dataillen.

Siispä suunnittelin myyväni kaikki turhan irtaimiston pois ja lähtemällä säästöilläni kierämään pitkin maailmaa mihin ikinä sitten päädynkin. Sitten kun rahat loppuu voin päättää päiväni onnellisena siitä, että uskalsin lähteä kylmästä arjesta näkemään maailmaa. Se kun on aina ollut haaveeni. Toivottakaa onnea että pääsen mahdollisimman kauas, vaikka säästöjä ei ihan hirveästi olekaan. :)

119

7771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ota kaakaoo

      Naapurikylän Esson parkkipaikalle. Sitte liftillä takasi, että ehtii kattoo salatut elämät.

      • Nauratti

        :DDDD


      • Kulkuri900

        Ota meikäläinen mukaan. Löytyy jonkin verta myös säästöjä.

        Olen samoilla linjoilla tällä hetkellä.


        Kannattaa ihmeessä lähtä. Se, miten aika muuttuu jatkuvan liikkeen ja hidastemposen päämäärättömän matkaamisen aikana, on verrattavissa huumeeseen. Se on hieno tunne.

        Aika etenee sykleissä. Minuutti onkin tunti, tunti sitten tehtyä asiaa ei ole aivojen mukaan tapahtunutkaan, tai se on tapahtunu eri ulottuvuudessa.

        Aikaa ei ole.

        Ja, se kauneus on kaikkea muuta, kuin tylsää.


    • 11111111111111111111

      Minne asti se suunnitelma oikein loistaa? Onko se ihan jotain plutoniumia vai jopa uraania?

      • Homer Simpson

        ja näköjään teillekin, ku kerran vastasit.


    • fvfvfvfvfvfvfv
    • ....

      Kannattaa ostaa tämä opus mukaan:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Madventures:_Kansainvälisen_seikkailijan_opas
      http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/93015

      Ja kuka sanoo että pitäisi päättää päivät jonnekin? Veikkaanpa että reissu avaa enemmän näköaloja ja mahdollisuuksia kuin arvaatkaan.

      Mitä omaisuuteen tulee niin jos sinulla on sitä kohtuullisesti niin kannattaa pankin sijoitusneuvojan kanssa keskustella asiasta, että josko sen saisi poikimaan korkoja sen verran että reppureissaajalle riitäisi pelkät pääomatulot elämiseen.

      Matkan varrelta voi löytää yllättävästi duunia, nimittäin vaikka tuolla kaukomailla onkin popula aihan hirveesti niin talouskasvukin on toista luokkaa. Jos isnula on vähänkin kielitaitoa ja koulutusta ja älliä päässä niin parhaimmassa tapauksessa voit saada jostain firmasta hyvän duunin.

      Puhumattakaan siitä että voit löytää matkan varrelta kumppanin. Ajatus ei ole ollenkaan niin kaukaa haettu vaikka kotosuomessa olisitkin seinäruusu tai nurkkapöydän pökkelö.

      Vaikka sinusta ei tulisikaan kovapalkkaista myntineuvottelijaa välille Suomi-Singapore niin saat reissusta niin paljon uutta kokemusta ja perspektiiviä että et varmasti kadu - vaikka ryömisit 10 vuoden päästä takaisin Suomeen keppikerjäläisenä, niin näkisit maailman ihan uudella tavalla.

      Lue tuo edellä mainittu opas huolella ja ota mukaan. Jos kokemusta reissaamisesta ei ole ja taidot ei ihan vielä riitä niin aloita ensin tutkimalla länsi-maista elämänpiiriä ja etene sitten kohti kaukomaita. Vaikka onhan paljon niitäkin jotka pistävät pillit pussiin ja lähtevät heti kertaheitolla Goalle chillaamaan.

      Isoimmat riskit mielenterveyden kannalta reissusta ovat kulttuurishokki (tulee varmasti) ja myöhemmin juurettomuus kun matka vaan kestää jos ei pysähdy minnekään.

      Peräkylän junttien mielipiteille voit viitata kintaalla.

      • : )

        Olen samaa mieltä. Avoimin mielin maailmalle : ) Itse lähdin vuodeksi välimeren rannalle kun tämä elo täällä ahdisti. Minun lähtööni oli samat syyt kutakuinkin. En ole päivääkään katunut että lähdin. Tyhjätaskuna tulin minäkin takas mutta nyt on taas kertynyt ainakin tuota maallista mammonaa mistä hankkiutua eroon kun menohalut taas tulee. Joten takas tänne kyllä pääsee kun siltä tuntuu. Ja kannattaahan ne säästöt käyttää elinaikanaan kuin jättää muille aikanaan. Tsemppiä Sinulle!!


    • 7

      Et sinä niitäkään muistoja täältä mukaasi saa.

      • Jemmyjee

        Jopas on muutama vastaaja taas hilpeällä päällä, mutta eipä tuo uutta ole. Onhan tämä suoli24:n palsta. Ehkä tekin joskus 10 vuoden päästä uskallatte käydä lähikauppaa pidemmällä ;)

        Olen muutama vuosi sitten tehnyt reppureissun Euroopassa, joten jotain kokemusta on jo. Tosin se oli silloin kun vielä kaverin omistin ja nyt lähden matkaan ihan yksin. Vähän tylsää toki, mutta onneksi en ole totaalisen taantunut (niinkuin jotkut tällä palstalla) etten uskalla tehdä mitään ilman kavereita.


      • dfhd
        Jemmyjee kirjoitti:

        Jopas on muutama vastaaja taas hilpeällä päällä, mutta eipä tuo uutta ole. Onhan tämä suoli24:n palsta. Ehkä tekin joskus 10 vuoden päästä uskallatte käydä lähikauppaa pidemmällä ;)

        Olen muutama vuosi sitten tehnyt reppureissun Euroopassa, joten jotain kokemusta on jo. Tosin se oli silloin kun vielä kaverin omistin ja nyt lähden matkaan ihan yksin. Vähän tylsää toki, mutta onneksi en ole totaalisen taantunut (niinkuin jotkut tällä palstalla) etten uskalla tehdä mitään ilman kavereita.

        älä mene, tai ainakaan tee itsellesi mitään.oo kiltti, mä tuun sun mukaan vaikka


    • Tee noin ja itse mietin tuota ihan samaa tänään, koska minun tilanteeni on aivan sama, paitsi että minulle maistuisi työ jos sitä saisin, mutta kun en niin voisin lähteä etsimään sitä muualta, koska Suomessa minua ei tarvita! Olen miettinyt todellakin tuota aivan samaa. Minulla ei ole kyllä säästöjäkään..

      • ulkomailta...päiv

        Täältä kyllä työtätekevälle löytyy töitä . Ota aluksi vaikka siivoustyö . Niin minäkin tein . Aluksi pienin mahdollinen asunto täältä . Sitten pikkuhiljaa katselet isompaa asuntoa . Kirjoita sinun s-posti niin kerron lisää . Ja kerron missä maassa asun nyt.


      • el farto
        ulkomailta...päiv kirjoitti:

        Täältä kyllä työtätekevälle löytyy töitä . Ota aluksi vaikka siivoustyö . Niin minäkin tein . Aluksi pienin mahdollinen asunto täältä . Sitten pikkuhiljaa katselet isompaa asuntoa . Kirjoita sinun s-posti niin kerron lisää . Ja kerron missä maassa asun nyt.

        et sä kovin kauas oo suomesta päässyt, ä:n pisteistä päätellen.


      • jossule1982
        el farto kirjoitti:

        et sä kovin kauas oo suomesta päässyt, ä:n pisteistä päätellen.

        Oletkos kuullut kannettavista tietokoneista, joita tiettävästi myös suomesta löytyy? Tai kenties olet nähnyt joskus PC:n yhteydessä näppäimistöjä, joista löytyvät ääkköset? Niitä saa Suomesta ja niitä voi ottaa ulkomaille mukaan! Kuka se nuija on?


      • selvää asioista..
        el farto kirjoitti:

        et sä kovin kauas oo suomesta päässyt, ä:n pisteistä päätellen.

        Siinä taas tietotekniikkanero puhuu :D


      • ulkomailta....päivi
        el farto kirjoitti:

        et sä kovin kauas oo suomesta päässyt, ä:n pisteistä päätellen.

        Ostin ensimmäisen tietokoneen 15 vuotta sitten ja siinä jo oli ä,n pisteet. En ole suomesta ostanut tietokoneita kun ne on halvempia täällä.


      • tyhmäkö ?
        ulkomailta....päivi kirjoitti:

        Ostin ensimmäisen tietokoneen 15 vuotta sitten ja siinä jo oli ä,n pisteet. En ole suomesta ostanut tietokoneita kun ne on halvempia täällä.

        Saan koneeesi vaikka venäjän aakkoset vaikka täällä suomessa olenkin.


    • suomalainen----

      Minäkin tahtoisin tehdä noin. Säästöjä sen verran että niillä elelisi ehkä puolisen vuotta. Olen haaveillut mm. Kiinaan lähdöstä. Mutta jos ostan liput, hyppään koneeseen ja saavun Kiinaan -- mitäs sitten? En tiedä.

      • dfhd

        no minnes päin eka lähetään? ;)


      • : )

        tyttäreni opettaa kiinalaisille englannin kieltä. Siellä on kuulema tällä saralla töitä vaikka kuinka. Eikä tarvi osata kiinan kieltä. Kunhan englannin taitaa.


      • jee´e
        : ) kirjoitti:

        tyttäreni opettaa kiinalaisille englannin kieltä. Siellä on kuulema tällä saralla töitä vaikka kuinka. Eikä tarvi osata kiinan kieltä. Kunhan englannin taitaa.

        Terveisin E. "Lönkka"


    • MadWorld93

      Ei täst elämäst mitään järkevää kuiteskaa tuu...

      • Hengessä mukana

        Aivan on oikeat mietteet sulla ja varsinkin jos on edellytykset matkustaa, ei ole rahasta kiinni ja tosin, pikkuhommia voi tehdä missäpäin maailmaa tahansa ja saamasi kokemus on jotain sellaista, että luulen ettet sano enää-et on tylsää! Tsemppiä ja uskallusta sinulle ja toivon mukaan paljon uusia ja mukavia kokemuksia...Jokainen reissu avartaa


    • mk

      Missä pääseee matkustelemaan pitkin mailmaa niin on paljon helpompaa kun saa vielä palkankin siitä että reissaa mutta se on kovaa työttä mutta palkka on hyvä.

      • MasaMatkalainen

        Jotenkin tosiaan mietityttää, jospa keskustelunavaus on provo. Miksi yleensä ilmoitella tai pohtia sitä Suomi24-palstalla. Jotenkin tuntuu, että elämä rajoittunut tänne. Kai otat kannettavan mukaan sitten ja ota huomioon, että nettiyhteydet eivät joka puolella maailmaa toimi. Voi tulla vieroitusoireita. Itse en täällä ilmoittelisi plaaneistani vaan pakkaisin repun ja menoksi.


      • edgbhdzfhsdhsd
        MasaMatkalainen kirjoitti:

        Jotenkin tosiaan mietityttää, jospa keskustelunavaus on provo. Miksi yleensä ilmoitella tai pohtia sitä Suomi24-palstalla. Jotenkin tuntuu, että elämä rajoittunut tänne. Kai otat kannettavan mukaan sitten ja ota huomioon, että nettiyhteydet eivät joka puolella maailmaa toimi. Voi tulla vieroitusoireita. Itse en täällä ilmoittelisi plaaneistani vaan pakkaisin repun ja menoksi.

        Yx sukulainen aikoinaan pisti kaikki rahat matkailuun.Ei ollu kummonen duuni,mut eipä ollu omistus asuntoa,perhettä,muksuja eikä autoakaan.Yksin liikku ja kateellisia riitti.Tuohon aikaan ei tietty ollut sen enempää kännyköitä kuin nettiäkään,eli kateelliset voi edelleen sanoa mitä huvittaa,mutta mä sanon että "Siellä ei pulut pyöri,missä kotkat lentelee". Ja myönnän kyllä että tuolla tyylillä ei mun kantti riittäs. Olis taatusti upeaa vaan mennä ja pysähtyä siellä missä sopivalta tuntuu.Itse siinä päättää,mihin menee eli menoksi vaan, kuka vaan haluaa koskaan kokeilla. :)


      • -

        En suosittele. Ehtii nähdä lentokentät, hotellihuoneet ja toimistot/saitit.


    • Kati sinkku

      Olen itsekkin miettinyt samaa että pakkaan repun ja kierrän ympäri maailmaa. Olen jo käynyt monessa maassa. On tullut käytyä euroopassa , aasiassa ja afrikassa .

    • Suosittelen monelle

      Itse mietin samaa asiaa muutama vuosi sitten. Kaikki alko vit****. Myin kaikki mitä minulla. Sain rahaa sen verran kokoon että pystyin tekemään 18 kk reissun. En katunut pätkääkään. Kylläkin vaatii erittäin hyvän suunnittelut ja muutaman onnenkantamoisen. Kun on valmis tekemään ihan mitä tahansa duunia niin aina löytyy duunia itse olin yhden laivamatkan ajan laivapoikana.
      Kun tolet takaisin niin ennakoi asia reippaasti etukäteen niin säästyt monelta pääsäryltä

      • vain yksi elämä

        Upea ja toteutuskelpoinen ajatus. Lähde ihmeessä, niin saat pölyt putsattua ja kaikki näyttää kirkkaammalta sekä ajatusmaailma avautuus uusiin mittakaavoihin :-)

        P.S. Tuo mukanasi värejä tänne meillekkin niitä kyllä kaivattaisiin!


      • sdqqqqee
        vain yksi elämä kirjoitti:

        Upea ja toteutuskelpoinen ajatus. Lähde ihmeessä, niin saat pölyt putsattua ja kaikki näyttää kirkkaammalta sekä ajatusmaailma avautuus uusiin mittakaavoihin :-)

        P.S. Tuo mukanasi värejä tänne meillekkin niitä kyllä kaivattaisiin!

        en ole puolimaailman nainen ,olen mies- mutta se ei kuulu tähän, -kun pyörin maapallon mukana 700km tunnissa samat puut ihmiset sininen taivas sama ruoka se on joka puolellla maailmaa,
        Onnea!


      • mulukkupilikunnussij
        sdqqqqee kirjoitti:

        en ole puolimaailman nainen ,olen mies- mutta se ei kuulu tähän, -kun pyörin maapallon mukana 700km tunnissa samat puut ihmiset sininen taivas sama ruoka se on joka puolellla maailmaa,
        Onnea!

        sulla taitaa olla käsijarru päällä ko ite kuljen yli 1600 km/t


    • diipadaipaduu

      Kyllä tuo maailman kiertäminen aina kannatta, ja hei: kuka on sanonutkaan, että pitäisi jäädä vain tänne Suomeen nyhjöttämään, etenkään jos elämä ei maistu hyvältä? Todellakin hyvä idea ja kuten täällä jo joku sanoikin, niin mistä sitä tietää mitä kaikkea matkanvarrella tapahtuu. Jos kielitaitoa on, niin voithan yrittää tehdä niin, että työskentelet ensin yhdessä maassa jonkin aikaa, sitten vaihdat taas maata ja työpaikkaa, jne. Jos siis saat työpaikan, vaikka eihän tuo välttämätön ole jos on säästöjä, mutta kyllähän se ulkomaillaoloaikaa pidentäisi. Onnea matkaan, loppuu kyllä tylsyys varmasti! :)

    • aikamies10

      itse myin 9 vuotta sitten kaikki pois muutin espanjaan asumaan nyt kaikki kohdallaan

      • xccc

        Kyllä kannatti taistella itsenäisyyden puolesta....nyt ei tarvi enää nääntyä leivättä....jää aikaa omillekin ajatuksille...:)


      • mummo jo

        Asutko edelleen Espanjassa . Kannattaako muuttaa sinne asumaan. Olen eläkkeellä .


      • siitävaan

        ihanan reipasta toimintaa. Yllytän lähtemään.


    • bambino

      Loistava idea...

    • X2o4

      ....mun idean:)
      Ihan samaa olen tässä pyöritellyt itsekin. Sillä erolla, että loppu toivottavsti on onnellisempi. Lähde ensimmäiseksi kaakois-aasiaan, niin varmasti elämäsi alkaa näyttämään valoisammalta.

    • Tiedän kaverin, joka teki samoin. Myi omaisuutensa ja lähti. Nyt ei ole mitään, aloittaa elämänsä uudelleen. Paluu perseaukisena on kova juttu. Mut jokainen tekee miten haluaa. Mun mielestä sun kannattaa hakea sisältöä elämääsi. Tv ja tietokone turruttaa. Onnea!

    • Elämä on laiffii!

      Itse lähdin reissaamaan maailmalle aika lailla tuosta vaan enkä ole päivääkään katunut! Tuloksena löysin elämäni miehen, sain avan mielettömän määrän kokemuksia ja ystäviä ympäri maailmaa ja olisin löytänyt pysyvän työpaikankin, jos olisin halunnut reissun päälle jäädä. Lisäksi elämänasenteeni ja arvoni ovat muuttuneet. Tajusin että jatkossakin aion tehdä rohkeita päätöksiä, jos en ole onnellinen elämäntilanteeseeni. Opin, että jotenkin asiat järjestyvät aina ja olen paljon huolettomampi kuin ennen. En kuitenkaan tarkoita tällä vastuuntunnottomuutta, mutta tiettyä elämäniloa ja etten stressaa jokaisesta pikkuasiasta, varsinkaan jollen mahda niille mitään.

      Mutta ei se pelkkää iloa ja riemua ollut. Koko elämä yhdessä rinkassa, taloudellinen tilanne oli välillä sillä tolalla, että mietin nukkuako ulkona vai olisiko rahaa hostelliin ja välillä näin niin paljon kurjuutta köyhemmissä paikoissa, että tuli todella paha mieli. Mutta sekin opetti ja osallistuin joihinkin vapaaehtoistöihin, jotka antoivat todella paljon. Matka oli ikimuistoinen, mutta reilun vuoden jälkeen aloin taas kaivata normaalia arkea ja työntekoa eli nyt tämä "tylsä ja tavallinen elämä" taas maistuu uuden elämänkumppanin kanssa :)

      Lähde siis rohkeasti ja avoimin mielin, mutta suosittelen myös jonkinlaista suunnitelmaa ja budjetointia. Yllättävän säästeliäästi sitä tosin pystyi halutessaan matkaamaan ja matkan varrella oli useita tilaisuuksia kartuttaa matkakassaa ja tulikin tehtyä sellaisia töitä, joita en olisi kuuna päivänä uskonut tekeväni :D Muista silti, että ei se matka ongelmiasi ratkaise ja jos odotat että elämäsi muuttuu kuin taikaiskusta, voi olla että niin ei käykään. Tsemppiä ja rohkeutta matkaan! Ja kuten Go for it kirjoitti: Älä välitä katkerien junttien kirjoituksista, ne ovat juuri niitä joilla ei ole rohkeutta muuttaa elämäänsä ja ovat ehkä käyneet Tallinnassa asti ;)

    • menoksi vaan

      Kyllästyin jatkuviin pakkolomiin ja vaimo kyllästyi jatkuviin muutamanpäivän sijaisuuksiin. Myytiin kämppä ja häivyttiin asustelemaan perheen kanssa lappiin. Täällä on paljon rauhallisempaa ja elämä on kiireettömämpää.

    • elämä on lahja

      Vai ei työ maistu! Ei ihme että on yksinäistä, ovatko tutut töissä, eivätkä jaksa olla sinuun yhteyksissä, kun valitat elämän yksitoikkoisuutta? luuletko, että asiat muuttuvat pakenemalla elämän tosi-asioita? Sulla tulee olemaan yhtä tylsää, vaikka menisit kuuhun! Sillä vika on sinussa, ja itsestäsi eroon et pääse! En ole elämässäni moista kuullut: myyt kaiken ,mitä omistat, pistät rahat jonnin joutavaan ja päätät päiväsi. Minä tekisin just päinvastoin. Menisin töihin( tai ainakin niitä etsisin)ja alkaisin elää!

      • Säälittävää....

        Jos jollekkin työ on sama kuin elämä.
        Tiedän vaikka kuinka monta, jotka tuota miettivät ja osa on jopa uskaltanut sen toteuttaa. No kukin käyttäköön lahjansa kuten haluaa.


    • Marseille Fortress

      Siellä et ole yksin. Pääset monikulttuuriseen yhteisöön, jos olet hoksaava ja kielipäätä, ranskan siellä oppi väkisin. Pääset eripuolille maailmaa, teet keikkoja ja iltavapaata. Säännölliset elämän aikataulut, kunhan et ole töpeksijä, siellä on karua silloin. Saat palkkaa komennuksista ja päivärahaa. Siinä yksi ratkaisu, naisystävät tosin vaihtuvat kuten komennuspaikat.

      • vvvvvvvvvvvvvv233333

        Naisystävien tilalle tulee miesystäviä.


    • Monottaja

      Mitä sitä kaikille kailottamaan

      • 20

        Aivan samaa ollaan mieheni kanssa mietitty, että lähdettäis jonnekin thaimaa-vietnam-laos-indonesia-suunnalle vuodeksi olemaan. Mieluiten tässä vaiheessa tuntuu että loppuiäksi pois, mutta se on vaan sitä totaalista tarkotuksettomuuden tunnetta, mikä täällä lintukodossa mielen valtaa.

        Meillä on kans tarkka suunnitelma että miten lähdetään. Irtainta omaisuutta ei ole kuin kaatopaikalle kelpaavaa, mutta säästöjä on koska ei muuta ole ehtinyt kuin tienaamaan. Varat sijoitettais kahdelle eri sijoitustilille: Toinen pitkän aikavälin ja toinen lyhyen aikavälin tuotolle. Lyhyen aikavälin tuotoilla eläis mukavasti halpamaassa, ja toinen tili on pieni turva jos homma meneekin mönkään.

        Noiden kaukoidän maiden turisti-politiikka onkin eri juttu. Esim. thaimaassa pitkäaikainen oleskelu on nykyään vaikeempaa, kun viisumi on voimassa vaan kuukauden eikä leimauttaminen rajalla ole enää niin helppoa. Eli pakostakin joutuisi vaihtamaan maata kuukauden välein, ja silloin asuminen on kalliimpaa kun ei voi neuvotella vuokraa alemmaksi pitkän ajan asumisen perusteella. Yllättävänkin kallista on asuminen länkkäreille, ellei ole maassa valmiita suhteita. Vetävät kymmenkertaiset hinnat joka paikassa. Ja ko. maan lakipykälät on syytä opiskella tarkkaan.Siellä voi turisti tietämättömyyttään tehdä sellaisen rikoksen, josta saa monen vuoden kakun (esim. roskaaminen).

        Eli, ainakaan aluksi ei oleminen kaukomailla hirveän rentoa ole, kun täytyy huolehtia homma rullaamaan. Ja mitä sitten kun tulet takaisin Suomeen ja alat etsiä töitä. Mitenköhän työnantajat suhtautuu sellaiseen cv:hen, jossa on ehkä vuosienkin mittainen "en-ole-tehnyt-mitään" -aukko.


      • jkeekekekekeekekek
        20 kirjoitti:

        Aivan samaa ollaan mieheni kanssa mietitty, että lähdettäis jonnekin thaimaa-vietnam-laos-indonesia-suunnalle vuodeksi olemaan. Mieluiten tässä vaiheessa tuntuu että loppuiäksi pois, mutta se on vaan sitä totaalista tarkotuksettomuuden tunnetta, mikä täällä lintukodossa mielen valtaa.

        Meillä on kans tarkka suunnitelma että miten lähdetään. Irtainta omaisuutta ei ole kuin kaatopaikalle kelpaavaa, mutta säästöjä on koska ei muuta ole ehtinyt kuin tienaamaan. Varat sijoitettais kahdelle eri sijoitustilille: Toinen pitkän aikavälin ja toinen lyhyen aikavälin tuotolle. Lyhyen aikavälin tuotoilla eläis mukavasti halpamaassa, ja toinen tili on pieni turva jos homma meneekin mönkään.

        Noiden kaukoidän maiden turisti-politiikka onkin eri juttu. Esim. thaimaassa pitkäaikainen oleskelu on nykyään vaikeempaa, kun viisumi on voimassa vaan kuukauden eikä leimauttaminen rajalla ole enää niin helppoa. Eli pakostakin joutuisi vaihtamaan maata kuukauden välein, ja silloin asuminen on kalliimpaa kun ei voi neuvotella vuokraa alemmaksi pitkän ajan asumisen perusteella. Yllättävänkin kallista on asuminen länkkäreille, ellei ole maassa valmiita suhteita. Vetävät kymmenkertaiset hinnat joka paikassa. Ja ko. maan lakipykälät on syytä opiskella tarkkaan.Siellä voi turisti tietämättömyyttään tehdä sellaisen rikoksen, josta saa monen vuoden kakun (esim. roskaaminen).

        Eli, ainakaan aluksi ei oleminen kaukomailla hirveän rentoa ole, kun täytyy huolehtia homma rullaamaan. Ja mitä sitten kun tulet takaisin Suomeen ja alat etsiä töitä. Mitenköhän työnantajat suhtautuu sellaiseen cv:hen, jossa on ehkä vuosienkin mittainen "en-ole-tehnyt-mitään" -aukko.

        > Mitenköhän työnantajat suhtautuu sellaiseen cv:hen,
        >jossa on ehkä vuosienkin mittainen "en-ole-tehnyt-mitään" -aukko.

        Ei kun siihen laitetaan "tänä aikana opin itsenäistä elämistä ja ongelmanratkaisua, joustavuutta, neuvottelutaitoa, suunnittelutaitoa, omavaraisuutta, kulttuureja ja kieliä".


      • kimjongill
        jkeekekekekeekekek kirjoitti:

        > Mitenköhän työnantajat suhtautuu sellaiseen cv:hen,
        >jossa on ehkä vuosienkin mittainen "en-ole-tehnyt-mitään" -aukko.

        Ei kun siihen laitetaan "tänä aikana opin itsenäistä elämistä ja ongelmanratkaisua, joustavuutta, neuvottelutaitoa, suunnittelutaitoa, omavaraisuutta, kulttuureja ja kieliä".

        jonkun ruoskanheiluttajan mielipiteet mistään vitun cvstä, kyllä se työpaikka aina irtoaa sen oman käytöksen ja olemuksen perusteella. Pääseehän sitä vaikka lääkäriksi ilman mitään vitun cvtäkin:) ja presidentiksi vielä helpommin.


      • asdasdasdas1dasdasd
        kimjongill kirjoitti:

        jonkun ruoskanheiluttajan mielipiteet mistään vitun cvstä, kyllä se työpaikka aina irtoaa sen oman käytöksen ja olemuksen perusteella. Pääseehän sitä vaikka lääkäriksi ilman mitään vitun cvtäkin:) ja presidentiksi vielä helpommin.

        No kokeile Nokialle töihin (firma, ei kaupunki), sano, että vittuako te sillä CV:llä, milloin työt voi aloittaa.
        Kerro sitten, saitko töitä.


      • lähtenyt ja palannut
        20 kirjoitti:

        Aivan samaa ollaan mieheni kanssa mietitty, että lähdettäis jonnekin thaimaa-vietnam-laos-indonesia-suunnalle vuodeksi olemaan. Mieluiten tässä vaiheessa tuntuu että loppuiäksi pois, mutta se on vaan sitä totaalista tarkotuksettomuuden tunnetta, mikä täällä lintukodossa mielen valtaa.

        Meillä on kans tarkka suunnitelma että miten lähdetään. Irtainta omaisuutta ei ole kuin kaatopaikalle kelpaavaa, mutta säästöjä on koska ei muuta ole ehtinyt kuin tienaamaan. Varat sijoitettais kahdelle eri sijoitustilille: Toinen pitkän aikavälin ja toinen lyhyen aikavälin tuotolle. Lyhyen aikavälin tuotoilla eläis mukavasti halpamaassa, ja toinen tili on pieni turva jos homma meneekin mönkään.

        Noiden kaukoidän maiden turisti-politiikka onkin eri juttu. Esim. thaimaassa pitkäaikainen oleskelu on nykyään vaikeempaa, kun viisumi on voimassa vaan kuukauden eikä leimauttaminen rajalla ole enää niin helppoa. Eli pakostakin joutuisi vaihtamaan maata kuukauden välein, ja silloin asuminen on kalliimpaa kun ei voi neuvotella vuokraa alemmaksi pitkän ajan asumisen perusteella. Yllättävänkin kallista on asuminen länkkäreille, ellei ole maassa valmiita suhteita. Vetävät kymmenkertaiset hinnat joka paikassa. Ja ko. maan lakipykälät on syytä opiskella tarkkaan.Siellä voi turisti tietämättömyyttään tehdä sellaisen rikoksen, josta saa monen vuoden kakun (esim. roskaaminen).

        Eli, ainakaan aluksi ei oleminen kaukomailla hirveän rentoa ole, kun täytyy huolehtia homma rullaamaan. Ja mitä sitten kun tulet takaisin Suomeen ja alat etsiä töitä. Mitenköhän työnantajat suhtautuu sellaiseen cv:hen, jossa on ehkä vuosienkin mittainen "en-ole-tehnyt-mitään" -aukko.

        "Mitenköhän työnantajat suhtautuu sellaiseen cv:hen, jossa on ehkä vuosienkin mittainen "en-ole-tehnyt-mitään" -aukko. "

        Kyllä tuo riippuu ihan kokonaiskuvasta eli mikä se cv on ollut muuten ennen sitä ja millaisena mahdolliset työnantajat näkevät sinut persoonana/millainen olet persoonana. Itse olin kaksi vuotta poissa ulkomailla enkä tehnyt mitään tuottavaa työtä tuona aikana ja runsaan viikon päästä paluuni jälkeen minulla oli plakkarissa vakituinen duuni, jossa myös kiva palkka. Ei sitä työhaastattelujen määrästä ainakaan näyttänyt kukaan työnantajista pelkäävän, sitä aukkoa.

        Että suosittelut vaan aloittajalle, kyllä kannattaa lähteä, tuo ihan erilaista näkökulmaa elämään, toden totta!


    • Nyt,eikä 14.pvä!

      Ylös, ulos ja lenkille!

    • onnea sinulle

      noissa on lämmintä ja kauniita paikkoja. Ja halpaa elääkin

    • Ville888
    • ....

      Hieno provo taas ylläpidolta. Huomatkaa, että kirjoitustyyli / sananmuoto on aina samat näissä...

    • jsakjdcskjdcask

      minkä ikäinen olet? missä päin suomea asut? ootko sekasin? joo onnnee vaan hölmölle reissulle!!

    • Sinne vaan

      No mutta tuohan kuullostaa hyvältä. Sinne vaan reissun päälle! :)
      Eikö sinulla ole ystäviä/kumppania kun tunnet olosi yksinäiseksi?
      Tekisi mieli itsekin ottaa irtiotto ja muuttaa vähäksi aikaa ulkomaille. Mutta minulla se johtuukin vaan siitä, että tunnen itseni yksinäiseksi kun ei ole kumppania. Ystäviä kyllä löytyy, mutta eihän heillä ole samalla lailla aikaa minulle kun ovat parisuhteessa.

      • mukaan

        "Olen niin totaalisen kyllästynyt tähän yksinäiseen ja tylsään elämään. Työ ei maistu ja vapaa-aika on ihan yhtä puuduttavaa, kun elämässä ei vain ole mitään sisältöä. Kökätän vain yksinäni sisällä katsoen joko telkkaria tai dataillen. "

        Ota minut mukaa? Olen mukavaa matkaseuraa. Ystävyydellä siis. :)


      • uusi tie

        Ehdotan myös jatkoa elämällesi.Mieti,mikä on ihmisen,sinä mukaanluettuna,elämän tarkoitus?Siitä pääset uudelle tielle.Työ ja yksin eläminen eivät riitä enää elämäsi eväiksi.Tarvitset uudisleipää!


    • Downunder

      Onnea matkaan!! Taatusti tulet olemaan ratkaisuusi enemmän kuin tyytyväinen. Elämä on elämistä ja seikkailuja varten. Sohvalla nenän kaivaminen ei ole elämää.

    • ******

      Hyviä puolia, näkee maailmaa, oppii selviytymään, näkee eri kulttuureita jne. Olen oikeastaan kateellinen, kun en itse ole koskaan uskaltanut mitään tehdä, no joo, mies ja lapsia on, mutta ei tässä enää mihinkään pääsekään, Haaparannassa joskus tulee käytyä, siinä on ne minun matkat. Ja onnea uuteen elämään !

    • tk

      Mitähän huomiota kerjäät? Älä kitise vaan toimi jos siltä tuntuu!

    • Jumissa.

      Onnea matkaan ja toivottavasti näet paljon uutta ja mahtavaa! Suuntaapa Eteläiselle tyynelle merelle.
      Good Speed.

    • perhite

      Lähde ihmeessä, ja toivotaan sulle mahtavaa reissua!

    • sama_mielipide

      Aivan oikea asenne! Aion vielä itse tehdä saman kunhan opiskeluiltani valmistun!!

    • itse odotin

      aivan liian kauan. Yli nelikymppisenä mikään ei tunnu enää samalta eikä mahdollisuudet ole millään tavalla samat. Omaisuutta nyt tietysti on niin paljon että jos sen myy, ei tarvitse koskaan tulla takaisin Suomeen. Noh, jos nyt vuokrais kämppänsä kuitenkin niin olis jo´skus paikka johon tulla, jos Suomeen haluais piipahtaa.

      Yleensä ihmiset jotka lähtevät ulkomaille eivät juuri Suomeen takaisin kaipaa...

      • kun.

        Se vanhuus koittaa siellä ulkomailla ja alkaa niitä vanhuus iän sairauksia tulemaan,niin siellä ulkomailla se sairastaminen maksaa maltaita,eikä niitä vanhainkoteja olekaan joka maassa,eikä vanhusten palveluja.Silloin usealle elämänseikkailijalle on viimeistään avautunut silmät,ei hemmetti,en pääse enään takaisin Suomeen ja kuolen tänne kuppasten pahvilaatikkojen sekaan,sairaana ja unohdettuna.


      • kuka aikoo
        kun. kirjoitti:

        Se vanhuus koittaa siellä ulkomailla ja alkaa niitä vanhuus iän sairauksia tulemaan,niin siellä ulkomailla se sairastaminen maksaa maltaita,eikä niitä vanhainkoteja olekaan joka maassa,eikä vanhusten palveluja.Silloin usealle elämänseikkailijalle on viimeistään avautunut silmät,ei hemmetti,en pääse enään takaisin Suomeen ja kuolen tänne kuppasten pahvilaatikkojen sekaan,sairaana ja unohdettuna.

        ",niin siellä ulkomailla se sairastaminen maksaa maltaita"

        olla niin köyhä vanhana ettå ei ole varaa yksityiseen sairaanhoitoon. Yksityisklinikat voittavat missä vaan suomalaisen julkisen terveydenhoidon.

        Paitsi ehkä Siperiassa.

        Eikä kukaan varakas vanhus muuta Siperiaan...


      • että silleen...
        kuka aikoo kirjoitti:

        ",niin siellä ulkomailla se sairastaminen maksaa maltaita"

        olla niin köyhä vanhana ettå ei ole varaa yksityiseen sairaanhoitoon. Yksityisklinikat voittavat missä vaan suomalaisen julkisen terveydenhoidon.

        Paitsi ehkä Siperiassa.

        Eikä kukaan varakas vanhus muuta Siperiaan...

        Olla niin että venäjälle on maailman parhaat lääkärit, siperiassakin.


      • Hiohohoho
        että silleen... kirjoitti:

        Olla niin että venäjälle on maailman parhaat lääkärit, siperiassakin.

        Just joo. Ja sairaalaoiden taso varsinkin on korkea.

        Siitä vaan siperiaan sairastamaan. takaan että mielipiteesi muuttuu...


    • ota rennosti

      Kuulut yhteen niistä ihmisistä, jotka eivät ole tyhmyydellään ja epävarmuudellaan hankkiutuneet velkavankilaan ja päättömään oravanpyörään. Nauti elämästäsi, kun sinulla on siihen mahdollisuus. Toivottavasti nuoremmat jälkipolvet osaavat ajatella paremmin ja löytävät iloa elämäänsä. Muurahaisena olemisessa ei ole muilla iloa kuin kuningattarella.

    • muttakun

      Kuulostaa aika pahalta masennukselta.Itse masennuksen sairastaneena tiedän oireet,joten suosittelen,että hakeudut lääkäriin saamaan hoitoa,et ota sairaslomaa,koska yksinäisyys koton sairastaen,ei ole paras vaihtoehto,keskustelet lääkärisi kanssa muista hoitokeinoista.Sitten,kun masennus on mennyt ohi,voit suunnitella asiaa uusin silmin.Mieleeni tuli kysymys,mitä oikein pakenet näillä mietteillä,ei ulkomaillakaan välttämättä ole niin erinomaista elämä,eikö kannattaisi hankkia joku harrastus itsellesi,jos se yksinäisyys on niin paha.Kyllähän moni on ulkomailla pärjännyt,vaan sinne ei kannata paeta mitään.Tsemppiä sinulle!

    • oskari 2321

      No mitä sinä sitten teet kun tuhlaat ne kaiki rahat kietämiseen ja oot ihan PA.

      • Jenni J

        Mä oon jo monta vuotta haaveillu pääseväni ulkomaille. Olin toissa kesänä pari viikkoa Englannissa (toisen Lontoossa ja toisen Liverpoolissa) ja rakastuin maahan saman tien. Joulukuun alussa olen menossa viikoksi Manchesteriin ja suunnitelmissa on lähteä Au Pairiksi Skotlantiin. Olen lähdössä nuorisojärjestö Allianssin kautta ja toivon mukaan pääsisin lähtemään ensi vuoden alkupuolella.

        Haluaisin matkustaa myös muihin maihin. Mä oon siinä mielessä onnekas, että mulla on ystäviä ympäri maailmaa (lukuunottamatta Aasia), joten tukiverkkoa kyllä löytyy monestakin maasta jos yksin lähden.

        Käytännön asiat tietysti mietityttää, joten haluan ottaa mahdollisimman paljon selvää asioista ennen kun lähden.


    • jovaiiiin

      Tuota irtiottoa kyllä kannustan ja arvostan, mutta ällöttävä tuo itsesäälin vivahde tuossa tekstissäsi, asennetta hyvä kansaeläjä!!!!

    • Kiiira

      Jos todella aiot lähteä, niin ei muuta kuin onnea matkaan! Itsellänikin haavena päästä kiertämään maapalloa, tosin näin nuorena ja opinnot keskeneräisinä ei minnekään viitsi lähteä, ehkä joskus kuitenkin.

      Pidä hauskaa matkallasi!

    • mummu 60

      nin mää tulen sun mukkaan!

    • mantsuoopp

      Hei kivaa onnea matkaan! Ite jään kyllä haaveileen tosta moneks vuodeks vielä,joten pidä nyt sit munkin puolesta hauskaa :)

    • mä voin lähtee mukaa

      Heippa, mä voin lähtee mukaan. Niin mäkin oon yksinäinen pistetään hynttyyt yhteen ja katotaan mitä tapahtuu. Olen hyvin empaattinen, iloinen, huumorintajunenkin, et varmaan tuntis ittees yksinäiseks En kyl tiedä oletko mies vai nainen, (epäilen kyl mieheks) mut mä olen ihana nainen ja etsin just kaverii jonka kans vois repästä ittensä irti tästä arjesta, ja oravanpyörästä. Siis missä tapaamme, odotan sulta viestiä...

    • Avuksi huuda minua !

      Mitä tarkoitat " kun rahani loppuvat voin päättää päiväni onnellisena siitä etä uskalsin lähtea kylmästä arjesta"
      Sitä paitsi kerrot että ei säästöjä hirveesti ole.
      Tästä voisi tulkita että lähdet elämääsi itseäsi ja pahaa oloa pakoon, tiedätkö ne seuraa mukana joka askeleella, suosittelen sinulle sielunhoitoa ja apua elämän tilanteeseen, ei kukaan ole onnellinen joka päivänsä päättää.
      Katso www.TV 7 OHJELMASARJOJA SID ROTH YLILUONONLISTA SARJOJA
      SUOMALAINEN TAIVASKANAVA
      Siunaust ja Paranemista sinulle

      • jfkdjkfskdj

        sielunhoitoa monelle. Matkalla voi löytää itsensä, mutta vastoinkäymisiäkin voi tulla sitä en kiellä. Toivottavasti ketjun aloittaja ottaa asioista selvää ennen matkalle lähtöä mahdollisimman paljon, vaikka myös paikanpäällä oppii. Korvat ja simät auki. Muutama opus matkaan. Matkasta nauttii huomattavasti enemmän silloin kun matkustaminen on helppoa.


    • Matkalainen myös

      Mutta kuten täällä muutamat ovatkin jo sanoneet, niin suunnitella hiukan kannattaa matkaansa. Sekä kartoittaa hiukan näitä maiden/maanosien tapoja. Itse ollut Väliamerikassa, jossa ei rajanylitykset välttämättä ihan ilman espanjankielen taitoja onnistu tai oppaan apua, vaikka kuinka omatoiminen olisi. Esim. hedelmiä ei saanut viedä rajan yli yms. mukavia yllätyksiä voi olla luvassa mikäli asioista ei yhtään ota etukäteen selvää. Pääsee helpommalla kun opiskelee etukäteen tietyt asiat. Jos omaat hyvän espanjankielen taidon niin suosittelen ehdottomasti myös yksin matkustamista akselilla Guatemala - Belize yms. mutta englannilla siellä ei pärjää. Netistä löytyy halpamatkoja nuorille jotka voivat osallistua tällaisille eri turistimatkoille läpi Väliamerikankin. Itse olin sellaisella, otin jenkeistä matkan (hyvissä ajoin tietenkin, muutoin ei saanut) ja olin lähes kuukauden Väliamerikassa aika pienellä budjetilla.... tai pienellä ja pienellä, mutta suhteessa sama matka Suomesta tehtyyn pakettimatkaan ero oli suuri, mutta niin oli hotellien tasokin, bussinatkat yms. Eli tässä yksi esimerkki siitä, että esim. tämä kolmas maailma toimii hiukka eri tavalla... systeemit, joihin totutella. Muutoin luulen olevan suht helppoa: euroopassa kaikkein iiseintä, amerikasta vaikeampi löytää halpoja majapaikkoja, tietty nuorisomajat ja hostellit, muutoin suht. kallista siellä reissata, vaikka lennot itsessään halpoja ovatkin. Aasiassa en itse käynyt, mutta luulen olevan helppoa ja halpaa siellä.

      Tässä jotakin. Toivottavasti hiukka auttaa. Eli ainoa jonne en suin päin yksin tietämättömänä ryntäisi on tuo Väliamerikka. Ehkä jokunen muukin paikka kartalla, mutta ei ole muista vastaavista itsellä kokemusta.

      Tsemppiä sulle, toivottavasti onnistut räätälöimään itsellesi antoisan matkan.

      • myös USAssa

        "olisi. Esim. hedelmiä ei saanut viedä rajan yli yms"

        ei saa jenkeissäkään joistakin osavaltioista toiseen.


      • Matkalainen myös

        siis Belizessä pärjää hyvin englannilla mutta muutoin nuo rajanylitykset esim Meksiko Guatemala jne... eli itsellä ei välttämättä olisi yksin onnistunut kun ei kielitaitoa ole kuin Englanti. Mutta voihan olla että hyvin nekin rajanylitykset menisi, olin ehkä sen verran arkajalka itse yksin matkaajana etten halunnut edes lähteä kokeilemaan. Ja etenkin naisena huomaa että joissakin maissa ei olekaan enää niin kivaa yksin liikuskella.

        Noh, kunhan jotakin yritin apuja sulle matkaan. Rikollisuus tietenkin maissa kiinnostaa ja miten kannattaa missäkin nihin aikaan liikuskella. Paljon on hyviä ja turvallisia maita, ja sitten yksinmatkaavana hieman 'turvattomampaa'.


    • et

      Hyvä,annapalaa.ei tänne peräkylään kannate jäädä.Et huomaakkaan kun aika on menny ja kökötät täällä perslandiassa loppuelämän siis pakkaahan laukku ja sano kaikille moro.Et tiiäkkään kuinka kateellisia muut on joptka eivät uskalla tai uskaltaneet tehdä samaa.

      • :)

        Kk päästä australiaa ja uutta-seelantia kiertämään,kyllä tuntuu hyvältä uskaltaa!! Sohvaperunoita on liikaa ja ihmiset elää elämäänsä liikaa muiden kauttaa vaikka suomessa on mahdollisuudet vaikka mihin!!!! Bon voyage!!


    • jebouuu

      Eräässä lehdessä oli juttu kaksilapsisesta perheestä kuka oli myynyt irtaimiston ja autonja vuorkannut kotinsa vuodeksi ja he lähtivät kiertämään maailmaa...
      Kuulostaa tosi kivalta ja varmasti olisi ihan terveellinen irtiotto, ilman tietenkin sitä päiviensä päättämistä :) Onni ja ilohan saattaa odottaa jossain muualla jos tuntuu ettei sitä nykyisistä ympyröistä löydy. Jos ei ole puolisoa tai perhettä kenet pitäisi ottaa huomioon niin lähde vaan :) mikäs sen ihanampaa, kasvattaa ihmisenä paljon, saat kokemuksia joita ei varmasti tarvitse katua..
      Voisin itsekkin niin tehdä, minulla vaan on kaksi lasta jotka pitää myös huomioida :)

      • Mikko V

        Kyllä ne sijoittaa takas tullessa johonkin pakolaiskeskukseen suomessa. Älä sitten vaan puhu suomea ja passinkin hävität tullessa. Saat toimeentuloavustukset sun muut suomesta .


    • zzzznn

      Olen tavannu matkoilla ihmisiä jotka ovat irtisanoutuneet työstään ja myyneet omaisuutensa jotta voivat lähteä kiertämään maailmaa. Eli ei se ole ollenkaan huono ajatus vaikka tavan turvallisuushakuinen suomipulliainen saattaa kauhistella tuollaista päätöstä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että jos sinulla on henkisesti paha olo, ei kaukomaille lähtö välttämättä paranna sitä. Tosin tylsyyden se enimmäkseen poistaa.

    • neulepipo

      Voi kun voisi tehdä samoin!!!!

    • Ei se niin

      herkkua kyllä sitten ole. Itse olen tehnyt tuon sman liikkeen joskus. Tee ensin harjoitusretkiä fillarillasi lähikuntien kirjastoihin ja rannoille. Ota kamerakin mukaan. Ei todellakaan tarvitse lähteä mihinkään maailman sivuihin kokeakseen uutta ja paljon paremmin. Open your eyes! Jos et usko, niin vilkaise tarkkaan, seuraavan kerran, kun poikkeat Lidliin, siinnä kaupan edessä soittavaa romania. Hän toteuttaa juuri samaa unelmaa, kuin sinä unelmoit. Nimittäin ennemmin tai myöhemmin rahasi loppuvat ja silloin on ruvettava taas raatamaan. Ehkä soittamaan hanuria jonkun Keski-Eurooppalaisen Lidlin edessä. Ei muuta kuin säkkijärven polkaksi siis, niin voit saada jonkun kopekan ja paikallisten halveksunnan. Käytä mielikuvitustasi; se eio maksa mittään!

    • sanjo

      Mä olen sen henkisiä ihmisiä että tämä suunnitelmasi kuulostaa ihanalle! Mullakin on haaveena joskus lähtä kauemmaksi aikaa kierteleen ja kasvamaan maailmalle. Jonkin verran olenkin jo nuoreen ikääni nähden nähnyt maailmaa, mutta jano ei ole sammunut.
      Raha helpottaa pirusti, mutta onnelliseksi se ei tee, minua ainakaan. Minut tekee onnelliseksi uudet kokemukset ja ympärillä oleva luonto. Aina on aikaa tehdä töitä. Ja tosiaan reissatessa löytyy varmasti jonkinlaista duunia, kokemusta on.

      Onnea matkaasi kanssaystävä!

    • jflödspp

      että olet herännyt! Elämän luokse pitää mennä, jos ympyrät on käyneet liian pieniksi.

    • arkiONpuuduttavaa

      parempi varmaan etsiä harrastus ja murtaa niitä totuttuja rutiineja ihan täällä omassa maassa,kotona,työpaikalla.
      Lenkille vaikka,kävelemään ulos.
      Konserttiin ym.
      Uimaan.
      Ei se oma paska olo maailmaa kiertämällä häviä mihinkään,se seuraa koko ajan.

      Pienillä muutoksilla voi elämästä tulla toisenlainen.
      Vaikka jo se,että herää 15 min aikaisemmin,menee töihin toista reittiä kun ennen...ostaa kaupasta muuta kun totutut tavarat.Lukee kirjallisuutta!!!

      Tapoja monia.

    • Rosvo Roope

      haave jo muutaman vuoden. Lähestyn viidenkympin rajaa ja tuntemukset ihan samat.
      Laskeskelin että jos omaisuuden myy jää käteen sievoinen summa.
      Elämä on välillä saatanan tylsää. Töihin, kotiin ja taas aamulla töihin jotka ei vois
      vähempää enää kiinnostaa. Palkka on tosin ihan kohtuullinen ja työ tylsää, joskin
      fyysisesti helppoa. Ei oikein löydä virikkeitä ja taas pimeä pitkä kylmä talvi painaa päälle.
      Fyysisesti olen huippu kunnossa, joten ei sen eteen tarvitse raataa.
      Urheilu kun on kuulunut oikastaan aina elämään.

    • Box-.,

      Oikeeta puhetta. Kannattaa matkustaa vielä kun voi ja on siihen mahdollisuus. Ikävä kyllä itselläni siihen ei ole mahdollisuutta.

    • määmy

      on velaton asunto-osake, kannattaa vuokrata se ja siten saat joka kk käyttörahaa. Kauko-Idässä pärjää hyvin muutamalla sadalla eurolla yhden kuukauden, mikäli ei törsää ja asu hienosti.

      Lisäksi voisit kokeilla eri töitä matkallasi, monessa maassa sinänsä tarvitaan myös työlupa.

    • Dirkunmirkku

      joka on omasskin mielessä pyörinyt silloin tällöin, olen tosin reissannut jo aika lailla ennestään ja omaisuutta mennyt yhden talon verran reissuille. Ei kyllä kaduta yhtään. Välillä on samat fiilikset mutta sitten taas joku oljenkorsi johon tarttua. Älä jää kotiisi venttamaan elämää vaan lähde ulos elämään elämää.

      Toivottavasti tapahtuu pian jotain joka muuttaa elämäsi. Mutta itsestään se ei tapahdu, sinun on otettava ohjakset käsiisi.

    • Wow, aika rohkeaa! Mutta itselläni ehkäpä vähän samanlainen haave! Onnea matkaan, jos oikeasti aiot lähteä!

    • minäminämira

      Matkaan jo joudu! Ja sitten siellä kaukana, älä tätä palstaa lue! Ulkomailla ainakin oman kokemuksen mukaan, ei ole tarvetta pitää suomen nettikansaan yhteyksiä!

    • kämppäukko

      seon Hyvä homma ,lähe vaen menemään.

      • JemmyJeejee

        Muutama kyseli sukupuolta ja olen siis nainen. Ja ei, en ole vielä lähtenyt sillä ensin pitää järjestää asiani täällä Suomessa.

        Ulkomaille lähtö on ollut jo niin pitkään haaveena, että kyllä minä olen nyt ihan oikeasti lähdössä. Voi olla että en saa töitä ja rahat loppuvat melko pian, mutta en jaksa stressata siitä. Elämäni täällä Suomessa on niin turhaa ja uuvuttavaa, että pakko tehdä asialle nyt jotain. Tämä ulkomaille lähtö on ns. viimeinen tekoni ja olen avoimin mielin liikenteessä. Saa nähdä mitä tuleman pitää.


    • mennyt elämä

      Samat fiilikset täsmälleen, mutta velvollisuudentunto pitää kiinni oravanpyörässä loppuun asti. Go and keep on running! Lopulta tosin voit sitten tulla takaisin. Päivät päättyy auringonlaskuun ilman itse niitä päättämättä.

    • Ensin lähdin, sitten

      Suositan lämpimästi, mitä pikemmin sitä parempi! =)

    • j

      Tekis mieli tehdä samoin, kun ois vaan rohkeutta lähtee. Nykyinen elämä on päivästä päivään samaa vaikka itsestähän se on kiinni. Pitäis olla aktiivisempi. Onnea reissuun!

    • tohtori kiminkinen

      Paljollas myyt? Kaipaatko piristystä?

      • eipäkusetaenää17

        CURBISAL AUTTAA JOS EI KUSETA KUNNOLLA


    • kerkela1

      Otatko mukaan?

    • hienohommahienohomma

      Kerrankin valtaosa kommenteista oli positiivisia eivätkä ihmiset katkeroituneet sinun fiksusta ja rohkeasta ideastasi! Hienoa, että uskallat lähteä ja mikset uskaltaisikaan. Päiväsi päättämisestä sen verran, että ei ne rahat lopu, jos töitä tekee. Kauan kun maailmaa kierrät ja johonkin edes hetkeksi asetut, niin töitä sitä saa ja onhan niitä tehtäväkin. Voi, tutustut kyllä uusiin ihmisiin ja "aukko CV:ssä" on täyttä paskapuhetta, kuka täällä elelee vain yhteiskunnalle, kun voi elää kokemuksia keräten! Useimmiten ne kokemukset ovat paljon arvokkaampia kuin joku työ jossain turhassa firmassa. Sitä paitsi et tiedä mitä kaikkia ovia ja mahdollisuuksia se reissu sinulle avaa! :-)

    • Täällä ikuisuuteen

      Menoksi vaan, ei täällä mitään ole minkä takia kannattaa elämänsä jättää elämättä. Lautakasan voi rakennella myöhemminkin ja voipi olla että löydät elämäsi jostain muualta.

    • hauskaa elämää

      Myytkö halavalla, kyllä minä ostan.
      Mutta muistathan, että kun lähdet sinua seuraa kuitenkin se yksinäinen tylsää elämää viettävä minä itse aina mukana, elikkä mikään ei kuitenkaan muutu.
      Oliskohan parempi ku nostasit housut, niistäsit nenäs ja ryhdistäytyisit :-D

      • Kokemus puhuu

        Ei kannata lähteä ellei ole valmis kohtaamaan elämän realiteeteja muualla. Maailmallavoi olla aika karua ja kovaa. Ei aina välttämättä niin kaunista tai ihanaa.

        Olen nimittäin olut kerran Viking Linen laivalla ja se riiitti sitä! Kauhea meno juoppoja ja hajua. Sen jälkeen silmäni avautuivat ja olen tehnyt ulkomaan matkoja Silja Linen laivoilla. Siellä on tosi kivaa.

        Voisitkin harjoitusmielessä ensin mennä vaikka Silja Serenadella risteilyn ja jos koet vielä aloituksesi ajankohtaiseksi pikkuhiljaa laajentaa kauemmaskin.


    • vagabond girl 30

      ja takaisin tullut pa. ja se oli karmeaa! Isän ja äidin nurkkiin piti asettua ensin ja olo oli kuin villieläimellä joka oli suljettu lammastarhaan.
      Eihän tänne suomeen enää sopeudu, olen onneton,
      pakko lähtee takas maailmalle.
      Hanttihommia olen täällä suomessa tehnyt, ei kiinnosta koulut ja virkaintoisuus,
      varoitan sinua, kun lähdet et tule enää koskaan olemaan ennallasi etkä tule enää koskaan sopeutumaan takaisin suomeen,
      kadotat materialisimin, tittelien tarpeen, opiskeluhalut, ammattiylpeyden, virkaintoilun, merkkitietoisuuden jne.... sinua maailmaa kiertänyttä reppureissaajaa tullaan ikuisesti hyljeksimään omituisena vapaana sieluna joka ei halua enää oravanpyörään länsimaisessa yhteiskunnassa, sinusta tulee "hippi", olet iloinen öisten tähtien allla, tanssiessasi villisti, eläessäsi kädestä suuhun elämää minimaalisesti, kevyesti.
      Tervetuloa kerhoon ;)

      • Jemmyjeejee

        "Ei kannata lähteä ellei ole valmis kohtaamaan elämän realiteeteja muualla. Maailmallavoi olla aika karua ja kovaa. Ei aina välttämättä niin kaunista tai ihanaa."

        Kun minä edelleenkin olen jo tehnyt Tallinnan risteilyjä pidempiä reissuja, joten tiedän kyllä mihin olen lähdössä


      • enpä tiedä
        Jemmyjeejee kirjoitti:

        "Ei kannata lähteä ellei ole valmis kohtaamaan elämän realiteeteja muualla. Maailmallavoi olla aika karua ja kovaa. Ei aina välttämättä niin kaunista tai ihanaa."

        Kun minä edelleenkin olen jo tehnyt Tallinnan risteilyjä pidempiä reissuja, joten tiedän kyllä mihin olen lähdössä

        Kyllä kannattaa.


    • muutositsestäkiinni

      Et pääse itseäsi pakoon, vaikka menisit kuuhun. Haaveet kannattaa toki toteuttaa, mutta ennen sitä sinun on oltava valmis niiden toteuttamiseen. Mitä siitäkin tulisi jos sitten lähtisit johonkin, varaisit kalliilla rahalla hotellihuoneen ja istuisit siellä katsoen paikallista saippuaoopperaa. Ei ei, sinun täytyy tiedostaa mitä haluat tehdä, koska muuten ei ole mitään, millä pystyt korvaamaan tämän hetkisen, tylsän elämäsi.

      Eikö olekin paska maailma. Hyvä asia on, ettei sitä tarvitse sietää loputtomiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      18
      2226
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1854
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      178
      1503
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1493
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1469
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      309
      1417
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1051
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      63
      1027
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      995
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      894
    Aihe