BUDJETTI varjostaa

Varjot Suomen yllä.

Jutan varjobudjetissa annetaan kulutukselle porkkanaa ja säästämiselle risuja.

Ei työmiehillä/naisilla ole mitään muuta kuin työtuloksesta säästämällä saatua varallisuutta ja työntekijän pääomaan kohdistuva verotus on aina myös työnverotusta.
Työnverotuksessa on lisättävä progressiivisuutta Juttahan itse totesi, että progressiivisen verotuksen osuus on vain 10% , veronkevennyksillä ohjattua rahaa hyvätuloisille pitää nyt palauttaa lisäämällä progressiivisuutta ansiotuloverotukseen.

Rahan (pahan) alkuvirtaus lähtee ansiotuloista, sieltä on myös verotettava yhteiskunnan tarvitsemiin tarpeisiin riittävästi, sen jälkeen kun raha on muodostanut säästämällä (hyviä) lähteitä, niin niitä ei pidä tyhjentää, kun lähteitä on tarpeeksi, niin lähteiden avulla yhteiskunta selviytyy, niin finanssi- kuin myös talouskriiseistä.

Yhteiskunnan kivijalka, jolle velaton kansakunta rakennetaan muodostuu yksityisten ihmisten ja perheiden säästöillä rakennetussa graniittitaloudessa, porkkanat säästämiselle, jolle UNELMAYHTEISKUNTA voidaan rakentaa ja risut turhalle kulutukselle, jota epäoikeudenmukainen tasaverotus suosii.
5161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Myös pääomiin lisätään verotuksen painopistettä!

Meillä yhteiskunta luo puitteet verorahoilla rikastua(koulutus, infratuuri ym........On oikein että
siitä myös palautetaan yhteiskunnan menoihin.

Tärkiää olisi myös löytää yhteiskunnan päättäjille moraali ja rehellisyys, jos unelma yhteiskuntaa halutaan.
Ei auta jos puhua lässytetään, mutta käytännössä itse ahnehditaan ja näytetään huonoa esimerkkiä.

Me maksamme kaikki kovan hinnan tästä eriarvoisesta yhteiskunnasta sosiaaliset ongelmat ja siitä aiheutavat kusannukset koko ajan kasvavat.

Kaikki tämän joudumme kokonaispääomasta maksamaan, siten että aina vaan kaikki kallistuu.

Äänestä
  • HENKILÖVEROTUS:
    Minä olen sitä mieltä ja olen myös siitä kirjoitellut, että ansiotulot ja pääomatulot ovat rahoja, joita voidaan aivan hyvin verottaa samojen periaatteiden mukaisesti, niin että painopiste on balanssissa.

    Yhteiskunta tarvitsee rahaa ja sitä voidaan kerätä samojen oikeudenmukaisuusperiaatteiden, tulojen ja veronmaksukyvyn mukaisesti molemmista lähteistä niin ansiotuloista kuin pääomatuloista.

    Ansiotuloja ja pääomatuloja ei tarvitse sotkea yhteen vaan niitä voidaan verottaa omana tulolähteenä samoilla säännöillä, se on tasapuolista eikä sillä sorsita pienituloisia, joilla nyt menee pääomatuloista enemmän veroa kuin ansiotuloista ja päinvastoin suurituloisilla menee pääomatulosta vähemmän veroa kuin ansiotuloista.

    Oikeudenmukainen verotusmalli = Verota ansiotuloja ja verota erillisenä henkilön pääomatuloja samalla tavalla.
    Ansiotulot = jotakin rahaa.
    Henkilön pääomatulot = jotakin samankaltaista rahaa kuin ansiotulotkin.
    Ansiotuloja ja pääomatuloja ei tarvitse yhdistää, niitä voi verottaa erillisenä tulolähteenä samoilla kriteereillä.
    Verotus toteutuu tulojen ja veronmaksukyvyn mukaisesti.
    Yritysverotus on asia erikseen, mutta kun sieltä tulee/nostetaan niitä pääomatuloja, niitä voidaan verottaa samalla tavalla kuin palkkatulojakin, mutta erillisenä "pottina" pääomatuloina.

    Tämä malli on myös oikeudenmukaisempi pienituloisille kuin nykyinen käytössä oleva veronkerääminen.

    Äänestä

  • Säästämistä kirjoitti:

    HENKILÖVEROTUS:

    Maan tapana on ollut ja on edelleen, että kaikki lait suosivat suurituloisia, olivatpa ne sitten vaikka erilaisia vähennyksiä verotuksessa, kuten asuntolainan korko vähennykset, kotitalousvähennykset ym.ym.
    Myöskin kaikenlaiset tukimuodot joita taitaa olla noin 200 suosivat hyväosaisia.

    Tuki------ vähennys viidakkoon tarvitaan asiatuntijaa ja omatoimisuutta, esimerkiksi monet vanhukset ja sairaat eivät edes tiedä, että heille kuuluisi monia lakisääteisiä etuuksia, mutta terveys ja ymmärrys on niin huono ettei kykene niiden perässä juoksemaan.
    NIIN JA NE EIVÄT TULE AUTOMAATTISESTI VAAN NIITÄ PITÄÄ ANOA.

    Äänestä

  • maassa kaikki hyvin kirjoitti:

    Niinpä verot menee automaattisesti, niitä ei tarvitse anoa ja kun rahaa ei ole niin korotetaan sitten verot monikertaiseksi.

    Äänestä

  • laihtuakseni kirjoitti:

    Niinpä verot menee automaattisesti, niitä ei tarvitse anoa ja kun rahaa ei ole niin korotetaan sitten verot monikertaiseksi.

    ei ostella

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

säästämistä kirjoitti:

Varjot Suomen yllä.

Jutan varjobudjetissa annetaan kulutukselle porkkanaa ja säästämiselle risuja.

Ei työmiehillä/naisilla ole mitään muuta kuin työtuloksesta säästämällä saatua varallisuutta ja työntekijän pääomaan kohdistuva verotus on aina myös työnverotusta.
Työnverotuksessa on lisättävä progressiivisuutta Juttahan itse totesi, että progressiivisen verotuksen osuus on vain 10% , veronkevennyksillä ohjattua rahaa hyvätuloisille pitää nyt palauttaa lisäämällä progressiivisuutta ansiotuloverotukseen.

Rahan (pahan) alkuvirtaus lähtee ansiotuloista, sieltä on myös verotettava yhteiskunnan tarvitsemiin tarpeisiin riittävästi, sen jälkeen kun raha on muodostanut säästämällä (hyviä) lähteitä, niin niitä ei pidä tyhjentää, kun lähteitä on tarpeeksi, niin lähteiden avulla yhteiskunta selviytyy, niin finanssi- kuin myös talouskriiseistä.

Yhteiskunnan kivijalka, jolle velaton kansakunta rakennetaan muodostuu yksityisten ihmisten ja perheiden säästöillä rakennetussa graniittitaloudessa, porkkanat säästämiselle, jolle UNELMAYHTEISKUNTA voidaan rakentaa ja risut turhalle kulutukselle, jota epäoikeudenmukainen tasaverotus suosii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu