Niinpä siinä kävi. Kirjoittelin täällä jo aiemmin bokserista, joka murisee vieraille. Noh, tätä bokseria on siis koulutettu kovalla kädellä. Niskasta ja korvasta repimällä. Ja sen kanssa on myös leikitty rajuja leikkejä. Nykyään tämä bokseri siis voi purra omaa väkeä. Joskus saattaa ihan yllättäen, tai kun sitä revitään, puraista käteen. Siis murina on ollut koko ajan ongelma. Ainakin minun silmissä.
No, uusinta uutta on siis se, että on purrut vieraitakin. Tämä kyseinen vieras on ollut monta kertaa talossa eikä ole ikinä koskenut koiraa, ainakaan pahalla, korkeintaan silitellyt jos sitäkään. Nyt yhtäkkiä erään perheenjäsenen ja tämän vieraan seisoskellessa ulkona koira puri vierasta. Ihan yllättäen. Siis tilanne ei ollut milläänlailla uhkaava tai mitään. Koira kävi päälle vihaisena, muristen. Käteen jäi jäljet, mutta onneksi ei käynyt pahemmin.
Ennenkin tämä koira syöksähti vieraan kimppuun muualla kuin omassa kodissa. Tämä ihminen silitteli koiraa rauhallisesti ja yhtäkkiä koira hyppäsi muristen tätä ihmistä vasten. Onneksi oli hihnassa että saatiin vedettyä pois ennenkuin kerkesi purra...
Että näin kävi. Sitä vaan yritän sanoa, että väkivalta ja koiran kouluttaminen ei käy yksiin. Tämä koira on nyt vuoden vanha ja omistajat syyttää "murkkuikää"... Enpä mee sanomaan, että kauanko eläin saa vielä hengittää tässä maailmassa. Jos puree vielä jotain, niin poliisi tai eläinsuojelu tulee varmasti puuttumaan.
Bokseri ja kovan käden koulutus...
19
7694
Vastaukset
- lopettaa.
On ihmeellistä, miten sokeita ihmiset voivat olla.
Luonnevikainen koira on lopetettava ensimmäisten oireiden tultua havaituksi. Mikäli eläin on jo ehtinyt purra, ollaan lopettamista viivyttetty liikaa. Murina riittää.
Puhu nyt näille "koiraihmisille", korosta, että vastuu on heidän. Koira on lopetettava välittömästi, ennenkuin peruuttamatonta vahinkoa tapahtuu. Toivottavasti kyseiset ihmiset asuvat erämaassa, eikä heillä ole lapsiperheitä naapurissa.
Kirjoitathan tänne, kun peto on lopetettu.- Minä itse
tarvitse lopettaa. Käske niiden omistajien ottaa yhteyttä ongelmakoirienkouluttajaan. Jos siitä ei ole apua, eikä koiralle löydetä kunnon kotia missä koira voitaisiin kouluttaa uudestaan, niin sitten sitä toista vaihtoehtoa voi harkita.
- Bokseri!
Minä itse kirjoitti:
tarvitse lopettaa. Käske niiden omistajien ottaa yhteyttä ongelmakoirienkouluttajaan. Jos siitä ei ole apua, eikä koiralle löydetä kunnon kotia missä koira voitaisiin kouluttaa uudestaan, niin sitten sitä toista vaihtoehtoa voi harkita.
Olen samaa mieltä... Ei todellakaan koiraa tosta vaan lopeteta jos se murisee, pienemmät koirat ovat pahimipia siinä asiassa! Bokseri on koulutettu kovalla kädellä?? Koiran pitää vaihtaa omistajaa, rakastavaiseen perheeseen! Ja lopettaminenkaan ei ole ilmaista, pelkkä piikki ja tuhkaus maksaa 130€!
- Huoh...
Bokseri! kirjoitti:
Olen samaa mieltä... Ei todellakaan koiraa tosta vaan lopeteta jos se murisee, pienemmät koirat ovat pahimipia siinä asiassa! Bokseri on koulutettu kovalla kädellä?? Koiran pitää vaihtaa omistajaa, rakastavaiseen perheeseen! Ja lopettaminenkaan ei ole ilmaista, pelkkä piikki ja tuhkaus maksaa 130€!
Kokonaan... Siis tämä koira ei pelkästään murise, vaan on purrut erästä perheen ystävää, joka ei edes koskenut, saatika katsonut koiraa. Vaan seisoskeli yhdessä erään perheenjäsenen kanssa ulkona. Ilman varoitusta koira kävi kimppuun. Tämä koira on purrut perheenjäseniä, heidän sitä kouluttaessa ja muissakin tilanteissa. Ja se kun ei ole mitään pientä näykkimistä...
Olen sitä mieltä, ettei koiraa pidä antaa vieraaseen perheeseen, voi vain kuvitella kuinka se voisi käyttäytyä sielä. Tai ainakin perheen pitäisi olla tietoisia siitä, kuinka tuollaista koiraa koulutettaisiin. Mutta jos täytyy pelätä, että koira puree ihmisiä, niin kyllä piikki tulee mielestäni kyseeseen. Varsinkin kun lähistöllä asuu pieniä lapsia... - rotikka70kg
halloo ei koiralla ole luonnevikaa !!! vaan ihan hihnan toisessa päässä on ongelma.
eli omistaja ,koira kunnon koulutukseen ,niin kyllä siitä kunnon bokserin saa.
ja mitä omistajiin tulee, niin he voivat siirtyä toisiin harrastuksiin .
ei isoa koiraa voi ottaa jos on kokemusta vain tv-sarjojen koirista kotisohvalta.
ei muuta tää on mun näkemys ja muutamia koiria kouluttaneena.
- Pinja
Koirasta kuin koirasta saa purukoneen, kun opettaa koiran vastaamaan voimaan voimalla. Tuokaan koira ei ole oppinut luottamaan ihmiseen, kun sitä riepotetaan ja satutetaan; se suhtautuu epaluuloisesti kaikkiin ihmisiin ja pienimmästäkin ärsykkeestä se "puolustautuu" ja puree muka "uhkaavaa" ihmistä. Koira huomaa ne pienetkin eleet joita ihminen ei edes tiedosta.
Kuulostaa siltä että on otettu "kovaluontoisena" pidetty rotu jota TIETENKIN kuuluu kasvattaa kovalla kädellä. Taisi vain olla niin, että (tämäkään) koira ei kestänyt kovia otteita, vaan ryhtyi puolustautumaan...
Karkeasti yleistäen; koira joka puree VAIN omaa väkeä, on dominoiva, dominanssiaggressiivinen koira. Se siis koittaa pitää oman laumansa tiukassa kurissa.
Koira joka puree KETÄ TAHANSA ihmisiä ja yleensä varoittamatta, on pelokas ja epävarma, pelkoaggressiivinen koira. Sille kaikki ihmiset ovat "uhka".
Omistaja voi molemmissa tapauksissa katsoa peiliin; mikään_pentu_ei ole syntyessään ei dominanssi- eikä pelkoaggressiivinen. Omistajasta on kiinni, mihin suuntaan pentu kehittyy.- Huoh...
Tässä on se, että kasvattaja, jolta koira otettiin, sanoi, että pitää kurittaa kunnolla! Samoin eräs boxerin omistaja. Minusta ihan sairasta hommaa.
- Bokseri!
...samaa mieltä! Ei se pelkästään koirassa vika ole jos puree. Ihminen sen koiran kouluttaa! Ei kannattaisi ottaa koiraa jos ei osaa siitä huolehtia! Kouluttaminen ei ole helppoa ja siinä edetään koiran ehdoilla, mutta kuitenkin niin että koira tietää kuka on pomo! Jos ei osaa koiraa kouluttaa niin ei sellaista kannata ottaakaan.
- Jessica
Huoh... kirjoitti:
Tässä on se, että kasvattaja, jolta koira otettiin, sanoi, että pitää kurittaa kunnolla! Samoin eräs boxerin omistaja. Minusta ihan sairasta hommaa.
että sinä olet tämän kyseisen koiran omistaja!
- Huoh...
Jessica kirjoitti:
että sinä olet tämän kyseisen koiran omistaja!
En todellakaan, itse en pidä sen rotuisista koirista ja ei tulisi mieleenkään tuollalailla koiraa kouluttaa. Enkai minä nyt kirjoittelisi ja haukkuisi omia koulutustapojani...heh! Kyllä minua ihan vilpittömästi käy sääliksi koiraa, kun ei omistajat osaa kouluttaa.
- Valotpäälle
Kuulostaa siltä että koiran omistajat ovat täyspäiväisiä idiootteja....kurittakaa vaan toisianne fyysisesti mutta älkää koiraa, se ei auta mitään. Jos ette osaa tehdä taustatyötä ennen koiran hankintaa niin tehkää se palvelus koiralle ja älkää hankkiko sitä!
- click_on
Kiitos vinkistä! Taitaa vaan olla niin että koira on joko ruodussa(ehkä uusilla omistajilla) tai sitten sateenkaarisillalla. Katsohan ketjun päivämäärää...
- Valotpäälle
click_on kirjoitti:
Kiitos vinkistä! Taitaa vaan olla niin että koira on joko ruodussa(ehkä uusilla omistajilla) tai sitten sateenkaarisillalla. Katsohan ketjun päivämäärää...
Huomasin kyllä päivämäärän mutta sillä ei loppujenlopuksi ole mitään väliä kun samanlaisia idiootteja löytyy vielä tänäkin päivänä ja vastauksesi vain todistaa sen että tätä ketjua luetaan edelleen.
- koirankouluttaja___
Tässä on tyypillinen esimerkki mihin johtaa tällainen koiran retuuttaminen. Koira menettää luottamuksen kouluttajaansa, ja sitä on vaikeaa saada takaisin. Kun suhde koiraan on huonontunut, on mahdotonta onnistua koulutuksessa hyvin.
Koulutuksen täytyy perustua alistumiseen, eikä alistamiseen. Siinä on selkeä ero.
Fyysistä kontaktia rankaisumielessä on ehdottomasti vältettävä. Joskus voi olla paikallaan ottaa koiraa "poskista kiinni" ja laittaa nenät vastakkain, ja jutella koiralle vakavia. Jos muut asiat ovat kunnossa, tällainen koiran alueelle tunkeutuminen ja matalalla äänellä ja toruvalla äänensävyllä komentaminen yleensä tuottaa toivotun tuloksen.- koirannuttuutus
Nyt alan kielipoliisiksi, suorastaan saivartelijaksi =)
Meillä on aina retuutettu koiria, suurin osa niistä on aikuisena meille tulleita.Mutta retuuttaminen on tarkoitettu leikkinä, painina. Ison ja pienen nallen otteluina. Koira on kellistetty, pidetty paikoillaan, venytetty poskia ja tuijotettu.... sitä on ollut ilo katsella =)
Koiraa ei tietenkään ole mitenkään satutettu, peloteltu, uhkailtu.. vaan leikitty, ja koira itse on tullut pyytämään lisää.
Ja sitten sitä asiapuolta, se on lisännyt koiran luottamusta siihen että sitä ei satuteta, ja vaikka isäntä sen kellistääkin, mitää pahaa ei tapahdu. Ja leikki on aina lopetettu jos näyttää että koira kuumenee liikaa, tai alkaa mennä liian rajuksi. Ja purra ei saa, mitään agression herättämisiä ei ole tehty. Mutta esim koiramme jolta ei pentuna ei ollut leikattu kynsiä, sai ison avun tästä leikistä, se oppi kynsienleikkuuseen ja korvien putsaamiseen, koska se ei hätääntynyt kiinnipitämisestä tai siitä että sitä rassattiin. Ei se nyt ehkä nauttinutkaan siitä , mutta oli että... kaivakaa nytsitten kun siitä niin tykkäätte .. meiningillä.
Retuuttaminen kunniaan...=)
- -
Jokainen koira on yksilö ja koiraa näkemättä on lähes mahdotonta antaa ohjeita. Koiran ongelmakäyttäytymisessä yhteys ehdottomasti kokeneeseen koirakouluttajaan. Täällä käyty keskustelu ei osoita riittävän laajaa asiantuntemusta ja voi olla haitaksi koiralle.
- vespeli
siitä pitää lähteä liikkeelle että omistaja katsokoon peiliin ensimmäisenä. ei se ole koiran vika jos on mikä on. kyllä se ihmisestä lähtee kaikki liikkeelle. bokserin omistajana sanon että on parempi kaveri kuin monet ihmiset,vaikka on iso ja kovapäinen rotu,se tarvii hellyyttä ja kontaktia ihmisten kanssa,ja sen kanssa kun pääsee sinuiksi ei sen parempaa kaveria olekkaan.akka joutu lähteen sohvalle nukkumaan kun koira nukkuu mun kans parisängyssä,mutta ei pidä sitä pahana.näyttelyissä käydään ja kokemuksia hankitaan kaikki yhdessä ja ompa vähän pärjättykkin.... bokserista saa hankalan painikaverin jos siitä sellaisen tekee,ei se tartte kovakätistä koulutusta vaikka onkin joskus vähän kovapäinen.se on ihmisten osaamattomuutta.... t.vespeli
- kukkahattutätikö
Niinpä tämä kuulostaa kuvaukselta kun koira on menettänyt luottamuksen ihmisiin ja ei omaa hyvää johtajuutta.
Oletko käynyt ongelmakoirakouluttajan luona? Ja onko tutkittu ettei fyysistä kipua missään tai muuta vikaa fyysisesti?
Kuulostaa pahalta että voi purra jopa omistajaa.
Vieras voi mennä silittämään koiraa vaikka se sanoo eleillään että älä silitä eli koko keho jäykkä vaikka näyttää rauhalliselta(ulkopuoliset ei aina tulkitse eleitä oikein) Mene kouluttajan luo joka tulkitsee koiraa tarkemmin. Miksi käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Koira saattaa kokea käden uhkaavaksi aina koska se joko lyö tai repii..koiralta on saattanut mennä luottamus käteen ja kokee aina sen pahaksi jos se tulee lähelle riippuen sen kokemusten vahvuudesta. Mutta täällä on paha sanoa mitään koska en näe koiraa enkä sen eleitä tapahtumaketjuja tiedä sen luonnetta jne.
Luottamus palautetaan hyvällä(positiivisella ehdollistamisella ja hyvällä johtajuudella). Ja bokseri voi myös vahtia jolloin reagoi vieraisiin voimakkaasti. Vahtivaa ei silitetä. ;) Mutta miten koiraa pystyy oikaisemaan kun koiralla ei ole johtajaa(joka osaa tulkita eleet ja tarvittaessa oikaista koiraa)..?
Koira on siis vasta vuoden ikäinen..eli kakara kuulostaa kyllä todella oudolta moinen käytös ja hälyttävältä.
Hitsi luin huonosti puhut tutun koirasta..huonolta vaikuttaa samaa mieltä.. :(- veeper
Miksi ihmeessä koiraa pitää repiä tai lyödä koulutuksen aikana tai vaikkapa kotioloissakin. Ensinhän kannattaisi miettiä tosi tarkkaan minkälaisen koiran itselleen tai perheeseen hankkii,bokseri ei ole ihan helpoimmasta päästä oleva .itselläni on kaksi isoa urosta,itse olen kouluttanut,välillä vaatii hermoja ja hieman voimaakin mutta nyt ajan kuluessa koirat ovat muodostuneet perheen jäseniksi siinä määrin että ovat joka paikassa mukana touhuamassa sulassa sovussa ja aina irti ! En juurikaan ole pitänyt hihnassa. Mutta se että tähän on tultu vaatii aika paljon.kokemattomalle voi olla hankala paikka saada bokserista 100 prosenttista ystävää itselleen,mutta sen kun onnistuu tekemään niin voi hitto että se tuntuu hyvälle :-D hirvijahdissa ja lintumetälläkin aina mukana,ja toinen heistä jopa noutaa jokeen pudonneen sorsan isännälleen... Että tämmöisiä kavereita voi saada pitkäjänteisellä ja määrätietoisella koulutuksella aikaseksi. Ja yöt toki nukkuvat samassa sängyssä,emäntä tykkää... :-D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707