Kirjottelen nyt tälle palstalle, kun ko. aihe kuitenkin liittyy jossain määrin aikuistumiseen. (Onko muuten kukaan muu toivonut, että tänne suomi24 nuortenpalstalle järjestettäisiin oma lokero, jossa olisi keskustelua kavereista ja ystävyydestä?)
Kaveriporukkani siis koostuu suurimmaksi osaksi kristityistä(ev.lut, hellarit jne.), loput ovat tapakristittyjä. Ala- ja yläasteaikoina uskonnoista ei vielä syntynyt erityisemmin keskustelua. Puheenaiheet ja elämä pyöri enemmän muiden, arkisempien asioiden ympärillä. Nyt kuitenkin (olen lukion ekalla) melkein jokainen keskustelu johtaa uskontoihin ja kristinusko näyttelee suurta roolia minun ja heidän välisessä ystävyydessä.
En ole itse uskossa. En kuulu kirkkoon, en käynyt riparia jne. Ongelma onkin se, että ystäväni yrittävät epätoivoisesti käännyttää minua kristityksi. Koen, ettei uskonto ole minun juttuni. En pidä siitä, että sitä tyrkytetään minulle jatkuvasti ja joudun siksi olemaan koko ajan varuillaan. Kamalinta on, että he pelottelevat minua kadotuksella, sanovat että joudun helvettiin ja että jumala rankaisee minua. On ahdistavaa ja kamalaa kuunnella tuollaista paahtamista joka päivä, kun en kuitenkaan ole ikinä satuttanut kärpästäkään tai ollut ilkeä kenellekään. Olen hyvä ihminen, enkä ansaitse pelottelua ja kiristystä.
Kun sanon kerran, että en halua lukea raamattua tai tulla mukaan kirkkoon, niin se pitäisi uskoa. "Lukisit edes minun mielikseni raamattua, jos vaikka ihme tapahtuisi ja palaisit Jeesuksen luokse." Ymmärrän, että he ovat vain huolissani minusta, mutta silti heidän käytöksensä alkaa jo olla ahdistavaa ja tungettelevaa.
Moni varmasti on jo täyttä vauhtia muotoilemassa minulle vastausta, jossa sanotaan että minun pitäisi hankkia uusia ystäviä ja unohtaa nämä uskovaiset. Mutta ei ole helppoa vaan "hankkia" uutta porukkaa, varsinkaan jos ei ole mikään maailman sosiaalisin ihminen. Ja loppujen lopuksi kristityt ystäväni ovat tosi mahtavia tyyppejä. Heidän ymmärtämättömyytensä vain harmittaa minua. Olisi tietysti ihanaa tutustua muutamiin ateisteihin, koska olen huomannut, että ateistien seura ei nakerra mielenterveyttäni läheskään niin paljon kuin jatkuva kristittyjen pelottelu, heidän asennevammansa homoseksuaaleja ja massasta poikkeavia ihmisiä kohtaan jne. Ateistien seura tuntuu jotenkin turvallisemmalta ja helpommalta. Ei tarvitse olla varuillaan ja peloissaan. Esimerkiksi parisuhde toimisi varmasti paljon paremmin, jos seurustelukumppani olisi ateisti tai agnostikko (itse kun olen jälkimmäinen).
Onko kenelläkään vastaavanlaista tilannetta?
Kaveriporukkani siis koostuu suurimmaksi osaksi kristityistä(ev.lut, hellarit jne.), loput ovat tapakristittyjä. Ala- ja yläasteaikoina uskonnoista ei vielä syntynyt erityisemmin keskustelua. Puheenaiheet ja elämä pyöri enemmän muiden, arkisempien asioiden ympärillä. Nyt kuitenkin (olen lukion ekalla) melkein jokainen keskustelu johtaa uskontoihin ja kristinusko näyttelee suurta roolia minun ja heidän välisessä ystävyydessä.
En ole itse uskossa. En kuulu kirkkoon, en käynyt riparia jne. Ongelma onkin se, että ystäväni yrittävät epätoivoisesti käännyttää minua kristityksi. Koen, ettei uskonto ole minun juttuni. En pidä siitä, että sitä tyrkytetään minulle jatkuvasti ja joudun siksi olemaan koko ajan varuillaan. Kamalinta on, että he pelottelevat minua kadotuksella, sanovat että joudun helvettiin ja että jumala rankaisee minua. On ahdistavaa ja kamalaa kuunnella tuollaista paahtamista joka päivä, kun en kuitenkaan ole ikinä satuttanut kärpästäkään tai ollut ilkeä kenellekään. Olen hyvä ihminen, enkä ansaitse pelottelua ja kiristystä.
Kun sanon kerran, että en halua lukea raamattua tai tulla mukaan kirkkoon, niin se pitäisi uskoa. "Lukisit edes minun mielikseni raamattua, jos vaikka ihme tapahtuisi ja palaisit Jeesuksen luokse." Ymmärrän, että he ovat vain huolissani minusta, mutta silti heidän käytöksensä alkaa jo olla ahdistavaa ja tungettelevaa.
Moni varmasti on jo täyttä vauhtia muotoilemassa minulle vastausta, jossa sanotaan että minun pitäisi hankkia uusia ystäviä ja unohtaa nämä uskovaiset. Mutta ei ole helppoa vaan "hankkia" uutta porukkaa, varsinkaan jos ei ole mikään maailman sosiaalisin ihminen. Ja loppujen lopuksi kristityt ystäväni ovat tosi mahtavia tyyppejä. Heidän ymmärtämättömyytensä vain harmittaa minua. Olisi tietysti ihanaa tutustua muutamiin ateisteihin, koska olen huomannut, että ateistien seura ei nakerra mielenterveyttäni läheskään niin paljon kuin jatkuva kristittyjen pelottelu, heidän asennevammansa homoseksuaaleja ja massasta poikkeavia ihmisiä kohtaan jne. Ateistien seura tuntuu jotenkin turvallisemmalta ja helpommalta. Ei tarvitse olla varuillaan ja peloissaan. Esimerkiksi parisuhde toimisi varmasti paljon paremmin, jos seurustelukumppani olisi ateisti tai agnostikko (itse kun olen jälkimmäinen).
Onko kenelläkään vastaavanlaista tilannetta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinua. En osaa neuvoa, mutta tiedän että se on raskasta ja kun ne on vielä hyvää tarkoittamassa.
Toivottavasti selviät.
Uskonnot ovat myös osa elämää, suomalaisista suurin osa on uskovaisia, eläköön kukakin miten tahtoo, totuus on se. Että ateistit kieltävät jumalan olemassa olon, ja eivät osoita kunnioitusta, se on rankaistu. Kun kuolet, (Ja et usko) jumala ei voi päästää sinua taivaaseen, vaan et ikinä herää. Tai joudut helvettiin jumalanpilkasta.
Kaveris tarkottaa vaa hyvää, mutta jos uskontoja ei olisi ei olisi uskonto-sotiakin. Ei kirkkoon liittyminen maailman loppu ole, oot ihan samanlainen sillon kuin nyt, joudut välillä käymään kirkossa, ja pääset luultavasti taivaaseen rakkaidesi luokse. (Ainakin joidenkin, uskovaisten.)
Joko olet trolli tai et tajunnut mun tekstin pointtia. Olen korviani myöten täynnä tyrkytystä ja haluan elää rauhassa. En pilkkaa jumalaa ja mielestäni on hienoa, että ihmiset ovat löytäneet oman juttunsa (oli se sitten kristinusko, hindulaisuus, buddhalaisuus tai mikä tahansa).
En vaan jaksa kuunnella pelottelua ja saarnaamista joka päivä. Eikä sinun vastauksesi auttanut asiaa yhtään.
Minä haluaisin uskovaisia ystäviä, että pysyisin poissa huume- ja ryyppyporukoista. Olen elänyt melkoista elämää aikasemmin.. huumeita, viinaa, vankilassakin olen käynyt, yms paskaa. Ja uskonto on alkanu kiinnostamaan tosi paljon. Naurakaa vaan, kyllä te tajuutte itekki sitte ku alkaa olemaan vakavat paikat sen "viattoman" hauskanpidon takia.
Tai sitten olet kotoisin jostain Oulun tienoolta... muuta etelämmäs.
Mä ainakin uskon jumalaan kun mä näin miten se vaikutti niihin keitä mä fanitan ja paremmin mä uskon sitä jota mä fanitan kun jotain tuntematonta pappia. Mulla on myös rauhallinen ja parempi olo nyt kun mä uskon ennen olin masentunut ja ei oikein mikään kiinnostanut. En käynyt rippikoulua kun mun mieliala oli niin alhainen mutta ehkä kirkossa vois käydä joku päivä.
http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750#
ovat itse uskonnon uhreja, joiden mielet ovat menneet sekaisin manipuloinnista. Varmasti ovat muuten kelpo tyyppejä, mutta jos he saavat olosi jännittyneeksi, etkä saa olla vapautuneesti, niin se hajottaa sinua itseäsi. Se on vähän kuin eläisi vaimona nyrkin ja hellan välissä. Vaikka miehellä olisi niitä hienojakin puolia, niin tuollainen suhde ei ole suositeltavaa, koska se on se muija itse, joka siinä lopulta joutuu jatkuvasti kärsimään. Itse olen kaiken maailman uskontoja vastaan, mm. mainitsemiesi syiden takia. Jos itse joutuisin tuollaisen painostuksen alle uskovaisten takia, tekisin selväksi mitä mieltä olen heistä, uskonnoista ja minne saisivat sen raamattunsa painaa. Jokainen tietysti saa uskoa mihin lystää, vaikka näkymättömiin hattivatteihin, jotka sormia napsauttamalla luo maailman, jos nyt on niin typerä, että haluaa välttämättä uskoa todisteiden puutteista huolimatta moisiin, mutta järjestäytyneet instituutiot, joiden uhriksi kaverisikin ovat joutuneet, ovat haitallisia, jopa vaarallisia. Näet itsekin, mitä ne saavat aikaan.
Jos et itse usko satuihin, niin rupea kyseenalaistamaan kavereidesi "totuuksia", tuputtavathan hekin omia harhojaan sinulle. Itse tekisin heille selväksi, etten halua kuulla moista lööperiä, taikka ottaisin vähän etäisyyttä heihin. Ymmärrän kyllä tuon, kun sanoit, ettet ole maailman sosiaalisin ihminen. Itselläni oli muinoin vähän samankaltaisia ongelmia, mutta ei kuitenkaan uskontoon liittyen. Kaverini painostivat minua, ja lopulta sitten jäinkin yksin. Mutta itselläni yksinolo ei tuottanut samanlaisia ongelmia, kuin se jatkuva piinaaminen. Se oli helpotus, vaikka mielelläni olisin ollutkin kavereiden kanssa.
Jos he eivät jätä sinua rauhaan, niin todellakin, rupea kyseenalaistamaan sitä mihin he uskovat. Pyydä heiltä todisteita jumalien olemassolosta. Kysy heiltä miksi he uskovat juuri siihen jumalaan, kuin mihin he uskovat, eivätkä johonkin toiseen. Minkä takia he nielevät niin järjetöntä tekstiä, kuin mitä raamattu sisältää. Tiedän kyllä, että uskovaisten kanssa ei voi keskustella järkevästi, ja että siinä ovat hermotkin koetuksella, mutta yritä ainakin antaa heille ajattelemisen aihetta, sen sijaan että antaisit heidän pulputtaa omiaan ja hermosi menisivät kumminkin.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Otan osaa.. Voi ku osaisin neuvoa sinua jotenkin. Itselläni on samankaltainen maailmankatsomus kuin sinulla. En kuulu kirkkoon enkä käynyt riparia. Muuta en osaa sanoa kuin tosiaan tuon että "hommaa uusi porukka". Ihan oikeasti, mietis nyt... Ovatko he niin hyviä ystäviä jos eivät millään usko kun pyydät lopettamaan paasaamisen? Ymmärrän että he tarkoittavat hyvää ja kuvittelevat pelastavansa sinua, mutta kuten olet huomannut se nakertaa MIELENTERVEYTTÄSI. Lukio on muutenkin jo stressaavaa aikaa... Oikeasti. Parempi yksin kuin huonossa seurassa. Itse tein aikanani sen päätöksen ja voin sanoa että kannatti. Olen sen seurauksena PALJON vahvempi ja olen nyt löytänyt oman uuden ja OIKEAN ystäväpiirini.