MUN VUORO. Lapsi milloin pääsit vaikuttamaan kampanja 15.10.

Lapsi milloin pääsit vaikuttamaan ? Kampanja alkaa 15.10.2010. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Jeesi haastavat lapset, nuoret ja aikuiset kertoman itselleen merkittävästä hetkestä, tai tapahtumasta, jolloin he ovat päässeet vaikuttamaan asioihin kertomaan mielipiteensä tai osallistumaan päätöksentekoon. Tilanne lapsuudessa tai nuoruudessa on voinut esimerkiksi tapahtua kotona, koulussa harrastuksissa tai vapaa-ajalla Osallistu kyselyyn painamalla osoitteessa Mun vuoro kampanja.
****
Mikähän tämänkin kampanjan tarkoitus on. Onko kampanja uusi Varpu projekti, jossa kysellään mm. kodin tapahtumista. Kyselläänköhän myös huostanotosita?

Kampanja alkaa ainakin näyttävästi.
Etusivu.
Hankkeen esittely.Mitä osallisuus on?
Mikä on lapsen oikeuksien sopimus?
Koulutus.
Materiaalit.
Uutiset.
Pääministerin tervehdys.
Lapsiasiavaltuutetun tervehdys.
Yhteistyötahot.
Yhteystiedot.
Palaute.

Linkki avautuu kohtaan. Lapsi milloin pääsit vaikuttamaa? Kampanjalkaa 15.10.

http://www.munvuoro.fi/2010/10/lapsi-milloin-paasit-vaikuttamaan-–kampanja-alkaa-15-10/

----
4250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaikka olisi pitänyt? Missään ei varmasti tapahdu lasten mielipiteiden mitätöintiä niin paljon kuin lastensuojelussa. Ja nimenomaan niissä tilanteissa, kun huostaanottoon ei todellista aihetta löydy.

Äänestä

"Onko kampanja uusi Varpu projekti, [...]"


En usko. Kampanja on vain sen vuoksi, että aikuiset rouvat (mm. lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula) voivat kehua, kuinka Suomen lapsilla on jälleen ollut mahdolllisuus osallistua ja kuinka Suomen lapsia on kuultu ja kuunneltu. Sijaistoimintaa siis.

Äänestä
  • Onko hanke tarkoitettu "jalostamaan" kansalaisia?
    Olisiko syytä ottaa kampanjaan myös "taviksia ja tavisperheitä", jotka joutuvat ehkä syrjinnän kohteeksi.
    "Tavisperheitä" maassamme on varmastin valtaosa peheistä

    Hanketta toteutetaan opetus ja kulttuuriministeriön tuella.

    Lisää kampanjasta ja yhteistyökmppaneista.

    http://www.munvuoro.fi/yhteistyotahot/

    ---

    Äänestä

  • Aborinal. kirjoitti:

    Onko hanke tarkoitettu "jalostamaan" kansalaisia?
    Olisiko syytä ottaa kampanjaan myös "taviksia ja tavisperheitä", jotka joutuvat ehkä syrjinnän kohteeksi.
    "Tavisperheitä" maassamme on varmastin valtaosa peheistä

    Hanketta toteutetaan opetus ja kulttuuriministeriön tuella.

    Lisää kampanjasta ja yhteistyökmppaneista.

    http://www.munvuoro.fi/yhteistyotahot/

    ---

    Kampanjan tarkoitus on herätellä aikuisia kuuntelemaan lapsia. Tarkoitus on, että tarinoiden avulla aikuiset muistavat itsekkin joskus olleensa lapsia ja asettuvat hetkeksi "lapsen kenkiin". Päämääränä oli myös muistuttaa lapsen oikeuksista - lapsen oikeuksien päivä on 20.11.

    Tämä kampanja ei ole sama asia kuin Mun Vuoro! -hanke. Kampanjan taustalla on Mun Vuoro! -hanke ja Vantaan kaupungin Lasten ja Nuorten Vantaa -hanke ja tieto- ja neuvontapalvelu Jeesi.

    Toivottavasti tämä kampanja on osa suomalaista kehitystä, jossa kuka tahansa, ei ainoastaan lapsiasiavaltuutettu voi kehua, että lapset pääsevät vaikuttamaan ja lasten mielipiteitä kuunnellaan.

    Lapsi, milloin ET päässyt vaikuttamaan:
    Kampanjan sivuilla lukee näin:
    "...kertomaan itselleen merkittävästä hetkestä tai tapahtumasta, jolloin he ovat päässeet vaikuttamaan asioihin, kertomaan mielipiteensä tai osallistumaan päätöksentekoon."

    Me kampanjan suunnittelussa lähdettiin siitä, että positiivisista kokemuksista olisi enemmän hyötyä (lasten osallisuuden edistämiselle), mutta kyllä kaikki osallistumiseen liittyvät tarinat ovat tervetulleita!

    Ps. Itse muistan elävästi lapsuudestani, kuinka tätini ja hänen miehensä kuuntelivat minua kuten aikuista. Jostakin syystä heillä oli aikaa ja mielenkiintoa kuunnella minun mielipiteitäni. Se on jäänyt erittäin positiivisena asiana mieleen. Tuli fiilis, että he olivat oikeasti kiinnostuneita minusta ja uskoivat minuun.

    Terveisin,
    Otto Pasma
    www.munvuoro.fi
    otto.pasma (ät) munvuoro.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mulle kans vuoro. kirjoitti:

Lapsi milloin pääsit vaikuttamaan ? Kampanja alkaa 15.10.2010. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Jeesi haastavat lapset, nuoret ja aikuiset kertoman itselleen merkittävästä hetkestä, tai tapahtumasta, jolloin he ovat päässeet vaikuttamaan asioihin kertomaan mielipiteensä tai osallistumaan päätöksentekoon. Tilanne lapsuudessa tai nuoruudessa on voinut esimerkiksi tapahtua kotona, koulussa harrastuksissa tai vapaa-ajalla Osallistu kyselyyn painamalla osoitteessa Mun vuoro kampanja.
****
Mikähän tämänkin kampanjan tarkoitus on. Onko kampanja uusi Varpu projekti, jossa kysellään mm. kodin tapahtumista. Kyselläänköhän myös huostanotosita?

Kampanja alkaa ainakin näyttävästi.
Etusivu.
Hankkeen esittely.Mitä osallisuus on?
Mikä on lapsen oikeuksien sopimus?
Koulutus.
Materiaalit.
Uutiset.
Pääministerin tervehdys.
Lapsiasiavaltuutetun tervehdys.
Yhteistyötahot.
Yhteystiedot.
Palaute.

Linkki avautuu kohtaan. Lapsi milloin pääsit vaikuttamaa? Kampanjalkaa 15.10.

http://www.munvuoro.fi/2010/10/lapsi-milloin-paasit-vaikuttamaan-–kampanja-alkaa-15-10/

----

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu