BODRUM

Onko kokemuksia? Olemme aikaisemmin käyneet Alanyassa, Sidessä ja Marmariksessa.
2672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lordin voittaessa euroviisut. Mukava pikkukaupunki, kaikki lähellä. Kaupungin uimaranta pieni/kapea, emme käyneet kertaakaan. Lähirannoille pääsi kätevästi dolmuksilla, samoin kuin lähikyliin. Kaupunki oli brittien suosiossa ainakin silloin. Vanha linnoitus käymisen arvoinen paikka, samoin Kreikan puoleinen Kos-saari. Lähivesille tehtiin samanlaisia päiväristeilyjä kuten esim. Alanyassa. Rantalomapaikkana sijoittaisin Alanyan ykköseksi, sitten Marmaris, Kusadasi, Bodrum jne.

Äänestä

Käytiin Bodrumissa 2010 kesällä ja täytyy kyllä sanoa etten uudestaan mene. Oli eka kerta Turkissa ja aika huonon kuvan sain. Kaupunki oli todella kaunis ja ranta/satama-alue upean näköinen. Kaduilla en saanut rauhassa kävellä vaan koko ajan joku huuteli perään ja ahdisteli. Myös jatkuva tavaroiden tuputtaminen ja osta osta meininki ei napannut. Voisin kuvitella että Bodrum on samassa pisteessä kuin esim. Kreikan saaret olivat n. 80-luvulla kun pohjoismaalaisia virtasi sinne lomailemaan. Bodrum on muuten melko kova biletyspaikka.. En tiedä millainen meno on muualla Turkissa, mutta itse menen mieluummin Kreikkaan.
Ystäväni tosin oli Alanyassa viime kesänä ja siellä paikalliset olivat sanoneet ettei Bodrum ole turistille mukava paikka, juuri tämän tinkimiskulttuurin ym. takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mama78 kirjoitti:

Onko kokemuksia? Olemme aikaisemmin käyneet Alanyassa, Sidessä ja Marmariksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu