Olin lapsena pahasti koulukiusattu luokkatovereideni taholta. Kiusaaminen alkoi jo ennen ala- asteikää. Olin herkkä lapsi, joka itki helposti, kun härnättiin. Siinäpä otollinen kohde kiusaajille. Ymmärrän sen, että lapset voivat olla tietyssä iässä julmia, mutta lasten vanhempien sentään odottaisin osaavan käyttäytyä!
Itselleni sattui pari kertaa niin, että luokkatoverini nimitteli ja haukkui minua ja sai minut itkemään koulun pihalla, kun koulu oli jo loppunut. Tämän pojan äiti tuli hakemaan poikaa ja edelleen poika jatkoi haukkumistani, äidin silmien edessä. Pyysin tältä äidiltä epätoivoissani apua, että hän tekisi tilanteelle jotain, kieltäisi poikaa tai jotain. Äiti vain totesi kylmästi, että " meidän Kalle ei ole tehnyt mitään väärää ehkä sinun pitäisi vähän miettiä omaa käyttäytymistäsi, ettet provosoi turhaan muita lapsia".
Siisi minä olin äidin mielestä tilanteen aiheuttaja, vaikka mitään en ollut tehnyt tai sanonut pojalle, en mitenkään provosoinut, vaan tämä poika oli paitsi minun, myös monien muiden lasten kimpussa jatkuvasti. Miten aikuinen ihminen voi olla noin julma, että kun näkee avuttoman lapsen avuttomana ja itkuisena, apua pyytämässä, kääntää selkänsä ja syyttää tätä lasta, vaikka omin silmin näkee, että toinen kiusaa tahallaan? Miten on mahdollista, että oman lapsen puolustelu voi mennä noin pitkälle?
Toinen tilanne oli hieman samankaltainen, olin erään kaverini kotitalon pihalla leikkimässä ja pian paikalle saapui pojan kaksi muuta kaveria ja he kaikki alkoivat kiusaamaan minua, lällättämään ja nimittelemään sekä potkivat hiekkaa kasvoilleni. En päässyt tilanteesta pakoon ja olin varmasti aika hysteerisen kauhuissani, kun tätä jatkui minutttitolkulla. Lopulta paikalle saapui kaverin isä ja pyysin, että hän auttaisi minua. Ainoa, mitä sain vastaukseki, oli: "Me aikuiset emme puutu teidän lasten välisiin kiistroihin, kyllä teidän täytyy oppia itse selvittämään asianne." Olimme tilanteen sattuessa 8- vuotiaita :/
Tarinan opetus itselleni oli, että minua saa vapaasti kiusata, kaikki syy on aina kiusaamisen uhrissa ja että aikuisilta ei kannata pyytää apua, he vähättelevät aina tapahtumia, etenkin, jos kiusaaja on oma lapsi. En ole vieläkään voinut antaa anteeksi näille aikuisille heidän käyttäytymistään. Mielestäni tuollainen käytös on vastuunpakoilua ja saamattomuutta, joka antaa hiljaisen hyväksynnän kiusaamiselle ja josta pitäisi tehdä rangaistavaa. Viaton lapsi kärsii, koska vanhemmat haluavat sulkea silmänsä.
Onko muilla kiusatuilla kokemuksia välimpitämättömistä aikuisista? Entä mitä mieltä olette ko. vanhempien käytöksestä tilanteessa?
Häpeä ja nöyryytys on jäänyt vahvana mieleeni. Viha tätä naista kohtaan jatkuu edelleen, en voi antaa anteeksi hänen välinpitämättömyyttään.
Itselleni sattui pari kertaa niin, että luokkatoverini nimitteli ja haukkui minua ja sai minut itkemään koulun pihalla, kun koulu oli jo loppunut. Tämän pojan äiti tuli hakemaan poikaa ja edelleen poika jatkoi haukkumistani, äidin silmien edessä. Pyysin tältä äidiltä epätoivoissani apua, että hän tekisi tilanteelle jotain, kieltäisi poikaa tai jotain. Äiti vain totesi kylmästi, että " meidän Kalle ei ole tehnyt mitään väärää ehkä sinun pitäisi vähän miettiä omaa käyttäytymistäsi, ettet provosoi turhaan muita lapsia".
Siisi minä olin äidin mielestä tilanteen aiheuttaja, vaikka mitään en ollut tehnyt tai sanonut pojalle, en mitenkään provosoinut, vaan tämä poika oli paitsi minun, myös monien muiden lasten kimpussa jatkuvasti. Miten aikuinen ihminen voi olla noin julma, että kun näkee avuttoman lapsen avuttomana ja itkuisena, apua pyytämässä, kääntää selkänsä ja syyttää tätä lasta, vaikka omin silmin näkee, että toinen kiusaa tahallaan? Miten on mahdollista, että oman lapsen puolustelu voi mennä noin pitkälle?
Toinen tilanne oli hieman samankaltainen, olin erään kaverini kotitalon pihalla leikkimässä ja pian paikalle saapui pojan kaksi muuta kaveria ja he kaikki alkoivat kiusaamaan minua, lällättämään ja nimittelemään sekä potkivat hiekkaa kasvoilleni. En päässyt tilanteesta pakoon ja olin varmasti aika hysteerisen kauhuissani, kun tätä jatkui minutttitolkulla. Lopulta paikalle saapui kaverin isä ja pyysin, että hän auttaisi minua. Ainoa, mitä sain vastaukseki, oli: "Me aikuiset emme puutu teidän lasten välisiin kiistroihin, kyllä teidän täytyy oppia itse selvittämään asianne." Olimme tilanteen sattuessa 8- vuotiaita :/
Tarinan opetus itselleni oli, että minua saa vapaasti kiusata, kaikki syy on aina kiusaamisen uhrissa ja että aikuisilta ei kannata pyytää apua, he vähättelevät aina tapahtumia, etenkin, jos kiusaaja on oma lapsi. En ole vieläkään voinut antaa anteeksi näille aikuisille heidän käyttäytymistään. Mielestäni tuollainen käytös on vastuunpakoilua ja saamattomuutta, joka antaa hiljaisen hyväksynnän kiusaamiselle ja josta pitäisi tehdä rangaistavaa. Viaton lapsi kärsii, koska vanhemmat haluavat sulkea silmänsä.
Onko muilla kiusatuilla kokemuksia välimpitämättömistä aikuisista? Entä mitä mieltä olette ko. vanhempien käytöksestä tilanteessa?
Häpeä ja nöyryytys on jäänyt vahvana mieleeni. Viha tätä naista kohtaan jatkuu edelleen, en voi antaa anteeksi hänen välinpitämättömyyttään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
naisesta puhut.