Ongelmani ovat siis tyypillistä höpinä-löpinää muiden teinien kirjoitusten joukossa.
Mutta itse asiaan; Kun ei ensinnäkään ole ketään, kenelle kertoa omia huolia ja kenen kanssa jutella noin yleisesti. Ketään tuttua ei taida kiinnostaa jutella mun kanssa, joten juttelutuokiot ovat jääneet vähäisiksi.
Tuntuu, että olen ihan yksin ongelmieni kanssa. Eikä psykologin vastaanotolle ole kiva mennä, kun haluaisin jutella sellaiselle ihmiselle, ketä oikeasti kiinnostaa mun elämä ja siihen sisältyvät ongelmat.
Mulla on joka ikinen päivä sellainen olo, etten kuulu mihinkään. En tunne yhtään mun tyyppisiä ihmisiä. Sanoisinko näin, että politiikkani ja elämänkatsomukseni ovat ihan omaa luokkaansa, eikä vastaan ole tullut yhtäkään ihmistä, joka ymmärtäisi juttujani.
Kun kyselen ihmisiä ulos viikonloppuna, niin kaikilla on jotain kiireitä. Itse istun jokaisen viikon jokainen ilta kotona lueskelemassa, nukkumassa, katsomassa leffoja jne. Minulla ei ole menoa, eikä kiireitä. Minulla ei ole kavereita, jotka kysyisivät minua ulos.
Varmaan jo arvaattekin, että rakkauselämääni ei kuulu sen kummempaa ja ihmeellisempää kuin muihinkaan elämäni osa-alueisiin. Kiinnostus kohdistuu vain ihmisiin, jotka ovat edes osittain samalla aallonpituudella kanssani, ja sellaisia ihmisiä ei olekaan montaa. Oikeastaan en tunne yhtään poikaa, josta voisin olla kiinnostunut. (Olen juuri siinä iässä, etten enää tiedä pitäisikö heitä nimittää miehiksi vai pojiksi.) Olen törmännyt moneen hyvännäköiseen poikaan, mutta heistä kaikista on puuttunut se jokin, joka herättää minussa kiinnostuksen. Katselen sillä silmällä enemmänkin itseäni pari vuotta vanhempia, koska heillä on jo se arvokas ja kallis maltillisuuden ja harkitsemisen taito, joka ikäisiltäni usein puuttuu.
Huomattu on, että usein ne tavallisimmat ja "normeimmat" nuoret saavat helpoiten ystäviä ja seurustelukumppanin.
Saan helposti uusia ystäviä. Olen sosiaalinen ja positiivinen persoona. Kuitenkin esittelyn ja small talkin jälkeen kaikki tyssää aina siihen, kun alkaa muodostua ns. "porukoita", enkä halua tunkea mukaan. En vaan tunne oloani mukavaksi kymmenen hengen ryhmässä, jossa usein se jengin johtaja on suurimman osan ajasta äänessä, eikä muut saa puheenvuoroa vaikka kuinka haluttaisi kertoa omia mielipiteitä tai kokemuksia.
Toivoisin asiallisia vastauksia :)
Mutta itse asiaan; Kun ei ensinnäkään ole ketään, kenelle kertoa omia huolia ja kenen kanssa jutella noin yleisesti. Ketään tuttua ei taida kiinnostaa jutella mun kanssa, joten juttelutuokiot ovat jääneet vähäisiksi.
Tuntuu, että olen ihan yksin ongelmieni kanssa. Eikä psykologin vastaanotolle ole kiva mennä, kun haluaisin jutella sellaiselle ihmiselle, ketä oikeasti kiinnostaa mun elämä ja siihen sisältyvät ongelmat.
Mulla on joka ikinen päivä sellainen olo, etten kuulu mihinkään. En tunne yhtään mun tyyppisiä ihmisiä. Sanoisinko näin, että politiikkani ja elämänkatsomukseni ovat ihan omaa luokkaansa, eikä vastaan ole tullut yhtäkään ihmistä, joka ymmärtäisi juttujani.
Kun kyselen ihmisiä ulos viikonloppuna, niin kaikilla on jotain kiireitä. Itse istun jokaisen viikon jokainen ilta kotona lueskelemassa, nukkumassa, katsomassa leffoja jne. Minulla ei ole menoa, eikä kiireitä. Minulla ei ole kavereita, jotka kysyisivät minua ulos.
Varmaan jo arvaattekin, että rakkauselämääni ei kuulu sen kummempaa ja ihmeellisempää kuin muihinkaan elämäni osa-alueisiin. Kiinnostus kohdistuu vain ihmisiin, jotka ovat edes osittain samalla aallonpituudella kanssani, ja sellaisia ihmisiä ei olekaan montaa. Oikeastaan en tunne yhtään poikaa, josta voisin olla kiinnostunut. (Olen juuri siinä iässä, etten enää tiedä pitäisikö heitä nimittää miehiksi vai pojiksi.) Olen törmännyt moneen hyvännäköiseen poikaan, mutta heistä kaikista on puuttunut se jokin, joka herättää minussa kiinnostuksen. Katselen sillä silmällä enemmänkin itseäni pari vuotta vanhempia, koska heillä on jo se arvokas ja kallis maltillisuuden ja harkitsemisen taito, joka ikäisiltäni usein puuttuu.
Huomattu on, että usein ne tavallisimmat ja "normeimmat" nuoret saavat helpoiten ystäviä ja seurustelukumppanin.
Saan helposti uusia ystäviä. Olen sosiaalinen ja positiivinen persoona. Kuitenkin esittelyn ja small talkin jälkeen kaikki tyssää aina siihen, kun alkaa muodostua ns. "porukoita", enkä halua tunkea mukaan. En vaan tunne oloani mukavaksi kymmenen hengen ryhmässä, jossa usein se jengin johtaja on suurimman osan ajasta äänessä, eikä muut saa puheenvuoroa vaikka kuinka haluttaisi kertoa omia mielipiteitä tai kokemuksia.
Toivoisin asiallisia vastauksia :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.