Hallituksen puheenjohtaja aloittaa pihatyöt noin klo 15.50, jotta kaikki jotka tulevat töistöistä näkevät hänet työn touhuun uhrautuneena. Tätä propagandaa on joka vuosi ennen yhtiökokkousta. Perjantaina on erityisen tärkeää olla pihalla jo hyvissä ajoin kun alkaa todella tapahtua, eli ihmiset tulevat kaupoilta ja oasa lähtee viikonlopunviettoon mökille eväiden kanssa. Erityisen mielenkiintoista on yksinhuoltajien seuraaminen, kun lapset lähtevät toisen vanhemman luo. Tälläinenkö on ihminen sitten kun tulee vanhaksi eikä ole ns. omaa elämää, vaan joutuu elämään toisten kautta? Kuulostaako tutulta?
Pieni piiri
Starsln
5437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Käsittääkseni taloyhtiöissä on vaikeuksia saada ihmisiä hallitukseen ja jos löytyy innokkaita asianhoitajia, sehän on yhtiön kannalta hyvä asia. Oikeastaan se on kumma joskin aika yleistä, että tämän tyylistä pyyteetöntä innokkuutta moititaan. Eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa, että pyrkii edistämään valintaansa.
*Tälläinenkö on ihminen sitten kun tulee vanhaksi eikä ole ns. omaa elämää, vaan joutuu elämään toisten kautta?*
Eiköhän jokainen elä enimmäkseen toiseten kautta ja se, että on kiinnostunut asuinyhteisönsä jäsenistä ja haluaa toimia heidän asianhoitajana ei mielestäni ole sinänsä paha juttu.
kun kyttäät kun toiset tekee töitä. Sisälle kumminkin juokset, pistät verhot kiinni ja alat pelamaan pleikkarii ja litkimään kaljaa.
Leipäläpi kiinni ja mene ensikerralla auttamaan.
Kun kyseinen seniorikansalainen rukoilee armoa, eli huoltoyhtiön hankkimista kiinteistönhuoltoon. Mutta ei sitten millään, kyllä se vanha pappa hoitaa vielä muutaman kuukauden.
No, onhan se vastike sitten halvempi, pääsee aurinkorannalle tammikuussa...
Meilläkin oli vastaavanlainen vanha pappa naapurina pienkerrostalossa, mutta suurin osa meistä koki hänet vain sosiaalisena ja puheliaana kaverina. Hän huomasi pyörävarkaudet, huolehti väärin pysäköidyt autot omista parkeistamme pois, jaksoi yksin puurtaa pihan eteen meidän naapureiden leuhuessa kiireisinä omiin menoihimme ja kun joku meistä viimein älysi mennä avuksi kantoi hänen vaimonsa mehut ja pullat heti tarjolle. Vanhan papan kuollessa kukaan meistä ei vaivautunut muistamaan vaimoa edes suruadressilla, jota olen katunut aina.
En sen takia tajua ap:n asennetta, koska kyllä naapurikin saa tutustua naapureihin ja olla edes jotenkin mukana elämän syrjässä. Kaikki sosiaalisuus ei ole uteliaisuutta ja kyyläämistä, vaan ehkä ainoa kontakti ihmisiin. Parempi se kuin muumioitua omiin nurkkiinsa. Naapurisi kunto pysyy hyvänä ja mieli virkeänä.