Mikä mättää?

Miksi nykyään pidetään eläinten tehotuotantoa luonnollisena ja metsästystä raakuutena? Miksi viherpipertäjät asiat ovat näin? Mielelläni sanoisin että itse olisin keksinyt alkulauseen, mutta valitettavasti en, se on lainausta eräästä kolumnista. Mutta asian allekirjoitan täysin.
voiko luonnollisempaa tapaa hankkia ruokaa kuin metsästys. tietenkin nykyään on otettava huomioon kantojen määrät, niitä kunnioitetaan, kannat voi hyvin, jos lajeja jostain syystä täältä pohjoisesta häviäisi niin väitän että syy ei todellakaan johtuisi nykyään metsästyksestä vaan aivan muista syistä. mielestäni metsästäjät ovat arjessa mukana luonnollisesti luonnossa, elävät sitä, tuntevat sitä, kunnioittavat sitä. siis aivan toisin kuin kaikenmaailman viherpipertäjät ja cityvihreät jotka laukovat kaupungeistaan ja kehäkolmosestaan suuria filosofioitaan neuvoksi ihmisille jotka eivät tarvitse tätä suurta "viisautta"
Järki käteen!!! Ja viherpipertäjät korpeen oikeesti samoilemaan!
14377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sullaki olisi viisainta lopettaa kokonaan lihansyönti, niin ei tarvitsisi rasittaa vähäistä aivokapasiteettiasi asioilla mistä et näköjään mitään ymmärrä. Niin että otahan pupu porkkanaa.

Äänestä
  • aika provo taidat tällä palstalla olla....sinänsä huvittavaa.....suosittelen sullekin eläinrasvojen syömistä,riistassa parhaimmillaan. kunnon rasva näet edistää aivotoimintaa, pitää rattaat liikenteessä. ja suosittelen luopumaan niistä syömistäsi margariineista, ne eivät ole hyväksi ihmiskropalle. porkkana on hyvää, varsinkin hirvenlihakeitossa:)

    Äänestä

  • V kirjoitti:

    aika provo taidat tällä palstalla olla....sinänsä huvittavaa.....suosittelen sullekin eläinrasvojen syömistä,riistassa parhaimmillaan. kunnon rasva näet edistää aivotoimintaa, pitää rattaat liikenteessä. ja suosittelen luopumaan niistä syömistäsi margariineista, ne eivät ole hyväksi ihmiskropalle. porkkana on hyvää, varsinkin hirvenlihakeitossa:)

    kun minä olen koirasta lähtien pistänyt naamaani kaiken maailman lihoja ja margariinia en ole koskaan maistanutkaan. Varsinkin puoliraaka lammas on herkkuani aina silloin kun sudet ovat raadelleet poroja taikka lampaita, eläydyn tällöin tunnelmaan. Kuitenkin on järjetöntä syödä suuria määriä lihaa. Fiksulle ihmiselle välttää navettaliha ja hän jättääkin metsälihat susille ja karhuille, tämän olen monesti todennut. Ahne ihmisporsas sen sijaan kehtaa syödä metsästä vähäisiä eläimiä. Jos kaikki olisivat yhtä ahneita, niin riistaeläimet loppuisivat välittömästi.

    Äänestä

  • mikkinnu kirjoitti:

    todeta myös noista "navettaeläimistä" Jos maapallon kaikki ihmiset alkaisivat popsia lihaa samaan tahtiin kun länsimaat, niin ei lihantuotantoa kyettäisi pitämään yllä vuottakaan.

    Äänestä

  • porkkanaa vaan kaiki kirjoitti:

    todeta myös noista "navettaeläimistä" Jos maapallon kaikki ihmiset alkaisivat popsia lihaa samaan tahtiin kun länsimaat, niin ei lihantuotantoa kyettäisi pitämään yllä vuottakaan.

    olen aina sanonut, jotta lihaa syödään ihan liikaa. Puolikas possua pitäs riittää yhdelle ihmiselle vuodeksi niin pysyttäis kohtuudessa.

    Äänestä

  • mikkinnu kirjoitti:

    olen aina sanonut, jotta lihaa syödään ihan liikaa. Puolikas possua pitäs riittää yhdelle ihmiselle vuodeksi niin pysyttäis kohtuudessa.

    maailamn ihmisistä vain murto-osa syö lihaa säännöllisesti. Jos kaikki saisivat tuon puolikkaan possun verran lihaa, ei nykyinen tuotanto siihen riittäisi. Joten porkkanaa vaan sullekein senkin sika.

    Äänestä

  • porkkanaa sullekin kirjoitti:

    maailamn ihmisistä vain murto-osa syö lihaa säännöllisesti. Jos kaikki saisivat tuon puolikkaan possun verran lihaa, ei nykyinen tuotanto siihen riittäisi. Joten porkkanaa vaan sullekein senkin sika.

    -1/2 POSSUA
    -1/2 HIRVEÄ
    -JA JOS PAKASTEESEEN SOPII NIIN 1/2 POROA
    Kyllä tolla jo talven pärjää
    lisukkeeksi itse poimitut sienet ja metsä marjat.
    Siinon resepti ettei tarvi nälissään inua netissä

    Äänestä

En ole mikään piipertäjä mutta vastaan silti. Ensinnäkin metsästys on turhanpäiväistä resuamista, jota ei tänä päivänä ole mitään järjellistä syytä harjoittaa. Toisekseen normaalit ihmiset ovat jatkuvassa hengenvaarassa luonnossa liikkuessaan, sillä humalikkometsästäjän laukaus voi tulla niskaan minä hetkenä hyvänsä. Se taas johtuu siitä, että punaniskan lajituntemus on heikko. Milloin ammutaan hirviä metsona, milloin luullaan kaverin naamaa teeren peräpeiliksi jne. Näitähän riittää.

Kaikkein vastenmielisintä on kunnoituksen puute luontoa kohtaan; ammutaan kaikkea mikä liikkuu ja rehvastellaan kun on tapettu joku harvinaisen ja rauhoitetun lajin edustaja. Varsinkin petolintujen lahtaaminen on suurta hupia. Soitimelta ja autosta ammutaan kanalintuja ja muuta törkeyttä harjoitetaan yleisesti.

Äänestä

  • Ai metsästys ole tarpeellista. entä sitten kun alkaa hirvet ja muut eläimet hyppiä tielle ja alkaa ihmisiä kuolla kun autot ajavat niihin pahki.Juuri metsästyksellä vähennetään näitä tapauksia enkä näe yhtään muuta keinoa jolla hirvet saataisiin yhtä tehokkaasti pysymään poissa tieltä sillä hirviaidat edes kaikkien pääteiden reunoille tulisi niin kalliiksi että ei valtion budjettiin jäisi varaa muihin hainkintoihin.Ja metsästäjät ihmisiä ammu ainakaan koska laji tuntemus olisi huono kuten edellinen kirjoittaja väitti eihän ihmistä voi verrata mihinkään lintuun ja metsästäjät eivät ammu sillä perusteella että tuolla näkyi äsken jotain alampa ampua sinne.Ja autosta ammutaan kanalintuja ja ei varmasti sillä tuskin kuukaan osuisikaan liikkuvasta autosta ja toisekseen se olisi vaarallista myös metsästäjälle itselleen ja sen tajuaa jokainen metsästäjä .Eikä metsällä "harjoiteta yleisesti" mitään törkeyksiä ja uskon että edellinen kirjoittaja on joku versonsyöjä joka on tietämyksensä lukenut netistä ja joka ei ole koskaan käynyt metsästämässä

    Äänestä

  • kavalakki 1000 kirjoitti:

    Ai metsästys ole tarpeellista. entä sitten kun alkaa hirvet ja muut eläimet hyppiä tielle ja alkaa ihmisiä kuolla kun autot ajavat niihin pahki.Juuri metsästyksellä vähennetään näitä tapauksia enkä näe yhtään muuta keinoa jolla hirvet saataisiin yhtä tehokkaasti pysymään poissa tieltä sillä hirviaidat edes kaikkien pääteiden reunoille tulisi niin kalliiksi että ei valtion budjettiin jäisi varaa muihin hainkintoihin.Ja metsästäjät ihmisiä ammu ainakaan koska laji tuntemus olisi huono kuten edellinen kirjoittaja väitti eihän ihmistä voi verrata mihinkään lintuun ja metsästäjät eivät ammu sillä perusteella että tuolla näkyi äsken jotain alampa ampua sinne.Ja autosta ammutaan kanalintuja ja ei varmasti sillä tuskin kuukaan osuisikaan liikkuvasta autosta ja toisekseen se olisi vaarallista myös metsästäjälle itselleen ja sen tajuaa jokainen metsästäjä .Eikä metsällä "harjoiteta yleisesti" mitään törkeyksiä ja uskon että edellinen kirjoittaja on joku versonsyöjä joka on tietämyksensä lukenut netistä ja joka ei ole koskaan käynyt metsästämässä

    Joka vuosi näistä umpimähkään ampumisista saa lehdistä lukea. Ja etkö sinä toope sitäkään tiedä, ettei niitä lintuja sentään liikkuvasta autosta ammuta, vaan metsätien laidassa tönöttövästä ladasta ja ympärikännissä.

    Missä perunakellarissa olet oikein kasvanut? Ei voi kuin naureskella..

    Äänestä

  • naureskeIija kirjoitti:

    Ikävä kyllä se ei ole metsätie vaan taajamien päätiet ja se lada on koululuokka ,kosmetiikka osasto ravintola lista on karua luettavaa ja tekijöillä ei ole metsästyksen kanssa mitään tekoa luemmekoha iha samoja uutisia.
    Palauttaisin mielen että kauhajoella ei ollut jänisjahti käynnissä ,lapualaiset ei olleet hirvijahdissa ja kauppakeskus sellossa ei tullut metsästyase turmaa lintujahdissa.
    Kannattaisikohan seuraavissa uutisissa lukea myös juttu eikä pelkkää otsikkoa

    Äänestä

  • naureskeIija kirjoitti:

    Joka vuosi näistä umpimähkään ampumisista saa lehdistä lukea. Ja etkö sinä toope sitäkään tiedä, ettei niitä lintuja sentään liikkuvasta autosta ammuta, vaan metsätien laidassa tönöttövästä ladasta ja ympärikännissä.

    Missä perunakellarissa olet oikein kasvanut? Ei voi kuin naureskella..

    Jos kerran eläimiä autosta metsätien laidasta ammutaan niin eikö olisi sama mennä ulos ampumaan pysähtyneestäkin autosta on vaikea ampua

    Äänestä

kaikenlaisia kommentteja sitä täälä onkin, järkeviä ja sitten noita city-kehäkolmos-kommentteja. kyllä oli mahtava päivä tänään samoilla mettillä lintuja metsästämässä, mitään ei tullut saaliiksi vaikka näköhavaintoja olikin. Mutta ei haittaa, raitista ilmaa ja liikuntaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

V kirjoitti:

Miksi nykyään pidetään eläinten tehotuotantoa luonnollisena ja metsästystä raakuutena? Miksi viherpipertäjät asiat ovat näin? Mielelläni sanoisin että itse olisin keksinyt alkulauseen, mutta valitettavasti en, se on lainausta eräästä kolumnista. Mutta asian allekirjoitan täysin.
voiko luonnollisempaa tapaa hankkia ruokaa kuin metsästys. tietenkin nykyään on otettava huomioon kantojen määrät, niitä kunnioitetaan, kannat voi hyvin, jos lajeja jostain syystä täältä pohjoisesta häviäisi niin väitän että syy ei todellakaan johtuisi nykyään metsästyksestä vaan aivan muista syistä. mielestäni metsästäjät ovat arjessa mukana luonnollisesti luonnossa, elävät sitä, tuntevat sitä, kunnioittavat sitä. siis aivan toisin kuin kaikenmaailman viherpipertäjät ja cityvihreät jotka laukovat kaupungeistaan ja kehäkolmosestaan suuria filosofioitaan neuvoksi ihmisille jotka eivät tarvitse tätä suurta "viisautta"
Järki käteen!!! Ja viherpipertäjät korpeen oikeesti samoilemaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu