Kiveskohju

Miltä kiveskohjut tuntuvat? Voivatko ne sijaita kivesten takana? Mieheni spermanäyte oli tosi huono, ja hänen kivestensä takana tuntuu jotain "ylimääräistä", jotain ikään kuin muljahtelevaa. Lääkäri ei ole vielä tutkinut, joten voisiko joku kertoa asiasta omakohtaisia kokemuksia.
31832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiveksestä nousee siemenjohdin, jonka verisuonet laajenevat kohjuiksi. Kyllähän se kohju taitaa olla juuri kiveksen takana, vaikka yksilöllistä vaihtelua voi olla. Olen lukenut myös nimityksen: siemennuoran kohju. Jos ylimääräisen tuntu on lievää, on hyvä olla luulematta lisäkivestä kohjuksi.
Minulla kohju poistettiin surkastuttamalla kohjusuonet. Viikkoon ei tuntunut tapahtuvan muutosta mihinkään suuntaa. Kuitenkin sitten kohju alkoi pienentyä ja kivespussin aikaisemmin hiukan venähtänyt muoto palautui normaaliksi. Minulla kohju oli vasemmalla.
Voi olla, että korjaustekniikka on nykyään toinen kuin 60-70- luvuilla.Elämänlaatuni parani olennaisesti leikkauksen myötä. Minullakin siittiöiden laatu oli ennen leikkausta heikko. Olen nyt kahden lapsen isä. Toinen sai alkunsa kohjuvaiheessa, toinen sen korjaannuttua.

Äänestä
  • Kysyisin vielä, että miten kiveskohjusi huomattiin (aiheuttiko vaivoja?)

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Kysyisin vielä, että miten kiveskohjusi huomattiin (aiheuttiko vaivoja?)

    Vaiva ilmaantui jo 11 vuoden iässä, ja luulinkin aluksi, että se johtui kiveksiin kohdistuneesta kovasta iskusta. Ujostelin ongelmaani yksin vuosikaudet,(perheemme isä oli kuollut varhain). Vasta aikuisena sain lukemalla selville mistä oli kysymys. Vasemman kiveksen seurana oli paksujen suonten rykelmä. Otin lääkäriin yhteyttä vasta aikuisena kun näytti, että isäksi tulo viipyy. Sperma-analyysistä jo kerroinkin.
    Vaivaksi lukisin ajoittaiset jomottelut etenkin kylmän aiheuttamana, ruman ulkonäön ja myös kolhaisuarkuuden. Libidoon yms vaivalla ei käsittääkseni ollut vaikutusta.
    Olen kuullut myöhemmin, että kiveskohju ilmaantuu tietylle prosentille miehistä eikä kokemani onnettomuus olisikaan ollut alkusyy. Joka tapauksessa taakka putosi pois elämästäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


................ kirjoitti:

Miltä kiveskohjut tuntuvat? Voivatko ne sijaita kivesten takana? Mieheni spermanäyte oli tosi huono, ja hänen kivestensä takana tuntuu jotain "ylimääräistä", jotain ikään kuin muljahtelevaa. Lääkäri ei ole vielä tutkinut, joten voisiko joku kertoa asiasta omakohtaisia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu