Vaikka sanoisitkin noin, siitä huolimatta kysyn Nizzassa asuneilta tai siellä lomaa viettäneiltä seuraavaa. Matkustamme vaimoni kanssa toukokuun alussa keväällä 10 päiväksi Nizzaan. Haluaisimme majoittua sellaisessa paikassa, jossa voisi itsekin laittaa ruokaa. Koska liikumme julkisilla aika paljon, kulkuyhteydet pitäisi olla kohtalaiset. Hinnaltaan mieluummin edullinen, kuin kallis. Jos tätä kautta saamme tarpeeksi hyvän vihjeen, voisimme palkita antajan laatikollisella luomumansikoita.
Vastaukset 5
- Pari vaihtoehtoa
Citadines huoneistohotelliketju on yksi, ei halvin, vaihtoehto. Cannesin hotelli oli kiva ja hyvällä paikalla, Nizzan hotellista ei kokemusta.
Huoneiston vuokraaminen on paras vaihtoehto. Täälläkin on ollut vuokraussivustojen osoitteita. - Ei kallista!
Minä en ole yhdelläkään lomalla suostunut laittamaan ruokaa. Ruuanlaitolla pilataan vaimoihmisten loma. Tulee samaa jankkia kuin kotonakin: osta ruoka, raahaa kotiin, laita ruoka, kata pöytä, kerää astiat ym pöydästä, lataa tiskikone tai vielä pahempaa: tiskaa. Ja samaa rumbaa koko päivän: aamupalaa, lounasta, päivällistä, iltapalaa.
Olen tehnyt sen päätöksen, että jos ei ole vara käydä ulkona syömässä, niin ollaan kotona. Loma lomana ja muu aika ollaan ahkerana.- Luomuviljelijä kainu
Ettei synny pahaa väärinkäsitystä, juuri minä ( mies ) haluan laittaa JOSKUS lomalla ruokaa. Muuten syömme "ulkona" Olin aikoinani pitkiä aikoja juoksuharrastuksen vuoksi ulkomailla, jolloin kokkaaminen oli luonnollista. Joskus on vain mukava oloilla ja pistää vaikka paistinpannulle muheva pihvi. Mutta tässä asiassa emme taidea edetä sen pitemmälle, joten päätän raporttini tällä erää tähän.
- Lähes ranskatar
Luomuviljelijä kainu kirjoitti:
Ettei synny pahaa väärinkäsitystä, juuri minä ( mies ) haluan laittaa JOSKUS lomalla ruokaa. Muuten syömme "ulkona" Olin aikoinani pitkiä aikoja juoksuharrastuksen vuoksi ulkomailla, jolloin kokkaaminen oli luonnollista. Joskus on vain mukava oloilla ja pistää vaikka paistinpannulle muheva pihvi. Mutta tässä asiassa emme taidea edetä sen pitemmälle, joten päätän raporttini tällä erää tähän.
Eipä kannata lannistua, sillä tiedän paikan, jossa suomalaiset, Rivieralla asunnon omistavat, ihmiset vuokraavat asuntojaan: www.rivieran-suomi-seura.org. Tarjontaa on yksiöistä huviloihin, joten luulisi löytyvän vaihtoehto pihvin paistolle. Ymmärrän täysin toiveesi, sillä mikään ei vedä vertoja sille tunteelle, kun voi asettua kodiksi ulkomailla. Siihen tunteeseen liittyy kokkailu ja toreilla, kauppahalleissa ja herkkumyymälöissä kiertely. Avaat siinä viinipullon jo ruokaa valmistellessa ja katselen naapuruston eläväistä elämää samalla, kun sipuli paistuu pannulla. Onnea asunnonhakuun!
- luomuviljelijä kainu
Lähes ranskatar kirjoitti:

Kovasti kiitos viestistäsi ja linkistä. Löysimme asunnoksemme Ajoupan. Mukava hyvällä paikalla oleva neljän tähden hotelli, josta saimme erillisellä keittiöllä varustetun huoneen. Olemme harrastaneet ranskan kieltä ja niinpä pyysin sähköpostilla tarjousta 10 pv:n lomalle. Tekivät todella hyvän tarjouksen. Kirjeenvaihdossa henkilökuntakin tuli ainakin nimeltä tutuksi. Vaimo pyysi vielä Nizzan matkailutoimistosta erilaisia esitteitä, joita tulikin melkein kilon paketti. Joten eiköhän näillä päästä alkuun.
Tuosta kokkaamisesta meillä on näköjään sama maku. Ei ole ajatuskaan laittaa kaikkea itse, mutta jo mahdollisuus siihen tuo lisää ulottuvuuksia loman viettoon. Kuvailit niin hienot näkymät lomasta, että se täytyy ehdottomasti kokea.
Lentoyhtiönämme toimii Norwegian. Sieltä saimme suorat edestakaiset lennot hintaan 157,50 euroa/ matkustaja. Toivottavasti lakot on silloin lakkoiltu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25720- 153717
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98692Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61562
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39445
- 57435
- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25417sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74402- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397- 40397