Enpä taida olla täällä ainoa, joka on valmistumassa suoraan kortistoon (tai vaihtoehtoisesti mopin varteen). Kuvittelin olevani kaukaa viisas valitessani tuossa nelisen vuotta sitten opiskelupaikkaani. Tein töitä siivoajana välivuoden ajan ja monella työkaverilla oli korkeakoulututkinto jolla eivät olleet saaneet oman alan töitä. Tämä pisti ajattelemaan. Niinpä rankkasin raa`alla kädellä pois sellaiset alat, jotka työllistävät heikosti kuten biologia, maantiede, terveyden biotieteet, humanistihutut. Ei ole tarkoitus väheksyä noita aloja, mutta esimerkiksi joku maantieteilijä ilman opettajan pätevyyttä on käytännössä työtön, vaikka tutkinto sinällään mielenkiintoinen olisikin.
Päädyin sitten opiskelemaan laboratorioanalyytikoksi koska ajattelin sen olevan ihan mielenkiintoinen vaihtoehto ja tarjoavan ehkä jossain määrin töitäkin. Tiesin kyllä, ettei työpaikkoja mitenkään älyttömän paljon ole, mutta luulin niitä edes jossain määrin olevan. Ala on kyllä kiinnostava, mutta jos olisin etukäteen tiennyt työttömyydestä, niin olisin vaikka hampaat irvessä opiskellut verikammostani huolimatta bioanalyytikoksi (he siis työskentelevät sairaaloissa ja terveyskeskuksissa mm. verinäytteitä ottaen).
Sairastin keskivaikeaa masennusta pari vuotta jolloin kaikki liikenevä energia meni opiskeluun. Samoin tämä syksy on meillä lukujärjestysten osalta aika ihmeellinen, opinnäytetyön kirjoittamiselle ei meinaa jäädä aikaa, kun lukkari on niin tiivis. Käytännössä minulla ei siis ole juuri ollut muuta elämää, kuin opiskelu. Ei harrastuksia, hirveän vähän ihmissuhteita ym.
Harmittaakin, että olen puurtanut 3,5 vuotta tajutakseni vain, että opiskelu onkin ollut yhtä tyhjän kanssa ja olisin yhtä hyvin voinut jättää opinnot yläasteen jälkeen. No, olenpahan ylioppilas ja onpahan nyt sitten jotkin ammattipaprutkin taskussa. Mutta sinne taskun pohjalle ne varmasti jäävätkin. Kun työpaikkoja on todella vähän, niin työnantajilla on mahdollisuus malita jyvät akanoista ja kaltaiseni keskinkertaisuus tai korkeintaan "melko hyvä" työntekijä jää armottomasti sivuun.
Ei kai se auta, kuin vain kouluttautua jossain vaiheessa lisää, mutta kyllä tällainen ylikouluttaminen tulee yhteiskunnallekin kalliiksi. En ole varsinaisesti uraihminen, mutta näköjään saan nähdä kauheasti vaivaa saadakseni edes sen perustyöpaikan. Harmittaa, kun päädyn johonkin hanttihommaan samoin kuin se bilehile joka jätti opinnot peruskouluun. Erona vain se, että tuolla bilehileellä on sentään ollut railakas nuoruus. Itse on istunut nenä kiinni kirjassa/näyttöpäätteessä, mutta se ei kanna hedelmää.
Ei tässä auta muu kuin työllistyä mopin varteen, jos sitten jonkun vuoden päästä saisi hyvällä tuurilla jopa omankin alan töitä. Mutta enpähän ole ainoa, tradenomeja, insinöörejä ym. valmistuu aivan liikaa kysyntään nähden. Akateeminenkin työttömyys on korkealla. Niin se vain on, että vanhukset ovat suomen tulevaisuus ja teollisuuden siirtyessä halvan työvoiman maihin jää tänne meille jotkin palvelualat. Hoitoala ja palvelualat, olisi pitänyt näistä valita jompikumpi, vaikkeivät nuo erityisemmin kiinnosta...
Päädyin sitten opiskelemaan laboratorioanalyytikoksi koska ajattelin sen olevan ihan mielenkiintoinen vaihtoehto ja tarjoavan ehkä jossain määrin töitäkin. Tiesin kyllä, ettei työpaikkoja mitenkään älyttömän paljon ole, mutta luulin niitä edes jossain määrin olevan. Ala on kyllä kiinnostava, mutta jos olisin etukäteen tiennyt työttömyydestä, niin olisin vaikka hampaat irvessä opiskellut verikammostani huolimatta bioanalyytikoksi (he siis työskentelevät sairaaloissa ja terveyskeskuksissa mm. verinäytteitä ottaen).
Sairastin keskivaikeaa masennusta pari vuotta jolloin kaikki liikenevä energia meni opiskeluun. Samoin tämä syksy on meillä lukujärjestysten osalta aika ihmeellinen, opinnäytetyön kirjoittamiselle ei meinaa jäädä aikaa, kun lukkari on niin tiivis. Käytännössä minulla ei siis ole juuri ollut muuta elämää, kuin opiskelu. Ei harrastuksia, hirveän vähän ihmissuhteita ym.
Harmittaakin, että olen puurtanut 3,5 vuotta tajutakseni vain, että opiskelu onkin ollut yhtä tyhjän kanssa ja olisin yhtä hyvin voinut jättää opinnot yläasteen jälkeen. No, olenpahan ylioppilas ja onpahan nyt sitten jotkin ammattipaprutkin taskussa. Mutta sinne taskun pohjalle ne varmasti jäävätkin. Kun työpaikkoja on todella vähän, niin työnantajilla on mahdollisuus malita jyvät akanoista ja kaltaiseni keskinkertaisuus tai korkeintaan "melko hyvä" työntekijä jää armottomasti sivuun.
Ei kai se auta, kuin vain kouluttautua jossain vaiheessa lisää, mutta kyllä tällainen ylikouluttaminen tulee yhteiskunnallekin kalliiksi. En ole varsinaisesti uraihminen, mutta näköjään saan nähdä kauheasti vaivaa saadakseni edes sen perustyöpaikan. Harmittaa, kun päädyn johonkin hanttihommaan samoin kuin se bilehile joka jätti opinnot peruskouluun. Erona vain se, että tuolla bilehileellä on sentään ollut railakas nuoruus. Itse on istunut nenä kiinni kirjassa/näyttöpäätteessä, mutta se ei kanna hedelmää.
Ei tässä auta muu kuin työllistyä mopin varteen, jos sitten jonkun vuoden päästä saisi hyvällä tuurilla jopa omankin alan töitä. Mutta enpähän ole ainoa, tradenomeja, insinöörejä ym. valmistuu aivan liikaa kysyntään nähden. Akateeminenkin työttömyys on korkealla. Niin se vain on, että vanhukset ovat suomen tulevaisuus ja teollisuuden siirtyessä halvan työvoiman maihin jää tänne meille jotkin palvelualat. Hoitoala ja palvelualat, olisi pitänyt näistä valita jompikumpi, vaikkeivät nuo erityisemmin kiinnosta...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos sinun täytyy "väkisin" kouluttautua alalle josta et pidä, vain koska siellä on tällä hetkellä hyvä työllisyys on aivan naurettavaa.
Mol sun muut eivät kerro koko tilannetta, soita rohkeasti yritykseen ja kysy jos löytyy vapaita paikkoja.
Niin, sehän se varmin tie burn-outiin onkin, kun tekee väkisin työtä josta ei pidä. Itse jaksoin aikoinani siivota juuri sillä ajatuksella, ettei se ikuisesti kestä...
Totta on tuokin, etteivät yritykset aina ilmoittele missään molleissa ym. paikoistaan ja aikomukseni onkin pommittaa yrityksiä lukuisilla sähköposteilla ja puheluilla. Mutta viime keväinen työharjoittelu antoi jotakin osviittaa surkeasta tilanteesta. Ryhmämme jäsenet saivat nähdä aika suuren vaivan päästäkseen edes ilmaiseksi (!) työharjoittelijaksi. Porukka hyppi monessakin työhaastattelussa ennen kuin pääsivät töihin. Eli jos ilmaiseksi työntekijäksi on hyvin hankala päästä, niin kukas tuosta sitten maksaisi.
Alamme yrityksistä on kuulunut vain huonoja uutisia viime aikoina "Oy firma Ab vähentää 80 työntekijää" jne. Vielä vuosia opiskelevat kaverini ovat enemmän innoissaan valmistumisestani kuin minä itse. Vaikka heillä on noita juristin, sairaanhoitajan, lääkärin ym opiskeluja vielä vuosikaudet edessään, he sentään saavat aika varmasti oman alan töitä valmistuttuaan.
No, ei auta itku markkinoilla, on otettava moppi kauniiseen käteen ja nieltävä ylpeytensä. Äitini kertoi että hänen työpaikallaan on lukuisia maistereita ja jopa tohtoritason ihmisiä siivoamassa. Kyllä yksi tällainen ammattisurkean käynyt varmaan sekaan mahtuu:D
Riippuu myös luonteesta ja työpaikasta. Itse sain työharjoittelussa heti ensimmäisellä yrityksellä harjoittelupaikan, ja vielä maksoivat palkkaa.
Juu, meilläkin oli paljon helpompaa ekan harjoittelun kanssa. Mutta viime keväänä jostakin syystä harjoittelupaikat olivat kiven alla. Yksikin poika haki yli 20 paikkaan ennen kuin tärppäsi toisesta kaupungista. Itselläni kävi tuuri, kun kaverin äiti sattui tuntemaan yhden proffan eli siis suhteilla sain sen paikan.
Omaa aktiivisuuttahan työnhaku vaatii alalla kuin alalla. Myös hyvä työharjoittelija saattaa jäädä työnantajan mieleen. Sikäli on siis hyvä, että harjoitteluja järjestetään, jotta sitäkin kautta voi saada suhteita.
Oletko itse analyytikko? Mitä olen harjoitteluissa nuorten jo valmistuneiden analyytikkojen ja laboranttien kanssa jutellut, niin eivätpä hekään koko aikaa pysty tekemään oman alan töitä. Voi olla esimerkiksi kesän labrakeikka, sitten talvella rakennussiivousta ja sitten taas oman alan pätkäkeikka jonka jälkeen saattaa päästä vaikka kaupan kassalle.
Itsehän en edes odota mitään vakipaikkaa, sehän on nykypäivänä utopiaa, mutta että saisi nyt sen ekan pätkän jostakin kaivettua:) Tai oikeastaan mulle kelpaa mikä tahansa edes vähän johonkin labraan viittaava työ, en vaadi paljoa. Muutenkaan en ole mikään uraihminen, kunhan nyt jonkun normiduunipaikan jostakin löytäisin. Olen määrätietoinen, tunnollinen ja yritteliäisyyttäkin löytyy. Silti tuntuu että perusunelmien (duunipaikka, vähän isompi asunto, harrastukset) järjestäminen on hankalaa.
Mutta, onhan tässä kaksi kuukautta vielä opiskeluja jäljellä. Sitten sen näkee, mihin tammikuussa päädytään...
Kaikkein eniten nykytilanteessa ottaa päähän se, että monilla työnantajilla on tällä hetkellä melko ankea asenne työnhakijoita kohtaan, koska korkeasti koulutetuista työnhakijoista ei todellakaan ole pulaa ja työnantajat saavat valita parhaat päältä. Minunkin alallani olisi tilanne 3-5 vuotta sitten ollut se, että työpaikka olisi ollut käytännössä varma valmistumisen jälkeen. Minua jopa pyydettiin kesken opintojen töihin, mutta halusin paperit enkä kokenut osaavani alaa vielä tarpeeksi hypätäkseni siinä vaiheessa työelämään.
Viime viikolla olin yhteydessä erääseen oman alani firmaan, ja kyllä siellä luurin päässä oli sellainen ylimielinen "haista vittu" -asenne, että oksat pois. Viisi vuotta sitten olisivat luultavasti pikemminkin yrittäneet puhua minua ympäri saadakseen palkkalistoilleen. Näin ne ajat muuttuvat.
No, lannistuminen olisi pahinta mitä nyt voisi tehdä, joten ei kun uutta matoa koukkuun, ja huomennahan voi jo tärpätä... tai ylihuomenna... tai sitten ensi kuussa...
Laman aikaan valmistuvilla on ensimmäinen työpaikka usein kiven takana. Onneksi sinulla sentään on tuo siivousosaaminenkin, joka voi tuoda toimeentulon ja leivän pöytään kun opintotuki loppuu. Itsekin siivosin joskus 3 vuotta amk-tutkinnon jälkeen ennen kuin lähdin jatkamaan opintoja yliopistoon toiselle alalle. Opintojen jatkaminen ei tuo välttämättä töitä, jos ei vaihda myös alaa.
Varmaa on, että lama aina joskus loppuu ja töitä taas tulee. On aina helpompi päästä töihin, jos on töissä, ihan missä töissä tahansa. Työttömiä useinkin jostain syystä vieroksutaan työmarkkinoilla. Jos samaa työpaikkaa hakee kaksi hakijaa, joista toinen on ollut pari vuotta työttömänä ja toinen on ollut pari vuotta siivoojana, niin ei kukaan valitse sitä työtöntä.
Moni käyttää laman ajan myös opiskeluun ja perheen perustamiseen. En tunne ketään, joka olisi katunut kotona olemista kun lapset olivat pieniä, mutta tunnen monia, jotka katuvat että ovat olleet liikaa töissä. Töihinkin pääsee sitten paremmin kun on perhe jo perustettu ja lapset hankittu.
Hei kaikki insinöörit, vuoden paras vinkki tulee nyt: Opiskelkaa saksaa ja muuttakaa opiskelujen jälkeen etelämmäs. Paremmat palkat, halvemmat kämpät, halvemmat bensat, halvemmat ruokakassit sekä VALTAVA PULA OSAAVISTA INSINÖÖREISTÄ!