Minusta Kelan toimet ja ratkaisut ovat todella outoja. Perustelen väitteeni seuraavilla seikoilla:
1. Vaimollani on ollut tekonivelinfektio vuodesta 1998, lopullinen diagnoosi asiasta saatiin vasta nyt. Kela kuitenkin hylkää vammaistukianomuksen perustellen sitä mm. sillä, että asiasta ei ole aiheutunut ylimääräisiä kuluja (sidetarpeet ja avuntarve eivät niitä ole, koska ne ovat käsikauppatavaraa).
2. Samaan ongelmaan liittyen Kela tulkitsee, että vaiva ei ole kestoltaan yli vuoden mittainen, koska avoimen fistellikanavan (tulehdusalueelta ihon pintaan vuotavan märkäkanavan) avoimena oloaika oli viime lokakuusta alkaen ensin 4,5 kk ja sitten oli muutaman kuukauden rauhallisempi jakso, jolloin siteitä ei pitänyt vaihtaa kolmea kertaa päivässä ja sitä taas seurasi juhannuksesta alkanut uusi vuotojakso, joka jatkui 14.9.2010 tehtyyn tekonivelleikkaukseen saakka. Minun käsittääkseni vuodesta 1998 alkaen on kulunut jo hiukan enemmän kuin yksi vuosi, mutta Kelan matematiikka on näköjään toinen.
3. Vielä saman ongelman kuntoutukseen liittyen Kela toteaa, että vaimoni kuntoutus vesiliikunnalla on harrastustoimintaa, vaikka on todettu, että vaimoni vammoista johtuen vesiliikunta on ainut hyvin sopiva ja toimiva kuntoutuksen muoto. Sopimattomaan kuntosalissa tapahtuvaan fysioterapiaan saisi tuen, mutta ei tähän vesiliikuntaan. Nyt valitukseen kaivataan taas uutta lääkärinlausuntoa, jossa tämä vesiliikunnan tarve erikseen mainitaan.
4. Meille ei päätöksen mukaan kuulemma synny asiasta riittävästi vuotuista ylimääräistä kulua. No, eihän siitä taida mitään kuluja tulla, että vaimoni oli ensin kuukauden sairaalassa ja pääsi sitten kotihoitoon, jossa antiobiootien ottamista pitää jatkaa suun kautta puolesta vuodesta vuoteen. (Antibioottien hinnat vaihtelevat niin, että omavastuuosuudet liikkuvat jopa tuhansissa euroissa kuukaudessa. Osa on ns. korvattavia lääkkeitä, joissa Kelan maksukatto tulee vastaan, mutta osa ns. sairaalalääkkeitä, jotka eivät kuulu normaalin Kelakorvauksen piiriin. Niinpä kyse on melkoisista summista.) Tässäkin kohdin meillä ja Kelalla on käytössä kovin erilaiset matematiikan säännöt.
5. Vaimoni joutui kolmen kotipäivän jälkeen takaisin sairaalahoitoon, koska suun kautta annetut antibiootit eivät sopineet ja nyt koetetaan sairaalassa epätoivoisesti löytää turvallista lääkitystä. Joten kustannukseme vain nousevat.
6. Olen koettanut kysellä Kelasta, ovatko he sitä mieltä, ettei kannata koettaa kuntouttaa 36-vuotiasta vaimoani, jolla on todella hyvä ammattitaito, takaisin työkykyiseksi? Heistä kuitenkin tuntuu olevan edullisinta pitää hänet loppuikänsä kuntoutusrahalla/työkyvyttömyyseläkkeellä.
7. Sitäkin ihmettelen, kun joiltakin osin koetetaan säästää varoja yhdeltä momentilta ja samalla aiheutetaan vielä suurempia kustannuksia toisaalle mm. ylimääräisten lääkärinvastaanottojen, ylimääräisten virheellisten päätösten ja valitusten käsittelyyn jne.
Jotenkin minusta tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, jotta terveen maalaisjärjen käyttö tulisi virkamiehillekin mahdolliseksi.
Onko kenelläkään hyviä vinkkejä asian tiimoilta, vai pitääkö turvautua lehdistön apuun?
Kelan outoa säästämistä...
8
1075
Vastaukset
- paulus72
Omiin kokemuksiin perustuen jotain yritän kertoa. Kuntouttaminen on ensisijaisesti hoitavista lääkäreistä lähtevää. Jos heidän mielestään vaimosi on täysin työkyvytön, ei Kelakaan lähde mitään kuntoutuksia noin vain tarjoamaan. Kuntoutukseen tulee olla lääkärin kannanotto. Onko vaimollasi ollut työsuhteita? Kuntoutus voi nimittäin kuulua myös työeläkelaitoksen vastuulle, jolloin Kela ei ole kuvioissa millään tavalla vaan kuntoutus on tarjottava eläkelaitoksen kautta.
Vammaistuesta, kuulostaa oudolta ettei lääkekustannuksia hyväksyttäisi. Oletteko esittäneet liitteeksi apteekista saatavan ostoerittelyn? Kelahan näkee ainoastaan kelakorvattavat lääkkeet tietääkseni koneelta (ne joista kelakorttia on vilautettu). Harvoimpa vain omiin laskelmiin luotetaan, mutta jos esittäisitte tuon apteekin selosteen? Sairaalahoidon kustannuksista muistelisin että hyväksytään vain täysin jatkuviksi katsottavat sairaalakulut. (äitini oli intervallissa loppuaikoinaan 1vk/kk loppuelämänsä ja tämä hyväksyttiin hoitotuessa kustannuksiin)
Vesijumppaa ei meilläkään hyväksytty, perusteltiin sillä ettei ole lääkinnällistä kuntoutusta eikä tätä ole lääkärin laatimassa hoitosuunnitelmassa. Kysyessäni tarkemmin sain tuon saman harrastustoimintaan verrattava, vastauksen. Hyväksyin tämän, koska tottahan se on että vesijumpassa voi käydä kuka vain omalla kustannuksellaan. korvattavat terapiat ovat niitä joista lääkäri lähetteen kirjoittaa.
Kaikenkaikkiaan, Kela näkee vain sen mitä heille toimitetaan. Usein kaikki lähtee siitä että lääkärilausunnot ovat puutteellisia. Siinä ei kadumiehen selittelyt ja valitukset auta. Lääkärin kirjoitettuun sanaan uskotaan enemmän. Lisäksi kannattaa vielä esim.googlella hakea ihan nuo etuusohjeet, siellä on mielestäni hyviä vinkkejä kaikkiin hakemuksiin, etuusohje on se mitä noudattavat siellä Kelassa.- pikku-i
Tuntuu ensinnäkin siltä, että kaikki mahdollinen tehdään sen eteen, ettei asiakas saisi lakimääräisiä etuuksiaan ja hakemukset voitaisiin hylätä, mitä erilaisimmin perustein.
Kun kysyy neyuvoja Kelasta, niin niitä saa vasta, kun ensin on annettu kielteinen päätös.
Niinpä joka asiasta pitää hankkia erikseen lääkärinlausunnot.
Joku neropatti laskee, että vaiva ja kulut eivät ole jatkuneet yli vuotta.
MInun käsittääkseni vuodesta 1998 tähän päivään on jo kulunut enemmän kuin yksi vuosi. Yli vuosi on kulunut siitäkin, kun fistelli aukesi ihon pintaan 12.10.2009.
Nyt lääkekulutkin ovat jo ajat sitten ylittäneet Kelan maksukatot, vaan vieläkään ei ole suostuttu oikaisemaan päätöstä, joka on tehty täysin väärin perustein.
Poikkeuksellisten ongelmien takia useampi lääkäri on todennut vesiliikunnan tarpeellisuuden, siinä joukossa mm. Kelan kuntoutustutkimuskeskus Petrea.
Tuntuu muutenkin siltä, että Kelassa ei toivota ihmisten kuntoutuvan työkykyisiksi, vaan toivotaan heidän kuolevan mahdollisimman nopeasti.
Näin sitä miettii, kun kuuntelee ehtoja mm. lääkehankintojen suhteen omavastuun kattosumman täytyttyä.
Jos tarvittavaa lääkettä ei löydy koko kurin määrää apteekista, niin loppuja ei saa ennen kuin jo saadut lääkkeet ovat melkein lopussa. Juokse siinä sitten kymmenien kilometrien päässä tilaamassa lääke ja sitten taas hakemassa....
Ei paljon näytä olevan tilaa terveelle maalaisjärjelle tuossa systeemissä, jossa tuhlataan kaikkien osapuolien varoja turhalla juoksutuksella ja vastuun pakoilulla...
- näin meillä tehdään
Ensinäkin, kun hoitotukea hakee, kannattaa tehdä näin:
- Täytä hoitotukihakemus ensin, ja anna se sille lääkärille, jolta odotat lääkärintodistusta hoitotukeen. Muuten ei mene nappiin.
- Lääkekuluista; sidetarpeista, pitää olla kuitit. Kopiot kyllä Kelalle riittää, mutta pitää olla näyttöä, että on ostettu, sekä pitää olla näyttöä että haavaa on täydytty hoitaa.
Missä sitä on hoidettu? Omin nokin, vai onko jatkuva hoitosuhde esim. TK:n haavahoitoon?
Itse käyn 3 kertaa viikossa TK:n haavahoidossa ja nyt kun olen huonommassa kunnossa, haavahoitaja käy kotona. Minullakin on 10 kk ollut haava jalassa, auki edelleen.
"Osa on ns. korvattavia lääkkeitä, joissa Kelan maksukatto tulee vastaan, mutta osa ns. sairaalalääkkeitä, jotka eivät kuulu normaalin Kelakorvauksen piiriin. Niinpä kyse on melkoisista summista.) Tässäkin kohdin meillä ja Kelalla on käytössä kovin erilaiset matematiikan säännöt."
Sairaalalääkkeet tulevat maksuttaa, sisältyvät hoitopäivämaksuun, joten siihen vetoaminen on perusteetonta. Sairaalankin maksukatto täyttyy aika pian, jos sairaalassa joutuu olemaan. Minulla se on täyttynyt jo monien vuosien ajan.
Kelan lääkkeiden maksukatto täyttyy todella nopeasti. Ei siinä apteekissa montaa kertaa tartte käydä. Minäkiin olen syönyt yli 8 kk antibioottia.
Sairaalamaksut huomioidaan tietyissa tapauksissa, vaikka ne eivät säännönmukaisia olisikaan. Esim. minulla, jolla ei tulee säännönmukaisia sairaalajaksoja, mutta on tullut vuosien ajan mitä erilaisimmista syistä, ja on ne mulla huomioitu, koska olen monisairas niin aina jonkun sairauden osalta tilanne vaatii sairaalahoitoa.
Kun olette olleet sairaalassa, eikö teihin ole ottanut sosiaalityöntekijä yhteyttä? Mulle se säntäsi heti. Kun olin munuaisen poistossa, sossu säntäsi kyselemään, miten asiat ovat. Silloin hoitotuki oli juuri päättymässä ja jatkohakemus ajankohtainen.
Nyt, vaikka hoitotuki on kunnossa, sossu säntäsi syöpähoidossa juttusilleni, ja tarjosi että ensikerralla laitettaisiin omaishoitajahakemus vireille, sekä kuljetustuki.
Olin täysin ällikällä, että oikeinko kuljetustukea? Joo, että miten mä liikun. No mies ei enää uskalla päästää mua auton rattiin, kun tuo filmi katkeaa aika ajoin niin nopeasti. Suositteli kuljetuspalvelua. 1,5 viikon päästä on seuraava syöpäklinikka, ja silloin laitetaan kuljetushakukin viereille.
Tehkää sossun kanssa yhdessä se hakemus. Tai tehkää ensin itse, sitten katsotte sossun kanssa, mitä ilmaisua voisi korjata. Ja sitten vasta se paperi lääkärille. Niin eiköhän sitten ala tulla, jos tosiaan on perusteita.- pikku-i
Kun on pintaan vuotava fistelli, jonka aiheuttajana on tekonivelinfektio, niin lääketieteellisesti on todella syytä huolehtia siitä, ettei tuon avoimen kanavan kautta pääse bakteereja tekoniveleen. Niinpä haavanhoito on ollut välttämätöntä.
Nyt on jo leikkaus takana ja nyt jatketaan antibiottien avulla, joita on jo nautittu pari kuukautta, ensin suoneen ja sitten suun kautta. Edessä pitkä toipuminen, mutta Kela ei vieläkään osaa lukea lääkärien kirjoittamia papereita, vaan esittää toistuvasti valittamista Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan.
Se on pitkä ja hidas tie, eikä sillä tiellä välttämättä lainkaan ajatella sitä, miten potilas toipuu tai tulee toimeen ylimääräisten kulujensa kanssa tuona aikana.
Käytännössä koko tämä järjettömyys vain hidastaa toipumista. - dadadfrd
pikku-i kirjoitti:
Kun on pintaan vuotava fistelli, jonka aiheuttajana on tekonivelinfektio, niin lääketieteellisesti on todella syytä huolehtia siitä, ettei tuon avoimen kanavan kautta pääse bakteereja tekoniveleen. Niinpä haavanhoito on ollut välttämätöntä.
Nyt on jo leikkaus takana ja nyt jatketaan antibiottien avulla, joita on jo nautittu pari kuukautta, ensin suoneen ja sitten suun kautta. Edessä pitkä toipuminen, mutta Kela ei vieläkään osaa lukea lääkärien kirjoittamia papereita, vaan esittää toistuvasti valittamista Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan.
Se on pitkä ja hidas tie, eikä sillä tiellä välttämättä lainkaan ajatella sitä, miten potilas toipuu tai tulee toimeen ylimääräisten kulujensa kanssa tuona aikana.
Käytännössä koko tämä järjettömyys vain hidastaa toipumista.mielestäni se on kyllä päinvastoin, kyllä siellä kelassa tehdään niin paljon kun pystytään lainsäädönnön rajoissa tehdä. ei se ole kelan vika jos laki on vääränlainen. jos tuntuu siltä että valitusprosessi vain hidastaa toipumista niin kannattaako sitä edes hirveästi muutamien kymppien takia stressata. sossuun vaan anomaan lääkekorvauksista korvausta jos ei rahat riitä.
- pikku-i
dadadfrd kirjoitti:
mielestäni se on kyllä päinvastoin, kyllä siellä kelassa tehdään niin paljon kun pystytään lainsäädönnön rajoissa tehdä. ei se ole kelan vika jos laki on vääränlainen. jos tuntuu siltä että valitusprosessi vain hidastaa toipumista niin kannattaako sitä edes hirveästi muutamien kymppien takia stressata. sossuun vaan anomaan lääkekorvauksista korvausta jos ei rahat riitä.
Niin, kyse ei todellakaan ole aivan kympeistä, vaan huomattavasti isommista summista. Jo pelkästään yhden lääkkeen hinta oli niin kova, että paikallinen sosiaalitoimisto piti asian tiimoilta kriisikokouksen. Eivät ymmärtäneet, että Kelan maksukatto tulee siinä vaiheessa avuksi. Onneksi apteekki otti hoitaakseen tuon ylittävän osan anomisen. Pelkästään tuon yhden kuukauden antibioottien ns. omavastuuhinta li melkein 2400 euroa.
Eikä tuo uintikaan ihan ilmaista ole, kun se ei onnistu tuossa viereisessä järvessä näin talviaikaan, vaan vaatii runsaan 40 km ajot käyntikerralta. Kulujen osalta puhutaan tässä tapauksessa pikemminkin tonnista tai kahdesta kuin muutamasta kympistä.
Perustelut Kelan kielteiseen päätökseen ovat olleet tähän mennessä seuraavat:
- Ei kestä yli vuotta. (Tämä viimeinen vaihekin on jo nyt kestänyt vuoden ja yhden kuukauden ja tiedossa on vähintään puoli vuotta lisää, todennäköisesti noin 1 vuosi lisää.)
- Sidetarpeet ovat käsikauppatuotteita, joten niiden kuluja ei voida huomioida. (Asiasta on toimitettu lääkärintodistus, mutta päättäjä pysyy päätöksessään.)
- Lääkekulut ovat olleet 4,80 €. (Piti paikkansa siinä vaiheessa, kun lääkehoitoa ei oltu vielä aloitettu. Nyt pyöritään jo tuhansissa apteekkihinnoin laskettuna. Tosin lääkekatto tulee vastaan jo vähän alle 700 euron kohdalla, jonka jälkeen Kela korvaa lähes 100 % lääkkeiden hinnasta eli maksettavaksi jää vain 1,50 €/ostokerta.)
- Uinti on harrastustoimintaa, (Kuntosalin kustannukset hyväksyttäisiin, mutta uintia ei. Kelan pääkonttorin mukaan uinti voidaan hyväksyä erityissyistä. Tässä tapauksessa uinnin tarpeellisuudesta on toimitettu lääkärintodistus, jota ei kuitenkaan ole otettu huomioon. Vaimoni kohdalla kuntosali ei toimi muiden vammojen takia.)
Vika ei mielestäni ole pelkästään lainsäädännössä, vaan sekä sisälukutaidossa että terveen maalaisjärjen puutteessa. - titterintuu
pikku-i kirjoitti:
Niin, kyse ei todellakaan ole aivan kympeistä, vaan huomattavasti isommista summista. Jo pelkästään yhden lääkkeen hinta oli niin kova, että paikallinen sosiaalitoimisto piti asian tiimoilta kriisikokouksen. Eivät ymmärtäneet, että Kelan maksukatto tulee siinä vaiheessa avuksi. Onneksi apteekki otti hoitaakseen tuon ylittävän osan anomisen. Pelkästään tuon yhden kuukauden antibioottien ns. omavastuuhinta li melkein 2400 euroa.
Eikä tuo uintikaan ihan ilmaista ole, kun se ei onnistu tuossa viereisessä järvessä näin talviaikaan, vaan vaatii runsaan 40 km ajot käyntikerralta. Kulujen osalta puhutaan tässä tapauksessa pikemminkin tonnista tai kahdesta kuin muutamasta kympistä.
Perustelut Kelan kielteiseen päätökseen ovat olleet tähän mennessä seuraavat:
- Ei kestä yli vuotta. (Tämä viimeinen vaihekin on jo nyt kestänyt vuoden ja yhden kuukauden ja tiedossa on vähintään puoli vuotta lisää, todennäköisesti noin 1 vuosi lisää.)
- Sidetarpeet ovat käsikauppatuotteita, joten niiden kuluja ei voida huomioida. (Asiasta on toimitettu lääkärintodistus, mutta päättäjä pysyy päätöksessään.)
- Lääkekulut ovat olleet 4,80 €. (Piti paikkansa siinä vaiheessa, kun lääkehoitoa ei oltu vielä aloitettu. Nyt pyöritään jo tuhansissa apteekkihinnoin laskettuna. Tosin lääkekatto tulee vastaan jo vähän alle 700 euron kohdalla, jonka jälkeen Kela korvaa lähes 100 % lääkkeiden hinnasta eli maksettavaksi jää vain 1,50 €/ostokerta.)
- Uinti on harrastustoimintaa, (Kuntosalin kustannukset hyväksyttäisiin, mutta uintia ei. Kelan pääkonttorin mukaan uinti voidaan hyväksyä erityissyistä. Tässä tapauksessa uinnin tarpeellisuudesta on toimitettu lääkärintodistus, jota ei kuitenkaan ole otettu huomioon. Vaimoni kohdalla kuntosali ei toimi muiden vammojen takia.)
Vika ei mielestäni ole pelkästään lainsäädännössä, vaan sekä sisälukutaidossa että terveen maalaisjärjen puutteessa.http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/NET/300905213038ML/$File/3luku_10.pdf?openElement
Tuolta etuusohjeet. Yllämainitut seikat hylkyihin ovat hieman ristiriidassa. ensin hylätty ilmeisesti sillä ettei kestä yli vuotta? koska sehän on se perusedellytys, muita perusteita ei edes tarvita. jos kuitenkin ovat nyt hyväksyneet sen että toimintakyvyn voidaan katsoa alentuneen yli vuoden ajan niin silloin kustannukset ratkaisevat. etuusohjeessa hyviä vinkkejä mitä voidaan hyväksyä. - pikku-i
titterintuu kirjoitti:
http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/NET/300905213038ML/$File/3luku_10.pdf?openElement
Tuolta etuusohjeet. Yllämainitut seikat hylkyihin ovat hieman ristiriidassa. ensin hylätty ilmeisesti sillä ettei kestä yli vuotta? koska sehän on se perusedellytys, muita perusteita ei edes tarvita. jos kuitenkin ovat nyt hyväksyneet sen että toimintakyvyn voidaan katsoa alentuneen yli vuoden ajan niin silloin kustannukset ratkaisevat. etuusohjeessa hyviä vinkkejä mitä voidaan hyväksyä.Suuressa viisusdessaan Kela taas kerran hylkäsi hakemukseen liitetyissä paperiessa olevat faktat ja lääkärin lausunnot.
Niinpä he kirjoittavat hylkäyksen perusteluina mm. seuraavaa:
"Hakijalle on syksyllä määrätty raskas ja huomattavan kallis kuuriluontoinen antibioottilääkitys. Lääkekustannukset eivät ole arvioitavissa jatkuviksi ja säännöllisiksi kustannuksiksi. Uintimaksuja ei ole hyväksytty erityiskustannuksiin aiempien perustelujen mukaisesti."
Taaskaan päättäjä ei ole lukenut kokonaisselvitystä asiasta, vaan on tehnyt ratkaisunsa yksittäisten kohtien perusteella.
Kyseinen läääke Zyvoxid 600 mg on tyypiltään sellainen, että sitä ei tulisi käyttää 28 päivää pidempää jaksoa kerrallaan lääkkeen aiheuttamien muiden ongelmien takia mm. anemia. Annostus oli 1tbl/2 kertaa vuorokaudessa. Lisänä Tavanic 500 mg x1.
Niinpä Zyvoxid'in tilalle määrättiin tässä välissä Doximed 100 mg x 2 ja sen rinnalla Tavanic 750 mg x 1 eli 1½ tablettia kerralla.
Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa Doximed'in haittavaikutukset ovat nousseet liian suuriksi eli lääkkeen otto aiheuttaa oksentelua ja jännekipuja. (Lääkkeen tunnettuihin haittavaikutuksiin kuuluu mm. jäntiedn katkeilua.) Niinpä tänään lääkäri puhelimessa määräsi siirtymään käyttämään jälleen Zyvoxidia annoksella 600 mg x 2 ja jättämään muun lääkityksen pois seuraavaan vastaanottoon asti, jonka alunperin piti ollla vain pelkkä soittoaika 20.12.2010 ja sitä ennen laboratoriokokeet 17.12.2010.
Kelalle toimitetuista selvityksistä käy ilmi, että antibiottilääkitystä joudutaan jatkamaan puolesta vuodesta vuoteen, joten aivan kertalluonteisesta kuurista ei ole kyse. Kelan päättäjiltä kuitenkin näyttää täysin puuttuvan sisälukutaito ja kyky käsitellä asiakokonaisuuksia.
Mitä niihin uinnin kuluihin tulee, niin Kelan pääkonttorista sanottiin, että tietyissä tapauksissa uinti voidaan hyväksyä kuntoutuskustannuksina. Tässä tapauksessa kuntosali on liian rankka kuntoutusmuoto (sen Kela kyväksyisi kustannuksiksi). Paikallisille/alueellisille päättäjille ei tässä kohdin näytä kelpaavan edes asiaan liittyvät lääkärintodistukset.
Tulee väkisinkin mieleen, että näiden Kelan päättäjien ainoat tarkoitukset ja tavoitteet ovat:
1. Estää potilaan kuntoutuminen työkykyiseksi ja mikäli mahdollista
2. saada potilas kuolemaan mahdollisimman pian.
Tässä sivussa alkaa toteutua vielä sellainen lisähauskuus, että koko tämän paperisodan ja muun järjettömyyden myötä oma terveyteni ja työkykyni romahtaa. Kohta sitten onkin kaksi eläkeläistä yhden sijasta... Mutta näinhän Kela hoitaa väestön työkunnon ylläpitoa ja kuntoutusta...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549