Häkin valaistus

Käytättekö UV- lamppuja vai ihan normaaleita?
7691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lintu- tai matelijalamppuja joissa on sopiva määrä UV-tä mukana, toki niiden rinnalla lisävalona voi olla tavallisia päivänvaloputkiakin (niitä keltaisia "lämminsävy" perussisutuslamppuja ei kuitenkaan kannata käyttää, niissä on valon värilämpötila ihan väärä millekään elävälle, ihmiset mukaanlukien).

Osa matelijaputkista on turhankin "vahvoja" linnuille (liika UV ainakin teoriassa voi altistaa kaihille), joten kannattaa tarkistaa ne uv-pitoisuudet ennen hankintaa.

Äänestä
  • jotka sopisivat linnulle. Piste.

    -M- :n viesti oli kyllä sinänsä paskaa, ettei tosiaan ole MITÄÄN matelijalamppua joka olisi linnulle hyvä. Matelijat tarvitsevat niin erilaiset UVA- ja UVB-arvot, sekä myös jonkinverran sitä lämpöä, ettei ole olemassakaan lamppua joka olisi liskoille ja linnuille.

    Eli aloittajalle: älä missään nimessä osta matelijalamppua, vaikka eläinkauppias sanoisikin "ÄMMÄN" tavoin että sopii myös linnuille. En voi painottaa tarpeeksi ettei sellaista ole olemassakaan.

    Nyt arvoisa -M- voisikin näyttää tai kertoa minullekin ihmelampusta, jossa olisi sekä liskoille että linnuille sopivat UV-pitoisuudet, kun näytät niin vitusti asiasta tietävän.
    Kiitos.

    Äänestä

  • Pikku-tipunen kirjoitti:

    jotka sopisivat linnulle. Piste.

    No tämä vähemmän arvoisa ämmä kyllä löysi het ensimmäisessä googlen tuottamassa lemmikkikaupassa tarjolla esim. allaolevat matelijaputket jotka kyllä mainiosti voi lintukäyttöönkin hommata jos niitä varsinaisia lintulamppuja ei satu löytymään, itsellänikin taitaa joku noita vastaava jonkun lintuhäkin päällä olla eikä ole vielä sokeutuvia tipuja ilmaantunut. UVB on niissä sen saman parin prosentin luokkaa mitä Arcadian lintuputkessakin. UVA voi jonkun verran poiketa kun sitä ei ole noissa ilmoitettu, mutta sillä ei ole niin merkitystä, kaihia mahdollisesti aiheuttaa nimenomaan tuo UVB.

    http://www.petshop.fi/exo_terra_repti_glo_compact_2_0.html
    http://www.petshop.fi/terrarium_accessories/environment/lighting/fluorescent/exo_terra_repti_glo_2_0.html
    http://www.petshop.fi/terrarium_accessories/environment/lighting/fluorescent/zoo_med_reptisun_2_0_daylight.html

    Lämpöpuoli matelijoilla hoidetaan erillisellä hehkulampuilla tms lämpölampuilla tai lämpömatoilla, UV-säteet, tai loisteputket ylipäätään kun eivät tuota sitä lämpöä... Suurin ero noissa sopivan UV-tason matelijaputkissa yleensä lintulamppuun on värilämpötila, matelijaputket jostain syystä on mjoskus vähän vihertävän sävyisiä eikä ihan sitä päivänvalospektriä mitä lintulamput. Matelijoitakin on hyvin monenlaisia ja niilläkin se uv:n voimakkuuden tarve vaihtelee suuresti, ei niillekään kaikille tosiaankaan voi mitään aavikkoliskojen 10% UVB putkia päälle täräyttää.

    Toki juuri se lintuputki on parhaiten juuri lintuja varten mietitty ja sitä kannattaa suosia, mutta kyllä niitä korvikkeeksi käyviä matelijaputkiakin on olemassa kun vaan on tarkkana sen UV-osuuden kanssa.

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Vielä lisäkaivelua tuosta UV:n määrästä...

    Zoomedin mukaan vielä 5% UVB on ihan turvallinen ja käyttää itse tuota pitoisuutta omassa lintupolttimossaan.
    http://zoomed.com/Library/ProductDBFiles/Birds%20and%20UVB.pdf

    Kannattaa sekin muistaa noita pitoisuuksia ihmetellessä, että luonnossa sama aurinko kyllä paistaa ihan joka elikolle lajista riippumatta, ja ne "turvalliset" arvot sisätiloissa on ihan ihmisten asettamia, sitä en tiedä onko nuo "linnuille sopivat pitoisuudet" lamppuvalmistajilla ihan hihasta vedettyjä tyyliin "tämä nyt ainakaan ihan varmasti ei aiheuta ongelmia ja johda mahdollisiin syytteisiin" tai "no jos nyt laitettas vaikka 2/5/15 % ja katotaan mitä tapahtuu" vai onko taustalla jopa jotain oikeaa tutkimustakin turvallisista ja haitallisista pitoisuuksista (epäilen suuresti). Joka tapauksessa päivä pihalla ulkoilemassa taatusti oikeanlaatuisessa valossa altistaa linnun jo huomattavasti suuremmille UV-määrille kuin mitä jostain 2% hitaasti hiipuvasta lampusta lähtee koko vuoden aikana...

    Äänestä

..vastaukseksi.

Käytän Arcadian kierrekantaisia lintulamppuja, jossa on siis UVB 2,4% ja UVA 12%, joka on ihanteellinen määrä linnuille.

Normaalia lamppua ei kannata tai edes saa käyttää linnuilla muutakuin kattovalona valaisemassa yleisesti huonetta tarpeen mukaan. Suurinosa näistä normaaleista lampuista värisee niin että lintu näkee sen, mutta vain harvat ihmiset havaitsevat, ja silti niistä ei ole mitään terveydellistä hyötyä. Lintulampussa on erikseen värinänpoisto joka on tärkeä, sekä UV-pitoisuudet.
Tosin Arcadian loisteputkissa olen kuullut olevan sellaista vikaa että ne värisisivät ja niihin pitäisi hommata erikseen (esim. rautakaupasta) pieni laite joka korjaisi sen.

Lintulamppu pitäisi kiinnittää enintään ja todellakin ENINTÄÄN metrin päähän linnun hengailupaikasta, mielellään puolenmetrin päähän. Jos normaalin hehkulampun laittaa noin lähelle lintua, on linnuilla esiintynyt jopa mielenterveysongelmia ja käytöksessä huonoja muutoksia.

Toisaalta, kukapa sellaisen nyt laittaisikaan linnulle kun ei siitä mitään hyötyä ole, muuta kuin juuri se yleinen valo.

Äänestä
  • Meillä on linnut aviaariossa ja valona ihan normi loisteputki. Näin menty jo vuosia. Ei ongelmia. Mitä ongelmia olisi ollut odotettavissa?

    Äänestä

  • jurppiii kirjoitti:

    Meillä on linnut aviaariossa ja valona ihan normi loisteputki. Näin menty jo vuosia. Ei ongelmia. Mitä ongelmia olisi ollut odotettavissa?

    No ei siitä perussisustuslampusta nyt sinänsä normaalisti ongelmaa tule, mut värisävyt menee niiden kanssa aika keturalleen, aina linnullekkin miellyttävämpi on oleilla päivänvaloa vastaavassa valossa. Oikeantyyppisellä valaistuksella voi olla suurikin vaikutus esim linnun aktiivisuuteen ja jopa pesimätulokseen, mutta ei siitä "väärästä" valosta nyt sentään sairauksia tule. Suurin puutos perusputkissa on se uv:n puute, eli ilman sitä sitten pitää muistaa D-vitamiini lisätä purkista ja lintu ei voi hyödyntää koko värinäköaluettaan, vähän vastaava tilanne kuin värisokealla ihmisellä (tosin normaaliputkistakin UVA:ta käsittääkseni hiukan tulee, mutta en sitten tiedä onko se riittävä linnulle täyden spektrin näkemiseen vai jääkö se jopa kokonaan putken sisään).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haaahuilija kirjoitti:

Käytättekö UV- lamppuja vai ihan normaaleita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu