Moi. Olimme isommala porukalla jälleen kerran Alanyassa. Kovina tanssijoina halusimme katsastaa
Maininki -nimisen ravintolan. Esiintyjät olivat ammattitaitoisia, mutta se palvelu....Tanssilattia oli hyvä
ja sopivan kokoinen. Drinkkejä tilatessamme saimme kokea ikävän yllätyksen. Aluksi juomia ei kuulunut,
ennen kuin kysyimme uudelleen. Laskuihin oli lisätty juomia, joita emme olleet tilanneet. Parasta oli, kun soodavettä juovalle oli tuotu muka 3 tequilaa!!! Juomat vietiin väärään pöytään, ja siltä minuuttien jälkeen
tuotiin meille. Emme todellakaan juoneet niitä. Sama käytös jatkuin muinakin iltoina, ja päätimme, että
paikka ei meitä enää näe. Eli olkaa tarkkoina laskujenne suhteen.
Maininki -nimisen ravintolan. Esiintyjät olivat ammattitaitoisia, mutta se palvelu....Tanssilattia oli hyvä
ja sopivan kokoinen. Drinkkejä tilatessamme saimme kokea ikävän yllätyksen. Aluksi juomia ei kuulunut,
ennen kuin kysyimme uudelleen. Laskuihin oli lisätty juomia, joita emme olleet tilanneet. Parasta oli, kun soodavettä juovalle oli tuotu muka 3 tequilaa!!! Juomat vietiin väärään pöytään, ja siltä minuuttien jälkeen
tuotiin meille. Emme todellakaan juoneet niitä. Sama käytös jatkuin muinakin iltoina, ja päätimme, että
paikka ei meitä enää näe. Eli olkaa tarkkoina laskujenne suhteen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Me ei saatu loppurahoja takaisin kyseisestä baarista, ennenkuin hirveän kyselyn jälkeen. Jäi sitten Matti Eskon keikka kaverilta näkemättä kun en suostunut kyseiseen baariin uudestaan menemään. Kyseisellä käynnillä ravintolassa oli asiakkaita vaan muutamassa pöydässä, joten kiirettäkään ei voi syyttää moisesta huolimattomuudesta. No ei se mitään oltiin kaksi kertaa samalla käynnillä, eka ja vika. Mulla on tapana äänestää ns. jaloilla, joten toiste ei tarvitse mennä.
Kyse ei ollut isoista rahoista, mutta tämä oli selkeästi eka kerta, kun aivan selkeästi huijattiin.
.. tarkkana saa olla. Olimme mieheni kanssa alku kuusta ko. paikassa ja jäi hiukan outo
fiilis maksamisen yhteydessä. Pöytäseureeseen kuului myös eriaikaan tulleita ja meille
tuntemattomia suomalaisia. Annoimme aivan selvästi alussa tarjoilijan ymmärtää että
haluamme oman laskun koska lähtisimme pian toisaalle kyläilemään.
Kun sitten pyysimme laskun tuli se yhteis summana koko pöytä seurueelle!!
Kaikki kuitenkin selvisi kun omistaja-rouva kävi pöydässä tarjoilijoiden kirjoittamien pienten
muistilappujen avulla selvittämässä asian. Siis OK..mutta viereissä pöydässä selviteltiin
samanlaista ongelmaa kun olimme poistumassa paikasta..
Paikka tosi kauniilla paikalla ja muuten viihtyisä!!!
Ei ole ollankaan vierasta että kaikkien pöydässä istuvien juomat pannaan samaan laskuun. Nk suomalaisissa ravintoloissa jo osaksi ainakin kysytään pannaanko samaan laskuun kaikki vai pannaanko eri laskuille. Mutta AINA syytä tarkistaa lasku. Itse olen oppirahat maksanut virheestä. Enpä ole kyseisessä paikassa käybyt koskaan sen jälkeen.
Olen aivan samaa mieltä ! Haluttiin tutustua paljon mainostettuun MAININKI -ravintolaa sisällä oli muutama asiakas , tanssilattia yllättävän pieni tanssi hulluja kun ollaan ,tilattiin kaksi olutta maksettiin liiroilla saatiin takaisin 10 liiraa liian vähän tarjoilijalle ihmetellessä hän meni tarkistamaan jutun ,ulko-oven vieressä oli pieni pöytä jossa kassakone kassaneiti ja tarjoilija keskustelivat ja tarjoilija tuli anteeksi pyydellen tuomaa 10 liiraa takaisin ,nuoret tarjoilijat kyllä hyvin ystävällisiä se jäi viimeiseksi kerraksi kyllä meiltä .Ainahan meitä suomalaisia sinne ravintolaa menee mutta olkaa TODELLA TARKKOJA !!!!!!!!!!!!
Olkaa iloisia etteivät juottaneet tyrmäystippoja kuten useimmille skandeille Turkissa.
Kun kyseisessä ravintelissa touhuaa nahkaHuijari Mehmet kera suomalaisten tukija-joukkojensa.. Ruoka kallista ja surkeaa, palvelu perauksista, mutta sinne vaan vievät vievät tietyt tahot suomalaisia, jotka eivät paremmasta tiedä.. pysy poissa, säätyy rahat ja terveys!
Mitähän matkatoimistoille maksetaan tai henkilökunnalle annetaan. Ilmaiset ruoat ja kännit vai?
Paskaa ruokaa ja huijausta koko paikka. Samoin nää muut suomipaikat.
kaikki niin sanotut "suomipaikat" ole samanlaisia. Meitä ei ole koskaan huijattu Topinpaikassa. Ruoka ja palvelu hyvää. Laskussa ei ole koskaan ollut ylimääräistä. Ei siis pidä yleistää, varsinkaan jos ei ole käynyt niissä kaikissa.
nahka mehmuli on niin ihana
IIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKKKKKK! nahka mehmed ja kaikki muut ihanat. baaripoika Ali ja muut. IIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKK!
voisit soita mehmedille suoraan ja kysy mika on ongelma.uskon etta mehmet hoijata sinun asia heti eteinpain. 905322162572.mina olen mehmet ja olen myynyt suomalaisille noin 35000,kappaletta takkia.sanoin rehelisesti ehka muutamassa takissa oli vahan ongelmia ja kaikki saat uuden takki tai rahat takaisin.ja myös mainingin palvelista voi olla huono mutta he oppivat lisaa jatkuvasti ensi kerralla teemme meidan parhaani tule uudellen vaan.muistaka etta alanyassa ei ole semmonen tanssi paikka meren rannala ja live musikki myös aukuselle ihmiselle.monet tykka ruosta ja annosta mutta voi olla aina parempi.soita vaan mehmedille
no mitä voi odottaa näiltä katkarapu kikkeleiltä. katkarapu kikkelit vie ja suomi tyttö vikisee.
kyllä se taas kohta aurinko paistaa risukasaankin kun pääsee taas kohta antamaan nannaa nahka mehmulille ja muille turkin huijareille.
onko kukaan ollut hotelli my home ja tunteeko alin
sulle tuttua, rif raf-skänk?
hauskaa kuulla, olaan menossa maininkiin. Vai sellainen on meininki mainingissa