Käyty on 2

C.G.E.M

Afrikassakin olen tosiaan käynyt, insinööri kun olen. Lentämällä piti mennä kun heilalla oli vissiin vähän kiire vaikka muuten se tykkää kyllä patikoida. Ei palellut yhtään kun laskeuduttin Hurkhadaan. Onneksi tuuli niin ei ollut niin hellettä. Äveriääsi asuttiin oikein hotellissa ja siellä oli uima-allaskin. Maattiin hetekalla altaan vieressä ja tilattiin aina juomista suuren maailmaan tyyliin. Oli se mahtavaa! Käytiin katsomassa siellä Luksorissa sitä kuninkaiden laaksoa. Kovin oli karu paikka ja ihmetellä piti miten ne semmoiseen paikkan kämppänsä halusivat rakentaa. Olisihan siinä joen varrella ollut mukavampiakin paikkoja makkoilla mutta omapahan on asiansa. Halpaa siellä oli, heilalle ostin kaulaiinan tai miksi burghaksi ne sitä sanoivat eikä ollut kallis, muutaman euron vaan.
Eipä silti, on sitä tullut käytyä Tanskassakin, ja vielä omalla autolla. Komiasti ajettiin Ruotsin puolelta lautalle, oli liput ja kaikki. Kööpenhaminasskin käytiin, Kristienstadissakin, jossa olisi tehnyt mieli tehdä ostoksia, tuliaisiksi vaan, mutta ne katsoi vähän karsaasti ne myyjät ja oli ne kalliita ne jauhotkin mitä niillä oli myynnissäkin, grammoittain punnitsivat. Meillä ne on reilusti kilon pusseissa perunajauhotkin! Ei ne taida olla kovin leipureita ne Tanskalaiset.
Huomattiin semmoinen seikka että ne nimittää ihan pieniäkin ojantorveloita joeksi. Joki se ja joki tämä luki aina tien vieressä eikä siinä kulkenut kuin onneton sarkaoja. Onkohan ne vähän ylpeitä ja omansa päältä ne Tanskalaiset? Hyvät tiet siellä kyllä oli, pitää sanoa. Ja tuulimyllyt listi aina lintuja katsoi minne katsoi..
Pitkiä on ne Tanskalaisnaiset kyllä. Minäkin ole alun kolmatta metriä pitkä ja tuntui että ylöspäin sai niitä katsoa. Olisihan se mukava sellainen aito Tanskalaisnainen mutta miten lienevät kärttyisiä? Siinä voi olla helisemässä kun minuakin pitempi nainen tulla jyllää päälle tositarkoituksella. Taitaa olla parempi pysyä kotimaan tarjonnassa niin on ainakin siltä osin helpompi hallita tilannetta.
Mainitsen vielä että olen minä käynyt Itävallassakin, Österreich. Wienissäkin olen käynyt ja nähnyt siellä maailmanpyörän. Hurjasti se pyöri ja oli mennä huimauskohtaus päälle kun sitä katsoi, kyytiin ei kyllä uskaltanut mennä, Praterissa se muistaakseni oli pyörimässä, liputkin oli kalliita. Käytiin paikallisessa näköalatornissa ja hissin kuljettaja kyseli että mistä päin te olette ja kun kuuli että ollaan Suomesta niin se innostui kovasti ja näytti hissin merkkiä joka oli Kone ja kehui että hyvä kone on, sehr gut. Hyvin se kyllä veti ylös ja hyvin tuli alaskin, ilman äkkipysäystä. Kädestä pitäen oikein tervehti. Mukava se oli se mies vaikka vähän viinalle haiskahtikin.
Monessa paikasssa on käyty ja aina takaisin osattu, hyvät kun on nykyaikana kartat. Hyvähän se on reissata kun Kolumpus teki niitä retkiään ja kartoitteli kaiken maailman meriä ja mantuja. Hyvää matkaa kaikille vaikka ette niin pitkälle menisikään kuin minä!

T: Hevoskonsulentti Mannerheimi

1

443

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehheh...!
      Hollannissaki ne myy niitä pottujauhoja ihan grammoittain vaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      472
      2090
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      163
      1377
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      79
      1253
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      95
      1224
    5. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      188
      1184
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1157
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      101
      805
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      58
      776
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      47
      753
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    Aihe