Kaunis kirja rakkauden lähettiläästä
Tommy Tabermannin elämä ja rakkaudet
Jumalten keinussa
Juha Numminen: Lähikuvassa Tommy Tabermann, Otava 2010
Tommy Tabermann eli elämänsä jumalten keinussa ja ennen lähtöään hän sanoi, että hän antaa elämänsä Jumalan käsiin.
Jos hänellä on tehtävä toisessa todellisuudessa, hän menee
kirjoittelemaan runojaan enkelten kanssa.
Kirja on kirjoitettu hyvin. Minä, Tommy Tabermannin runojen
ihailija, kuusikymppinen mies, liikutuin välillä kyyneliin kun
kirjaa luin, enkä saanut lasketuksi sitä käsistäni, ennen kuin
luin liikuttavat loppusäkeet, itsensä runoilijan kynästä.
Tabermannista on tehty naisille kirjoittava naisten mies, lähinnä kateellisten journalistien toimesta. Hector, Tabermannin yhteistyökumppani vuosien varrelta, tuumii kuitenkin että
Tabermann oli jäyhä suomalainen mies, ei mikään puppelipoika.
Toki Tabermannilla oli lapsuudesta saatu runoilijan lahja, jolle
hän oli uskollinen elämänsä ajan. Hänen lajinsa oli rakkaus ja
runonsa hän kirjoitti koko sielullaan.
Kirja käy läpi Tabermannin yksityiselämän ja taiteilijahistorian,
painottuen välillä ehkä liikaakin maallisiin iloihin, joita runoilija
myös harrasti retvakkaasti nuorena miehenä. Mutta löydettyään
todellisen rakkauden, hänen runonsa saivat kohteen, jos ne olivat aiemmin olleet suunnattuja unelmien naiselle.
Tabermann suostui uransa varrella moneen muodonmuutokseen:
runoilijasta radiotoimittajaksi, myöhemmällä iällä luennoitsijaksi,
uutisvuodon kapteeniksi ja kansanedustajaksi. Europarla-menttiinkin häntä kysyttiin, mutta siihen mies ei enää
ryhtynyt.
Kirja on hyvä elämänkerta, runollinen ja intensiivinen, parasta
elämänkertakirjoittelua, jota olen lukenut. Lainauksia on paljon,
totta kai, mutta ne nivoutuvat hyvin kirjoittajan tekstiin.
Tommy Tabermannin elämä ja rakkaudet
Jumalten keinussa
Juha Numminen: Lähikuvassa Tommy Tabermann, Otava 2010
Tommy Tabermann eli elämänsä jumalten keinussa ja ennen lähtöään hän sanoi, että hän antaa elämänsä Jumalan käsiin.
Jos hänellä on tehtävä toisessa todellisuudessa, hän menee
kirjoittelemaan runojaan enkelten kanssa.
Kirja on kirjoitettu hyvin. Minä, Tommy Tabermannin runojen
ihailija, kuusikymppinen mies, liikutuin välillä kyyneliin kun
kirjaa luin, enkä saanut lasketuksi sitä käsistäni, ennen kuin
luin liikuttavat loppusäkeet, itsensä runoilijan kynästä.
Tabermannista on tehty naisille kirjoittava naisten mies, lähinnä kateellisten journalistien toimesta. Hector, Tabermannin yhteistyökumppani vuosien varrelta, tuumii kuitenkin että
Tabermann oli jäyhä suomalainen mies, ei mikään puppelipoika.
Toki Tabermannilla oli lapsuudesta saatu runoilijan lahja, jolle
hän oli uskollinen elämänsä ajan. Hänen lajinsa oli rakkaus ja
runonsa hän kirjoitti koko sielullaan.
Kirja käy läpi Tabermannin yksityiselämän ja taiteilijahistorian,
painottuen välillä ehkä liikaakin maallisiin iloihin, joita runoilija
myös harrasti retvakkaasti nuorena miehenä. Mutta löydettyään
todellisen rakkauden, hänen runonsa saivat kohteen, jos ne olivat aiemmin olleet suunnattuja unelmien naiselle.
Tabermann suostui uransa varrella moneen muodonmuutokseen:
runoilijasta radiotoimittajaksi, myöhemmällä iällä luennoitsijaksi,
uutisvuodon kapteeniksi ja kansanedustajaksi. Europarla-menttiinkin häntä kysyttiin, mutta siihen mies ei enää
ryhtynyt.
Kirja on hyvä elämänkerta, runollinen ja intensiivinen, parasta
elämänkertakirjoittelua, jota olen lukenut. Lainauksia on paljon,
totta kai, mutta ne nivoutuvat hyvin kirjoittajan tekstiin.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tommy Tabermannin runot eivät voineet olla koskettamatta. Niinavoimesti hän tunteistaan puhui meille.
Eräs runo on saanut vastakaikua minussa, kuin ohje ihmisyyteen.
Lakkaamatta
etsi sitä suurta.
Kieltäydy luovuttamasta.
Ole kuin aurinko
murtuvan veden pinnalla: kimalla!
Etsi sitä suurta,
kolua etäiset paikat
ja pimeimmät sopet
pelosta piittaamatta.
On suurta etsiä Suurta,
olla ohut valonsäde
kohtaamassa suurta vettä.
Tommy Tabermann
kun kurkkaan
omakirjoittamia runoja odotan
kirjoja kyllä lukea osaan.
Ihminenkin osaan olla
on mullakin sydän ja polla.
Mutta toisten kopsaus on nolla.
emme kai kahta samanlaista tarvitse?
Mahtuu asiaa asoista kuin niiden vierestäkin
aidoista kuin aidan seipäistäkin
taitaap olla ssn perustama.
minun perustamani, joskin olen mieltynyt sen antiin. Nimimerkillä maria se on avattu aikaisemmin, niin kuin nytkin. Tuo latinan sana cultura tarkoittaa viljellä. Siitä nimi ultur cafe.
Tuo viljely tässä yhteydessä on henkistä viljelyä, johon kuuluu ihmiskunnan käytöstavat monissa eri yhteyksissä. Laajemmin siihen kuuluu taiteet moninaisine muotoineen, rikastuttamaan elämäämme.
Minulla oli ilo tavata eilen muutamia kuvataiteilijoita,ranskalaisen syksyn valloittamassa pääkaupunissa.
Keskustelu sujui vilkkaana kantapaikassaan, josta erkanimme kukin tahollemme.
Tuolla on Ruuneperin tekemä aloitus, hieman arvostelevaan sävyyn hän ilmaisee harmistumisensa, juuri käytöksen puutteeseen!
Ei ole miellyttävää lukea arvostelua jonkun vaatteista, tai hiuksista, yleensäkään juoruilu ei kuulu sivistyneeseen käytökseen. On kuin käyntikortti henkilöstä, joka julkisesti, joskin nimettömänä, arvostelee asiallisesti pukeutunutta esiintyjää. Katsoin tuon ohjelman myöskin.
Kyllä meillä on parantamisen varaa kulttuurissamme,(käytöksessämme), ei nimimerkkien vääntelyt osoita muuta kuin juuri sivistymättömyyttä.
Kiitos puolestani Cultur Cafen avaamisesta, vaihtakaamme ajatuksia meitä kiinnostavista henkisistäkin asioista
tilaisuuden tullen.
meillä täälläsivistymättömässä suomenkielisten piirissä olemme ylen ciitollisia cinicirkun heittämistä cultajyväsistä. Kiitos kun kerroit mitä cultura tarkoittaa. Suurin onkelma suomenkielisessä kulttuurissa onkin juuri nuo nimerkin vääristelyt.
Jos katsoo, minkälaista kieltä ovat vastaukset R:n avamaan aiheeseen, saa jo kuvan, ettei siinä edes pyritä normaaliin kohteliaisuuteen kielenkäytössä.
Onneksi on kuitenkin aina joukossa heitä, jotka juuri asiallisuudelaan saavat kestämään mukanaolon.
Käytöstavoistahan vain on kysymys. Kuinka paljon miellyttävämpää on lukea esimerkiksi tuo kaunis avaus tässä ketjussa!
Olenhan minäkin kulttuuria harrastanut, nytkin luen Aapelin kirjoittamaa "Siunattu hulluus"
olen siinä kohtaa menossa kun veljekset haastavat riitaa poliisin kanssa, hehehe.
Joyce Carol Oates'in Haudankaivajan tytär, joka kertoo nuoren juutalaistytön selviämisestä toisen maailmasodan jälkeisessä Amerikassa. Mielenkiintoinen kuin mikä! :D
mukanaan. Luin aamuun asti, klo oli 5 aamulla, kun väkisin laitoin kirjan sivuun ja vaivuin uneen. Tuo naiskirjailija Joyce Carol Oates, on tavattoman laajan kirjailijauran tehnyt Amerikkalainen kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen professori, New Jerseyn Pricetonin yliopistossa. Laaja sanavarasto ja unenomainen tapahtumakulku alkaa yhä enemmän kiehtoa lukijaa.
Kaunistelematon ja realistinen kuvaus nuoren naisen kokemuksista saa vastakaikua totuudellisuudellaan. Teos on niin paksu, että iloitsen sen jatkuvuudesta.
Hyvä, että jokin sai irroittautumaan omasta työstäni, joka vie niin paljon ajastani päivittäin. Kuinka paljon aikaa ja uneksimista vaatiikaan, luoda tuo kirjoittajan hahmottama todellisuus!
Suuren suvun ja seurapiirien keskipiste, monta huushollia, kokopaivätyö ja paljon harrastuksia, ulkoilua, et yölläkään nuku ja silti ensimmäisenä täällä aamulla hienoja asioita kirjoittamassa. Koko päivän täällä joka ketjussa olet viisaimpana ja äänessä, joka asian kommentoit ja panet mielestäsi paremmaksi. Jokin tässä kuvossa nyt mättää.
Koko päivänkö? Nousin vasta klo 11 aamupäivällä:D joten keksi nyt jotakin muuta!!! Aina vähemmän ja vähemmän olen viime aikoina osallisunut, joten tarkistapa kantasi!
Mukavaa päivää itsellesikin:D
pistäydyn kahvilaan ja tilaan irich coffe'n lämpimikseni. Tuonne nurkkapöytään ikkunan ääreen, kiitos.
Tuijotan ulos harmaan koleaa säätä, nauttien juomaani hitaasti.
Ajatuksissani siirryn Puerto de la Cruz'iin, Plaza del Charcolle. Aukion ympärillä viehättävät kahvilat ovat niin tuttuja. Käväisen kulmassa olevassa apteekissa, ja suuntaan Pesquero kalasatamaan. Myyjät ovat jo lopettaneet kalanmyynnin, vanhat miehet istuvat korttia pelaamassa, turistien kuljeskellessa hitaasti.
Meren kohina, aaltojen vetäytyessä takasin, seuraa vielä kun menen kulmassa olevaan kebab ja olutpaikkaan ja istun korkealle jakkaralle syömään kebabini. Calle San Juan'ia pitkin kuljen hotellia kohden, vilkutan tutulle kultasepänliikkeen intialaiselle omistajalle ja .........havahdun nykyhetkeen
Suomessa ovikellon soittoon....
Kuten viesti "supernainenko olet" osoittaa. Tiedän vain yhden, joka tällä palstalla tähän kateuden syntiin alvariinsa lankeaa. r-aputoimittaja, uskon.
oikeaan osuit ap. toim. On, ollen yhdenmukaistaja vailla vertaa, vain henen tyykli on HYVÄÄ
Ruune tuo sinun itseihailusi, haitaksi palstariippuvuutesi. Yrität kammeta toiset kirjoittajat pois.
hyviä kirjoittajia, ei ne näitä ketjuja edes lue. Hukkaan menee leuan louskutus.
helv. Ruunea syytä mee ittees taukki.
Näillä palstoilla on aika-ajoin ilmennyt vihjailuja eri henkilöistä, mitä pidän turhana.Ei ole mitään syytä olettaa, että aputoimittaja ja Ruuneperi olisivat sama henkilö!
Ja jos olisivatkin, ei sekään luvatonta ole. Kyllä minua arvostella sopii, jos se vaan osuu kohdalleen:D Aina se ei sitä tee, mutta kun osuu, paneehan se ajattelemaan. Se taas ei koskaan ole haitaksi tarkistaa itsessään, onko syytä muuttaa käytöstapojaan.
Usein voi erehtyä tässäkin nimettömien viidakossa, muistan pari vuotta sitten, kun palstalle tulin,
niin luulin myös Ruuneperin olevan joidenkin viestien takana. Ei tosin ilkeilyjen, mutta sekavuutta aiheutti nimettömyys.
Nykyään otan kevyesti jo välihuomautukset, eivätkä mitkään vihjailut saa olla ratkaisevia.
Hyvää illanjatkoa vaan! ja hyvää tuulta jokaiselle:D
Ruunen suosiosta kateellisena aukoo päätään.
luulet olevasi. Sinä jos kuka olet nikkisekavuutta aiheuttanut.
eI rUUNE mIKÄÄN SUOSITU tosikko ole, kunhan uskottelee. Pitää hallita mont mont eri skaalaa että tulee suosituks.
sinä hallitset ja kerro kuka olet, niin kerron oletko suosittu.
Käyttäytyykö tämä porukka arkielämässäkin näin lyhytsanaisesti ja pisteliäästi?
Enpä ihmettele että juttukaverit ja ystävät puuttuu, täälläkin aletaan karttelemaan kirjoittaa samaan ketjuun näiden alkuasukkaiden kanssa.
Pahempia nämä ovat kuin homot koskaan...
Katso peiliin taukki
täällä keskustelevat
avaus pitää tallata lokaan, mutta ei henkisiä arvoja voi odottaa noin käyttäytyviltä.
Omaan surkeuteensa jäävät, ja karavaani kulkee eteenpäin kaikesta huolimatta!!!
siitähän itsesi löydät.
vastailet tuollaisiin gooletuksiin googlettamalla lisää. Muita haukut nikin puutteesta, mutta itse olet pahin puskis.
Juha Väätäisen maalaama taulu paljastettu Pentti Haanpään syntymän 105-vuotis juhlan yhteydessä.
Juha ei ole vain juoksija vaan myös taiteilija, joka osasi kuvata rehevän Haanpään kävelemässä suolla, pussi sarka housussa ja kumi terä saappaissa.
Juha Väätäinen luki myös Piipolalaisen Pauli Artturi Luttisen kirjoittaman runon
Paavali Taivaanmaan uni
Järven pohjassa makaa vene,
jonka keulalla istuu roteva mies.
Kuin sysimiilu, mustanpuhuvana
Kasvoiltaan se katsoo jonnekin-
ei minnekään.
Tukeva isokoppainen piippu
tuprahtelee suupielessä,
ryhmyiset kädetkiskovat
jykeviä airoja edestakaisin
veden läpi...
Se soutaa jonnekin
oudolla ulapallaan.
Ei! mutta sehän on kivettynyt muoto,
kuva joka jää jälkeentuleville...
muuta ei kykene muistamaan.
Nauru - jo oli mahtava!
Se nauroi niin, että rannan
puut taipuivat luokalle,
vesi pärskyi taivaan pilviin saakka
ja koko maapallo tärisi.
Ei ole milloinkaan kuultu
sellaista naurua,
eikä tulla kuulemaan.
Kesken sanoin kuvaamattoman,
hirmuisen röhötyksen
tapahtui herääminen,
Untako tämä oli-?
Mutta Haanpään Pentti
se oli, joka nauroi,
ja oli vielä elävä;
elävämpi kuin joku muu,
joka hengittääkin ja
luulee elävänsä,
mutta ei osaa.
kulkee yli niljakkaiden kivien.
Kannukset pyyhkivät saniaisten
lehdet sivuun.
Kaivon pohjalla on puhdas hiekka
vesi pulppuaa raikkaana kaikkien
juoda.
Viittaansa käy tuuli hulmuten
Ritari pyyhkii suunsa vedestä
ja pisaroissa kasvavat vanamot.