Hitsi, jos kaava-alueella on niin paljon puustoa, että majavat pääsevät tekemään kosteikoissa tuhoja, niin ongelman voisi ratkaista KAAVA-ALUEELLA poistamalla turhat puut ja risut. Korkeakoulu-Sammonlahti suunta on yhtä risukkoa lukuun ottamatta rakennettuja tontteja. Kunnon puusavotta sinne majava-pesien suunnille, niin elikoilta loppuu materiaali patoihin..
Majava proggis
Homelite Hessu
9524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä, juuri näin. Ei tartte majavia tappaa kun tehdään alue niille kelpaamattomaksi eli risukot ja turhat puut nurin. Kyllä ne vaihtaa maisemaa. Kas eläimet kun on sellasia et jos ei ole hyvä olla jossain niin menevät muualle. Ihminen on tietysti poikkeus.
Todella harvoin näin hyviä kommentteja. Ei tappaa majavia, ne itse siirtyvät paremmille asuinsijoille. Vapaaehtoisesti.
Ei varmastikaan kovin suunnattomia maksaisi, jos kaupunki siistisi ko. alueen puistoksi. Luulisi asukkaidenkin olevan tyytyväisiä. Voisi sitten lenkkeillä ihan tontin kulmalla kesälläkin.
Vaikkakin olen edelleen sitä miekeltä, että jos noin kovin pelkää luonnon silmille (= omalle pihalle) hyppimistä, kannattaisi asuinpaikkaansa harkita kahdesti. Valtakadulla tuskin majavat uhkaavat kaadella puita talon päälle...
Nythän Etelä-Saimaan uutisoinnin mukaan kaupungilla ei ollut alunperin aikeita ryhtyä toimenpiteisiin. Lahtaus projekti lähti käyntiin, kun asukkaat olivat lähi ladustaan huolissaan, sekä siitä, että majavat saattavat ehkä mahdollisesti joskus kaataa puun talon päälle.
Sen vielä mainitsen, että itselleni ,alueella työskentelevänä, sattui tuo taannoinen sähkäkatkos aiheuttamaan melkoisesti harmia, mutta eihän aina voida yksinkertaisesti poistaa kaikkea mikä aiheuttaa yllättäviä tilanteita.
Majavat vaihtavat ihan itse asuinpaikkaa, ilman ihmisen väliintuloakin, siinä vaiheessa kun niiden alueelta loppuu ruokapuusto. Skinnarilan majavat eivät asuisi samoilla seuduilla muutenkaan enää pitkään eli majava”ongelma” ratkeaisi omia aikojaan, ihan itsestään, eikä majavia tarvitsisi lahdata. Täällä esitetty idea alueen siivoamisesta puistoksi on erinomainen, mutta liian myöhässä tuleva. Tappamispäätös on jo tehty. Tämä tällainen Tärkeä Asia kuin pienten eläinten lahtauslupa saatiin käsiteltyä kyllä huippunopeaan.
Jousipyssyllä ne tapetaan, siksi ettei pumpumin pamaus vaan häiritsisi ketään ja koska asutuksen lähellä ei saa aseella ampua. Aiotaanko tämä tappaminen tehdä yöaikaan? Kuinka estetään ulkopuolisten kulku alueelle tappamisen aikana? Kuinka varmistetaan, että kaikki majavaperheen jäsenet on lahdattu? Aikovatko lähitalojen ihmiset tyytyväisinä katsella ikkunoistaan, kun eläinnaapurit tapetaan? Pääsevät sitten ladulleen tepastelemaan eikä tarvitse pelätä, että puu joskus saattaa kaatua oman talon päälle.
Jokos ne majavat ovat muuttaneet tai tapettu?
Eilen illalla ainakin polskunta kuului.
Minulle tuli klippi että majavavien lahtaus ei käynnisty. Tappaminen peruttu.
Ihan valtavan hienoa että peruttiin mahtava teko. Majakat kun ovat muuten niin harmittomia. VHP : T niitä pitäisi vähentää 100% kun ovat vieras laji ja pistelevät ruusupuskatlin poskiinsa, Valkohäntäpeura häätää matoja suolistaan kun syö ruusupuskan
Näin itse kun söi ohdakkeita kuin ahmatti, ei edes yrittänyt niellä. Jokin ihmeen mato niitäkin vaivaa. Muutama vuosi vielä ja valkohäntäpeuroja on kuin sopuleita tuntureilla sitten kun niitä on paljon. Metsästäjä kertoi että VHP:t lisääntyvät kuin emakot nykyään 4 vasaa on perässä ja kisaavat kuka pääsee nännille. Hyvät pn oltavat kun 1950 haikailtiin kun peurat eivät valo , niin kaunis kun on katsella. Ei ole kaunis kun kukat häviää pihalta.
Grillasin juhannuksena peuraa majavannahka stetsoni päässä.
Mitään haittaa ei ole majavista. Lisää puita ja vesistöjä. Ja kauraa!
Kauraa! Kauraa! Kauraa!