Hieno kuutamoilta!

Jo kuun tässä vaiheessa.! Isäni sanoi tällaista 'nous' kuun ajaksi. Uusi kuu 'tehdään' la. 23.10. Komeasti poika jo valaisee, vaikka puolikuu vasta 3 pv sitten.

6

216

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Isäni muistan tarkkailleen useinkin kuuta, nousevan kuun aikana tehtiin vihdat, lehti pysyy paremmin.
      Kasvimaan laitto oli kanssa nousevan kuun aikana kylvettävä ja laitettava kasvukuntoon, oli niitä muitakin mutta ovat unohtuneet.
      Muistan vain elokuun lämpimiä öitä ja täysikuun aikaa kun tansseista palattiin, pihakeinussa meni monta tuntia, jos ei joku sisältä tullut komentamaan että pitää olla hiljaa.
      Kuutamoöihin liittyy paljon uskomuksia.
      Kuu on lähin naapurimme ja vain sormin laskettava määrä vierailuja sinne ;-).

      • Lorena*

        Kuu loihtii tähän syksyn pimeyteen öistä valoa ja tunnelmaa. Illalla istuin tässä pöytäni ääressä ihailin puolikuun loihtimaa kuun siltaa läheisen suuren järven selälle. Tähdet tuikkivat toinen toistaan kirkkampina, piti oikein avata Ursan sivut ja katsoa kirkkainpien tähtien nimet.

        Ihme valon kuu suo meille maan asukkaille joku voima ja vaikutus sillä pitää olla ihmiseen, koska minun lisäksi monet muut valovat täyden kuun aikaan. Varaan näin syksy-talvi kausina jonkun mielenkiintoisen kirjan, nyt on vuorossa Panu Rajalan Aila Meriluodon muistelmiin ja päiväkirjoihin liittyvä teos, Lasinkirkas, hullunrohkea. Pohtimista riittää runojen antamasta sanomasta ja yleensä ,kuinka sitä runoilija elämäänsä on elänyt. Ei hassumpi kirja, kannattaa tutustua, ei tule yö pitkaksi valvoa !!!!


      • Taivaankappale tämä Kuumme. Kirjoitan sen isolla, koska se on eräs näitä Maapallon elämän elinehtoja. Pitkä juttu. Google tarjoaa paljon tietoa Kuun synnystä ja sen tulevaisuudesta.


      • sinisirkku-
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Taivaankappale tämä Kuumme. Kirjoitan sen isolla, koska se on eräs näitä Maapallon elämän elinehtoja. Pitkä juttu. Google tarjoaa paljon tietoa Kuun synnystä ja sen tulevaisuudesta.

        herättävästi, päinvastoin--koen kauneuselämyksenä kuutamon, varsinkin elokuussa, jolloin värit ovat kiehtovan kauniit! Lämmin elokuinen kuutamo, saa mielen herkistymään kauneudellaan.

        Tunnen ihmisiä, joiden unirytmi menee kuutamolla sekaisin, itse en koe sitä vaikutusta, vaikka se loistaisi makuuhuoneeseeni.

        Muuten uskon sillä olevan vaikutusta maan piiriin, monellakin tapaan. Talvisen kuutamon väri ei ole yhtä kaunis, siinä on kylmempi vivahde. Lähellähän tuo köllöttää meitä:D


      • sinisirkku- kirjoitti:

        herättävästi, päinvastoin--koen kauneuselämyksenä kuutamon, varsinkin elokuussa, jolloin värit ovat kiehtovan kauniit! Lämmin elokuinen kuutamo, saa mielen herkistymään kauneudellaan.

        Tunnen ihmisiä, joiden unirytmi menee kuutamolla sekaisin, itse en koe sitä vaikutusta, vaikka se loistaisi makuuhuoneeseeni.

        Muuten uskon sillä olevan vaikutusta maan piiriin, monellakin tapaan. Talvisen kuutamon väri ei ole yhtä kaunis, siinä on kylmempi vivahde. Lähellähän tuo köllöttää meitä:D

        Ovat laskeneet, että Kuu loittonee keskimäärin 3 sm vuodessa. Vaikka se on väliin lähempänä tai kauempana, mutta lopullinen marssijärjestys sillä on etääntyminen.

        Olen kuullut myöskin ihmisistä, jotka Kuu tekee yliaktiivisiksi tai levottomiksi, eivät osaa kuutamon aikana nukkua, sanoopa joku jopa pelkäävänsä täysikuuta.
        Huomasin omassa elämässäni Kuunvaiheiden syklin hyvin merkitykselliseksi. Kuun ollessa lähes kokonaan maanvarjossa, elän ankeimmat lamanhetkeni.


      • Lorena*
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Ovat laskeneet, että Kuu loittonee keskimäärin 3 sm vuodessa. Vaikka se on väliin lähempänä tai kauempana, mutta lopullinen marssijärjestys sillä on etääntyminen.

        Olen kuullut myöskin ihmisistä, jotka Kuu tekee yliaktiivisiksi tai levottomiksi, eivät osaa kuutamon aikana nukkua, sanoopa joku jopa pelkäävänsä täysikuuta.
        Huomasin omassa elämässäni Kuunvaiheiden syklin hyvin merkitykselliseksi. Kuun ollessa lähes kokonaan maanvarjossa, elän ankeimmat lamanhetkeni.

        Lohdullista kuulla että joidenkin muiden unirytmiin täysikuu antaa huomautuksen olemassa olosta mollottamalla suoraan huoneistoon. Positiivinen elämys, kuu antaa hämyisen valaistuksen makuuhuoneeseen, mutta uni vain ei tule, missä lienee syy ???? Joku tietäjä selitti, henkilöt joihin kuun vaihtelut vaikuttavat ovat tunneihmisiä, herkkiäkin, helposti tunteiden taivaita tavoittelevat.

        Totta vai tarua, minua vanhemmat ihmiset sanovat ja näin on tapahtunut jo ammoisina aikoina, kylvötyöt tehtiin yläkuun eli kasvukuun aikaan silloin sato onnistuu kasvussa ja valmistumisessa. Kukat on hyvä istuttaa ja laittaa uusiin multiin kasvukuun aikaan. Hiusten leikkaaminen ja niiden ehostaminen onnistuu paremmin kasvukuun aikaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2147
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1226
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1068
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      156
      1010
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      65
      772
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      62
      741
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe