Oon aina ollu viehättynyt miehistä. En vaan ole tunnustanut sitä ikinä itselleni (vaikka vahingossa tajusinkin masturboivani ajatellen poikapuolista luokkakaveriani) - jäi vain hirveä morkkis aina kun mietiskeli jotain miehiin päin. Nyt vasta jälkeenpäin tajuan, miten olin ihastunut siihen ja siihen jätkään.
Nyt on about 10 naista ollut elämäni aikana lähemmässä kontaktissa (seksiä, parisuhde yms.) ja on ollut ihan kivaa - muttei kuitenkaan niin kivaa kuin voisi olla.
Vuonna 2009 syksyllä se tapahtui, päädyin juovuspäissäni sänkyyn yhden parhaan kaverini kanssa. Morkkis oli mitä mahtavin ku herätessään tajus mitä oli tehny. Harrastimme anaaliseksiä, muistan hämäriä pätkiä illasta. Eniten mieleen jäi se tunne vatsanpohjassa kun makasin hänen allaan. Noh, tämä käsiteltiin hiljaa kahden kesken ja vannottiin ettei ikinä puhuta asiasta enää. Asumme pienessä kaupungissa ja tiedon eteenpäin vieminen olisi tuhonnut molempien sosiaalisen elämän.
Vuonna 2010 keväällä se tapahtui uudelleen. Olimme molemmat jo unohtaneet asian, päädyimme samaan sänkyyn yöksi. Aamulla morkkis oli vielä valtavampi kuin edellisellä kerralla. Välithän siinä menivät.
Nyt syksyllä 2010 tajusin sitten vihdoista viimein olevani miehiin päin. Olen tavannut muutaman tosi hyvän tyypin, joiden kanssa olen jutellut aiheesta ja mielialani on huipussaan. Minusta ei ketään uskoisi, että olen "niitä poikia". Seksiä en ole vielä kenenkään muun kuin kaverini kanssa harrastanut, mutta en usko sen hetken olevan enää kaukana.
Asiasta ei luonnollisestikaan voi kertoa kavereille, sukulaisille tai työkavereille. En usko että ketään uskoisi vaikka kertoisinkin, sen verran puskan takaa varmasti tieto kaikille tulisi. Mulla ei enää tän oman tunnistautumisen jälkee oo ollu minkäänlaista pahaa mieltä, enkä oo kokenut olevani mitenkää epänormaali, vaan päinvastoin. Alussahan sitä on hämmennyksissä, mutta kyllä se siitä
Tämä tarina olkoon esimerkkinä kaikille niille, jotka pähkäilevät saman ongelman kanssa. Olen 21-vuotias miespuolinen henkilö maaseudulta.
Internet on loistava työkalu, jonka avulla löytää paljon upeita, samanhenkisiä ihmisiä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikäli kohtaamissasi miehissä ja yleensäkin ihmisissä, sinua kiinnostaa muukin kuin seksi, niin elämäsi tulevaisuuden näkymät ovat mainiot. Jos tuohon vielä lisäät ajan myötä kehittyvän arvomaailman ja ainakin ripauksen kriittisyyttä, niin elämän näköala tulevaisuuden horisonttia kohtaan on jo vallan upea. Olet nuori. Olet mies. Matkallasi, kuka ties, kohtaat miehen, jonka rinnalla kulkien löytyy sun onnen lies, kenties. Kirjoituksesi perusteella sinussa on itsenäistä ajattelua ja -asioiden pohdintaa. Ne ovat mainioita työvälineitä elämän matkalla. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi aina ja kaikkialla missä oletkin, sekä ole aina itsestäsi ainakin hitusen verran ylpeä. Silloin ett ole ympäristön tunneilmaston heiteltävänä, eikä sinun tarvitse anella keneltäkään pitämistä saati rakkautta. Sitä on itselläsi päivä päivältä niin runsaasti, että siitä riittää toisillekin. Kirjoituksestasi jäi mieleeni mukavan tuntuinen vaikutelma. Se innoitti sinulle vastaamaan. Kiitos kirjoittamastasi tekstistä. Onnea ja menestystä elämääsi!