VR myöhästelee jälleen

VRrään turhautunut

On helppo huomata, että on syksy ja ilmat viilenneet, kun VR:n junat alkoivat myöhästellä. Mukava kuunnella asemilla jatkuvaa "Lähtöaika sinne ja sinne on muuttunut" ja pahoittelua yms höpötystä, kun myöhästyminen vaihtoyhteydestä ja töistä uhkaa.

Eilen aamulla 17. lokakuuta 2010 klo 07:22 L-juna Huopalahdesta Leppävaaran suuntaan oli myöhässä 6 minuuttia. Kyllä piti juosta henki kurkussa, jotta ehdin vaihtoyhteyden bussiin 106 Tapiolan suuntaan.
(Mulla oli eilenkin työpäivä.)

Eilen illalla klo 20:29:n U-juna Leppävaarasta Helsingin suuntaan oli myöhässä ainakin viisi minuuttia ja taas juostiin Huopalahdessa M-junaan portaiden ja tunnelin kautta. Kaikki ei ehtinyt vaihtaa junaa.

Tänä aamuna Huopalahdessa kuului taas kuulutus klo 07:06, että pahoittelemme, koska juna Helsingin suunnan junan lähtöaika on muuttunut.

Siis kahtena päivän olen tähän saakka kolme kertaa ollut asemalla menossa junaan ja kaksi kertaa juna on myöhästynyt pahasti vaihtoyhteyksiä ajatellen. Ja tänä aamuna kolmannella kerralla, juna oli myöhässä. Minä tosin en ollutkaan menossa siihen junaan. Mutta tänä iltana taas hermostuttaa ja stressaa vaihtoyhteyteen ehtiminen.

Mitähän taas on odotettavissa, kun tulee pakkaset? Hirvittää ajatella.

8

979

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hölmölle

      Mee taxilla, omalla autolla tai busalla ja lopeta se ruikutus.
      Ei niitä junia oo pakko käyttää.

      Ps. Kun kiskojen pintaan muodostuu liukkautta, niin se vaikuttaa oleellisesti junan kulkuun.
      On muuten joka syksyinen ilmiö.

      Ja ei. Raideliikenteen kilpailutus ei poista kiskojen liukkautta.

    • -rata

      Ei siihen syksyä tarvita, työmatka-aikoihin pääradan junat aina myöhässä oli kesä tai talvi.
      Veeärrän mielestä näin ei tietysti ole kun heillä rajana 5 min, mutta sillä ei enää ehdi jatkoyhteydelle linja-autoon, vaan joutuu odottamaan puolisentuntia seuraavaa, eli VRn muutaman minuutin myöhä aiheuttaa paljon enemmän lisämyöhää, se on tätä "kivaa" vihreää julkisilla matkustamista.

      • Kaikkea kans

        Ota aikaisempi juna, niin kerkiät.


    • Ööli tu Raisa

      Selostuksestasi ei käy ilmi, mihin olit menossa. Epäilen, että jätit pois oleellisia seikkoja, jotta oma puutteellinen varautumisesi yleisimpään ongelmatilanteeseen eli kyydin myöhästymiseen ei kävisi ilmi.

      Miksi et käyttänyt aiempaa junayhteyttä hyväksesi? Arkisin klo 7 aikaan pääkaupunkiseudun junaliikenne on vilkasta.

    • Kolahtiko aivot

      Miksi aina täytyy luotta viimeistä mahdollista junaa. Mene aikaisemmin nukkumaan ja laita herätyskello soimaan vähintään tuntia tai aiemmin. Niin kerkiät aikasempaan junaan.

      • koita itse

        Juna menee tunnin välein, kokeile itse herätä klo 4 kokeeksi, jotta ehtisit 8aan töihin! (normiherätys klo 5)


      • kaikkea kans
        koita itse kirjoitti:

        Juna menee tunnin välein, kokeile itse herätä klo 4 kokeeksi, jotta ehtisit 8aan töihin! (normiherätys klo 5)

        Koitin. Eipä tuottanut tuskaa kun älysin mennä aikaisemmin nukkumaan..


    • jatko-osa 1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1927
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1322
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      102
      1086
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      538
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      71
      537
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe