Pimeä tie
Tunnen penkinlämmittimen. Poskeni nojaa kylmää ikkunaa vasten. Siskon pää lepää olallani. Radiosta tulee jokin vanha iskelmä, jota vanhempani hyräilevät. He katselevat toisiaan. Silmäluomet alkavat painua väkisinkin kiinni. Vaivun uneen, syvään huolettomaan uneen jossa juoksen taivaalla ja näen siskoni. Siskoni, äidin, isän, koko perheeni. Yriän ottaa heitä kädestä, mutta mitä edemmäs menen, sitä kauemmas he katoavat, kunnes en näe heitä enää. Kirkkaat valot häikäisevät, vaikken voikaa avata silmiäni kuin vähän. Ei edes huomaisi että ne ovat auki. Jokin on muurannut luomeni yhteen, eikä minulla ole voimia kohottaa niitä yhtään enempää. Kuulen ääniä jostain kauempaa. Näen kuinka enoni puhuu jonkun valkotakkisen lääkärin kanssa. Hän näyttää itkuiselta. Voi eno, mitä sinulle on tapahtunut kun olet sairaalassa? Miksi itket? Onko jokin huonosti? Valkotakkinen hahmo lähestyy mua ja silittelee otsaani. Se katsoo mua säälivästi ja surullisesti. Sitten lääkäri puhuu taas. Nyt saan selvää joten kuten sanoista.
-Kuten tiedätte, kun muut omaiset ovat menehtyneet onnettomuudessa, on teidän vastuullanne päättää kuinka sisaren tyttärellenne tehdään.
Eno nyökkäilee ja pyyhkii silmiään.
-Irrotetaanko? Kysyy lääkäri, joka silittelee yhä otsaani. Eno avaa suunsa ja on juuri sanomassa jotakin, kun alkaa kuulua kummaa piipitystä ja sydänkäyräni alkaa vetää suoraa viivaa.
Tunnen penkinlämmittimen. Poskeni nojaa kylmää ikkunaa vasten. Siskon pää lepää olallani. Radiosta tulee jokin vanha iskelmä, jota vanhempani hyräilevät. He katselevat toisiaan. Silmäluomet alkavat painua väkisinkin kiinni. Vaivun uneen, syvään huolettomaan uneen jossa juoksen taivaalla ja näen siskoni. Siskoni, äidin, isän, koko perheeni. Yriän ottaa heitä kädestä, mutta mitä edemmäs menen, sitä kauemmas he katoavat, kunnes en näe heitä enää. Kirkkaat valot häikäisevät, vaikken voikaa avata silmiäni kuin vähän. Ei edes huomaisi että ne ovat auki. Jokin on muurannut luomeni yhteen, eikä minulla ole voimia kohottaa niitä yhtään enempää. Kuulen ääniä jostain kauempaa. Näen kuinka enoni puhuu jonkun valkotakkisen lääkärin kanssa. Hän näyttää itkuiselta. Voi eno, mitä sinulle on tapahtunut kun olet sairaalassa? Miksi itket? Onko jokin huonosti? Valkotakkinen hahmo lähestyy mua ja silittelee otsaani. Se katsoo mua säälivästi ja surullisesti. Sitten lääkäri puhuu taas. Nyt saan selvää joten kuten sanoista.
-Kuten tiedätte, kun muut omaiset ovat menehtyneet onnettomuudessa, on teidän vastuullanne päättää kuinka sisaren tyttärellenne tehdään.
Eno nyökkäilee ja pyyhkii silmiään.
-Irrotetaanko? Kysyy lääkäri, joka silittelee yhä otsaani. Eno avaa suunsa ja on juuri sanomassa jotakin, kun alkaa kuulua kummaa piipitystä ja sydänkäyräni alkaa vetää suoraa viivaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Loppuiko se jo? Vai jatkuuko? Ei kai?
Noh. Jos loppui, niin loppui hieman töksähtäen. Sydänkäyrä alkaa vetää suoraa viivaa ja se siitä. Ei lainkaan "häivytystä" tai jälkikirjoitusta, mikä sai ainakin minut olettamaan, ettei juttu loppunutkaan. Muuten aihe oli ihan hyvä, mutta eikös päähenkilön olisi pitänyt olla ruumiinsa ulkopuolella, jos hän oli kuollut? Kuvasit niin, että hän olisi yhä ollut ruumiissaan, ainakin minun käsittääkseni.
Muuten olen samaa mieltä siitä ruumiin ulkopuolella leijumisesta, mutta musta se loppu oli hyvä. Ihmisenkin loppu tulee äkkiä, täysin töksähtäen eikä siinä ehditä häivyttelemään. Loistava teksti, mä pidin siitä todella.
Oletin eka et tarina olis ollu pitempi, mut hyvä oli silti! :) Yhdyn muiden mielipiteeseen mahdollisista lopputeksteistä.
.."Eikä siinä ehditä häivyttelemään"..uaaaah...*repii hiuksiaan*
Sä varmaan koetkin sellasen teatraalisen yli dramatisoidun ja pitkitetyn kuoleman. x)
aattele nyt iteki:
-Oi ei nyt mä kuolen... aaaaargh, mitkä riipivät kivut, oi tätä tuskaa. En saa henkeä iiiiiiiiih! Tämä pohjaton kaipuu. En koskaan ehtinyt toteuttaa unelmiani - aaaaah!
-Niin aattelitko kuolla vai et?
-Hetki vielä, pitää hiukan häivytellä. Silmissäni sumenee. Näen kirkkaan valon, se kutsuu minua. Kuulen musiikkia korvissani, se on taivaallista! kaikki on niin pehmeää... olisinpa ehtinyt hyvästellä kaikki rakkaani... aaaaah!
...tunnin kuluttua...
-Aaaaaaaaaaaaaah, loppuni on lähellä! olen valmis kohtaamaan Luojani... puuuuuuuuh!
Juuri tuollaistahan sen kuuluukin olla! :D
Viivyttely on eri asia kuin häivytys.
Tekotaiteellinen turha häivyttely = viivyttelyä.
Tossa tilanteessa se olis ollu just sitä itteensä.
Mutta mukavaa, jos jotakuta viihdytti... (kuten Zildeä)
"Tekotaiteellinen turha häivyttely = viivyttelyä."
Häivytys on kirjallisuudessa (ja myös/etenkin elokuvissa yms. dramaturgisissa jutuissa) termi, jolla tarkoitetaan loppuratkaisun jälkeisiä tapahtumia ja kliimaksin jäähdyttelyä, ei loppuratkaisun tekotaiteellista pitkittämistä.
Tosin minustakin tuo Black winged :n ratkaisu katkaista tarina tylysti samalla kun päähenkilön elämä katkeaa, on toisaalta toimiva. Toisaalta siihen kuitenkin kaipaisi vielä jotain pientä, etenkin jos viimeinen lause tulee päähenkilön erkaantuneen astraaliruumiin suusta.
Sehän oli, kuin olisi vetänyt television töpselin irti seinästä - kuva pimenee ja lähetys katkeaa.
Eli se toimi todella hyvin. Olen edelleen samaa mieltä, kuin ennenkin. Ei 'häivyttelyjä', sillä se olisi pitkittänyt loppua aivan turhaan. Lukija saa itse miettiä jälkeen jäänyttä.
Täysin valmiiksi 'pureskeltu' teksti on tylsää luettavaa.
Ettet vain kompastuisi omaan nokkeluuteesi =)
Mielestäni tuo sairaala episodi kelpasi aivan hyvin häivyttelystä, kolari oli se oleellinen asia.
No joo... kirjoittajalle sen verran että ainakin tuo "itkuiselta" ei oikein tunnu hyvältä sanalta ja niiden "mua" sijaan vois koittaa laittaa minua koska kirjoitus ei muuten ole samalla tavalla puhekielinen. Lyhyt ja ytimekäs teksti, ongelampa taitaakin olla siinä lyhkäisyydessä... ei ehdi oikein syntyä mitään ajatuksia.