Hometta?

Muutettiin 3kk sitten tällaiseen lähes satavuotiaaseen hirsitaloon. Talo on ollut kylmillään viimeiset neljä vuotta. Näkyvää hometta ei ole ollut muualla kuin vessan katossa. Ummehtunut "vanhan talon" haju, varsinkin komeroissa on. Nyt, lähes kuukauden kestänyt flunssa on saanut pelkäämään, josko talo onkin ihan homeinen ja näin ollen terveysriski... Onneksi olemme vain vuokralla, joten pääseehän täältä poiskin. Mutta kuinka on tällaisten vanhojen talojen laita, kun ovat olleet pitkään kylmillään? Sen verran tiedän talon rakenteista(kun olen vuokraisännältä kysynyt), että 70-luvulla on laitettu muovia seinään ja 2,5cm villaeriste.
3517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hirsi kestää parhaiten kylmillään olemisen mutta tuo muovi ei ole ollenkaan hyvä asia hirsitalossa..Varsinkin jos talo on ollut vuosia kylmillään?

Tunkkainen ilma olisi pitänyt häipyä jo aikoja sitten lämmityksen jatkuessa ja rakenneosien kuivuessa.

Jos näkyvää hometta on yleensä missään, kamat kantoon ja sayonara.

Äänestä

Yleinen jostakin syntynyt harha on että muovi ja mineraalivillat toisivat homeet taloon. Oikeasti se on päin vastoin koska tiivis muovi estää seinä ym. puruissa elävien mikrobien tuotoksien pääsemisen huoneilmaan. Jos se muovi vaan on tiivis ja sisäpuolella kuten sen kuuluisi olla.
Ummehtunut vanhan talon haju on lähes varma merkki homeesta. Jos siihen sisältyy muuton yhteyteen ajoittuvia nuha,kuume,kurkkukipu jne. ym mitä eksoottisempia vaivoja on aika muuttaa. Tosin muutossa pitää olla tarkka ettei vaatteiden ym mukana kuljeta ongelmia seuraavaan paikkaan.

Äänestä
  • (Yleinen jostakin syntynyt harha on että muovi ja mineraalivillat toisivat homeet taloon.)

    Eihän muovi eikä min.villa ole ongelma kpl-tavarasta rakennettaessa. Jos edellä mainitut materiaalit yhdistää hirsitaloon, ongelmat on ajan kysymys. Loistava tapa menettää rakenteen hengittävät ominaisuudet (kosteuden kulkeutuminen rakenteessa) jos hygroskooppiset rakennemateriaalit ja muovi yhdistetään. Ainoastaan jos sisäpuolinen lämmöneristysvahvuus kasvaa, oliko se yli 100mm:n , kosteussulun käyttö on jopa suositeltavaa tiettyjen tahojen mielestä. Muutoin "kastepiste" jää rakenteen sisään ja sen takia kosteussulun käyttö on perusteltua. Mitä järkeä on sitten "vuorata" talo hirrellä jos sisältä löytyy rankorakenne, on jokaisen omassa harkinnassa. Muuten hirsitalon lisälämmöneristy täytyy hoitaa "hengittävillä" eristeillä ja verhoilutavoilla. Kosteus pääsee niin sisään kuin ulos.

    Muovi hirsitalon sisäpinnassa tarkoittaa Suomeksi sitä ettei hirteen sitoutunut kosteus pääse muovin läpi vaan kastelee muoviin kosketuksissa olevan rakenteen tai eristeen.

    (Oikeasti se on päin vastoin koska tiivis muovi estää seinä ym. puruissa elävien mikrobien tuotoksien pääsemisen huoneilmaan.)

    just..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Huolestunut- kirjoitti:

Muutettiin 3kk sitten tällaiseen lähes satavuotiaaseen hirsitaloon. Talo on ollut kylmillään viimeiset neljä vuotta. Näkyvää hometta ei ole ollut muualla kuin vessan katossa. Ummehtunut "vanhan talon" haju, varsinkin komeroissa on. Nyt, lähes kuukauden kestänyt flunssa on saanut pelkäämään, josko talo onkin ihan homeinen ja näin ollen terveysriski... Onneksi olemme vain vuokralla, joten pääseehän täältä poiskin. Mutta kuinka on tällaisten vanhojen talojen laita, kun ovat olleet pitkään kylmillään? Sen verran tiedän talon rakenteista(kun olen vuokraisännältä kysynyt), että 70-luvulla on laitettu muovia seinään ja 2,5cm villaeriste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu