Konstit nolla!

Kun asutaan kerrostalossa, ja tässä on nyt sellainen asukas, joka ei ole naapureitten kanssa tekemisissä lainkaan, ulko-oven pielessä on taulu, jossa on asukkaitten nimet (jos nimittäin asukas edes on ilmoittanut itsensä talonkirjoihin, tässäkin talossa nyt budjannut jo muutaman kuukauden nuorta väkee, joilla ei nimeä näy ovessa tai taulussa, mutta suu käy kylläkin), mutta nimiä ja pärstöjä ei pysty tietenkään yhdistämään, kun ei ole tekemisissä. No, tässä kun ollaan kaikessa rauhassa kotona, tehdään omia askareita, oleillaan parvekkeella tai sisätiloissa, kaikessa rauhassa, ja joku kuitenkin kokee sitten häiriintyvänsä tämän asukkaan olemisesta, siis pelkästä olemisesta, ilmeisesti tuota häiriintyjää sitten vituttaa kun ihmisellä yleensä on asunto, ja alkaa pilkkaamaan olemista, sotkee tämän ihmisen nimen kaikenlaisiin herjaaviin (jaa-a, en viitsi tutkia lakikirjasta mitä herjauksella tarkoitetaan saati solvauksella, mutta kaiketi ne ovat sellaisia asioita, joilla pyritään pilkkaamaan ihmistä, asettamaan hänet näitten toisten vitsien kautta naurettavaksi) pilkkoihin, viljelee niitä tuolla rappukäytävässä, tai jos on parvekkeella ollut vaikkapa kesällä kasveja, niin niitten kanssa touhuilusta tehdään vitsi, esitetään että ovat muka omia juttujaan vaan siinä naureskelemassa, mutta jos näin on, niin miksiköhän tämä ihminen saa kaupungilla liikkuessaan sitten herjauksia itselleen ja esitetään niitä toisten vitsejä tähän kohdistettuna. No, mitenkäs tässä nyt edetään, että saataisiin homma loppumaan? Ei mitenkään, kun ei voi oikein laittaa nauhuria asunnon oven yläpuolelle että saisi mölinät talteen ja voisi kiikuttaa poliisille, itse ei kannata mennä huutamaan takaisin niille, ilmiselvästi jonkin sortin hoidon tarpeessa oleville, eiväthän ne muuta kuin innostuvat lisää!

Niin, että mitenkäs tämä herjaus ja solvaus, kotirauhan rikkominen saataisiin loppumaan? Ja yks juttu: Se on varmaan helppoo soittaa poskee, kun ei ole itse edes nimeään laittanut näkyviin, eikä näytä löytyvän nimeä edes eniron numerohausta, että missä lie puhelinliittymänkin osoitetiedot, vai onko prepaid?

Sori vaan! Mutta vähän ihmetyttää meininki. Sairasta porukkaa!
15299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ihminen lähtemään asunnostaan, ilmeisesti pitää saada vielä sekin kiusaamisella aikaiseksi, että työpaikan lisäksi lähtee asunnostaan! Että pääsevät sitten revittelemään, että katos, minä se olen mitä olen, mutta pystynhän minä sentään pitämään edes asunnon!

Ja kaikenlaiset työpaikkahäiriköt, siinä toinen ryhmä, jota hyysätään. Täysin psykoottisviitteisiä puheita jätkä viljelee työpaikalla - vai väitättekö että terveyskeskus käy kuvailemassa taloyhtiöiden seiniä röntgenkameroillaan, no, tälliastahna sej ätkä äitti työpaikalla! - ja täydestä meni - ja jatkaa älyttömyyksiensä viljelyä aina niin kauan ja aina vaan kiihkeämällä rytmillä, kunnes saa aikaan sen mitä haluaa, eli kun kerran työnantaja ei ota todesta, kun kerrotaan että jätkällä on omituiset tavoitteet, niin eihän siinä sitten auta muu kuin jättää työpaikka, sellainen työpaikka jossa tosiaan siis kaheleita hyysätään!
No, nyt pitäisi sitten ilmeisesti herrasväen mieliksi lähteä asunnostakin!

Että joo: Poliisi sanoo monisivuiseen, sekavaan kirjeeseen, joka sille lähetettiin kaikenlaisista sekavuuksista joita on ihmiseen kohdistettu. Kenenkään ei voida todeta syyllistyneen mihinkään!

No joo, olihan siinä kaikenlaista esimerkkiä kotirauhan rikkomisista ynnä muusta!

Ja tässä talossa: Jopa huoltomies, joka korjaa jonkun humalikon särkemään ulko-ovea, selittää korjaajalle aivan muusta kuin siitä typistä joka sen lasin särki - no joo, se josta sille selitti, niin eihän ole se sitten taloyhtiössä mitään säpäleiksi pistänyt - mutta huoltomies se nyt oikein nautti - ja taas jätkän omat vitsit!

Että noi! "Kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen" - ei, ei siis herjauksia, solvauksia, kotirauhan rikkomisia, ei niin mitään!

Viranomaisen omat vitsit, niistä saisi sitten ihan omat pitkät kertomukset!
Just joo!

Äänestä
  • oli sitä luokkaa, että asunnosta oli paras lähteä yöaikaan pois - mutta näinhän se vaan poliisi sanoo, että kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään - taisi olla tiedossa, että ihminen joutuu viettämään yönsä ulkona, mutta sepä ei ollut tiedossa, ketkä siellä ihmistä häiriköivät! Vai tiedettiinkö! Mutta joo,

    Kaheleita hyysätään!

    Äänestä

  • Jonkin sortin herjaus tai solvaus tai joku muu nimike löytyy varmaan siihenkin kun jätkä vääntää vitsiä tyyliin "Kauankos kestää ennen kuin tästäkin kohta jo vakituisesta yöpaikasta päästään"

    No, huomatkaa se on siis yöpaikka - eli onkos sillä jätkällä jotain sitä vastaan, että ihmisillä yleensä on normaali asuinhuoneiston vuokrasopimus?

    Jätkää vituttaa vai! Vai mikäs tarkoitus tuossa lauseessa oli? No, sitähän ei tiedä kukaan muu kuin se jätkä itse, mutta paha mennä enää selvittelemään, kun "Kukaan ei syyllisty yhtään mihinkään rikoksiin!" tai työpaikalla ei minkäänlaista kiusaamista tapahdu, senhän takaa jo esimiehen suoralta kädeltä lausuma "Täällä ei tuollaista tapahdu!"

    Että joo, takuuseen mennään ja ollaan niin vitsikkäitä ja nauretaan päin naamaa ja viranomaiset itse heittelevät vitsejään siinä kuin siviilitkin - pääasia, että päästään ihan kaikessa rauhassa herjaamaan ja solvaamaan, kiusaamaan, ja nauttimaan kun kerrankin päästään niin ettei toinen voi mitään!

    Että sillai - kuinkas monta herjausta ja solvausta löytyy näistä teksteistä - laskekaa ja viekää poliisille - juu sii, evidence is clear!

    vaan herrasväen omat, ne ne vasta ovatkin: Kukaan ei syyllisty mihinkään!

    Äänestä

  • fdg,m kirjoitti:

    Jonkin sortin herjaus tai solvaus tai joku muu nimike löytyy varmaan siihenkin kun jätkä vääntää vitsiä tyyliin "Kauankos kestää ennen kuin tästäkin kohta jo vakituisesta yöpaikasta päästään"

    No, huomatkaa se on siis yöpaikka - eli onkos sillä jätkällä jotain sitä vastaan, että ihmisillä yleensä on normaali asuinhuoneiston vuokrasopimus?

    Jätkää vituttaa vai! Vai mikäs tarkoitus tuossa lauseessa oli? No, sitähän ei tiedä kukaan muu kuin se jätkä itse, mutta paha mennä enää selvittelemään, kun "Kukaan ei syyllisty yhtään mihinkään rikoksiin!" tai työpaikalla ei minkäänlaista kiusaamista tapahdu, senhän takaa jo esimiehen suoralta kädeltä lausuma "Täällä ei tuollaista tapahdu!"

    Että joo, takuuseen mennään ja ollaan niin vitsikkäitä ja nauretaan päin naamaa ja viranomaiset itse heittelevät vitsejään siinä kuin siviilitkin - pääasia, että päästään ihan kaikessa rauhassa herjaamaan ja solvaamaan, kiusaamaan, ja nauttimaan kun kerrankin päästään niin ettei toinen voi mitään!

    Että sillai - kuinkas monta herjausta ja solvausta löytyy näistä teksteistä - laskekaa ja viekää poliisille - juu sii, evidence is clear!

    vaan herrasväen omat, ne ne vasta ovatkin: Kukaan ei syyllisty mihinkään!

    kesäkuun alkupäivinä viisi vuotta täyteen!

    Meinaako porukka vielä kauan jatkaa! "!Kukaan ei syyllisty yhtään mihinkään rikokseen!" hahahahahhahahahahahahhahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!

    Laiton uhkaus: Tukehdu nauruus!

    Äänestä

  • sanoo kirjettä sekavaksi, nooo, jos sinne on laitettu sekopäitten ihmiseen kohdistamia sekavuuksia, niin kai siitä sekava tulee? Jooo, "sekava" - älä, ihanko totta. No, mene sinä poliisi sinne naureskelemaan ja syytämään hyysäkeilles lisää vitsejä - ole hyvä vaan - tässä varmaan yksi solvaus/herjaus viranomaista kohtaan, mutta kukas sitä lukua pitää viranomaisten omista vitseistä!!!!!!!!

    Äänestä

  • xz<xhjfgölkäödfsgöl kirjoitti:

    sanoo kirjettä sekavaksi, nooo, jos sinne on laitettu sekopäitten ihmiseen kohdistamia sekavuuksia, niin kai siitä sekava tulee? Jooo, "sekava" - älä, ihanko totta. No, mene sinä poliisi sinne naureskelemaan ja syytämään hyysäkeilles lisää vitsejä - ole hyvä vaan - tässä varmaan yksi solvaus/herjaus viranomaista kohtaan, mutta kukas sitä lukua pitää viranomaisten omista vitseistä!!!!!!!!

    kun ihmiselle itselleen tuntemattomat tyypit juoksevat kadulla huutaen tämän ihmisen nimeä ja syytäen jotain omia älyttömyyksiään siihen perään sitten? Mikäs? Joo, poliisin mielestä ei taida olla kyseessä mikään rikos siinäkään! Ja siis ihmiselle itselleen tuntemattomia tyyppejä, joille ei tasan tarkkaan ole mitään tehnyt! MITÄ? Jospa se poliisi perustelisi vähän kantaansa - ai niin sekö se on, että ei ole ollut videokameraa ja äänityslaitetta mukana, että ei ole kyseessä mikään rikos!

    ja työpaikalla, joo, se on täysin mahdoton tehtävä selvittää epäasiallisuuksia syytäjän tyypin nimi ja henkilöllisyys, etenkin kun esimies sanoo heti ja suoralta kädeltä yksioikoisesti (ei siis tarvitse lähteä edes selvittämään mitään, tapahtuuko epäasiallisuuksia vai ei): "Tuollaista ei tapahdu!"#

    Takuuvarma tyypeistään. Eihän ne kaikki ihmiset tietysti yhden esimiehen alaisiakaan ole! Jooo!

    Kiitos vaan! Laki menee vähän niin kuin sitä sovelletaan!

    Äänestä

  • enjoy yourselves! kirjoitti:

    joitten tekemisistä muuten muissa yhteyksissä kirjoittaa kohta joku toimittaja seikkaperäisen selvityksen lehteensä uutisena (löydettävissä sitten myös netissä), selvitys tietysti perustuu jonkun viranomaisen tiedotteeseen, tiedotekin voi tietysti olla laadittu vaikkapa luovaa kirjoitusharrastusta hyväksi käyttäen tai sitten vaan ihan asiatekstinä?

    Että sillai!

    Äänestä

  • ffölghtjdghj kirjoitti:

    juu, ..... eihän niissä nettikirjoituksissa tai uutisissa yleensä nimiä mainita!

    Äänestä

  • fgfhjghlk kirjoitti:

    juu, ..... eihän niissä nettikirjoituksissa tai uutisissa yleensä nimiä mainita!

    kaikenlaisia maalaispsykologisia analyysejaan .... vaikka paras olisi kun pistäisivät naamansa kiinni.

    Tämä on myös erinomainen esimerkki. "Mitäs tois häiriöäänes tänne?" No, katos vaan, kun enhän minä niitä tuonut, vaan sinähän se juuri siinä möykkäät, kun et muuta älyä. Tai kukas sinne duuniinkaan ne mölyt toi ihan vaan omaksi ilokseen ja naisten naurattamiskonstikseen, niitä kun naurattaa kaikenlaistan yksinkertaisten älyttömyydet! Että joo, mitäs toit ja tämä on kanssa sen jätkän juttuja: "Kukas käski kantaa leveät persees tänne="

    Joo-o. Sori kun en kysynyt lupaa, tai kysyinhän tavallaan, kun mulla se kulkulupa työsopimuksen muodossa oli. Mutta joo!

    Että tollasen tason psykoottiset hillujat!

    Äänestä

  • sghhkjäöäö kirjoitti:

    Herjauksia syydetään. Vaan minkäs teet kun ei voi nauhoittaa rappukäytävässä hillujan puheita. Jätkää taisi vituttaa kun teki jotakin remppaa, vai oliko niin jännää, että sitten lähtiessä piti soittaa riittävän kuuluvasti suutaan ja heitellä älyttömiä vitsejään.

    No, ei se mitään. Laitettiinpa poliisille tapahtumista viestiä, laitetiin vielä loppuun jotain mitä ei ehkä olisi kannattanut laittaa, mutta saas nähdä montako hetkeä menee, ennen kuin sen viestin sisältö on jaettu hillujille vitsailuina ja huudellaan sitten taas tännepäin herjoja! Näin, että ketäs se viranomainen hyysää!!!!!!

    On se, kun viranomaiseen itseensä kun kääntää herrasväen omat vitsit, jotka niitä kyllä naurattavat silloin kun pääsevät niitä tännepäin syytämään, niin kun ne käännetään niitä itseään päin, niin kuinkas sitten käykään? "Kenekään ei voida todeta syyllistyneen mihinkään rikokseen!"

    Niin, että onko se tarkoitus jatkuvalla herjaamisella, solvaamisella, pilkkanapitämisellä se, että on näille tyypeille jotenkin jäänyt joko alitajuntaan tai sitten ihan tietoisesti se tarkoitus, että kadulle vaan - viedään siltä kaikki!

    Tosiaan, saas nähdä joko tänään tulee vitsit tämänpäivän poliisille menneestä viestistä kadulla vastaan, vai vastako huomenn! Joko läks sana ja vitsit kiertämään! Ai, että viranomaistako sitä on loukattu!

    Niin, että ittepähän heitit sudenkitaan taas viestit - pitäisi vaan sopeutua siihen, että ei ole mitään ihmisarvoa, ei mitään, on vaan annettava kaikkien pitää pilkkanaan!

    Herjaa, herjaa, herjaa, herjaa, herjaa, herjaa!

    Viis vuotta kohta jo!

    Äänestä

  • sdfghjhkllkäö' kirjoitti:

    Se on just noin, se saa laittaa ne kaikki liikkeelle, vääntää vitseiksi, näyttää oikein kuinka ala-arvoisena sinua pidetään!

    Sinä et ole mitään. Sinulla ei ole oikeuksia mihinkään. Se on niin, että toisilla ne oikeudet on. Poliisi vielä terveydenhoitajan kanssa kirjoittaa sut kuule eläkkeelle, vaikkei oo koskaan sua edes tavannut, tai vielä pahempi. Joo, "eläkeläisistä ei ole kuin harmia vaan!"

    Niillä on oikeudet ja ihmisarvot jotka ovat hoitaneet yhteiskuntavelkansa, eli siis peruskoulun suoritettuaan suurin piirtein olleet töissä ja maksaneet veroja, kaikenlaisina erinä, vaikkapa alkoholiveroina ja tupakkiveroina, ja arvonlisä- ynnä muina kulutusveroina, vaikka olisivat ihan samanlaisia "paskantuottajia" niin aina vaan enemmän nauttivat arvostusta mitä enemmän ovat paskantuotantonsa lisäksi tuottaneet veromarkkoja!

    ööööh!
    Olis muuten kiva tietää, että millä diagnoosilla se eläke on tullut, vaikkei niitä rahoja kyllä ole tullut, mutta kun kerran on eläkkeellä, niin olis kiva tietää se diagnoosi.... että mitäs on päästä temmottu! P.s. ootteko kurkistelleet muuten siellä viranomaistoimin taas olemattomilta parvekkeilta - tai vieraan kodin parvekkeilta muka toiseen asuntoon - oho, onpa sekopäistä - no, teidän vitsejännehän ne, että naurakaas taas paskasesti!

    Äänestä

  • shfyjfjkgklöl kirjoitti:

    sinä olet seonnut, sulla on varmaan joku psykoosi päällä, tai vainoharhainen skitsofrenia tai pakkomielle tai harhaluulo tai ihan mitä vaan noitten viranomaisten mieleen tulee - juu - eikä tarvi ihmistä edes tutkia!
    Ja sitten nauraa oikein niin että kuset valuu melkeen pöksyyn ja vedet valuu silmistä ja hauskaa on, oikein vitsikäs olo, ellei peräti seksikäs!

    Hahlsaöghdösfghsföghdfösö Meil on kuulkaa vitsikäs viranomaisjoukko Suomessa! Pääasia että saa nauraa! hhahafaöhhsgöhgdföhjfgöhfghkj

    Äänestä

  • sdfghjhkllkäö' kirjoitti:

    Herjauksia syydetään. Vaan minkäs teet kun ei voi nauhoittaa rappukäytävässä hillujan puheita. Jätkää taisi vituttaa kun teki jotakin remppaa, vai oliko niin jännää, että sitten lähtiessä piti soittaa riittävän kuuluvasti suutaan ja heitellä älyttömiä vitsejään.

    No, ei se mitään. Laitettiinpa poliisille tapahtumista viestiä, laitetiin vielä loppuun jotain mitä ei ehkä olisi kannattanut laittaa, mutta saas nähdä montako hetkeä menee, ennen kuin sen viestin sisältö on jaettu hillujille vitsailuina ja huudellaan sitten taas tännepäin herjoja! Näin, että ketäs se viranomainen hyysää!!!!!!

    On se, kun viranomaiseen itseensä kun kääntää herrasväen omat vitsit, jotka niitä kyllä naurattavat silloin kun pääsevät niitä tännepäin syytämään, niin kun ne käännetään niitä itseään päin, niin kuinkas sitten käykään? "Kenekään ei voida todeta syyllistyneen mihinkään rikokseen!"

    Niin, että onko se tarkoitus jatkuvalla herjaamisella, solvaamisella, pilkkanapitämisellä se, että on näille tyypeille jotenkin jäänyt joko alitajuntaan tai sitten ihan tietoisesti se tarkoitus, että kadulle vaan - viedään siltä kaikki!

    Tosiaan, saas nähdä joko tänään tulee vitsit tämänpäivän poliisille menneestä viestistä kadulla vastaan, vai vastako huomenn! Joko läks sana ja vitsit kiertämään! Ai, että viranomaistako sitä on loukattu!

    Niin, että ittepähän heitit sudenkitaan taas viestit - pitäisi vaan sopeutua siihen, että ei ole mitään ihmisarvoa, ei mitään, on vaan annettava kaikkien pitää pilkkanaan!

    Herjaa, herjaa, herjaa, herjaa, herjaa, herjaa!

    Viis vuotta kohta jo!

    että virkamies lähti taas asialle. K-kauppias se pisti ensin oikein kailottaen lihatiskinsä takaa - juu, mä ihan ihmettelen että minkä sortin henkilökohtainen kauna sillä on tännepäin - pääsisi varmaan sekin tyyppi helpommalla laittamalla lähestymiskielto hakemuksen putiikkiinsa, ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta kun äijä kailotti älyttömyyksiään, tänään huuteli jo nimeltä - että sillai, hämääkkiejä sillä jätkällä ja näytetäänkö kansainvälistä käsimerkkiä ambulanssille - no, katos vaan, eikös jätkällä ole tiedossa, mitä ne sairaanhoitaja-palomiehet tai mitä lie alta kolmikymppisiä ääliöitä, ovat tehneet! Näinhän se on, ei ne ikinä omia tekemisiään. Saati sitten se naapuri - joo, no kai siitä piti hälytyskeskukseen ilmoittaa, kun se itte kerran möykkäsi siihen malliin! Että ittehän tekee.....

    No, siis kauppiaalla joku henkilökohtainen kauna, vaikka tässä ei olla sille mitään tehty, rahalla on maksettu, eikä tyypistä tiedetä kuin nimi, ja sekin vaan niin kuin k-kaupan omista mainoslehtisistä ja nettisivuilta. Että joo - kyllä jaksaa kauppias soittaa poskeaan asioista jotka eivät sille mitenkään kuulu!

    Noo, sitten oil kadulla pari valopäätä - eikä ollut kuin taas suoraan poliisilta saatua vitsailua - vai väittääkö poliisi että mun koneella on joku vakooja, paikkakuntalainen, joka lähtee asioita levittelemään - siis sähköposti menis jollekin kolmannellekin! aha!

    No joo, tosiaan, tässä on se käsitys, että nyt on poliisilla tarve säätää tännepäin herjausta ja painetta - mitäs - pitäskö seota - vai mitä - pitäskö lähtee asunnottomaksi - mitä, sitäkö haluaa - niinkö, niinhän sitä tänään joku huuteli risumajateistäkin - niinkö? Mitä risumajateitä?????

    Kyllä näkee, ilmeisesti loukattu, poliisi vaivaa? Vai onko tullut tehtyä jotain muutakin, saatu joku heivaamaan ittensä hautuumaalle? Mitä???

    Mitäs - kyllä on henkilökohtaista kaunaa yhdellä sun toisella!

    Ja - haista poliisi paska! HAISTA PASKA!

    Olikos se tässä ketjussa jo, että kyllä sitä on vietetty öitä muualla kuin kotona, kun on häiriköt olleet liikkeellä. Mutta mitäs sitä poliisille niistäkään, antaa niitten tehdä mitä ne tekee!

    Kaheleitten hyysääjät!

    Äänestä

  • kljlöjöjäöjöjl kirjoitti:

    loukattu, käyttääkö se viinaa? Kokeeko tulleensa loukatuksi? Aika punakka naama sillä kyllä on.

    Vaan ei, henkilökohtaisesti en tiedä kyllä jätkälle mitään aiheuttaneen, mutta joku syvempi tarve sillä on? Vai onko sisäistä "pikkupoikaa" loukattu?

    Mitä?

    Että mitäs se poliisi ystävineen nyt ajaa takaa! Voi, voi!

    Aivan käsittämätöntä.

    Sitten oli tämä joku rengasmaailma vai mikä lie eurorengas, no, ei ollut kuin joku jonka piti oikein huutaa taas että sai äänensä kuuluville - vakituisista yöpaikoista - katos kummaa, se ei enää sitten ollutkaan vakituinen työpaikka - niin kuin vielä pari viikkoa sitten huutelivat!

    Että tuliko vaikkukorvien levittelemät puheet oikaistua poliisille menneessä viestissä? että joo..... Juu, ne on "tarkkoja" kun ne kuuntelee niitä nauhojaan! Ilmankos niitä kaikenlaisia tarkkuusvirheitä niitten hommissa tulee.

    Äänestä

  • gdfhjhjkjkl kirjoitti:

    että tässä ollaan jotenkin älyllisesti vähälahjaisia vai - no, ei ole kyllä tähän mennessä sellaista virallisesti todettu, ja luulisi, että näin olisi tehty, jos olisi aihetta ollut, onhan tässä koulut käyty jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dsffghjk kirjoitti:

Kun asutaan kerrostalossa, ja tässä on nyt sellainen asukas, joka ei ole naapureitten kanssa tekemisissä lainkaan, ulko-oven pielessä on taulu, jossa on asukkaitten nimet (jos nimittäin asukas edes on ilmoittanut itsensä talonkirjoihin, tässäkin talossa nyt budjannut jo muutaman kuukauden nuorta väkee, joilla ei nimeä näy ovessa tai taulussa, mutta suu käy kylläkin), mutta nimiä ja pärstöjä ei pysty tietenkään yhdistämään, kun ei ole tekemisissä. No, tässä kun ollaan kaikessa rauhassa kotona, tehdään omia askareita, oleillaan parvekkeella tai sisätiloissa, kaikessa rauhassa, ja joku kuitenkin kokee sitten häiriintyvänsä tämän asukkaan olemisesta, siis pelkästä olemisesta, ilmeisesti tuota häiriintyjää sitten vituttaa kun ihmisellä yleensä on asunto, ja alkaa pilkkaamaan olemista, sotkee tämän ihmisen nimen kaikenlaisiin herjaaviin (jaa-a, en viitsi tutkia lakikirjasta mitä herjauksella tarkoitetaan saati solvauksella, mutta kaiketi ne ovat sellaisia asioita, joilla pyritään pilkkaamaan ihmistä, asettamaan hänet näitten toisten vitsien kautta naurettavaksi) pilkkoihin, viljelee niitä tuolla rappukäytävässä, tai jos on parvekkeella ollut vaikkapa kesällä kasveja, niin niitten kanssa touhuilusta tehdään vitsi, esitetään että ovat muka omia juttujaan vaan siinä naureskelemassa, mutta jos näin on, niin miksiköhän tämä ihminen saa kaupungilla liikkuessaan sitten herjauksia itselleen ja esitetään niitä toisten vitsejä tähän kohdistettuna. No, mitenkäs tässä nyt edetään, että saataisiin homma loppumaan? Ei mitenkään, kun ei voi oikein laittaa nauhuria asunnon oven yläpuolelle että saisi mölinät talteen ja voisi kiikuttaa poliisille, itse ei kannata mennä huutamaan takaisin niille, ilmiselvästi jonkin sortin hoidon tarpeessa oleville, eiväthän ne muuta kuin innostuvat lisää!

Niin, että mitenkäs tämä herjaus ja solvaus, kotirauhan rikkominen saataisiin loppumaan? Ja yks juttu: Se on varmaan helppoo soittaa poskee, kun ei ole itse edes nimeään laittanut näkyviin, eikä näytä löytyvän nimeä edes eniron numerohausta, että missä lie puhelinliittymänkin osoitetiedot, vai onko prepaid?

Sori vaan! Mutta vähän ihmetyttää meininki. Sairasta porukkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu