Ongelmani on lyhyesti tiivitstettynä homofoobiset vanhemmat (/uskonnollinen äiti, isästä en tiedä). Olen aikeissa muuttaa alkuvuodesta pois, mutta muutto muutaman kilometrin päähän ei tunnu missään. Asiat seuraa sinne kuitenkin perässä.
Olen tapellut tämän kanssa kohta kolme vuotta ja alan oikeasti olla todella väsynyt. Mut on kasvatettu se mielessä, että homous on syntiä, joten se ja se että mitä jos vanhemmat saa tietää vaivasi paljon. Onneksi enää asian selviäminen niille. Hieman yli puoli vuotta sitten ajattelin hyvin paljon itsemurhaa, mutta pääsin siitä yli. Nyt ne ajatukset on taas palaamassa takaisin.
Eipä tälle oikeastaan voi tehdä mitään, eihän tässä muutamassa vuodessa ole itsekään keksitty mitään muuta ratkaisua kuin tuo muutto, mutta tuskin se mitään ratkaisee. Olisin vain erittäin kiinnostunut tietämään, että onko muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja miksei joku saa neuvollakin heittää jos keksii jotain mitä tässä päässä ei vielä ole hoksattu.
Olen tapellut tämän kanssa kohta kolme vuotta ja alan oikeasti olla todella väsynyt. Mut on kasvatettu se mielessä, että homous on syntiä, joten se ja se että mitä jos vanhemmat saa tietää vaivasi paljon. Onneksi enää asian selviäminen niille. Hieman yli puoli vuotta sitten ajattelin hyvin paljon itsemurhaa, mutta pääsin siitä yli. Nyt ne ajatukset on taas palaamassa takaisin.
Eipä tälle oikeastaan voi tehdä mitään, eihän tässä muutamassa vuodessa ole itsekään keksitty mitään muuta ratkaisua kuin tuo muutto, mutta tuskin se mitään ratkaisee. Olisin vain erittäin kiinnostunut tietämään, että onko muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja miksei joku saa neuvollakin heittää jos keksii jotain mitä tässä päässä ei vielä ole hoksattu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ymmärrettävä että kyseessä on sun elämä. Jos aijot elää elämäsi miettien mitä muut on mieltä niin aika kauhealta se kuulostaa. Mitäs jos vaan otat ja alat elämään, jos vanhempasi eivät hyväksy sinua niin sitten se on ainakin selvillä, nyt sä arvailet ja pelkäät jotain mitä ei ole edes vielä olemassa. Ehkä se on uhraus mitä sun pitää onnesi eteen tehdä, mutta minä en näe mitään syytä miksi sinun pitäisi elää elämäsi niin kuin vanhempasi haluavat. Heillä on omat elämät sinulla oma. Ikävää on jos välit menee mutta laita nyt jokin arvo omillekkin arvoillesi ja elämällesi etkä vain mieti miten muut sinut arvostelee ja määrittelee.
Aikuisuus on sitä että aletaan seistä omilla jaloillaan, eihän se aina ole ruusuista mutta miten muutenkaan sitä voi tehdä kuin vain ottaa se askel.
Itsemurhahan se on tavallaan sekin jos et elä elämääsi vaan olet vanhempiesi koirana ja pelkäät silloinkin tykkääkö ne susta.
Joskus on tehtävä päätös ettei pelkää vaan alkaa ottaa omaa paikkaansa tästä kaikesta, jos sinä et arvosta itseäsi ei sitä tee muutkaan. Jos kauhein asia mitä sinulle voi tapahtua jos olet oma itsesi on se että vanhempasi eivät enää hyväksy sinua, mitä sinä menetät siinä? Oletko nyt onnellinen siitä että he kuuluvat elämääsi ja rakastavat sinua jonain mitä et ole?
Ala rakastamaan itseäsi. Siitä on hyvä alkaa, hyväksy itsesi ja älä koita miellyttää edes vanhempiasi, et sinä elä heidän elämää eikä he sinun.
Kiitos vastauksesta. Näinhän siinä varmasti loppujen lopuksi käy, niin ei varmasti kannattaisi "pidentää kärsimystä" enempää kuin on pakko. Eiköhän se selviä sitten muuton yhteydessä.
että sulla on sun rakas, sun oma mini perhe. Hae voimaa niistä jotka sua rakastaa ja älä tuhlaa aikaasi ja energiaasi ihmisiin jotka eivät sinua hyväksy. Tässä maailmassa ei kannata alkaa koittaa rakastaa koko maailmaa, etsi se oma perheesi, oma piirisi, omat ystäväsi ja rakasta niitä joilta saat rakkautta takaisin. Siten sä saat mitä annat ja sun ei tarvitse kantaa vettä loputtomaan kaivoon, koska se alkaa vain v..tuttamaan.
Oma elämä, pidä siitä kiinni, se on arvokkainta mitä sinulla on, tee siitä onnellinen ja ole onnellinen.
jotka eivät hyväksy ja jos haluu pitää jonkinmoiset välit heihin, niin miksi mennä kertomaan. Sehän on
sun oma asiasi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2269239#comment-11483825
On tuolla parempiakin ketjuja asiasta, mutta nyt ei osunut...
Ei se ihan noinkaan toimi, että ei kerrota mitään. Kun elää omaa elämäänsä, löytää kumppanin vierelleen niin eikai ne vanhemmatkaan niin tyhmiä ole etteivät tajua missä mennään kun on yhteinen koti ja parisänky jne..!
Saattaa tosin toimia vuosiakin, mutta ei se sitten loppuviimeks voi olla niin.
Alottajalle voin kertoa, että mulla on sama tilanne kuin sulla. Olen tosin ilmeisesti jonkin verran vanhempi ja elänyt asian kanssa jo yli vuosikymmenen. Minä elän omaa elämääni, vaikka äidille joskus asiasta kerroinkin. Hän ei asiaa hyväksynyt 10 vuotta sitten ja epäilen samaa tänäkin päivänä. Asiastahan ei sen koommin ole juteltu, koska sehän nyt on niin ällöttävää!
Vuosia elin niin, että tuo välikohtaus vei kaiken energiani. Nyt haluan vain löytää ihmisen rinnalleni ja olla onnellinen. Siinä vaiheessa vanhemmillani ei ole asiaan mitään sanomista. Olen valmis jopa menettämään heidät. Ei se rakkaus ole minkään arvoista jos minua ei rakasteta sellaisena kuin olen!
on pelittänyt ihan hyvin 30vuotta.
On asuttu naisien kaa yhdessä ja parisänkyäkin on ollut ja vanhempien luonakin paljon kyläilty ja hekin meitin luona.Naamaa ei kyllä olla nuoltu nähtensä, eikä muutakaan hiplausta harrastettu.
Lesbous vaan on niin kamala asia, ettei sitä ees voi kuvitella oman tyttären kohdalle.
ei tarvitse kärsiä vanhempien ahdasmielisyydestä.Muuta tarpeekis kauas.
Kysy haluavatko että olet onnellinen?Kumpi parempi, kuollut lapsi vai lesbo ja onnellinen lapsi?
Heidän päässähän se fobia on.Menkööt hoitoon itse!
olis parempi se kuollut lapsi, kuin lesbo.