Lampaitako?

Olemme ostattelemassa vanhaa maatilaa, jonka yhteydessä on myös 70-luvun alussa rakennettu hyväkuntoinen navetta ja peltoa muutama hehtaari, 11ha metsää.
Olen ajatellut hankkia navettaan asukeiksi lampaita, tilaa on villisti heittäen 150m2, joten kyllähän tuonne jokunen lambi mahtuisi. :)

Ajatuksena on että lampaat olisi lähinnä lemmikkeinä ja maisemanhoitajina, mutta olisiko aivan utopistinen ajatus, että ne tuottaisivatkin jotain? Leipää niiden meille ei tarvitsisi tuoda, vaan lähinnä sen verran, että niiden ylläpidosta aiheutuvat kustannukset saataisi kuitattua.

vain muutaman kilometrin päässä toimii paikallinen teurastamo, joten sekään ei olisi ongelma, jos niitä sitten ylipäätään raaskisi teuraaksi laittaa. Millainen lampaan elinkierto käytännössä on, paljonko se kuluttaa, minkä ikäisenä ne laitetaan teuraaksi ja paljonko siitä kierron lopussa saa. Mistä vastauksia kannattaisi lähteä hakemaan, vai voiko joku suoralta kädeltä sanoa, että ei kannata?
10730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Homma menee suunnilleen näin, lampailla tuloista valtaosa tulee tuista, lihan osuus on pienempi.

Mikäli haluat tukia, niin sulla pitää olla 3 hehtaaria ympäristötukikelpoista peltoa hallinnassa, mikäli tila on vanha, kuten sanot ja pellot ei ole olleet viljelyksessä viime kesänä, eli niille ei ole nostettu tukia, niin niitä todennäköisesti ei edes saa tukien piiriin.
Voit tietenkin vuokrata ton ympäristötukikelpoisen pellon jostakin muualta ja tällä tavalla saada tuet myös lampaille.

Yhden lampaan kulut on ehkä viisikymmentä euroa vuodessa, kun ruokit heinällä ja teet sen itse.

Eli kyllä niitä muutaman voi pitää vaikka ihan lemmikkinä, ei se kuluihin kaadu, muutama kana vielä samaan pihaan ja hevonen, niin sullahan onkin jo toimiva oma pikku farmi.

Äänestä

hankkia ensin lampaita vaiko ensin lupia ? Saakos samasta elukasta lihat ja villat kerättyä ja mitenkäs se menee eviran ja muiden puljujen kanssa nuo sotkut (paperisotkut siis) ? Tarvitaankos tähän lupia jos on esim alueella missä ei isommin ole lampaita(toki muuta maataloutta on muillekki jakaa) Entäs teurastamot, ottaako kaikki kaikkea vastaan vai miten nämä hommat menee.

Itsellä on kokemusta monenlaisista elukoista, mutta tuo virallinen puoli on auttamattomasti ihan utopiaa. Lapsesta asti on elukoitten kans tullut touhuiltua, mutta näistä lampaista pitäis munkin se hyöty saada, vaikka sitten villapaitoja kutomalla, jos ei muuten. Saako sitten jos lihaksi on lampaita pistämässä pitää samassa navetassa muita elukoita ? Kanat on vissiinki pois suljettu kaikenmaailman tautien vuoksi, mutta pärjään ilman niitä. Lähinnä nuita nelijalkaisia mietin, eli vuohia, hevosia, poneja, kaneja(huvin vuoksi) tms ?
Ja kuten tuolla palstoja lueskellessa on tullut selväksi, isännät on aina vastaan näitä juttuja, kaiken pitäis olla niin suunniteltua ja tuottavaa, mutta mitäs jos aloittais vaikka 20 lampaalla ja siitä sitten etenis ? (Luin jostain että jos meinaa voiton puolelle jäädä niin 120 päätä ois se avainlukema.)

Äänestä
  • Homma menee näin, mikäli et hae tukia niin et tarvi "lupia", eläimiä pitää tietenkin hoitaa eläinsuojelulain mukaan ja olla tilat.
    Mikäli et rekisteröi lampaitasi lammasrekisteriin ja laita korvamerkkejä, niin hyväksytty teurastamo ei voi niitä teurastaa ja jos niitä ei ole teurastamo teurastanut ja lihaa ei ole "leimattu", niin sitä ei saa myydä, mutta syödä tietenkin saa, kuten itse pyydetyn eläimenkin saa syödä.
    Eli joudut sen teurastamaan sitten joko kotona tai jossakin epävirallisessa teurastajalla, esim. metsästäjien lihaleikkuutiloissa tai vastaavissa laitoksissa ...

    En usko että tommosten lemmikkien kanssa mitään rajoituksia on siitä, onko ne samassa vai eri tilassa.

    Näitä määräyksiä vähän liioitellaan, mikäli jotain rikeitä epähuomiossa tapahtuu ja tulee rangaistuksia, niin ne on sitten sanktioita, eli tukien menetyksiä, mutta jos et hae tukia ollenkaan, niin mitä menetyksiä silloin oikein voi tulla, ei mitään.

    Äänestä

  • Vähän asiaa kirjoitti:

    Homma menee näin, mikäli et hae tukia niin et tarvi "lupia", eläimiä pitää tietenkin hoitaa eläinsuojelulain mukaan ja olla tilat.
    Mikäli et rekisteröi lampaitasi lammasrekisteriin ja laita korvamerkkejä, niin hyväksytty teurastamo ei voi niitä teurastaa ja jos niitä ei ole teurastamo teurastanut ja lihaa ei ole "leimattu", niin sitä ei saa myydä, mutta syödä tietenkin saa, kuten itse pyydetyn eläimenkin saa syödä.
    Eli joudut sen teurastamaan sitten joko kotona tai jossakin epävirallisessa teurastajalla, esim. metsästäjien lihaleikkuutiloissa tai vastaavissa laitoksissa ...

    En usko että tommosten lemmikkien kanssa mitään rajoituksia on siitä, onko ne samassa vai eri tilassa.

    Näitä määräyksiä vähän liioitellaan, mikäli jotain rikeitä epähuomiossa tapahtuu ja tulee rangaistuksia, niin ne on sitten sanktioita, eli tukien menetyksiä, mutta jos et hae tukia ollenkaan, niin mitä menetyksiä silloin oikein voi tulla, ei mitään.

    http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainsuojelu_ja_elainten_pito/merkitseminen_ja_rekisterointi/lampaat_ja_vuohet/lammas-_ja_vuohirekisteri/
    "Yhden tai useamman lampaan ja/tai vuohen pitäjän on rekisteröidyttävä eläintenpitäjäksi. Rekiste-röityminen tapahtuu toimittamalla ennen eläinten pidon aloittamista täytetty ja allekirjoitettu rekiste-röitymislomake ”Rekisteröityminen lammaseläinten/vuohieläinten pitäjäksi” maaseutuelinkeinovi-ranomaiselle siinä kunnassa, missä eläintenpitäjän maatilan talouskeskus tai asuinpaikka sijaitsee."

    http://www.evira.fi/attachments/elaimet_ja_terveys/merkitseminen/lv_merk.rek.opas_15407_01_fi.pdf

    Äänestä

  • myös lemmikkilampaat kirjoitti:

    Näinhän se on, mutta mikähän on rangaistus, jos nimesi mokomasta rekisteristä puuttuu ...
    Ei mitään.

    Äänestä

  • Vähän asiaa kirjoitti:

    Näinhän se on, mutta mikähän on rangaistus, jos nimesi mokomasta rekisteristä puuttuu ...
    Ei mitään.

    ettet voi jatkaa syystä tahi toisesta tilan pitoa, eläimet pitää hävittää tilalla, niitä ei voi siirtää/teurastamokaan ei niitä huoli ilman korvamerkkejä.... pienihän se on se mahdollisuus, että niin käy, mutta mahdollisuus se on pienikin mahdollisuus...

    Äänestä

  • vghyunji kirjoitti:

    Tekee kuten on tehty ennenkin, eli antaa eläimet kaverille, niin se vie ne mennessään.
    Niin täällä yksi teki viime kesänä, eikä ollu ongelmaa ...
    Lemmmikeiksi menivät.
    Se on tietenkin eri asia, jos eläimiä on ueita kymmeniä, silloin ne pitää todennäköisesti rekisteröidä ja merkitä.

    Äänestä

  • vanha konsti kirjoitti:

    Homma on edennyt nyt siinä määrin, että tila on ostettu, tänään kävi kunnan maaseutusihteerinkin neuvomassa noissa lammasasioissa.
    Tuosta lammasrekisteristä, rekisteriin ilmottautuminenhan ei maksa mitään ja hoituu kunnan maaseutusihteerin kautta yhdellä lomakkeella, joten miksipä sitä ei tekisi kun helpottaa asioita kummasti.
    Meiltä puuttuu tällä hetkellä se 3ha peltoa, joka näyttää olevan avainsana homman kannattavaksi saamiseen =eu-tukiin. Lampaita taasen pitää olla vähintään se 10 uuhta, niitä kyllä on saatavilla, lähistöllä on vajaan 700 lampaan tila josta eläimet järjestyy.
    Kuulostellaan kevättä kohti josko joku vuokraisi peltoa tuon läntin, paljon se ei ole mutta helpolla eivät tukihehtaareistaan ole luopumassa, jokuselta on jo tullut kysyttyä. :/ Jos ei peltoa irtoa niin muutamalla lemmikkilampaalla mennään, ja leipä on tienattava edelleen töissä käymällä.

    Äänestä

  • Lambi811 kirjoitti:

    voiko lammasta/lampaita pitää metsässä jossa kasvaa vain varpuja,pajua,puita ym?? Kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

  • lampaista haaveileva kirjoitti:

    voiko lammasta/lampaita pitää metsässä jossa kasvaa vain varpuja,pajua,puita ym?? Kiitos jo etukäteen.

    Voi, semmosessa ne viihtyykin paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lambi811 kirjoitti:

Olemme ostattelemassa vanhaa maatilaa, jonka yhteydessä on myös 70-luvun alussa rakennettu hyväkuntoinen navetta ja peltoa muutama hehtaari, 11ha metsää.
Olen ajatellut hankkia navettaan asukeiksi lampaita, tilaa on villisti heittäen 150m2, joten kyllähän tuonne jokunen lambi mahtuisi. :)

Ajatuksena on että lampaat olisi lähinnä lemmikkeinä ja maisemanhoitajina, mutta olisiko aivan utopistinen ajatus, että ne tuottaisivatkin jotain? Leipää niiden meille ei tarvitsisi tuoda, vaan lähinnä sen verran, että niiden ylläpidosta aiheutuvat kustannukset saataisi kuitattua.

vain muutaman kilometrin päässä toimii paikallinen teurastamo, joten sekään ei olisi ongelma, jos niitä sitten ylipäätään raaskisi teuraaksi laittaa. Millainen lampaan elinkierto käytännössä on, paljonko se kuluttaa, minkä ikäisenä ne laitetaan teuraaksi ja paljonko siitä kierron lopussa saa. Mistä vastauksia kannattaisi lähteä hakemaan, vai voiko joku suoralta kädeltä sanoa, että ei kannata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu