Tää nyt ei ole kovin ...

AdaFlink

... järkevä paikka kysyä asiaa, mutta kysynpä kuitenkin.

Mun maineeni on se, mikä on. Olen vihattu joidenkin clubilaisten keskuudessa.

Kun mun osoitetietoni nimineen puhelinnumeroineen ja sähköpostiosoitteineen kerrottiin täällä erään sairaan henkilön toimesta, niin sain seuraa. Siksi kysynkin, jotta voinko kertoa poliisille, siitä punaisesta Ladasta, joka kävi heittämässä kiepin eräänä keskiviikkoisena päivänä tossa meidän ei niin leveällä kääntymäpaikalla (Lada vaatii tilaa). Se sama Latukka (parikyt kilsaa kotiosoitteestani) oli sellaisen paikan kuin "Solan" jälkeisellä teollisuusalueella pimeenä vähän jälkeen aamu kolmen pari vuorokautta myöhemmin, mutta läskit kaljupäineen oli toljottamassa ikkunassa. Tuo samainen Latukka oli sitten parikymmentä minuuttia samana yönä myöhemmin Äij.... kadun liittymässä. Ei voi olla sattumaa, että parin päivän aikan ko. auto on mun "jaloissa" jatkuvasti.

Se vaan tiedoksi, että se paikka on vaan silleen huono kyttäyspaikka, koska sillä teollisuusalueella on melkoisen tarkka valvonta. Esim. suurimmissa yrityksissä kaikki kadulla liikkuvat (sisään tulo kadulta) tallentuu valvontanauhalle.

Saanko siis mainita tästä rikosilmoa clusosta tehdessäni?

Ja mitaan ette voi...

15

539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vajakki

      Ajattelin itsekin juuri ruveta raportoimaan kaikista liikenteessä näkemistäni autoista poliisille ja tulla kertomaan siitä juuri talousrikospalstalle.

      • Dia pam

        Miksi palsta on muuttunut hullujen temmellyskentäksi.
        Heti kun wushh....


      • hullujahulluja
        Dia pam kirjoitti:

        Miksi palsta on muuttunut hullujen temmellyskentäksi.
        Heti kun wushh....

        nopsaan ada


      • Piikkimatto esiin
        hullujahulluja kirjoitti:

        nopsaan ada

        ohi ajaa joka päivä sama bussi ja vieläpä samaan aikaan, maalasin asuntoni ikkunat mustalla maalilla, eivät näe sisään. (siinä bussissa istuu monta kyttääjää, varsinkin aamulla)


    • Itse tekisin näin

      Clusoon et tuota saa helposti kohdistettua, mutta kerro kuitenkin kaikki mikä tuntuu aiheelliselta kertoa. Jos jotain sattuu, on ainakin jotain vainua heti aluksi.

      • AdaFlink

        ..., että mua jonkin sortin hulluna pidetään. Harvapa täällä kehtaa reilusti tunnustaa henkilöllisyytensä ja kirjoittaa omalla nimellään.

        Noi tilanteet oli kuitenkin sellaisia, että ne eivät ole sattumaa ja sen tietää myös ne Latukassa istuneet hemmot. Eihän niillä tietenkään pokkaa/rohkeutta riitä kertoa asioita, kuten ne on. Ne ovat sellaista roskasakkia, jotka eivät liikaa huomiota kaipaa. Siis sellaista raukkamaista paskaa, ketkä kehtaa olla kyttäämässä ja tuoda itseään kolmen ukon (läskistä oli Latukan ikkunat tehty) voimin yksin yöllä kulkevaa naista kohtaan. Sen punasen vanhan Latukan rekisterikilvessä olivat AX. - ... Jos joku capitaatti tunnistaa, niin voi lähettää terveisä multa.

        Multa vaan kysyttiin, jotta onko mulla ollut hankaluuksia sen jälkeen, kun toi yksi idiootti laitto ne mun tiedot näkyville? Ajattelin juurikin siitä syystä mainita, jotta jos mulle käy jotain, niin ainakin voi lähteä etisimään tota Latukkaa. Ja tiukan paikan tullen kaivetaan valvontanauhoja esiin.

        Ja mitaan ette voi...


      • 17+33
        AdaFlink kirjoitti:

        ..., että mua jonkin sortin hulluna pidetään. Harvapa täällä kehtaa reilusti tunnustaa henkilöllisyytensä ja kirjoittaa omalla nimellään.

        Noi tilanteet oli kuitenkin sellaisia, että ne eivät ole sattumaa ja sen tietää myös ne Latukassa istuneet hemmot. Eihän niillä tietenkään pokkaa/rohkeutta riitä kertoa asioita, kuten ne on. Ne ovat sellaista roskasakkia, jotka eivät liikaa huomiota kaipaa. Siis sellaista raukkamaista paskaa, ketkä kehtaa olla kyttäämässä ja tuoda itseään kolmen ukon (läskistä oli Latukan ikkunat tehty) voimin yksin yöllä kulkevaa naista kohtaan. Sen punasen vanhan Latukan rekisterikilvessä olivat AX. - ... Jos joku capitaatti tunnistaa, niin voi lähettää terveisä multa.

        Multa vaan kysyttiin, jotta onko mulla ollut hankaluuksia sen jälkeen, kun toi yksi idiootti laitto ne mun tiedot näkyville? Ajattelin juurikin siitä syystä mainita, jotta jos mulle käy jotain, niin ainakin voi lähteä etisimään tota Latukkaa. Ja tiukan paikan tullen kaivetaan valvontanauhoja esiin.

        Ja mitaan ette voi...

        ilmoita poliisille havaintosi. Tarvitsemme Sinua täällä!


      • AdaFlink
        17+33 kirjoitti:

        ilmoita poliisille havaintosi. Tarvitsemme Sinua täällä!

        ... että olen tottunut hoitamaan asiani itsenäisesti, enkä ole poliisia vinkunut apuun. Silloin joskus, kun oli se WGI-jupakka, niin en silloinkaan pyytänyt poliisilta apua, vaan toi yksi pönttö meni sitten poliisikaverilleen siitä kertomaan (ja kuulema nauroivat maha kippurassa mun ahdingolle). Olisin tuolloin voinut polttaa yhden taxiyrittäjän luvat tai sitten jos yrittäjä ei itse ollut ratissa, niin renki olisi satavarmasti saanu kenkää. Jos taxin katolla palaa vapaavalo ja matkustajia on autossa, niin sehän suoraan tarkoittaa, että taksamittari ei ole päällä. Mikä lie keikka silloin kysymyksessä.

        En millään viittis kertoa siitä Latukasta, koska siellähän saatto olla sellaista porukkaa mukana, joilla on jotain matkustusrajoituksia tms. rajoituksia. Nehän lähtis silloin vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä, jos niiden todettas tehneen jotain sellaista, mikä ei ole ihan lainmukaista. Eli en silleen harmeja heille halua. Ja toisekseen nehän saatto olla vaan perin kiinnostuneita mun persoonasta, joten siksi olivat siellä missä olivat.

        Olin jo aikeissa jättää ton clusonkin jutun huumorin piikkiin ja niellä kaiken mielipahan, kunnes selvisi, että se rontti ottaa ihmisiin yhteyttä mun nimellä ja tarjottelee kaikenlaisia palveluita mun nimissä (kait sitä sutenöörin ammattiopinnot näyttää kiinnostavan). Nyt kuitenkin tuli ilmi sellainen juttu, että sehän on saattanut ottaa yhteyttä nimelläni sellaisiinkin laittomiin törkysivustoihin ja joskus tulevaisuudessa mä saatan olla poliisin ratsatessa sivustoja syytettyjen penkillä tai vähintäänkin epäiltynä jostain sellaisesta, mihin mulla todellakaan mitään mieltymystä ei ole ja satavarmasti en ole sellasiin itse yhteyttä ottanut. Siksi haluan selvittää jutun makso, mitä makso.

        Nuo erilaisten palvelujen tarjoajien ylläpitäjät (modet) ovat olleet useimmiten vallan loistavia yhteistyökumppaneita (ei toki kaikki). Ne ovat auliisti kertoneet asioita ja olleet valmiita auttamaan niin poliisia, kuin minuakin. Olen mm. saanut kellonaikoja ja IP-osoitteita, joista heille on oltu yhteydessä mun nimellä. Joten kiitos heille.

        Joten kerrohan cluso esim. missä olet ollut eräänä syyskuisena iltapäivänä klo13.38.07? Haluatko tietää IP:si loppuosan, jos olet sen sattunut unohtamaan? No miepä kerron. xxx.xx.xxx.38. Kaikkea "kivaa" ei täällä ymmärrettävästi voi kertoa.

        Ja mitaan ette voi...


    • kutsuttuna Capitalaisten silloisessa kokouksessa ja piha oli täynnä vanhoja autoja.
      Taisi siellä Ladakin olla.
      Ihmettelin mielessäni silloin miksi miljonäärit noin silmiinpistävästi käyttivät vanhoja autoja.

      • ei säästäminen riitä

        Ja vettäkin haetaan rännin alta ja muuta vastaavaa, mutta joku toppari vielä pitäisi olla että ja mutta ja kun voi hyväänen aika mihin lomsutellaan ???


      • ei ole,.,,

        hyvin normikateellisen suomalaisen mieleen.jos kaikilla olis ollu vaikka mese,siitä se itku vasta alkaa. vai silmään oikein pisti,voi voi


    • Rautalankakauppias

      Kerro vaan poliisisedälle, että tommonen lada kurvailee alvariinsa jaloissa ja rekkari on sitä sun tätä. Eihän sitä Ladaa tarvitse mihinkään henkilöön kohdistaa, kunhan mainitset.

      Ja tee se rikosilmo heti. Näyttää vähän siltä, että sinua yritetään pelotella olemaan tekemättä sitä ilmoa. Enpä uskoisi näistä painonvartijapojuista muuten oleman muuta konkreettisempaa haittaa. Ja saahan sitä ladalla ajella ja ikkunasta katella, jos yöllä ei nukuta.

      • Brus Wille

        Ladoilla ajellaan hämäyksen vuoksi.
        Kyttäävät vaikka naapuria huumeiden vuoksi...


      • Nahkapäät ilmi

        Siitä poikii monta hyvää kun ilmoitat ne lada-ajelijat poliisille. Lada voidaan ratsata ja ajoneuvovero nykäistä maksuu, pakkaa kerhopojilta unohtua nuo yhteiskunnan velvoitteet. Poliisi voi käväistä kahvilla sudenpentukerholla ja taas voi löytyä pientä sanomista siitä, että vaarin haulikosta on sahattu perä irti. Kännykät kun katotaan niin voipi löytyä niitä jauhopölyä vasemmassa sieraimessa kuvia.

        Tästä voi uutisten seuraajalle irroata monta hupia, anna mennä vaan Ada.


    • 11+14

      Kannattaa mainita, ja varmistaa että poliisi kirjaa sen ylös. Oli merkitystä tai ei. Mitään ei häviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe